Olin 17.11.2015 Syö hyvää -hankkeen ja THL:n järjestämässä rasvaseminaarissa. Siellä korostettiin rasvatonta ruokavaliota, mutta samalla myönnettiin, että rasvat ovat kuitenkin tarpeellisia.
Rasvojen laadusta oma kokemukseni poikkeaa virallisesta näkemyksestä. Siksi tulisikin mielestäni ottaa huomioon entistä enemmän erilaiset kehomme ja tarpeemme. Siitäkin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen loppupaneelissa mainitsi. Hän painotti vahvasti esimerkiksi rasvattoman maidon olevan parempi kuin vaikka kevytmaidon, jossa on yksi prosessointivaihe enemmän kuin rasvattomassa versiossa. Sillä tavalla ihmiset saadaan hänen mukaansa helposti rasvattomaan vaihtoehtoon.
Prosessoitu ruoka on kansalaisille punainen vaate, ja sen terveellisyydestä voimme olla monta mieltä. Teollisuuden puheenvuorojen mukaan niissä ei ole mitään riskejä. Seminaarissa haluttiin tuoda esiin se, miten oltaisiin mediaseksikkäitä ja saataisiin klikkihittejä, kuten vaihtoehtomediat. Suhtautuminen Safkatutkaan ja Magneettimediaan ei jäänyt epäselväksi. Nämä sekä viralliset ruokasuositukset ovat yhtä kaukana toisistaan kuin Pohjois- ja Etelänapa. Itse tunnen olevani siinä keskellä, Afrikan tienoilla luonnonmukaisen ruokavalion äärellä ilman teollistunutta ilmapiiriä.
Luennoitsijat näyttivät terveiltä ja hyvinvoivilta, ja haluaisinkin tietää millainen ruokavalio heillä itsellään on käytössä. Seisovatko he sen takana, mistä puhuvat, vai onko siellä tilaa poiketa virallisista ravintosuosituksista? Ravintolisissä keskustelu päättyi siinä kohtaa, missä alettiin puhua suosituksista, siihen ei otettu kantaa. Ja sen ymmärrän oikeastaan aika hyvin. He edustavat omaa näkemystään.
En ymmärtänyt kaikkea mitä siellä puhuttiin ja monin osin keskustelu jäi professorien, dosenttien ja asiantuntijoiden väliseksi vuoropuheluksi. Siihen oli hyvin vaikea osallistua asiaa tarkemmin tuntematta millään muotoa. Siitä asiasta olen seminaarilaisten kanssa täsmälleen samaa mieltä, että ihmiset syövät liikaa sokeria, hampurilais- ja pizza-aterioita sekä juovat liikaa limsaa. Sen minäkin ymmärsin, ja tunsin syyllisyyttä, sillä itsekin olen ollut hyvin koukkuuntunut ravintolaketjujen edullisille aterioille.
Me myös tarvitsemme enemmän liikuntaa, minä mukaan lukien. Some on vienyt monilta liikkumisen, mutta tuonut yhteyden muulla tapaa. Seminaarissa puhuttiinkin some-heimosta, joka alttiisti lähtee mukaan houkutuksille vaihtoehtoisiin tottumuksiin, jotka kuitenkin ovat sitä, mistä olemme lähteneet liikkeelle. En voi olla huomioimatta sitä, että mitä teollistuneempaa ruoka on, sen enemmän meillä on sairauksia. Toki myös se sokeri huomioon ottaen. Olisiko siis järkevää hinnoitella ruoka terveellisyyden mukaan, oli yksi ilmoille heitetty kysymys. Samaa mieltä molemmat näkökulmat ovat vihannesten ja juuresten käytöstä. Niitä ehdottomasti lisää.
Pari päivää aikaisemmin olin toisenlaisessa tapahtumassa, jossa myös käsiteltiin ravintoa ja hyvinvointia. Vuokatissa Paras Terveys -kiertueella oivalsin Teemu Syrjälän juurille -luennosta yhden tärkeän asian. Mitä minä tein silloin, kun olin terve? Mikä siinä kohtaa muuttui, että terveys alkoi muuttua? Olin vielä alle parikymppisenä terve. Liikuin paljon, fillaroin jopa 17 km kesäduunipaikkaan maalta mennen tullen. En juonut maitoa. Söin oman maan juureksia, marjoja metsästä, omaa tai naapurissa kasvatettua lihaa. Peruna oli omasta maasta ja ihan erilaista tämän päivän perusperunoihin verrattuna, ne oli luonnonmukaisesti viljeltyjä. Hiivaleipä oli harmaata, ei valkoista mössöä. Sen päälle sipaistiin voita – reilusti. Ei mitään margariineja tai leikkeleitä. Olin terve.
Muutin kaupunkiin, pyöräilymatka töihin oli vain 6 km. Aloin juoda rasvatonta maitoa. Margariini valtasi jääkaapin. Argh! Ehkä pahin virhe ikinä. Ruokavalio oli kiireen takia sitä, mitä kaupan hyllyltä löytyi, eli eineksiä. Paino alkoi nousta, liikkuvuus vähentyi. Tuli auto. Tuli lapsi, toinenkin. Olin töissä paikassa, jossa läpiveto ja remontti toivat tullessaan hengitystietulehduksia ja puolessa vuodessa olin ottanut 6 antibioottikuuria, eikä tietoakaan maitohappobakteereista. Elämäni ensimmäisen korvatulehduksen sairastin myöskin. Sen jälkeen olen kokeillut hyvin erilaisia tapoja toimia, ja löytänytkin sen, mikä palauttaa terveyden hitaasti, mutta varmasti.
Nämä kaksi erilaista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tapahtumaa olivat merkityksellisiä. Haluammeko me oikeasti terveyttä vai ylläpitää teollisuuden luomia terveyskäsitteitä? Mitä me oikeasti haluamme? Mikä on meidän parhaaksemme? Mikä on minulle parasta?
Parasta on terveys. Parasta on se, että on vaihtoehtoja. Miksei siis näissäkin asioissa voitaisi istua saman pöydän ääreen ja luoda kaikille sitä hyvinvointia? Mikä estää? Minä ainakin olen valmis kulkemaan kultaista keskitietä, oletko sinä?
Pike Hilakari
Espoolainen kirjoittaja, toimittaja, äiti.
Tunteellinen älykkö, joka herkästi huomioi ja tunnistaa muutokset ja sen tarpeen niin ympäristössä, lähipiirissä kuin myös itsessään.
Hyvin taipuvainen analysoimaan, pähkäilemään, pohtimaan, selvittämään ja tutkimaan asioita, valmis oppimaan kuulemastaan ja kokemastaan tuottaen herättävää tekstiä kulloinkin pinnalla olevasta aiheesta. Ehdottoman oikeudenmukainen, uskaliaskin kyseenalaistaessaan jämähtäneitä toimintatapoja.
”Jos yksikin ihminen saa avun tekstieni kautta tai toimintatavastani, olen kiitollinen onnistuja.”
About Author
Paluuviite:Vuosi turpaduunarin seurassa | Turpaduunari
Rasvaseminaarin puheenvuorot löytyvät täältä:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLVpfzFDc4BUAtAspRcpkbgd0BV4_n5aMV