Valikko Sulje

Työuupumus

Mahaan koskee, päätä särkee, oksettaa, uni ei tule tai se on hyvin katkonaista. Kuulostavatko oireet tutulta ja olet työssä käyvä ihminen? Oletko miettinyt, voisivatko oireet johtua työuupumuksesta tai sen esiasteesta?

Jokaisella meillä on huonoja päiviä, niin töissä kuin siviilissäkin. Pieni stressi voi auttaa suoriutumaan tehtävistä paremmin ja olla parhaimmillaan positiivinen eteenpäin vievä voima. Kuitenkin silloin, kun oireet pitkittyvät ja elämästä tulee raskasta, olisi aika herätä tekemään asialle jotain.

Usein ratkaisevan huomion tekee joku ulkopuolinen. Henkilö itse voi olla niin syvällä uupumuksen suossa, ettei enää tunnista asioiden olevan huonosti. Tuo huomion tekijä voi olla joku lähipiiristä tai satunnainen juttukumppani jossain sopivassa tilanteessa. Itselle kävi juuri tällaisessa satunnaisessa kohtaamisessa puolitutun ihmisen kanssa niin, että havaitsin parista lauseesta henkilön oireilevan työnsä vuoksi. Havaitsemista helpottivat varmasti omakohtaiset kokemukset työstressistä ja uupumuksesta.

Huono johtaminen, kiire, epätasa-arvoinen kohtelu, omaan osaamiseen nähden liian haastavat työtehtävät – siinä muutamia asioita, jotka voivat ajaa työuupumukseen. Itselläni tilanne ei päässyt etenemään totaalijumiin saakka, joten en voi kertoa käyneeni burn-outia läpi. Sain pysäytettyä kehityksen ennen kuin oli liian myöhäistä. Pysäytin sen osittain muuttamalla asennetta työhön, ajattelemalla että teen sen minkä ehdin ja pystyn. Lopullisesti sillä, että vaihdoin työpaikkaa.

Jos olosuhteet ympärillä eivät muutu ja oma asennemuutos ei kaikkea korjaa, voi tilanteesta perääntyminen olla se kaikista tervein vaihtoehto. Omaa terveyttään ja jaksamistaan täytyy arvostaa niin paljon, että repäisee itsensä sairastuttavasta työstä irti.

Hankalinta työuupumuksen selättämisessä on se, ettei ihmisellä ole työstä selviytymisen lisäksi enää voimia muuhun. Sitä vaan pyörii siinä omassa pahassa olossaan ja koettaa parhaansa mukaan suorittaa elämäänsä päivästä toiseen. Suorittaminen on tätä olotilaa parhaiten kuvaava sana, koska ilo on elämästä kadonnut.

Miksi ihmisten pahoinvointi työssä ja elämässä yleensä on niin yleistä nykyään? Vaaditaanko meiltä liikaa vai vaadimmeko itse itseltämme liikaa? Varmasti molempia. Moni meistä suorittaa elämäänsä niin töissä kuin vapaallakin eikä suo itselleen vapaata, ohjelmoimatonta aikaa. Laiskottelu ja lepääminen koetaan jotenkin huonoina asioina.

Kantapään kautta oppineena, omien tuntemustensa kuuntelu ja tunnistaminen ovat tie parempaan oloon. Oma jaksaminen on kaikista tärkeintä, uupuneena ei ole hyödyksi kenellekään!

heli_mehtonenHeli Mehtonen

Helsinkiläinen ravinnosta ja hyvinvoinnista kiinnostunut runoilijasielu. Kuuntelee omia tuntemuksiaan ja pyrkii niiden pohjalta tekemään tarvittavia muutoksia elämäänsä. Haluaa olla mukana viemässä terveystietoista sanomaa eteenpäin, jotta ihmisillä olisi parempi olo.

 

About Author

Samanlaisia kirjoituksia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *