Parempaa elämää

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Hidasta Elämää -kirjasarjaan kuuluva Karita Palomäen todella kaunis kirja ”Elämää voi aina parantaa” (Otava, 2018) on upea piristysruiske, hieno paremman elämän ylistysteos.

Sairaus on elämänkriisi

Kirja on kirjoitettu sairastuneelle. Vakavasti voi sairastua kuka tahansa. Siihen ei aina voi vaikuttaa, mutta elämään suhtautumistaan voi muuttaa. Siitä tässä kirjassa on pohjimmiltaan kyse. Anne Toivosen kauniilla kuvilla ja Karita Palomäen oivaltavalla tekstillä vakuutetaan, ettei elämä lopu sairasteluun. Päinvastoin sairastuminen voi olla paranemisen alku, jossa elämänkriisin kautta opitaan kunnioittamaan elämää.

Kirja opastaa katsomaan koko elämää paranemisprosessina. Näin voi irtautua taistelijan tai uhrin roolista ja kääntyä kohti turvan tunnetta omassa kehossa.

Jokainen meistä sairastuu joskus

Sairastuminen kuuluu elämään aivan samalla tavoin kuin syntymä, eri ikävaiheet, elämän huippuhetket, tavallinen arki, elämänkriisit ja lopulta kuolema, kirjoittaa psykofyysinen fysioterapeutti Palomäki. Hän on kouluttautunut fysioterapian lisäksi laaja-alaisesti erilaisiin holistisiin ja integratiivisiin menetelmiin, joita hyödyntää työssään asiakaslähtöisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille ja koulutusryhmille oivalluksia, sisäistä voimaantumista ja kehollisia vahvistavia kokemuksia, mm. erilaisia uusia meta-näkökulmia ja itsehoitokeinoja tarjoamalla. Nyt nämä näkökulmat ovat kirjan muodossa tarjolla.

Vaikka sairautta ei aina voi täysin parantaa, elämään voi suhtautua uudella tavalla. Voi kysyä itseltään, mitä on hyvän elämän edellytykset ja mitkä ovat elämänarvot. Niin kauan kuin on elämää, on myös terveyttä! Sairauden ja terveyden ei tarvitse olla toistensa vastakohtia. Palomäen mukaan sairaus on enemmän kuin oire tai oireyhtymä, joka ilmaantuu sattuman summana ja terveys on jotakin muutakin kuin sairauden poissaoloa. On olemassa terveyttä sairaudenkin aikana.

Paraneminen on matka kohti eheyttä

Paraneminen on jotakin enemmän kuin sitä, että laboratorioarvot ovat normaaleja tai magneettikuvassa ei näy mitään löydöksiä. Paraneminen on elämän mittainen matka kohti eheyttä. Se on enemmän kuin fyysistä tai psyykkistä paranemista. Se on ennen kaikkea oman henkisen puolensa tunnistamista, sosiaalisten suhteiden eheyttä sekä kehossa virtaavan elämän energian tasapainoisuutta.

Kehomme, mielemme ja energiamme muuntautuvat jatkuvasti. Elämä on yhtä ikuista elämänkoulua. Elämän koko kirjo muuttaa sitä, mihin elämässämme suuntaamme huomiomme. Sairastuneella on aina toivo parantumisesta. Kukaan ei voi tietää, mikä meitä odottaa tulevaisuudessa. Se, että elämässä on toivoa, vaikuttaa tulevaisuuteemme.

Sairaus on kehon ja mielen tila, mutta se on myös oma suhteesi tähän tilaan. Juuri tämä on se asia, johon voit aluksi keskittyä, vaikka tuntuisikin, että et voi tehdä mitään paranemisesi hyväksi. Palomäki on oppinut NLP:nsä, sillä hän julistaa, että milloin tahansa on mahdollista vapautua elämää jumiuttavasta kärsimyksestä ja toivottomuudesta, ja se tuo voimaa. Kärsimystunteisiin kiinni jääminen on haaste, eivät tunteet itsessään. Jokainen tunne, kärsimyskin, on lahja.

Tarinoita

Kirjassa on useita nimettömiä tarinoita paranemismatkalla olevilta ihmisiltä, joiden tarkoitus on antaa inspiraatiota, voimaa sekä toivoa sairastuneelle. Tässä yksi:

”Jos olen liian kiireinen ja stressaantunut, kehoni alkaa viestittämään minulle siitä erilaisin merkein. Aikaisemmin ohitin kehon viestit ja jatkoin vaan matkaa. Jos jostain kolotti, otin Buranaa ja jatkoin tekemistä. Nykyään pysähdyn kuuntelemaan kehoni lähettämiä viestejä. Kun pysähdyn ja hiljennyn, huomaan ja ymmärrän nykyään jo nopeasti syyn, mistä kehon vaivat johtuvat. Vauhdin sokaisemana en aina edes tunnista kehon pieniä viestejä, vaan huomaan tilanteen vasta, kun kipu on kovempaa. Monesti jo hidastamalla tahtia, rauhoittumalla ja kehoa ja tunteita aistimalla voi kipu mennä pian ohitse. Ennen kun kipuni oli kroonista, käytin paljon kipulääkkeitä. Nykyään tarvitsen niitä enää harvoin.”

Realismia

Sairastuessa hyväkin elämä voi vaihtua epävarmaksi, pelottavaksi, täynnä ei-toivottuja muutoksia olevaksi kärsimystarinaksi. Palomäki kertoo miten sairastunut usein ajautuu passiiviseksi hoidon vastaanottajaksi, jopa sairauden uhriksi ja jää yksin selviytymään ilman kunnollista tukiverkkoa. Stressi ja huolet eivät auta toipumaan, minkä vuoksi on valtavan tärkeää saada tukea sekä keskittää voimavarat varsinkin alussa sisäisen turvan ja luottamuksen
vahvistamiseen.

Äkillisen, kroonisen tai vakavan sairauden kohdatessa voi tuntua siltä, että kaikki elämässä pysähtyy, elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Sairastuminen on useimmille kriisi ja jopa trauma. On sokkivaihetta, kieltämistä, taistelua ja vähitellen kaiken sen hyväksymistä, mitä elämässä on tapahtunut. Ajan myötä jokaisen on mahdollista löytää toivo ja käynnistää niin kutsuttu posttraumaattinen kasvu. Tarvitsemme tähän sekä
sisäistä että ulkoista turvaa ja tukea.

Joskus elämä muuttuu, menee täysin kaaokseen. Tällä on oma tarkoituksensa, vaikka emme sitä ihan heti oivaltaisikaan. Ja jossakin vaiheessa oivallusten myötä elämä järjestyy uudelleen siihen tilaan, joka on meille tarkoitettu.

Tämä on tärkeä havainto:

”Sairastumisen kriisin aikana elämä johdattaa meitä hiljalleen kohti tilanteen kohtaamista ja hyväksymistä, elämän vastaanottamista sellaisena kuin se on. Kun on valmis ottamaan vastaan tämän hetken, on tärkeää samalla antautua ajatukselle omasta vastuusta, oman elämänsä haltuunotosta. Tilanteen hyväksyminen, vastuu ja elämän haltuunotto eivät sulje toisiaan pois. Vastuuta ei tietenkään tarvitse ajatella niin, että tulisi luopua kaikesta avusta ja tuesta, jota on mahdollisuus ulkopuolelta saada. Vastuu voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että alkaa hyväksyä oman tilanteensa ja ottaa vastuun omista tunteistaan, joita voi oppia ymmärtämään ja joiden kanssa voi oppia olemaan turvassa. Vastuun tuntevana voi päättää avata silmänsä elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin huolimatta siitä, miten pieniltä ne saattavatkaan varsinkin aluksi tuntua.”

Keho on aina ystävämme, meidän puolellamme. Kehomme yrittää joka hetki viestiä meille siitä, mikä meille olisi hyväksi. Aina emme ole halukkaita tai valmiita näitä kehon viestejä kuuntelemaan. Tilanne voi edetä niin pitkälle, että keho alkaa huutamaan meille sanottavansa. Ja silloin on paras kuunnella mitä keholla on sanottavaa.

Kuolema

Palomäki käsittelee kuolemaa kirjassaan todella kauniisti. Tämän takia kirja on ehdottomasti hankinnan arvoinen. Jos sairastun pysyvästi tai kuolen pian, miten muut pärjäävät, miten kaikki järjestyy? Miltä itse kuoleminen tuntuu, joudunko kärsimään pitkään? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

”Kuolema on luonnollinen osa kiertokulkua. Itse pidän ajatuksesta, että kuolema on läsnä meissä joka hetki. Lääkäri ja kirjailija Helinä Siikala kirjoittaa kirjassaan Elämän ekaluokkalaiset, että hengitys sitoo meidät joka hetki syntymään ja kuolemaan. Mindfulnessin kehittäjän Jon Kabat-Zinnin mukaan jokainen sisäänhengitys on uusi syntymä ja jokainen uloshengitys on kuolema, irti päästäminen. Joka sekunti kehostani kuolee lukemattomia soluja ja uusia syntyy. Synnymme joka aamu uuteen päivään; mikään ei ole enää sitä, mitä se oli eilen. Tuttu metsä ei ole tänään se sama kuin eilen. Kun kohtaamme läheisemme seuraavan kerran, hänkään ei ole se sama ihminen, joka hän oli hetki sitten. Kun tuomme kuoleman käsitteen takaisin luonnollisiin yhteyksiin, suhde kuolemaan muuttuu.”

Uhri, taistelija vai parantuja?

Kirjailija Karita Palomäki pistää itsensä kunnolla likoon, kun hän selvittää sitä tunteiden sekamelskaa mitä sairastunut kohtaa. Tässä mielestäni aika hyvä nimetön tarina:

”Asetin elämälleni aina ehtoja. Kärsin siitä, että tavalliset flunssatkin ja muut taudit ja kivut tulivat aika ajoin pilaamaan elämäni – tai siis oikeammin pilaamaan sen, mitä olin itse elämääni suunnitellut. Tämä kaikki tietenkin aiheutti itselle valtavasti kärsimystä. Jossakin vaiheessa, useiden lukemieni kirjojen ja käymieni kurssien jälkeen, oivalsin, että sekin on minun elämääni, kun sairastan. Ainahan me toivoisimme pystyvämme elämään haluamaamme elämää, ennalta määrättyjen suunnitelmiemme mukaan. Elämä silti tarjoaa meille välillä jotakin muuta. Oli helpottavaa alkaa ajatella, että elämä menee niin kuin menee. Tämä on nyt tätä, en taistele sitä vastaan, mitä on. Ja monesti kun oivalsin, mikä viesti sairaudellani kulloinkin oli, se helpotti olemista kipujen ja epämukavuuden kanssa, ja se lopulta jopa helpotti ja nopeutti toipumisprosessia.”

Paranemista estäviä tai hidastavia uskomuksia

Kirjan ehkä parasta antia edustaa Palomäen käsitys paranemisesta ja erityisesti kaikista niistä esteistä, joita kasaamme paranemisemme hidastamiseksi:

  • Minulla ei ole lupa parantua tai en ansaitse parantua. Näiden uskomusten taustalla on usein joko itseviha tai häpeä, usein molemmat. Juuret löytyvät tyypillisesti lapsuuden kokemuksista: olemme saattaneet kokea henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, mikä on aiheuttanut niin voimakasta syyllisyyttä ja häpeää, että olemme kääntäneet nämä tunteet itseämme vastaan. Pieni lapsi ei voi ymmärtää, miksi tällaista tapahtuu, joten hän kokee häpeää ja tulkitsee olevansa syyllinen ja paha, minkä seurauksena hän ei voi aikuisenakaan sallia itselle mitään hyvää.
  • Jos muutun tai paranen, toiset kärsivät siitä. Tällaisen uskomuksen kantaja on usein omaksunut jo lapsesta asti taakankantajan ja toisten palvelijan roolin. Taakankantaja auttaa ja tukee jatkuvasti toisia oman jaksamisensa kustannuksella. Taakankantaja väsyy, alkaa usein käyttäytyä marttyyrin tavoin ja sairastuu. Niin kauan kun taakankantaja ei tunnista omaa toimintamalliaan, hän ei tiedä kykenevänsä parantumaan. Jos taakankantaja jossakin vaiheessa ymmärtää mallinsa ja haluaisi muuttua, hän alitajuisesti pelkää muutosta niin paljon, ettei paraneminen ole senkään vuoksi mahdollista. Hän pelkää uskomuksensa seurauksena sitä, että hän aiheuttaa muiden elämän järkkymisen omalla muutoksellaan, koska hänen elämäntehtävänsä on toisten taakkojen kantaminen.
  • En pysty vaikuttamaan sairauteeni, tai jos pystyn, se on vain väliaikaista. Tämä uskomus on hieman sukua ensimmäiselle uskomukselle, eli pohjalla voi olla myös se, ettei anna itselle lupaa parantua. Toisaalta uskomuksen takana on useimmiten niin voimakas sisäinen muutoksen pelko, että se voittaa aina järkisyyt, joiden vuoksi kannattaisi kokeilla esimerkiksi elämää ja oireita helpottavien muutosten tekemistä. Tässäkin suvun malli on taustalla usein vahvana – jos olemme saaneet perheeltämme uskomuksen, ettemme voi vaikuttaa elämässämme mihinkään, se lisää uhriutumista ja sitä kautta estää pitkäjänteisen työn toipumisen eteen.
  • Minun ei ole turvallista muuttua ja parantua. Jos olemme elämässämme kokeneet valtavia, pelottavia mullistuksia, joihin emme ole itse kyenneet vaikuttamaan, se voi tuoda esiin samaa turvattomuutta ja hallitsemattomuuden tunnetta silloin, kun tervehtyminen edellyttäisi isojen elämänmuutosten toteuttamista omassa elämässä. Silloin voi olla voimakas tarve hallita omaa elämäänsä ja pitää kaikki langat omissa käsissään, muuten tapahtuu jotakin pelottavaa, johon ei voi itse vaikuttaa millään tavoin.
  • Jos muutun ja paranen, menettäisin elämässäni tärkeitä asioita. Eipä ole ihme, että menetyksen peloissa elävä ei uskalla suunnata muutosta paranemiseen. Nykyisestä luopuminen – on se sitten epätyydyttävä työ tai ihmissuhde joka sairastuttaa – tuntuu liian pelottavalta, vaikka tietäisikin sen olevan välttämätön muutos oman paranemisen kannalta. Parisuhde esimerkiksi saattaa joskus pysyä yllä vain sillä ehdolla, että mikään ei muutu. Jos toinen haluaisi suuntautua uuteen, se voi olla toiselle osapuolelle uhka. Parantujan kannattaakin pohtia omia syvimpiä elämänarvojaan, kohtaavatko ne tällaisessa tilanteessa.
  • Jos muutun ja paranen, menettäisin ne hyödyt, joita minulla on sairaudestani. Sairaus tuo mukanaan monenlaisia hyötyjäkin, vaikka lähes jokainen haluaa tietoisella tasolla parantua. Sairaus voi alitajuisesti hyödyttää joitakin niin, ettei tarvitse palata takaisin ikävään työpaikkaan. Jotkut kokevat niin hyödylliseksi muilta saamansa avun ja tuen, etteivät voi sen vuoksi parantua, koska muuten he voisivat menettää toisilta saamansa avun ja huomion. Sairaus voi myös olla pakokeino jostakin sellaisesta, jota ei haluaisi elämässään kohdata. Tämä liittyy usein sekä pelkoihin astua epämukavuusalueelle tai voimattomuuden ja keinottomuuden tunteisiin.
  • Olen sairas, enkä miksikään muuksi muutu, koska sairauteni on parantumaton, olen yhtä kuin sairauteni. Sairaus voi joillekin olla niin vahva identiteetti, että se määrittelee koko elämän ja ne valinnat, joita elämässään tekee. Sairastuneen identiteetin omaava ei välttämättä kykene näkemään itsessään muita puolia, joita kuitenkin on aina olemassa. Joskus hyvää tarkoittava vertaistuki voi lisätä ja vahvistaa sairaan identiteettiä. Jos joku vertaisryhmästä onkin saanut oireitaan helpotettua, muut saattavat kokea toisen onnistumisen uhkana omalle identiteetille. Joskus voi olla parempi irtautua tällaisesta yhteisöstä ja etsiä itselle muita paranemista ja hyvää elämää tukevia ihmissuhteita ja yhteisöjä. Myös omaa kielenkäyttöään voi miettiä esimerkiksi näin: Jos minulla olisi pitkittyneitä kipuja, kutsuisinko itseäni kipukroonikoksi vai ihmiseksi, jolla on pitkäkestoisia kipuja?

Lopuksi

Kirjassa johdatellaan sairastunut taitavasti oivaltamaan elämäntilanteensa. Mielestäni tämä on yksi parhaimpia kirjoja mitä sairastunut voi hankkia itselleen. Löytääksen uudestaan itsensä sairauksiensa keskeltä, eheämpänä.

”Elämä ei ole suora tasainen polku, vaan se sisältää suuren määrän ylä- ja alamäkiä, isoja ja pieniä mutkia ja jopa esteitä, jotka pysäyttävät meidät hetkellisesti paikalleen. Välillä astutaan yksi askel eteen ja kaksi taakse. Vaikka näitä asioita tapahtuu kaikille, jokainen elämämme hetki on yhtä arvokas. Jokaisessa kaoottisessakin hetkessä on mahdollisuus pysähtyä sen äärelle, mitä elämä yrittää minulle sillä hetkellä kertoa. Elämällä olisi meille paljon sanottavaa, jos vain olemme valmiita kuulemaan. Koska minä olen arvokas, elämäni on arvokas.”

Suosittelen lämpimästi!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

 

1 kommentti artikkeliin “Parempaa elämää”

  1. Paluuviite: Paljon kirja-arvosteluja - Turpaduunari

Olisi kiva kuulla kommenttisi!