Insuliiniresistenssi – kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 4

Kirjoittaja: Ari Kaihola

Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja nykypäivää. Toisessa osassa lauotaan elintasosairauksien lähtölaukaus ja kolmannessa osassa sairauksien läpikäynti insuliiniresistenssin näkökulmasta varsinaisesti alkaa (kihti, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, hedelmättömyys, PCOS ja mielenterveyden häiriöt). Neljännessä osassa tarkastellaan kuolinsyytilastojen kärjessä olevia sairauksia (verenkiertoelinten sairaudet, syöpäsairaudet, dementia ja Alzheimer) ja viidennessä osassa koemme insuliiniresistenssin huipentuman (tyypin-2-diabetes). Kuudennessa osassa länsimainen ruokavalio on luupin alla. Seitsemännessä osassa on älliä tarjolla: liikuntaa, lepoa ja lääkkeitä. Kahdeksannessa ja näillä näkymin viimeisessä osassa hän tarkastelee insuliiniresistenssin aiheuttamia kustannuksia.

Lyhenteiden selityksiä: TULE = Tuki- ja Liikuntaelinten sairaudet, TOFI = Thin Outside Fat Inside, PCOS = Polycystic Ovary Syndrom (kuva koottu Kraftin ja Reavenin tutkimuksiin nojautuen)

Keskisuomalainen -lehden mukaan yleisimmät kuolinsyyt Suomessa v. 2013 olivat (lähde Tilastokeskuksen kuolinsyytilasto):

1. Verenkiertoelinten sairaudet – tähän luetaan niin sydän- kuin aivoinfarktit sekä muut tukokset, vajaatoiminnat ja häiriöt eri puolilla kehoa. Käsittelen näitä sairauksia yhteisellä otsikolla SVT – sydän- ja verisuonitaudit

– tähän kuolee vieläkin n. 38% kansalaisista

2. Syöpäsairaudet

– lähes 25% suomalaisista kohtaa noutajansa näiden sairauksien yhteydessä

3. Dementia ja Alzheimer – tähän ryhmään liitän myös Parkinsonin

– muistisairaudet ovat lisääntyneet kuolinsyynä dramaattisesti ja 15% kuolemista aiheutuu niistä – tila maailman kärkimaana Alzheimer-kuolleisuudessa on Suomelle kansallinen häpeä (pitäisi ainakin olla!)

Kuva lainattu täältä.

Kaikki kolme suurinta tappajaa tekevät tiivistä yhteistyötä insuliiniresistenssin kanssa.

Sydän- ja verisuonitaudit (SVT)

Menen kaikkein ensimmäisenä aivan viimeaikaisiin lehtiartikkeleihin, jotka koskivat suolaa ja sokerin koukuttavuutta. Väitän, että molemmat kirjoittajat ovat väärässä. Suola-artikkelin kirjoittaja uskoo edelleen, että ”Toisin kuin kovat rasvat, sokeri ei ole valtimotautien syytekijä.” Hän toistaa ikivanhaa mantraa ja tässä kirjoituksessa tulen näyttämään, että se ei pidä enää paikkaansa, vaan on juuri päinvastoin.

Sokerin koukuttavuudesta on myös näyttöä ja vastaväitteeksi molempiin artikkeleihin riittänee tämä yksi tutkimus, joka toteaa tuloksissaan ”Me löysimme johdonmukaiset todisteet sokerin saannin ja SVT-riskitekijöiden tai itse taudin välillä. Tämä todistusaineisto erosi jyrkästi paljon heikommasta näytöstä tyydytetyn rasvan ja suolan suhteessa SVT-päätetapahtumiin. Löysimme myös jonkin verran todisteita sokeri-addiktio syndroomasta.” He myös toteavat, että ohjeen sokerista pidättäytymiseen pitäisi olla rutiinitoimenpide kliinisessä hoidossa ja erityisesti, kun potilaita neuvotaan SVT-riskeissä.

Tämä riittäköön vastaukseksi noihin kahteen lehtiartikkeliin. Sitten itse asiaan.

Kuva lainattu täältä.

Insuliiniresistenssin yhteys sydän- ja verisuonitauteihin

Nämä tutkijat luettelevat muutamia tekijöitä, joiden kautta insuliiniresistenssi johtaa SVT:hin:

1. Verenpaine on yleisesti hyväksytty merkittäväksi riskiksi SVT:ssa. Insuliiniresistenssi aiheuttaa natriumin (suola) pidättämistä munuaisissa, sympaattisen hermoston yliaktiivisuutta, häiriöitä ionien siirtymisessä solukalvojen läpi ja verisuoniston sileiden lihasten lisäkasvua – kaikki nostavat verenpainetta
2. Korkealla oleva insuliini (hyperinsulinemia) on yhteydessä aterogeeniseen veren rasvaprofiiliin: se nostaa VLDL:n määrää, mikä johtaa korkeisiin triglyseridipitoisuuksiin. Jatkuva rasvojen ja apolipoproteiinien hajotus VLDL-partikkeleista johtaa aterogeenisten keskitiheiden- ja LDL-partikkeleiden muodostumiseen
3. Insuliinin, riippumatta sen vaikutuksista verenpaineeseen ja plasman lipideihin, tiedetään olevan aterogeeninen. Hormoni edistää kolesterolin kuljetusta osaksi valtimoiden sileitä lihassoluja ja saa nämä solut tuottamaan sisäisesti enemmän rasvoja. Insuliini myös stimuloi valtimoiden sileitä lihaksia lisäkasvuun, lisää kollageenisynteesiä verisuonen seinämään, lisää rasvaplakkien muodostumista ja vähentää niiden purkautumista ja stimuloi erilaisia kasvutekijöitä.

Yhteenvetona edellisestä he toteavat: Insuliiniresistenssi näyttää olevan oireyhtymä, johon liittyy joukko aineenvaihdunnan häiriöitä – mukaan lukien T2-diabetes, lihavuus, verenpainetauti, rasva-arvojen poikkeavuudet ja ateroskleroottinen valtimotauti.

Myös Dr. Stout, johon viittasin ensimmäisessä kirjoituksessani, julkaisi omia ajatuksiaan insuliiniresistenssistä samoihin aikoihin eli v. 1990 Diabetes Care -lehdessä. Kun lukee hänen lähes 16 sivua pitkää kirjoitustaan (PDF), ei voi muuta sanoa kuin että hän oli aikaansa edellä (n. neljännesvuosisadan verran). Vai mitä sanotte seuraavista:

• Pitkäaikainen insuliinihoito johtaa rasvaa sisältäviin vaurioihin (leesio) valtimoissa ja niidenseinämien paksuuntumiseen koe-eläimillä
• Insuliini myös estää ruokavaliolla aikaansaadun kokeellisen ateroskleroosin purkautumisen ja
• Insuliinin puute estää valtimon leesioiden syntymisen
• Yhdistelmä kliinisiä, epidemiologisia ja kokeellisia todisteita pitää insuliinin suoraa roolia ateroskleroosin kehittymisessä todennäköisenä

Täytyy ihmetellä, miten tuollainen tieto, joka olisi voinut pelastaa lukemattomia ihmishenkiä, on voinut hautautua historian hämäriin. Lieneekö syynä statiinien tulo markkinoille juuri noihin aikoihin? Jos tuo olisi lyönyt itsensä läpi yleiseen tietoisuuteen, myös insuliini T2-diabeteksen pääasiallisena hoitomuotona olisi joutunut suurennuslasin alle. Hmm…

Insuliiniresistenssin yhteydestä SVT:hin on tehty niin paljon tutkimuksia, että tutkijat toisistaan tietämättä (ilmeisesti) ovat julkaisseet omat kirjoituksensa jopa täsmälleen samalla nimellä: ”Insulin resistance and cardiovascular disease”.

Ja pelkästään tämän vuoden aikana on julkaistu jo lähes 17 000 tutkimusviitettä, jotka löytyvät hakukriteerillä: insuliiniresistenssi ja SVT.

Havainnollisin esitys insuliinin yhteydestä sydänsairauksiin löytyy tästä 17.9.2016 Australiassa pidetyn Low Carb Down Under -seminaarin esitysmateriaalista.

Entäs kolesteroli?

Sydänkohtauksen saaneilla on tietenkin normaalia korkeampi kolesteroli, sehän on selvää. Eihän sen alentamisessa muuten mitään mieltä olisi. No, ei aivan.

Valtaosalla USA:ssa sairaalahoitoa vaatineista sydänkohtauspotilaista eli 75%:lla oli normaali tai alhaisempi kolesteroli. Siis 25%:lla oli kohonnut kolesteroli. Johtopäätös tästä: kolesterolin raja-arvot eivät ehkä ole vielä tarpeeksi alhaiset sydänkohtausrikin pienentämiseksi! Jaahas, ollaankos sitten tyytyväisiä, kun kaikilla sairaalaan tuoduilla on normaalit tai alemmat kolesteroliarvot?

Kuitenkin vastaus tuijottaa heitä silmiin tuossa samaisessa tekstissä: ”The study also showed that HDL cholesterol, or “good cholesterol,” levels have dropped in patients hospitalized for heart attack over the past few years, possibly due to increasing rates of obesity, insulin resistance and diabetes. ”

”tutkimus osoitti myös, että HDL- eli ”hyvän kolesterolin” tasot olivat laskeneet näillä sydänkohtauspotilailla, mahdollisesti lisääntyneen lihavuuden, insuliiniresistessin ja diabeteksen vuoksi”

Tutkijan logiikan tosin ymmärtää, kun katsoo hänen sidonnaisuuksiaan: ”GlaxoSmithKline and Pfizer and serves a consultant and has received honorarium from Abbott, AstraZeneca, GlaxoSmithKline, Merck, Pfizer and Schering Plough companies”.

Z. Harcombe avaa meille WHO:n tilastoja: sekä miehillä että naisilla SVT-kuolemat laskevat kolesterolitasojen noustessa, naisilla enemmän kuin miehillä. Muutos on vielä jyrkempi, kun tarkastellaan kolesterolitasoja suhteessa kaikkiin kuolemiin. Siis ainakin WHO:n tilastojen mukaan vähintään 6mmol/L kolesteroliarvo olisi paljon parempi ja yhteydessä vähempiin kuolemiin kuin nykyinen 5mmol/L suositus. Tässä vielä uudempi 42 maata käsittävä tilastollinen tutkimus, joka osoittaa samaan suuntaan siten, että rasvojen kokonaismäärä + proteiini ovakin yhteydessä vähempiin SVT-kuolemiin.

Itä-suomen yliopiston v2016 tekemän tutkimuksen mukaan (abstract) ravinnon sisältämä kolesteroli ei aiheuta sydäntautiriskin suurenemista – ei edes sellaisilla henkilöillä, joilla on taipumus kolesterolin tehokkaaseen imeytymiseen suolistossa (ApoE4 carriers). Jokainen voi siis hyvillä mielin syödä jokapäiväisen munansa ja ”mennä munalla töihin”.

Tyydyttynyt rasvakaan kohtuullisesti käytettynä ei ole SVT:n syy. Tässä J.Fungin tulkinta v. 2004 julkaistusta tutkimuksesta (koskee postmenopausaalisia naisia):

Ja vielä yksi hajahuomio em. tutkimuksesta: ”Polyunsaturated fat intake was positively associated with progression when replacing other fats” ts. ”Monityydyttymättömän rasvan saanti korreloi positiivisesti (ateroskleroosin) etenemiseen, jos sillä korvattiin muita rasvoja”. Monityydyttymättömät ovat siis niitä sydänterveellisiä rasvoja.

Hän viittaa myös Dr. Krausen 21 tutkimusta käsittäneeseen koontitutkimukseen, jonka loppupäätelmässä Krause toteaa:

”Ei ole merkittävää todistusaineistoa sen johtopäätöksen tekemiseksi, että ruoan sisältämät tyydyttyneet rasvat olisivat yhteydessä SVT:n lisääntyneeseen riskiin”

Hän totesi lisäksi, että pieni suojaava vaikutus löytyi aivoinfarktille. Tämä on helppo uskoa, kun aivan hiljattain saimme lukea taas uuden löydöksen samaan suuntaan (tuon Itä-suomen yliopiston julkaisun lisäksi).

Kolesterolin alentamisessakin ilmeisesti alkaa tulla seinä vastaan – miten muuten olisi selitettävissä, että yksi maailman suurimmista lääkeyhtiöistä laittaa hanskat naulaan uusimpien alentajien osalta? Lääke kyllä alensi tehokkaasti kolesterolia, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä? Oliko pikemminkin haittaa?

”appear to be highly effective at reducing LDL-C levels, achieving an additional 60–75% reduction in patients taking statins.”

”näyttää olevan erittäin tehokas alentamaan LDL-kolesterolin tasoja saavuttaen statiineihin verrattuna vielä 60-75% suuremman vähennyksen”

Kolesterolilinnakkeen muurit alkavat murtua. Tuo ylläoleva kyllä näyttää jo siltä, että siinä romahti kokonainen torni!

Statiinilääkitys vähentää insuliiniherkkyyttä (24%) ja insuliinin eritystä (12%), nostaa veren glukoosipitoisuutta ja lisää riskiä T2-diabetekseen (jopa 46% tämän Itä-suomen yliopiston v. 2015 tutkimuksen mukaan), joten jo sen perusteella niitä ei voi suositella kenellekään – varsinkin, jos henkilöllä on jo valmiiksi heikentynyt sokerinsieto (insuliiniresistenssi). Statiinihoidon seurauksena insuliiniresistenssi lisääntyy ja sehän tietysti lisää SVT riskiä!!!

Kaiken lisäksi koko kolesteroliteoria (diet-heart hypothesis) oli rakennettu hatarien tutkimusten, melkeinpä oletusten varaan. Se seisoo savijaloilla. Tuolta voivat englannin kielen taitoiset käydä lukemassa koko historian (pitkä, mutta lukemisen arvoinen!).

”Alessandro Menotti tutki uudelleen todistusaineiston ja huomasi, että ruoka-aine, joka korreloi eniten sydäntautikuolemiin, ei ollut tyydyttynyt rasva, vaan sokeri.”

Familiaalinen Hyperkolesterolemia on sitten toinen asia eikä edelläoleva koske niitä 0,2% väestöstä, joilla kyseinen sairaus on. Nyt suomalaisista n. 12% syö statiineja.

Lisää julkaisuja, uutisia ja tutkimuksia kolesteroliteoriasta ja insuliiniresistenssin yhteydestä sydänsairauksiin:

First Published Online: January 14, 2009. Is Oxidative Stress the Pathogenic Mechanism Underlying Insulin Resistance, Diabetes, and Cardiovascular Disease? The Common Soil Hypothesis Revisited Antonio Ceriello, Enrico Motz

Re-evaluation of the traditional diet-heart hypothesis: analysis of recovered data from Minnesota Coronary Experiment (1968-73); BMJ 2016 ; Christopher E Ramsden et. Al

Gerald Reaven avasi maailmankongressin, joka käsitteli insuliiniresistenssiä, diabetesta ja SVT:ja: http://care.diabetesjournals.org/content/34/7/e115, http://care.diabetesjournals.org/content/27/4/1011

Vitamin D and risk of cause specific death: systematic review and meta-analysis of observational cohort and randomised intervention studies; Rajiv Chowdhury et al. BMJ 2014

35% suurempi riski sydän- ja verisuonitautikuolemalle ja kokonaiskuolleisuudessa alimman kolmanneksen saantiryhmässä verrattuna ylimpään kolmannekseen

Physical activity, fitness and cardiovascular disease risk in adults: interactions with insulin resistance and obesity,Jason M. R. Gill, Dalia Malkova; Clinical Science Apr 01, 2006

”Those who are insulin resistant or have an increased susceptibility to insulin resistance are at increased risk of CVD and are likely to benefit particularly from increased physical activity.”

Diabetologia. 2016 Nov;59(11):2369-77. doi: 10.1007/s00125-016-4081-6. Epub 2016 Aug 26. Genetic support for the causal role of insulin in coronary heart disease.

Tikkanen E et al. ”These results support the causal role of insulin in the pathogenesis of CHD ”

Syöpä

Kirjoitin jo aikaisemmin aiheesta otsikolla ”Syöpä on metabolinen sairaus”. Sen jälkeen on ilmestynyt todella kattava artikkeli The New Yourk Timesissa ja sen kirjoittaja on lisäksi julkaissut kaiken materiaalin, joka ei lehtiartikkeliin mahtunut. Kirjoitusten teema on Warburgin historia ja katsausmetabolisen syöpäteorian/tutkimuksen piirissä vaikuttaviin henkilöihin.

Kirjoituksessani viittasin insuliiniresistenssiin melko pintapuolisesti. Käydään sitä nyt vähän tarkemmin läpi. Vilkaistaan kuitenkin sitä ennen YLE:n sivuilla hiljattain julkaistua uutista:

Otsikko toteaa ”geenivirheiden tunnistaminen auttaisi täsmälääkkeen kehittämisessä” ja poimitaan tekstistä tuon täsmälääkkeen onnistumismahdollisuudet romuttava lause ”genomitutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka eturauhassyöpä on lähtöisin yhdestä solusta, taudin edetessä syntyy useita syöpäalasolupopulaatioita, jotka ovat genomiltaan erilaisia”.

Miten ihmeessä syöpätutkijat edelleen kuvittelevat, että olisi mahdollista kehittää jokaiseen erilaiseen mutaatioon tehoava lääke? Jos sama syöpä siis mutatoituu 100 kertaa tarvitaan 100 erilaista lääkettä? Tuo ajatuskuvio jo tekee selväksi sen, että mutaatioteorian (SMT) piiristä ratkaisua on turha enää etsiä. Siihen on käytetty jo yli 40v ja tulokset ovat laihat.

Insuliiniresistenssi ja syöpä

Suomen Syöpärekisterin sivulta näemme syöpäsairauksien nykytilanteen Suomessa. Huhtikuussa ilmestyivät uudet tilastot (2014) ja taas tehtiin uusia ennätyksiä. Naisten ja miesten yleisimpiin syöpiin (rinta ja eturauhanen) sairastuu lähes 5000 ihmistä kumpaankin. Kolmantena yleisyydessä tulee keuhkon alueen syövät (M+N=2616) ja neljäs on paksusuolen syöpä (1964).

Kuva lainattu täältä.

Sairastumisia tulee siis ennusteen mukaan koko ajan lisää. Tein pienen katsauksen eri sivustoille, joissa kerrottiin syövän syntymiseen johtavia syitä. Karsinogeenit (tupakointi yms) ja muut tekijät oli aika hyvin kuvattu, mutta elintavoissa ehkä yleisimmät syyt olivat liikalihavuus ja liikunnan puute. Missään ei ollut sanaakaan insuliiniresistenssistä.

Rintasyöpä

Kuva lainattu täältä.

Google-haulla, “insulin resistance” “breast cancer”, tulee 540 000 osumaa. Sekaan mahtuu niin lehtiartikkeleita kuin ihan oikeitakin tutkimuksia. Käytännössä kaikki ensimmäisen sivun osumat varoittavat insuliiniresistenssin rintasyöpää lisäävästä riskistä.

Mennään sitten Scholarin puolelle. Osumia tulee nyt 48 800. Ensimmäinen osuma sanoo, että insuliiniresistenssi on merkittävä riski. Toinen toteaa saman riskin ja lisäksi heikomman ennusteen. Kolmas neuvoo lisäksi alentamaan omega-6/3 suhdetta ja lisäämään liikuntaa insuliiniherkkyyden parantamiseksi ja riskin vähentämiseksi. Neljäs varoittaa monityydyttymättömien rasvojen mahdollisesti aiheuttavan insuliiniresistenssiä ja että lihavuus ja eritoten ylävartalolihavuus lisää riskiä postmenopausaalisilla naisilla.

Oikeastaan ainoa tutkimus, joka yhdisti insuliiniresistenssin jotenkin toiveita herättävällä tavalla rintasyöpäriskiin, oli metfomiinin (T2-diebeteslääke) insuliinia alentava ja insuliiniherkkyyttä parantava vaikutus jo rintasyöpään sairastuneilla naisilla. Koe tehtiin sen selvittämiseksi, olisiko insuliinin alentamisella ennustetta parantava vaikutus. Toinen metformiinikoe tehtiin soluviljelmillä ja todettiin sen estävän epiteelisolujen kasvua.

”More importantly, the combined treatment profoundly impairs cancer glucose metabolism and virtually abolishes lesion growth in experimental models of breast and colon carcinoma. Our results strongly suggest that energy metabolism is a promising target to reduce cancer progression.”

Yhdessäkään tutkimuksessa, jotka vilkaisin läpi, ei esitetty, että mitään yhteyttä ei olisi. Yhteys näyttää selvääkin selvemmältä.

Tässä malliksi muutamia:

Fasting Insulin and Outcome in Early-Stage Breast Cancer. High levels of fasting insulin identify women with poor outcomes in whom more effective treatment strategies should be explored.

Insulin resistance and breast-cancer risk. This study suggests that hyperinsulinemia with insulin resistance is a significant risk factor for breast cancer independent of general adiposity or body fat distribution.

Insulin, Insulin-Like Growth Factor-I, and Risk of Breast Cancer in Postmenopausal Women. These data suggest that hyperinsulinemia is an independent risk factor for breast cancer and may have a substantial role in explaining the obesity–breast cancer relationship.

Eturauhasen syöpä

Osumia Googlella tulee 453 000, joissa jollain tavalla löytyy yhteys insuliiniresistenssiin. Kaikki osumat eivät kuitenkaan löydä suoraa, vaan osa havaitsee käänteisen yhteyden. Tämän tutkimuksen mukaan ei-agressiivinen syöpä olisi käänteisesti yhteydessä insuliinin määrään, kun taas agressiivisempi korreloi suoraan insuliinin tasoon. Valtaosa muista kuitenkin toteaa insuliiniresistenssiin liittyvän eturauhassyövän riskin, yksi jopa pitää sitä insuliiniresistenssin uutena oireena. Jotkin ovat löytäneet 2-, 3- ja aina 8-kertaiseksi kohonneen riskin.

Scholarin puolella haaviin jää 28 100 osumaa. Mielenkiintoista on, että vuoden 2015 alusta lähtien osumia tulee 6 510 – siis n. ¼ kaikista tutkimuksista on tehty vajaan kahden viime vuoden aikana. Kuvastaa sitä, että viime vuosina insuliiniresistenssin yhteys eturauhassyöpään on alkanut kiinnostaa aina vain enemmän.

Nuo eri suuntaan osoittavat tutkimukset havainnollistavat hyvin sitä, että eturauhasen syöpä onkinesimerkki kasvaimesta, joka ei ole erityisen ahne käyttämään glukoosia ravinnokseen eikä siis sen vuoksi näy PET kuvantamisessa (”FDG-PET has not been very helpful in staging or detection of recurrence of prostate cancer because of low glycolysis”) Warburgin effektiä noudattavien syöpien tapaan. Sen sijaan se syntetisoi itse solun sisäisesti kasvuunsa tarvitsemiaan rasvoja. Ja lähdeaineena rasvan tuotantoon tämäkin syöpä käyttää hiilihydraatteja.

Konversioprosessi rasvoiksi puolestaan liittyy *tämän tutkimuksen mukaan – yllätys, yllätys – insuliiniresistenssiin. Siis vaikka tämä syöpä ei näy PET-skannerilla, se on enemmän tai vähemmän riippuvainen insuliinin ja IGF-1 (Insulin-like Growt Factor) kasvua lisäävästä vaikutuksesta. Ja insuliinihan nousee, jos veren sokeri nousee ja insuliiniresistenssissä vallitsee jatkuvasti kohollaan oleva insuliinin määrä (hyperinsulinemia).

* ”the latest clinical and experimental evidence that we discuss illuminates a functional and drug-modifiable link that connects FASN-driven endogenous FA biosynthesis, insulin action, and glucose homeostasis in the natural history of insulin-resistant pathologies.”

Malliksi yksi viite:

Hyperinsulinaemia: A prospective risk factor for lethal clinical prostate cancer. Thus, our data support the hypothesis that hyperinsulinaemia is a promoter of clinical prostate cancer. Furthermore, our data suggest that the insulin level could be used as a marker of prostate cancer prognosis and tumour aggressiveness, regardless of the patient’s prostate cancer stage, cancer grade and PSA level.

Keuhkosyövän ja paksusuolen syövän yhteyksistä insuliiniresistenssiin riittäköön Googlen osumat kokonaisuudessaan / Scholar: 400 000 / 22300 ja 305 000 / 23100 vastaavasti. Yleisiä tekijöitä syövän metaboliaan tarkastellaan seuraavassa.

Metaboliset tekijät syövän syntyyn

Valtaosa nopeasti kasvavista syövistä käyttää ahnaasti glukoosia ja näkyy sen vuoksi PET-kuvantamisessa, jossa merkkiaine on sidottu glukoosiin. Tämän tyyppisten syöpien metaboliasta ja mahdollisista hoitokeinoista olen kertonut jo aikaisemmassa artikkelissani Syöpä on metabolinen sairaus.

Toinen syöpien tarvitsema ravintoaine näyttäisi olevan tyydyttymättömät rasvat ja viitteitä on nimenomaan monityydyttymättömien rasvojen tarpeesta:

”Importantly, we observed this phenotype in multiple human cancer cell lines and suggest that cells committed to unregulated growth within ischemic tumor microenvironments are unable to balance lipid and protein synthesis due to a critical limitation in desaturated lipids.”

”– happi- ja ravinneköyhässä mikroympäristössä syöpä ei kykene tasapainottamaan rasva- ja proteiinisynteesiään johtuen tyydyttymättömien rasvojen rajallisuudesta.”

Syöpäsolu, jossa vallitsee happivajaus sekä glukoosin ja muiden ravinteiden puute (kuten nopeasti kasvavissa syöpäsolussa yleensä on tilanne), ei pysty tuottamaan solunsisäisesti tyydyttymättömiä rasvoja, joita se tarvitsee kasvaakseen, ja kuolee. Ne voidaan saada toipumaan, jos niille annetaan solun ulkopuolelta tyydyttymättömiä rasvoja (PUFA, MUFA), mutta tyydyttyneillä rasvoilla ei.

”We next investigated which serum lipids were specifically required for maintaining the viability of Tsc2^−/− cells exposed to SO or Ored stress. Addition of unsaturated fatty acids, such as a combination of oleic (18:1) and (18:2) linoleic acids, rescued cell death under both SO or Ored conditions (Fig. 3A,B); however, addition of saturated (16:0) palmitic acid did not (Fig. 3A,B)

For every human tumor line examined, except MCF7 cells, viability could be rescued by the addition of exogenous lipids.”

He testasivat rinta-, munuais-, aivo- ja virtsarakon syöpäsoluilla. ”Jokaisen testaamaamme ihmisen syöpäsolutyypin, paitsi MCF7 (rintasyöpä), elinkelpoisuus voitiin pelastaa lisäämällä solun ulkoisia (tyydyttymättömiä) rasvoja.” Siis – jos syöpäsolu EI saa tyydyttymättömiä (sydänterveellisiä) rasvoja, se kuolee lähtötelineisiinsä? Hmm…

On otettava huomioon, että tuo koe tehtiin laboration soluviljelmässä, jossa on mahdollista täysin blokata solun tyydyttymättömän rasvan saanti. Elävän ihmisen plasmasta sitä ei voi poistaa. Sitähän ei kai ole tutkittu missään, kuinka paljon plasman monityydyttymättömien rasvojen pitäisi alentua, että syöpä ei käynnistyisi?

Ei tietääkseni olekaan, mutta tämä israelilainen vuonna 1997 julkaistu tutkimus selvitti rasvakudoksenja syöpäkasvaimien omega-6 siemenöljypitoisuutta suhteessa naisten munasarja- ja kohtusyöpiin sairastumiseen (sairastuneet/terveet verrokit). Samassa tutkimuksessa selvitettiin myös insuliinin pitoisuudet. Tutkijat asettavat kysymyksen: ”Do tumors preferentially utilize polyunsaturated fatty acids?” eli vapaasti käännettynä

”Tykkäävätkö syöpäkasvaimet monityydyttymättömistä rasvoista?”

Tulokset puhuvat puolestaan:

 

LA lisää kasvaimen kykyä muodostaa etäpesäkkeitä.

Sitten katsotaan vielä insuliinin tasoja:

Insuliinin tasot ovat huipussaan syövän alkuvaiheessa, mutta putoavat myöhemmin. Syytä tähän tutkimus ei kerro – viittaa vain eläinkokeisiin, joissa diabeettisilla koe-eläimillä insuliinin oleellisuus syövälle tulee ilmiselväksi.

Korkea insuliinipitoisuus on havaittu useiden syöpien yhteydessä ja hyperinsulinemia näyttää olevan yleinen piirre tietyissä syöpätyypeissä. Insuliini myös osallistuu useisiin syöpäsolun kasvun kannalta keskeisiin prosesseihin ja sisäiseen rasvan tuotantoon. Myös ruokavalion LA saattaa lisätä insuliinin eritystä.

Metaboliset akilleen kantapäät

Yleisimmät syöpäsolujen energiakseen ja kasvuunsa käyttämät lähdeaineet ovat glukoosi ja glutamiini(”Warburg-syövät”). Jotkin syöpätyypit näyttäisivät tarvitsevan myös monityydyttymättömiä rasvojajoko suoraan kudosnesteestä tai itse syntetisoimalla.

Metabolic programmin in cancer cells -tutkimus päättyy lopputoteamukseen:

…Warburgin efektin estäminen näyttää hyvin lupaavalta tehokkaana, uutena syöpäsairauksien hoitomuotona. Lähes vuosisata ensimmäisestä syöpäsolun muuttuneen metabolian havaitsemisestametabolian uudelleenohjelmoinnin merkitys karsinogenesiksessä ja sen oleellisuus syövän vastaisen lääkkeen kehittämiselle jatkaa kasvuaan. Lisätutkimukset tällä alalla tulevat paljastamaan syöpäkasvaimen kasvun salat ja kuinka se mahdollisimman tehokkaasti ”tapetaan nälkään”.

Syövän aineenvaihdunnasta kartoitetaan koko ajan uusia metabolisia reittejä tai entsyymejä, jotka toimivat eri tavalla kuin normaaleissa soluissa. Kun nämä opitaan tuntemaan, ne voidaan katkaista ja suistaa syöpäsolu kriisitilaan ja lopulta kuolemaan. Tutkimus näyttää lupaavalta.

Samaa mieltä on romanialainen terveysbloggari Christi Vlad, jonka postauksessa on myös havainnolliset kaavakuvat metabolisista lääkinnän kohteista.

3-bromopyruvaatin lisäksi on saatu lupaavia kokemuksia erilaisista antibiooteista, metformiinista ja näiden yhdistelmistä. Metformiini tehostaa paaston vaikutusta ja saa tässä tutkimuksessa käytetyt paksunsuolen ja rintasyövän kasvun lähes pysähtymään (hiirillä).

Laboratorioiden uumenissa jo epäilemättä hiotaan täsmällisempiä ja hienostuneempia molekyylejä eri aineenvaihduntareittien katkaisemiseksi syöpäsolussa. Ja nämä molekyylit ovat sitten aivan varmasti patentoitavia.

Lisää viitteitä:

Syöpä rakastaa monityydyttymätöntä omega-6 rasvaa: https://www.jstage.jst.go.jp/article/kjm1952/11/4/11_4_223/_article, http://www.pnas.org/content/71/10/3976.short, http://aje.oxfordjournals.org/content/147/4/342.short

Metabolic reprogramming in breast cancer: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4734934/

Recent Advances in Targeting Tumor Energy Metabolism with Tumor Acidosis as a Biomarker of Drug Efficacy: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4780427/

Colorectal Adenoma: Evidence for Participation of Insulin Resistance: http://clincancerres.aacrjournals.org/content/11/10/3642.short. HOMA-IR index was also associated with colorectal adenoma (OR 2.60; 95% CI, 1.20-5.64; P = 0.040).

Reversal of the glycolytic phenotype of primary effusion lymphoma cells: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4868703/

Hypoxia, cancer metabolism and the therapeutic benefit of targeting lactate: http://link.springer.com/article/10.1007/s00109-015-1307-x

Targeting metabolic reprogramming as a potential therapeutic strategy in melanoma: Lorey K. Smith. 

Print 2013 Feb. Insulin resistance and cancer: the role of insulin and IGFs. Djiogue S¹, Nwabo Kamdje AH, Vecchio L, Kipanyula MJ, Farahna M, Aldebasi Y, Seke Etet PF.

Insulin Resistance and Cancer Risk: An Overview of the Pathogenetic Mechanisms: Biagio Arcidiacono et al. Received 29 January 2012; Accepted 10 April 2012

Metabolic syndrome, hyperinsulinemia, and cancer 1,2,3Isabel R Hsu, Stella P Kim, Morvarid Kabir, and Richard NBergman; 2007 American Society for Clinical Nutrition

Insulin Resistance in Patients with Cancer Kent Lundholm et al. Cancer Res December 1978. Integr Cancer Ther. 2003 Dec;2(4):315-29. Insulin and cancer. Boyd DB¹.

Colorectal Cancer Mortality and Factors Related to the Insulin Resistance Syndrome: http://cebp.aacrjournals.org/content/11/4/385.short

Insuliiniresistenssi ja syöpä: insuliinin ja IGF:n rooli -tutkimus…

Association between adiponectin, insulin resistance, and endometrial cancer: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/cncr.21866/full. This suggested that insulin resistance is independently associated with endometrial cancer.

Time-Dependent Risk of Cancer After a Diabetes Diagnosis in a Cohort of 2.3 Million Adults. Rachel Dankner, September 17, 2015

Kirjoja

Cancer as a Metabolic Disease, Seyfried 2012

Tripping ove the Truth, Christofferson 2014 (sopii maallikollekin)

Alzheimerin tauti

Kuva lainattu täältä.

Kirjoitukseni, Alzheimer on metabolinen sairaus, tällä samaisella palstalla viime keväänä sisälsi jo aika paljon asiaa myös insuliiniresistenssistä ja kirjoituksessa myös viittasin tähän tulevaan kirjoitussarjaan.

Sen jälkeen on kuitenkin tullut taas uutta tietoa. Käsitellään ne ensin ja lopuksi täydennetään tietämystä Alzheimerin ja insuliiniresistenssin kuolettavasta suhteesta.

BDNF – Braind Derived Neurotrophic Factor

Lisää palapelin palasia loksahtelee paikalleen. Tässä hiiritutkimuksissa on todettu ”aivojen kasvuhormonin” (BDNF) tuotannon hyötyvän liikunnan lisäämisestä. BDNF tuotantoa taas lisäävätketoaineet, jotka toimivat energialähteenä ja tiettyjen geenien säätelijöinä hippokampuksessa.

Mikä muu kuin liikunta tuottaa ketoaineita? Kävisikö vaikkapa ruokailuvälien harventaminen, hiilihydraattien vähentäminen ja rasvojen käytön lisääminen. Paasto on tietenkin aivan ylivoimainen ketoaineiden tuottaja.

Tämä tutkimus tuo taas yhden korren kekoon selittämään ketoaineiden edullista vaikutusta Alzheimeriin. Ja tietysti tuosta voi vetää johtopäätöksiä myös ennaltaehkäiseviin elintapoihin ja ruokavalioon (vaikka ei sattuisikaan olemaan hiiri).

Mark Mattson

Toinen tärkeä henkilö Alzheimer-asioissa on aivotutkija Mark Mattson ja hän jos kuka tietää jotain aivojen toiminnasta. Hän on professorina Johns Hopkins yliopistossa.

Hän on tutkinut paaston ja liikunnan edullisia vaikutuksia aivojen toimintaan ja tässä artikkelissa on linkki hänen TEDx esitykseensä, joka jokaisen Alzheimerista kiinnostuneen kannattaisi katsoa, kesto n. 17min.

”Fasting can also stimulate the production of new nerve cells from stem cells in the hippocampus. He also mentions ketones (an energy source for neurons), and how fasting stimulates the production of ketones and that it may also increase the number of mitochondria in neurons. Fasting also increases the number of mitochondria in nerve cells; this comes as a result of the neurons adapting to the stress of fasting (by producing more mitochondria).”

”Paastoaminen voi myös kiihdyttää uusien hermosolujen tuotantoa kantasoluista hippokampuksessa. Hän mainitsee myös ketoaineet (energian lähde neuroneille) ja kuinka paastoaminen kiihdyttää niiden tuotantoa ja että se voi myös lisätä mitokondrioiden määrää neuroneissa. Paastoaminen lisää myös mitokondrioiden määrää hermosoluissa; tämä seuraa neuronien mukautumisesta paastoamisen aiheuttamaan stressiin (tuottamalla enemmän mitokondrioita).”

Dale E. Bredesen

Mielenkiintoista uutta tietoa Alzheimerista (14.7.2016) – Chris Kresser haastattelee Alzheimer-tutkija Dale Bredeseniä (artikkelissani mainittu 10 potilaan tutkimuksen toteuttaja). Haastattelu on myös tekstimuotoisena ja siinä viitataan mm. Suomessa tehtävään laajaan FINGER tutkimukseen, joka on vielä kesken. Uutta tietoa oli arvio ApoE4 geenityypin omaavien riski sairastua elinaikanaan Alzheimeriin. Amerikkalaista suositusruokavaliota noudattaen riski olisi jopa 30 (perimä toiselta vanhemmalta) tai 50-90% (perimä molemmilta vanhemmilta). Hekin korostavat, että yksilötasolla ennustetta ei voi antaa ja että hyvällä ruokavaliolla ja immuunijärjestelmän kunnosta huolehtimalla riski ei ehkä koskaan toteudu.

Kannattaa tsekata myös Bredesenin kesäkuussa julkaistu potilaskertomus Alzheimerin kriteereiden paranemisesta 10 potilaalla (joista 9 oli ApoE4 kantajia) sekä toinen Harvardin tuotos, jossa amyloidiplakin roolia taudinaiheuttajien torjujana on pohdittu. Tämä ei mielestäni sulje pois insuliinin roolia plakin purkamisen (=IDE-entsyymin) estäjänä – kenties jopa korostaa sitä: kun taudinaiheuttaja on torjuttu, plakki pitäisi saada pois. Jos insuliini estää sen purkamisen niin taudinaiheuttajat ”aiheuttavat” Alzheimeria, vaikka syynä onkin itse asiassa huonosti toimiva plakin poisto.

Muutama lainaus Bredesenin haastattelusta:

”A simple example is we have a guy who came in with a hs-CRP of 10, with a fasting insulin of 32, with a homocysteine of 15, with a BMI of 26. All of these things improved, and interestingly, he didn’t make them optimal, but he improved them dramatically. His fasting insulin fell to 8. His homocysteine fell to 8 also. His BMI actually came down to 24.5. All of these things, and just dramatic improvements. He actually had an improvement in his hippocampal volume as well. He’s back at work, doing very, very well. So the metabolic contribution to this problem is huge, and I think it hasn’t been quite appreciated enough that this is not just about a mysterious brain illness. ”

Kaveri ei ollut juurikaan ylipainoinen. Silti hänellä oli insuliinit taivaissa, mutta putosivat ohjelman myötä neljäsosaan! Myös hippokampuksen tilavuus kasvoi. Hän palasi töihin ja voi hyvin. Kuinka monta % Alzheimer-potilaista suomalaisella hoidolla saadaan palautetuksi työelämään?

”And you’re right—people will come in and they’re trying to drive their LDLs so low. We see this all the time, where you have some atrophy and it’s associated with having a very low cholesterol. Why? Because you’re on a statin.”

”Olet oikeassa – ihmiset yrittävät saada LDL-kolesterolinsa niin kovin alas. Näemme tätä koko ajan ja siihen liittyy aivojen surkastumista ja se on yhteydessä hyvin alhaisiin kolesteroliarvoihin. Miksi? Koska heille on määrätty statiinit.”

Insuliiniresistenssi ja Alzheimer’s

Käypä hoito -ohjeissa vaaratekijöiksi luetellaan 16 eri riskitekijää. Myös insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä sekä diabetes löytyvät listalta. Korkea kolesterolikin on mainittu, mutta se on riskitekijä vain keski-iässä. Vanhemmalla iällä kolesterolin kohoaminen on sen sijaan hyvä asia ja suojelee yli 70-vuotiaita dementialta.

Kuopiossa v1997 tehty tutkimus mainitsee niinikään alhaisen kolesterolin yhtenä merkittävistä riskitekijöistä samoin kuin korkeat arvot paastoverensokerista, sokerirasitustestistä, paastoinsuliinista, 2h insuliinitestistä ja epänormaalit arvot glukoosin siedosta. Heidän mukaansa insuliiniresistenssi on yhteydessä Alzheimeriin riippumatta ApoE4 perimästä.

Insuliiniresistenssin (ja diabeteksen) yhteys Alzheimeriin on kiistaton. Haulla, ”insulin resistance” ”Alzheimer’s disease”, tulee 474 000 sekalaista ja 26 000 tieteellistä osumaa. Useissa tutkimuksissa Alzheimerista käytetään myös nimitystä tyypin-3 diabetes.

Niitä on turha käydä läpi sen tarkemmin, mutta mietitäänpä mikä mekanismi voisi aiheuttaa dementian? Tiedämme, että Alzheimerissa aivot alkavat kärsiä glukoosin puutetta, joka saadaan näkymään PET-kuvantamisella. Mikä estää aivoja saamasta tarvitsemaansa sokeria? Ovatko aivot tulleet niin insuliiniresistenteiksi, että eivät ota enää vastaan veren sokeria? Vai eivätkö sokeri ja muut ravinteet pääse aivoihin saakka?

Täyttä yhteisymmärrystä mekanismista ei vielä näytä olevan, mutta useat tutkijat viittaavat sekä aivojen sisäiseen insuliiniresistenssiin että veri-aivoesteen (BBB = Blood-Brain Barrier) muuttumiseen insuliiniresistentiksi, mikä heikentää sen kykyä läpäistä erilaisia ravinteita ja hormoneja, mahdollisesti glukoosi mukaan lukien. ( ”Therefore, it has been proposed that any dysfunction in brain endothelial mitochondria may alter glucose transport across the BBB and increase the risk of AD”).

Hyperinsulinemia muuttaa pitkään jatkuessaan aivosolut resistenteiksi insuliinille ja sen lisäksi heikentää BBB:n kykyä päästää läpi insuliinia. Myös insuliinin edulliset vaikutukset aivosolujen elämän ylläpitäjänä heikkenevät ja soluja kuolee.

”Chronic peripheral hyperinsulinemia results in a reduction of insulin transport across the BBB and a reduced insulin signaling in brain, altering all of insulin’s actions, including its anti-apoptotic effect. ”

Insuliinin verenkierrosta aivoihin tuleva määrä vähenee samalla kun sen signaali aivoissa heikkenee. Glukoosia ei enää pääse sitäkään vähää sisälle aivosoluihin.

Kuva ja ao. teksti tästä tutkimuksesta. (CSF=Cerebro-Spinal Fluid; aivo-selkäydinneste)

”In AD patients, the CSF concentrations of insulin are decreased, while the blood plasma concentrations are raised, which is more evident in advanced stages of AD and in patients without APOE-4 allele (197). High levels of circulating insulin may be the consequence of hormone resistance, while the reduction in CSF insulin may be related to a decrease in insulin clearance and/or to areduction in insulin uptake from a peripheral source through the BBB.”

”Alzheimerpotilailla aivo-selkäydinnesteen insuliinipitoisuus on laskenut, kun veren plasman pitoisuus on noussut, mikä on tyypillisempää pitkälle ehtineessä AD:ssa ja potilailla, joilla ei ole ApoE4 alleelia. Verenkierron korkeat insuliinipitoisuudet saattavat johtua hormoniresistenssistä, kun taas aivo-selkäydinnesteen insuliinipitoisuuden väheneminen saattaa johtua sen hajoamisen hidastumisesta (IDE?) ja/tai insuliinin pääsyn vähenemisestä BBB:n läpi”.

Entäs kolesteroli?

Koska kolesteroli on elinehto aivoille, ne tuottavat sisäisesti tarvitsemansa kolesterolin. Tämä prosessi heikkenee vanhemmiten ja statiinit vähentävät sen tuotantoa vielä lisää. Dementiaan kuolleiden potilaiden selkäydinnesteestä otetuissa näytteissä on vain noin 1/6 terveen ihmisen vastaavasta rasvamäärästä. Myös kolesterolitaso oli n. puolet verrokkien vastaavasta.

”High doses (80 mg per day) of simvastatin did reduce the synthesis of CNS cholesterol in vivo (as analyzed by the efflux of 24(S)-hydroxycholesterol) [93] and the highly lipophilic lovastatin inhibited cholesterol synthesis and synaptogenesis in vitro [122]”

”Korkeat simvastatin-annokset vähensivät keskushermoston kolesterolia… ja erittäin rasvaliukoinen lovastatin esti kolesterolisynteesin ja uusien hermoratojen (synapsien) muodostumisen (kudosviljelmässä)”

Statiinilääkitys alentaa aivojen omaa kolesterolisynteesiä: ”Compared with the control group, simvastatin significantly decreased the levels of the cholesterol precursor lathosterol (–28%; p = 0.002) as well as its ratio to cholesterol (–29%; p = 0.002), indicating a reduction of cholesterol synthesis in the brain.”

”Verrattuna kontrolliryhmään, simvastatiini alensi merkittävästi esikolesteroli lathosterolin määrää (-28%) kuten myös sen suhdetta kolesteroliin (-29%), mikä merkitsee aivojen kolesterosynteesin vähenemistä.”

Aivot tarvitsevat kolesterolia, mutta määrän pitää pysyä tasapainossa. Sekä liian vähäinen että liika kolesteroli vaurioittaan hermosolujen toimintaa: ”A sufficient availability of cholesterol is necessary for normal neuronal function and morphology, neuronal cells’ function is impaired not only due to lack but also surplus of cholesterol”

Lainaus kirjasta ”Vascular Cognitive Impairment in Clinical Practice”:

”Diabeteksella on yhteys muutoksiin aivojen hiussuonistoissa ja veri-aivoesteessä”

”insuliiniresistenssi saattaa olla tärkeä vaikuttamalla kallon sisäiseen sokeriaineenvaihduntaan”

”Insuliinia hajottava entsyymi (IDE) on herättänyt paljon mielenkiintoa viime aikoina mahdollisena linkkinä hyperinsulinemian ja Alzheimerin välillä”

IDE:n toimintaa tehostaa tämän tutkimuksen mukaan eläinperäinen omega-3 öljy, joka sisältää EPAa ja DHAta. IDE hajottaa insuliinin lisäksi myös amyloidiplakkia ja jos elimistön insuliinit ovat jatkuvasti koholla, ei IDE:ä riitä plakin purkuun, koska se hajottaa ensisijaisesti insuliinia.

Ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä

Suomen Akatemialla on ApoE4 ja Alzheimeriin kohdistuva tutkimushanke:

Jos jokin interventioistamme osoittautuu tehokkaaksi, se voitaisiin ottaa tavalliseen terveydenhuoltojärjestelmään muutaman vuoden kuluessa. Geenitestien hinnat ikäluokkaa kohti (50 000 – 60 000 henkilöä vuodessa) ovat pienet verrattuna Alzheimerin taudin vuosittaisiin kustannuksiin (noin 5 mrd vuodessa Itä-Suomen yliopiston mukaan). Laboratoriomarkkerit voitaisiin valita tutkimuksessa parhaiksi osoittautuneista. Monenlaisia itsen mittamisohjelmia/sovellutuksia on jo saatavilla ja joitakin niistä kokeillaan tutkimuksessamme.

Myös jotkut alan ihmiset Suomessa ovat ryhtyneet epäilemään amyloidiplakki-teorian järkevyyttä tehokkaan hoidon kohteena. H.Tanila kirjoittaa asiasta Duodecim lehdessä otsikolla: Alzheimerin taudin parantava hoito viipyy yhä – onko amyloidiplakkihypoteesi väärä lähtökohta?

Veren sokerin kohoaminen on aivan liian myöhäinen varoitusmerkki kohonneesta dementian riskistä. Akatemian ehdottama ApoE4 geenitesti voisi olla ihan hyvä menetelmä yhdessä Kraftin insuliinimittausten kanssa. Niiden avulla pystyttyäisiin kartoittamaan suurimman riskin omaavat henkilöt ja suositella heille Bredesenin ohjeista johdettua, ennaltaehkäisevää elämäntapaa – D-vitamiinitäydennystä unohtamatta, koska sen puute näyttää olevan yhteydessä Alzheimeriin. Vaikka Kraftin perusteellista mittausmenetelmää ei käytettäisikään niin vähintä mitä voidaan tehdä, on ottaa uusi suomalainen sylkimittari käyttöön insuliinitasojen seuraamiseksi.

Jotain pitää tehdä, jos emme halua jatkossakin olla maailman johtava maa Alzheimer (+dementia) kuolintilastoissa.

Lisää tutkimuksia:

Biochem Pharmacol. 2014 Apr 15;88(4):548-59. doi: 10.1016/j.bcp.2013.12.012. Epub 2013 Dec 28. Brain metabolic dysfunction at the core of Alzheimer’s disease. de la Monte SM¹, Tong M².

Cognitively impaired elderly exhibit insulin resistance and no memory improvement with infused insulin Jill K. Morris^{et al.} Neurodegener Dis 2014;13:75-81

Br J Clin Pharmacol. 2011 Mar; 71(3): 365–376. Diabetes mellitus and Alzheimer’s disease: shared pathology and treatment? Kawser Akter, Emily A Lanza, Stephen A Martin, Natalie Myronyuk, Melanie Rua, and Robert B Raffa

Published online 2008 May 3. METABOLIC SYNDROME AND THE ROLE OF DIETARY LIFESTYLES IN ALZHEIMER’S DISEASE. Giulio Maria Pasinetti¹ and Jacqueline A. Eberstein

Biochem Pharmacol. Author manuscript; available in PMC 2015 August 26. Brain metabolic dysfunction at the core of Alzheimer’s disease; Suzanne M. de la Monte and Ming Tong

Insuliiniresistenssi yhteydessä masennukseen ja Alzheimerin tautiin; Tohtori.fi

^{Neurology. 2014 Sep 2; 83(10): 920–928.} Vitamin D and the risk of dementia and Alzheimer disease. Thomas J. Littlejohns et al. D-vitamiinin puutteesta kärsivät yli 2 x alttiimpia Alzheimerille!

The relationship between Alzheimer’s disease and diabetes: Type 3 diabetes? Kroner Z¹.; Altern Med Rev. 2009 Dec;14(4):373-9.

Nutrition and Alzheimer’s disease: The detrimental role of a high carbohydrate diet. Seneff S, Wainwright G, Mascitelli L. Eur J Intern Med. 2011 Apr;22(2):134-40.

Unraveling Alzheimer’s: Making Sense of the Relationship between Diabetes and Alzheimer’s Disease; 12 April 2016;Melissa A. Schilling, PhD, New York University

Brain insulin resistance identified as possible new link between Alzheimer’s disease, diabetes Date: April 7, 2016, Mount Sinai Health System

Reversal of cognitive decline: A novel therapeutic program. Dale E. Bredesen; 2014

Parkinsonin tauti

Parkinson ei selvinnyt kolmen suurimman tappajan joukkoon, mutta silläkin on juurensa insuliiniresistenssissä. Niin Alzheimer kuin Parkinsonin tautikin ovat vanhemman väen vitsauksia. Parkinson.fi:n mukaan vain 1-2 promillea koko väestöstä kärsii tästä taudista. Kun ikää karttuu yli 70v, pompsahtaa yleisyys jo kymmenkertaiseksi eli 2%:iin. Se on silti vielä huomattavasti harvinaisempi kuin nuo 3 edellä käsiteltyä sairautta.

Alzheimerilla ja Parkinsonilla on paljon yhteistä ja joskus ne saatavat esiintyä samalla henkilöllä.Tyypin 2 diabeetikoilla on n. kolmanneksella suurentunut riski sairastua Parkinsoniin tämän koontitutkimuksen mukaan.

Parkinson ei näytä olevan läheskään yhtä selvästi yhteydessä insuliiniresistenssiin kuin kolme muuta. Tilanne on kuitenkin muuttumassa – aivan viime vuosina löydökset ovat alkaneet viittaamaan yhä selvemmin yhteiseen tauti”perimään” T2-diabeteksen ja insuliiniresistenssin kanssa. Osumia Google Scholarista tulee haulla ”insulin resistance” ”Parkinson’s disease” vuosi vuodelta enemmän (2016 2 viimeistä kuukautta laskettu):

”There is growing evidence that patients with Type 2 diabetes have an increased risk of developing Parkinson’s disease and share similar dysregulated pathways suggesting common underlying pathological mechanisms.”

”On lisääntyviä todisteita siitä, että T2-diabeetikoilla on lisääntynyt riski Parkinsonin tautiin ja että heillä on samanlaiset toimintahäiriöt aineenvaihduntareiteissään mikä viittaa yhteisiin patologisiin mekanismeihin.”

Näin todetaan tässä tutkimuksessa ja samaan suuntaan viittaa myös se, että joissakin uusissa kokeissa on saatu lupaavia tuloksia ns. GIP-lääkkeillä, joita käytetään T2-diabeteksen hoitoon lisäämään insuliinin eritystä haimasta.

Parkinson ja insuliini

Tutkimus, joka selvitteli dopamiinia tuottavien neuronien vikaantumista metabolisten muutosten ja Parkinsoni taudin vuoksi, otti kantaa myös insuliiniin. Yhdessä kappaleessa on peräti 53 viittausta eri tutkimuksiin, joissa tätä asiaa on käsitelty ja insuliini mainitaan 26 kertaa. Mukavia lukuhetkiä!

Nämä tutkijat vuorostaan ovat löytäneet glykaatiosta yhteyksiä sekä Parkinsoniin että Alzheimeriin.

”we explore protein glycation as a common player in Parkinson’s and Alzheimer’s diseases” Edellisessä kirjoituksen osassa oli kuvattu glykaation vaikutuksia rustokudokselle. Tässä sama asia tapahtuu hermokudoksen sisältämille proteiineille, mikä johtaa toimintahäiriöön.

Ravinto ja Parkinson

Ruoka-aineiden ja lisäravinteiden merkitystä Parkinsonin kehitykselle tarkastellaan tässä.

Hieman ihmetyttää D-vitamiinin sijoittuminen keskelle ”karttaa”, sillä kun näyttäisi olevan hillitsevä vaikutus Parkinsoniin (ja alhaisilla pitoisuuksilla päinvastainen). Tämä koontitutkimus (20 tutkimusta) toteaa varovaisesti: ”Kirjallisuus tukee mahdollista D-vitamiinin suojaavaa ja oireita lievittävää vaikutusta Parkinsoniin.”

Yksi edellämainituista, tuplasokkoutettu tutkimus 104 potilaalla 12kk ajan vain 30mcg (1200IU) annoksella totesi taudin (H&Y and the UPDRS part II) etenemisen huomattavasti vähemmäksi D-vitamiinilisää saaneessa ryhmässä.

Yhdessä rotta- (tai hiiri-) kokeessa dopamiinitasot nousivat merkittävästi ja parissa muussa todettiin dopamiinimuunnoksessa tarvittavan entsyymin kohonneen.

Eikä ainoastaan rotilla, vaan ihan oikeilla ihmisillä (478 potilasta) tehdyt kokeet osoittivat tutkijoiden mukaan: ”Vitamin D deficiency (total 25[OH]D < 20 ng/mL) and vitamin D insufficiency (total 25[OH]D < 30 ng/mL) are associated with PD risk (odds ratio [OR] = 2.6 [deficiency] and 2.1 [insufficiency]; P < 0.0001), adjusting for age, sex, and sampling season. Both 25(OH)D2 and 25(OH)D3 levels are inversely associated with PD (P_trend < 0.0001). ”

”D-vitamiinin puutos (<50nmol/L) ja vajaus (<75nmol/L) ovat yhteydessä Parkinsonin taudin riskiin (2.6 ja 2.1 kertaisesti) ikä-, sukupuoli- ja vuodenaikakorjaus huomioon otettuna. D-vitamiinin tasot ovat käänteisesti yhteydessä Parkinsoniin.”

Myös täällä on saatu saman suuntaisia tuloksia: ”Vitamin D supplementation was associated with significantly reduced risk of PD”.

Myös PUFA saisi olla lähempänä vasenta päätä näiden tulosten perusteella: ”Compared with arachidonic acid intake in the first quartile, consumption of that in the fourth quartile was significantly related to an increased risk of PD: the adjusted odds ratio between extreme quartiles was 2.09 ” – eniten tätä omega-6 PUFAa syövillä riski Parkinsoniin oli siis kaksinkertainen vähiten syöviin verrattuna.Sama tutkimus varoittaa myös kolesterolista (riski 1.78), mutta rasvan kokonaismäärä, tyydyttynyt rasva, EPA ja DHA omega-3 rasvat, muut omega-6 PUFAt ja omega-3/6 suhde eivät vaikuttaneet riskiin.

Sukua myös syövälle ja masennukselle?

Seuraava lause kuulostaa hyvin paljon siltä, kuin Parkinsonilla olisi jotain yhteistä myös syövän kanssa – Warburgin teorian mukaanhan syöpä on mitokondrioiden energiatasapainon järkkymisestä johtuva sairaus: ”Recently, it has been reported that, as an attempt to compensate for the mitochondrial dysfunction, neurons invoke glycolysis as a low-efficient mode of energy production in models of PD.”

”Hiljattain on raportoitu, että yrittäessään kompensoida mitokondrioiden toimintahäiriötä neuronit käynnistävät sokerin käytön, joka on tehoton muoto energian tuotantoon Parkinsonin tautimuodoissa”.

Mitokondriot on nostettu parrasvaloihin myös tässä tutkimuksessa ja kuva yhdistää syövän, Parkinsonin, ikääntymisen ja (hiljaisen) tulehduksen toisiinsa:

Jos kuvassa tapahtuva mitokondrioiden autofagia (ks. ed. kirjoitus) ei toimi kuten pitäisi, on tuloksena syöpä, Parkinson, ikääntyminen tai tulehdus (tms. sairaus). Kuvan oikeassa ylänurkassa näyttäisi olevan syövän alkamiselle tyypillinen mikroympäristö.

Vakavalla masennuksellakin (MDD) näyttäisi olevan yhteiset sukujuuret Parkinsonin kanssa: ”insulin resistance has been associated with PD27,28 and drug naïve PD patients have been found to have glucose levels characteristic of insulin resistance15. Recently, several studies have identified genetic overlap between diabetes and MDD49,50. Thus, diabetes may play an important role in the pathogenesis of both PD and MDD.”

”insuliiniresistenssi on ollut yhteydessä Parkinsoniin (PD) ja lääkitsemättömillä PD potilailla on todettu insuliiniresistenssille tyypilliset verensokeriarvot. Hiljattain useat tutkimukset ovat todenneet geneettisen päällekkäisyyden diabeteksen ja vakavan masennuksen välillä. Siten diabeteksella saattaa olla merkittävä rooli sekä PD:n että vakavan masennuksen taudinkuvassa.”

Entäs statiinit?

Tällä kertaa statiinit liittyvät läheisesti Parkinsonin tautiin: “We identified 20,000 Parkinson’s disease patients and looked at whether using statins was associated with a higher or lower risk, and we found people using statins have a higher risk of the disease, so this is the opposite of what has been hypothesized,”

”Keräsimme 20 000 Parkinsonpotilaan tiedot ja katsoimme ovatko statiinit yhteydessä korkeampaan tai alempaan riskiin ja löysimme korkemman riskin statiinien käyttäjillä, joten tämä on päinvastoin mitä on aikaisemmin oletettu.” sanoivat tutkijat.

Yhteys Alzheimeriin todettiin myös, mutta se oli minimaalinen.

Kuten kaikista yo. sairauksien kuvauksista – ei ainoastaan Parkinsonista – käy ilmi, niillä kaikilla voi olla hyvin paljon yhteistä toistensa kanssa. Itse veikkaan länsimaisesta ruokavaliosta ja elämäntavastajohtuvia ”perintötekijöitä”.

Seuraavassa osassa tarkastelemme insuliiniresistenssin huipentumaa – T2-diabetesta.

Ari on tullut tutuksi useiden vieraskirjoitusten myötä.

 

Ari Kaihola

Kirjoittaja on yli 15 v harrastanut terveysasioiden tutkimista ja opiskelua omatoimisesti tavoitteena tieteellisten havaintojen hyödyntäminen oman terveyden ylläpitoon. Tärkeintä terveyden hoitoa on ennaltaehkäisy ja siinä puhdas ravinto. Hippokrateen sanoin – olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi.

About Author