Kirjoittaja: Ari Kaihola
Suomalainen tutkimus havaitsi: ”Lonkkamurtumien määrä melkein tuplaantui 10 vuodessa” 80-luvulta 90-luvulle. Syy jäi epäselväksi. Yritämme nyt tässä kirjoitussarjassa tuoda esille todennäköisiä syitä luiden haurastumiseen noin lyhyessä ajassa.
Mitä muutoksia ympäristössä tapahtui 80-luvulta 90-luvulle?
Tuon suomalaistutkimuksen syiden taustalla voisivat olla vaikkapa:
- Ravitsemussuositukset tulivat voimaan 1987 ja ne aiheuttivat seuraavia muutoksia
- Uusia lääkkeitä lanseerattiin
- Muutos D-vitamiinin suosituksessa 1992 (25µg → 10µg), osa 7
Hiilihydraattien lisääminen oli suositeltavaa
Suomessa otettiin käyttöön ravitsemussuositukset v. 1987. Studio55 sivuilla olevan artikkelin mukaan lisätyn sokerin määräksi suositeltiin enintään 10% kokonaisenergiasta, mikä on voimassa edelleen. Hiilihydraatteja oli määrä saada vähintään 50% (nykyisin 45-60%).
Ravitsemussuositusten hiilihydraattimäärä oli huipussaan 1998
Otteita diabetes ja lääkäri -lehdestä 3/2008 (PDF):
”Vielä 1970-luvulla diabeetikoiden ruokavaliossa rajoitettiin hiilihydraattien, erityisesti sokerin, käyttöä.”
ja
”Vuoden 1988 Diabeetikon ruokavaliosuosituksessa nähtiin, että hiilihydraattien määrä voi olla diabeetikoilla samaa tasoa kuin terveellä väestöllä eli noin 55 prosenttia energiasta. Ehtona oli, että on suosittava sellaisia elintarvikkeita, joiden vaikutus verenglukoosiin on hidas.”
ja
”Vuonna 1998 hiilihydraattien saantisuositus oli huipussaan (55–60 prosenttia energiasta).”
Hiilihydraateista pahimman eli sokerin kulutus nousi toistaiseksi tuntemattomasta syystä tilapäisesti uusiin korkeuksiin n. 5 vuoden ajaksi juuri alkaen vuodesta 1993 eli lonkkamurtumien toisen tarkastelujakson alkupuoliskolla. Määrä oli korkeimmillaan n. 36,5kg/v, mikä tekee 100g/päivä ja 2000Kcal päivässä polttavan konttorirotan (tai vanhuksen) ruokavaliossa se vastaa 20% osuutta päivän energiasta. Tänä päivänä vastaavat luvut ovat 29,3kg/v, 80g/pv ja 16% päivän energiasta. Kumpikin on reilusti yli suosituksen 10%. (lähde sokerigrafiikkaan)
Luvut dokumentista Diabetes Suomessa 2005, Taulukko 3, sarake Tyyppi 2
T2-diabeteksen uusien tapausten määrä 90-luvulla nousi myös merkittävästi 80-luvun tasosta – yo. kuvasta arvioiden reilut 50%. Erikoinen yksityiskohta on piikki T2D-sairastuneiden määrässä ajallisesti samoihin aikoihin kuin sokerin kulutus nousi huippuunsa 90-luvulla. Toinen jyrkkä nousujakso alkaa vuodesta 1998, jolloin suurimmat hiilihydraattien suositukset astuivat voimaan. Sattumaako?
Diabetesliiton ruokavaliosuositustyöryhmä sai omat suosituksensa valmiiksi 1999 ja ne noudattivat hyvin pitkälti terveen väestön suosituksia: Pastaa, riisiä ja perunaa suositaan jokapäiväisessä käytössä ja kaikki mahdollisimman vähärasvaisena tai rasvattomana ja suolattomana (Diabeteksen lääketieteellinen ravitsemushoito, A.Aro s. 2110, PDF).
T2-diabetes on yleensä vanhemman väen sairaus (tai oli ainakin vielä 90-luvulla). Diabeetikkojen kokonaismäärä nousi 94000:sta vuonna 1988 166000:een vuonna 2000.
Lonkkamurtumien lisääntymisvuosikymmenen jälkipuoliskon täytti hiililydraattien suositushuippu, 55-60% energiasta.
Terveiden ihmisten sokeriaineenvaihdunnallekin moiset määrät hiilihydraatteja ovat melkoinen haaste, puhumattakaan sitten vanhemmasta väestä, joilla osteoporoosi on yleisempää. Myös sokeriaineenvaihdunta alkaa vanhemmiten piiputtaa, kuten ao. grafiikasta voi päätellä (kuva Diabetes Suomessa 2005 dokumentista, T2-diabeetikkojen osuus eri-ikäisestä väestöstä).
90-luvulle siis sattui sekä sokerin kulutuspiikki että hiilihydraattien suositushuippu. Tämä oli omiaan heikentämään diabeetikkojen sairauden hallintaa ja todennäköisesti lisäsi myös tulevia diabeetikkoja aiheuttamalla ihmisille insuliiniresistenssiä ja metabolista syndroomaa. Miten tämä sitten vaikutti luiden terveyteen?
Metabolisen syndrooman yhteydessä suurempi luuntiheys (BMD)!
Luuntiheys parani! Insuliini, joka metabolisessa syndroomassa on koholla, on anabolinen hormoni. Ilmeisesti se saa myös luut kasvamaan enemmän. Metaboliseen syndroomaan monesti liittyy myös lihavuus, mikä on omiaan vahvistamaan luita, koska ne joutuvat kantamaan suuremman kuorman. Mutta oliko tämä sittenkään hyvä juttu?
Rancho Bernardo -tutkimus selvitti metabolisen oireyhtymän (MBO) yhteyttä luiden terveyteen sekä miehillä että naisilla v. 2007:
MBO oli yhteydessä suurempaan luuntiheyteen lonkassa sekä miehillä että naisilla. Miehillä oli lisäksi suurempi luuntiheys reisiluun kaulassa. Kun kehonpainoindeksi (BMI) otettiin huomioon, tulokset kääntyivätkin päinvastaisiksi. Toisin sanoen, samanpainoisiin ja -pituisiin terveisiin verrattuna luuntiheys olikin huonompi.
Myös murtumat – eli ne kaikkein luotettavimmat luunterveystiedot – olivat MBO:sta kärsivillä yleisempiä:
”.. 2 vuoden seurannassa murtumat olivat 2,6 kertaa yleisempiä ihmisillä, joilla oli MS… Sukupuolen mukaan tarkasteltuna (ja korjattuna iän, BMI:n, estrogeenilääkityksen, liikunnan, kalsiumlisän ja alkoholin käytön suhteen) oli murtumariski naisilla 3,76 ja miehillä 2,48 kertainen verrattuna henkilöihin, joilla ei ollut metabolista syndroomaa”.
Insuliiniresistenssiä tai metabolista syndroomaa seuraava vaihe taudinkuvassa on monesti T2-diabetes. Tämän v.2015 koontitutkimuksen mukaan T2 diabeetikoillakin on suurentunut riski erilaisille luunmurtumille huolimatta siitä, että luuntiheys (BMD) heillä on suurempi kuin terveillä tai T1-diabeetikoilla. Katsauksessa tarkasteltiin 14 tutkimusta, joissa lisääntynyt riski vaihteli 2-kertaisen molemmin puolin. BMD ei siis todellakaan kerro kaikkea luun lujuudesta.
Diabeteslääkkeet
Edelläoleva tutkimus katsasti myös diabeteslääkkeiden vaikutuksia luunterveyteen. Metformin sekä sulfonylureat todettiin luun terveyden kannalta neutraaleiksi tai jopa hieman positiivisiksi. TZD:t, kuten rosiglitazone ja pioglitazone, jotka lisäävät insuliiniherkkyyttä, sen sijaan lisäsivät rasvasolujen tuotantoa osteoblastien sijaan, mikä heikensi luuta. Ne myös lisäsivät osteoklastien muodostusta. DPP-4 estäjät, joita käytetään insuliinin erityksen lisäämiseksi, näyttäisivät lisäävän luun muodostusta ja samaan aikaan vähentävän sen hajoamista. Pramlintide on synteettinen amyliinin kaltainen peptidi, jolla on sekä osteoblastien toimintaa kiihdyttävä että osteoklastien luun hajotusta hillitsevä vaikutus. (kuva alla).
Diabeteslääkkeet, yhtä lukuunottamatta, eivät siis onneksi ole haitallisia luunterveydelle.
Entäs insuliini?
Insuliinin tasot nousivat hiilihydraattivoittoisten ravitsemussuositusten seurauksena. Lisää ne nousevat, jos insuliiniresistenssistä johtuvaa T2-diabetesta hoidetaan insuliinilla.
Insuliinihoito on lisäriski luunmurtumille T2-diabeetikoilla – vaihdevuodet ohittaneilla naisilla riski nousi eräässä yllämainituista v.2015 tutkimuksista 2.66 kertaiseksi ja miehillä 3.2 kertaiseksi. Muissakin tutkimuksissa havainnot olivat saman suuntaisia. Yhdessä tutkimuksessa riski oli tilastollisesti merkityksetön. Tutkijat ovat kuitenkin epävarmoja tulosten syistä – johtuivatko ne itse insuliinista, vai T2-diabeteksen etenemisestä ja sen mukanaan tuomista monista lisäriskeistä luiden terveydelle.
Miten insuliini vaikuttaa kalsiumin aineenvaihduntaan?
70-luvulta asti löytyy tutkimuksia, joissa insuliinin todetaan aiheuttavan kalsiumin erittymistä virtsaan. Tässä 1974 tutkimuksessa nimeltä Insuliinin vaikutus munuaisten natriumin, kaliumin, kalsiumin ja fosfaatin käsittelyyn on todettu mm.
”… virtsaan erittyvän kalsiumin määrä lisääntyi 126:sta 200:aan µg/min…”
ja ”Lisääntynyt kalsiumin erittyminen virtsaan on huomattu glukoosin saannin jälkeen ja tutkimukset viittaavat siihen, että tämä saattaa johtua insuliinista”.
Mutta eikö suola ollut se syyllinen?
Ruoan sisältämän suolan vaikutus munuaisten erittämään ja suolistosta imeytyvään kalsiumiin ja D-vitamiiniin -niminen tutkimus tuli johtopäätökseen: ”Normaaleilla henkilöillä natriumin aiheuttama kalsiumin liiallinen erittyminen munuaisista tapahtuu yhdessä lisääntyneen D-vitamiinisynteesin ja tehostuneen kalsiumin suolistosta imeytymisen kanssa”. Tuo tarkoittanee sitä, että kalsiumin erittyminen ja imeytyminen pysyvät jokseenkin tasapainossa.
Vuonna 2009 tehty tutkimus Bone Health puolestaan keskittyi insuliinin vaikutukseen kalsiumin erittymiseen munuaisista. Kappaleessa Simple Carbohydrates and Bone Health he kirjoittavat: ”Monien aikaisempien, glukoosin kulutuksen vaikutusta kalsiumin erittymiseen koskevien tutkimusten perusteella kalsiumin erittyminen lisääntyi voimakkaasti glukoosin vaikutuksesta”
ja
”Ihmis- ja eläinkokeissa insuliinin kohoaminen edelsi kalsiumin puhdistumaa ja oli vahvasti ja positiivisesti yhteydessä seerumin insuliinitasoihin ja kalsiumin erittymiseen virtsaan. Glukoosin aiheuttama kalsiumin liiallinen erittyminen voitiin estää 80-prosenttisesti insuliinin erityksen estävällä lääkkeellä”. Tuo tarkoittaa sitä, että nimenomaan insuliini, ei glukoosi, aiheutti erittymisen lisääntymisen.
Insuliini olisi siis tuon mukaan ainakin 80-prosenttisesti vastuussa kalsiumin erittymisestä munuaisten kautta virtsaan. Jos suola sekä lisää eritystä että imeytymistä, niin sen vaikutus on jokseenkin +/- 0. Leijonanosa kalsiumin menetyksestä voidaan vierittää insuliinin vastuulle.
Toinenkin tutkimus vahvistaa insuliinin roolin päättäväisin sanakääntein: ”Tutkimuksemme vahvistaa, että suurempi insuliiniresistenssi on yhteydessä alempaan reisiluun kaulan lujuuteen rasituksessa. Lisäksi huomautamme, että hyperinsulinemia, pikemminkin kuin hyperglykemia, on tämän yhteyden taustalla.”
Lopuksi, kun paastoinsuliini ja paastoglukoosi vietiin ratkaisumalliin yhdessä, korkeampi insuliini (mutta ei glukoosi) oli itsenäisesti yhteydessä alempaan luun lujuuteen”. Tutkimus oli nimeltään Insuliiniresistenssi ja luun lujuus – löydöksiä keski-ikäisten tutkimuksesta USA:ssa.
Edelläolevat tutkimukset ovat aika eri mieltä kuin…
Ilta-Sanomissa 3.4.2017 julkaistu artikkeli
Suola on yhteydessä moniin sairauksiin ja suomalaiset saavat sitä liikaa – 10 vinkkiä vähentämiseen
laittaa kalsiumin erittymisen virtsaan yksistään suolan syyksi, insuliinia koko jutussa ei edes mainita:
”– Natrium lisää kalsiumin eristystä virtsaan. Jos suolaa vähennetään kymmenestä viiteen grammaan, vastaa se saadun kalsiumin määrän lisäämistä grammalla. Kalsium on tärkeää luiden terveyttä ajatellen, Jula sanoo”
ja
”– Suola on suurin syy sille, että verenpaine nousee.”
Molemmat insuliinin aiheuttamat ongelmat – verenpaineen nousu, kuin myös kalsiumin liikaeritys – laitetaan käteväksi syntipukiksi havaitun suolan niskoille. Kuitenkin suolan määrä verenkierrossa on hyvin tarkkaan säädelty. Sen nouseminen normaalia korkeammalle on hyvin harvinaista ja aiheuttaa yleensä niin vakavia oireita, että sitä on vaikea olla huomaamatta. Vähintäänkin se aiheuttaa niin voimakkaan janon tunteen, että sitä on mahdotonta vastustaa. Yleisempää on liian alhainen (ja krooninen) suolan pitoisuus (hyponatremia), josta kerroin jo kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa ja joka on vahvasti yhteydessä lisääntyneisiin murtumiin.
Insuliinin ylimäärä sen sijaan ei tunnu juuri missään ja voi jatkua korkealla tasolla (hyperinsulinemia) kroonisesti vuosikausia. Helpoimmin havaittava oire lienee kiljuva nälkä. Jatkuva (ja liiallinen) syöminen useita kertoja päivässä – runsaasti suositusten mukaisesti hiilihydraatteja ja insuliinitasoja nostavia rasvattomia maitotaloustuotteita – pitää insuliinitasot koko ajan korkealla, mistä seurauksena on tietenkin sekä suolan (natrium) pidättyminen että kalsiumin liiallinen erittyminen munuaisista.
Suola on mukana kuvassa, mutta todellinen syyllinen on kroonistunut hyperinsulinemia, joka on seurausta Suomessakin yleistyneestä insuliiniresistenssistä. Viimeisen Dehko-2010 raportin mukaan merkittävien sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden yleisyys oli jopa 40% ja jonkin verran heikentyneestä sokerin siedosta kielivää vyötärölihavuutta esiintyy jopa 70%:lla kansalaisista.
Hiilihydraattien huolellisella valinnalla – sokerin, leivonnaisten ja makeisten sijaan vihanneksia – jokainen voi pienentää luunmurtumariskiään.
LINKKEJÄ
New Insights into the Pathogenesis of Idiopathic Hypercalciuria
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2362396/
Insulin may mediate changes in renal tubular calcium reabsorption [39], and some studies suggest an exaggerated insulin response to carbohydrates in patients with IH [40].
The relationship between insulin resistance and osteoporosis in elderly male type 2 diabetes mellitus and diabetic nephropathy 2012
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23122575
The elderly patients with type 2 diabetes mellitus are prone to develop OP. The insufficiency of insulin, the decreased insulin sensitivity and diabetic nephropathy are important causes for OP in the patients with type 2 diabetes.
Negative association between trunk fat, insulin resistance and skeleton in obese women PDF
Osteoporosis – Is There A Link With Diabetes?
http://www.iddt.org/related-health-issues/osteoporosis-is-there-a-link-with-diabetes
The review of 12 studies showed that people with Type 2 diabetes are 70% more likely to fracture their hip and in the review of 6 studies, those with Type 1 over 6 times more likely to do so. The researchers suggest that the cause could be diabetes complications, such as retinopathy, neuropathy, low blood sugars and stroke making people more likely to fall.
Warning: Avandia, a drug to treat Type 2 diabetes may cause increased risk of bone fractures.
In March 2007 GlaxoSmithKline [GSK] issued a warning to women and doctors of an increased risk of bone fractures when taking Type 2 diabetes medications containing rosiglitazone
Diabetes and Femoral Neck Strength: Findings from The Hip Strength Across the Menopausal Transition Study
https://academic.oup.com/jcem/article-lookup/doi/10.1210/jc.2011-1883
Despite having higher bone density, diabetic women have lower indices of femoral neck strength relative to load, consistent with their documented higher fracture risk. Insulin resistance appears to play an important role in bone strength reduction in diabetes.
Ari on tullut tutuksi useiden vieraskirjoitusten myötä.
Ari Kaihola
Kirjoittaja on yli 15 v harrastanut terveysasioiden tutkimista ja opiskelua omatoimisesti tavoitteena tieteellisten havaintojen hyödyntäminen oman terveyden ylläpitoon. Tärkeintä terveyden hoitoa on ennaltaehkäisy ja siinä puhdas ravinto. Hippokrateen sanoin – olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi.
About Author
Paluuviite:Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 2 – Turpaduunari
Paluuviite:Mikä tuplasi lonkkamurtumat 10 vuodessa? Osa 6 – Turpaduunari