Kirjoittaja: Christer Sundqvist
Urheilusaaga jatkuu
Virallisten valvojien valituksista välittämättä Turpaduunari jatkaa suurta urheilusaagaansa. Olen viimeisten vuosien aikana kokenut lukemattomia jo tilattujen luentojen peruutuksia kun järjestäjä on tajunnut, että en myy makaronia enkä opeta urheilijoille hiilaritankkausta. Tämä laittaa jo paljasjalkaisenkin realistin epäilemään, että takana on ravitsemussuosituslautakunnan katkera salaliitto suomalaisen urheilun tuhoamiseksi.
Loogista päättelyä urheilijan suorituskyvystä
Menemättä näin lämmittelyvaiheessa vielä lääketieteen nippeliosastolle, otan aluksi käyttöön niin usein unohdetun väittelytaktiikan eli loogisen päättelyn.
Paitsi että harvat viime vuosien suomalaiset menestyjät ovat tulleet virallisen valmennusmaailman ulkopuolelta, niin keskiverto apurahaurheilija tekee yleensä vuoden parhaan tuloksensa Perä-Hikiän Ponnen juhannuskisoissa, jossa lähes kaikki osallistujat ovat humalassa. Vuoden surkein tulos taas poikkeuksetta tulee olympialaisissa tai muissa massiivisen valmistautumisen kinkereissä.
Tämä kertoo olennaisesta virheajattelusta tieteellisessä valmennuksessa ja virallisessa ravitsemusvalmennuksessa, eikä suinkaan suomalaisten urheilijoiden äkillisesti huonontuneesta geeniperimästä.
Rasvaisia juoksutarinoita tulee lisää
Rasvaiset jutut eivät urheilumaailmasta lopu vaikka Mikael Fogelholm söisi kevytjäätelöä kuinka paljon tahansa, joten Turpaduunari keskittyy vaihteeksi rasvan eli läskin erilaisiin olomuotoihin.
Koska yllättävän monen kestävyysurheilijan ravitsemusvalmentaja on Jari-Pekka Pulkkisen, Jari ”Bull” Mentulan tai Jari Stinglin tapainen jääkaapin kokoinen pitkän linjan bodari, aloitamme tietenkin bodarien yleisimmästä rasvatyypistä. Joskus kuulee väitettävän että alhaisimman rasvaprosentin omaavat urheilijat ovat juuri bodarit ja kestävyysjuoksijat, mutta tämä määritelmä siis edellyttää, että stringit jalassa lavalla sisätiloissa poseeraaminen lasketaan tulosurheiluksi eikä ihmisvartalon törkeäksi esineellistämiseksi.
Bodareilla rasvamaksa
Rasvaprosenttikin pitää kutinsa vain osaksi, sillä lähes kaikilla bodareilla on rasvamaksa omituisen dieetin takia. Ylimääräiset hiilihydraatit ja proteiinien hajoamistuotteet parkkeeraavat itsensä maksaan ilman alkoholin avustusta, ja aerobisen kestävyysharjoittelun puute tai väärä teho toki pahentaa sisuskalujen rappiota. Korkea insuliini on tietenkin myös menossa mukana.
Rasvan toinen yleinen olomuoto on rasvamakkara, eli tuo jenkkakahvojen ja jalkapallovatsan yhdistelmä, jota moni grillaa aurinkolomilla D-vitamiinia epätoivoisesti hankkiessaan. Rasvamakkara toki koskee enemmän sohvaperunoita eikä aktiiviurheilijoita kuten rasvamaksa, mutta laihallakin juoksijalla on yllättävän paljon varastokaloreita adipoosikudoksessa. Tehosteena sota-aikoina käytetty saksalainen Pervitin-pilleri vielä nopeutti rasvaenergian käyttöä niin, että suomalainen sissi hiihti linjojen takana päiväkausia ruokaa näkemättäkään.
Hiilarit muuttuvat läskiksi
Juice Leskisen lauluista huolimatta ihminen ei ole sitä mitä syö, vaan sekä rasvamaksa että rasvamakkara syntyvät helpoiten hiilihydraateista. Syödyn rasvan imeytyminen ruoansulatuksessa on sen verran hidasta, että rasva tulee yleensä käytettyä ennen kuin se on ehtinyt läskivuoria kasvattamaan.
Hiilarien muuntuminen läskiksi johtuu paitsi ihmisruumiin pienehköstä hiilarien tarpeesta juuri ravinnon hiilarien imeytymisen nopeudesta. Prosessi on täysin looginen kun ajattelee, että kyseessä on sentään energian varastointi, ja rasvan energiatiheys on suurempi kuin hiilihydraatin. Perusidea on siinä, että rasvassa ei ole turhia happiatomeja painoa lisäämässä kuten glukoosissa, vaan happi otetaan hengittämällä vasta kun energiaa tarvitaan.
Esimerkkinä voidaan ottaa insinööreille helpompi vertaus halkomotista ja öljykuutiosta. Polttoöljy on fossiilinen polttoaine eli se on syntynyt eloperäisestä kasvimassasta kun mannerlaattojen liikkeet ovat miljoonia vuosia sitten puristaneet pusikkoa alleen maapallon syvyyksiin. Turhat ilmat ovat painuneet pihalle ja öljyn energiatehokkuus on siksi suurempi kuin halkojen. Lisää happi ja liekki palaa roihuten.
Rasvamaksa ei hyödyllinen maratonjuoksijalle
Samalla esimerkillä Turpaduunari havainnollistaa myös kuljetusketjun tärkeyden. Öljyn löytäminen maan syvyyksistä ei ole aivan helppoa, eikä myöskään rasvamaksan hyödyntäminen maratonjuoksussa. Kuljetusketju ja kannustimet täytyy olla kunnossa. Pahimmat viholliset ovat itse asiassa korkeat insuliiniarvot sekä tietenkin insuliinia ja lyhyitä ateriavälejä tuputtavat lääkärit.
Tähän mennessä en vielä ole sanonut mitään sellaista mitä sivistyneen ihmisen yleistietouteen ei kuuluisi, joten oikeastaan kaikkien muiden paitsi lääkärien ja poliitikkojen pitäisi jo tietää kaikki edellämainitut faktat.
Tietopläjäys nerokkaille lukijoilleni
Seuraavaksi on kuitenkin luvassa tietopläjäys, joka ei ihan esikoulussa selviä. Turpaduunari tapasi tiistaina vanhan harmaapartaisen ystävänsä Birdien joka oli menossa Suomen Pankkiin juhlimaan Bengt Holmströmin Nobel-palkintoa. Eihän se olisi kivaa jos Erkki Liikanen ja Olli Rehn joutuisivat kaksistaan shampanjaa juomaan. Birdie ehti kuitenkin vaihtaa muutaman sanan myös rasvan kolmannesta olomuodosta eli rasvamuskelista.
Vaikka Turpaduunari on peräti biologian alalla väitellyt tohtoriksi, niin urheilulääketieteen nippelitietoudessa Birdie on oiva apuväline. Tällä kertaa paperille eteeni piirtyi outoja kiertokulkukaavioita ja entsyymien nimiä. Yhteinen innostuksemme kohde on Lontoon murteella sanottuna intra-muscular triglycerides eli IMTG ja selväksi suomeksi sanottuna intramuskulaarinen triglyseridi.
Rasvamuskeli on rasvan olomuodoista ylivoimaisesti vähiten ymmärretty vaikkakin urheilun kannalta olennainen. Koska rasvamuskelissa läski on lihassarkomeerin sisällä, sen käyttö ei edellytä kuljettelua verisuonistossa suorituksen aikana. Siksi se on nopeahko lisäenergian lähde. Kestävyysjuoksu ei ole askelrytmiltään mitään formulavauhtia, joten rasvasta on selvä hyöty nopeampien energialähteiden lisänä.
Tässä vaiheessa lukija on luultavasti jo tajunnut, että urheilun perusidea on pienentää rasvamaksaa ja rasvamakkaraa, mutta lisätä rasvamuskeleita. Tämä viimeinen vaihtoehto ei kuitenkaan onnistu makaronia syömällä, ja tämä dilemma on myös 2-tyypin diabeteksen keskiössä.
Koska rasvamuskeli ei ole varasto samassa mielessä kuin rasvamaksa ja rasvamakkara, sen syntyprosessi on täysin erilainen. Kuultuaan oman vertaukseni haloista ja öljystä, Birdie keksii öljyyn liittyvän autovertauksen myös intramuskulaarisesta triglyseridistä.
Rasvatankkaus kasvattaa rasvamuskelit
Intramuskulaarinen triglyseridi on kuin auton polttoainetankki. Dieselautoon ei kannata laittaa halkoja tankkiin koska tankissa ne eivät nopeasti muutu dieseliksi, vaikka luonto pystyykin muuttamaan puut miljoonien vuosien aikana öljyksi. IMTG on niin lähellä loppukäyttöä, että sinne täytyy ladata juuri sitä mitä tarvitaan eli tyydyttynyttä rasvaa. Rasvatankkaus kasvattaa IMTG-varastoja.
Esitetään sama logiikka vielä toiselta kantilta. Koska lihassarkomeeri saa puristettua supistusenergiaa sekä hiilareista että rasvasta, ei lihassarkomeerien sisällä ole järkevää olla entsyymejä jotka muuttavat energialähteitä muodosta toiseen. Se olisi täyttä tuhlausta.
Kertauksen vuoksi Turpaduunari selostaa saman idean myös sateenkaariväelle: jos on biseksuaali, ei tarvitse käydä sukupuolenvaihdos-leikkauksessa.
Se suuri miesten ja naisten ero
Tässä vaiheessa kaikkien lukijoiden huulilla on varmaan kysymys, onko muita tapoja parantaa rasvamuskelin käyttöä kuin popsia Pervitin-pillereitä. Tähän antaa osviittaa vanha norjalainen sanonta ”lähtee kuin Johaug rannasta”, jolla kuvataan ripeää lähtöä. Testosteroni lisää rasvamuskelien hyödyntämistä ja selittää osaltaan miesten ylivoimaa naisiin nähden urheilun kovalla tantereella.
Joku epätoivoinen nainen voisi teoriassa Birdien mukaan käyttää myös 4-kloori-testosteronia, jossa testosteronin A-renkaan paikalla 4 olevan hiilen sidoksessa vety on korvattu kloorilla pitemmän tehon vuoksi. Tuskin kukaan huuliaan lipoen pinkova urheilja näin toki oikeasti kehtaisi tehdä.
TUOMIO:
Ratkaisu sekä kestävyysjuoksuun että 2-tyypin diabetekseen on syödä riittävästi tyydyttynyttä rasvaa, jotta rasvamuskelit täyttyvät mutta myös treenata tarpeeksi niin, että niitä myös tyhjennetään välillä. Ateriavälit kannattaa pitää vaihtelevina jotta elimistö tottuu reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin. Sopeutuminen ja joustavuus kuuluu elämään, vaikka ay-liike ei siitä pidäkään. Tästä on Nobel-voittaja Bengt Holmström samaa mieltä.
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
Mielenkiintoista!
Eikö olekin?