Valikko Sulje

Kiinalaista lääketiedettä kansantajuisesti

uusi kirjaKiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto on sukeltanut kiinalaisen lääketieteen maailmaan uudella kirjallaan. Luin sitä avoimin mielin.

Kyseessä ei ole mikään oppikirja, vaan se toimii kiinnostuksen herättäjänä tämän tuhatvuotisen perinteen pariin. Oli mukava huomata, että minunkin suvaitsevaisuuteni on vuosien saatossa kasvanut sen verran, että jaksoin lukea tämän kirjan lähes kannesta kanteen. Vielä 20 vuotta sitten olisin viskannut kirjan pois tällaisen jälkeen:

“Nykypäivänä suurella osalla ihmisiä on Pernan Lämmön vähyyttä ja Energian heikkoutta. Oireina saattaa esiintyä palelua, raajojen kylmyyttä, mielialan vaihteluja, univaikeuksia, liikalihavuutta, kilpirauhasen vajaatoimintaa ym. Usein Pernan Energian heikkous altistaa myös makeanhimolle. Myös stressillä on osuutensa tässä. Tukahdutamme usein ikävän olon suklaaseen tai muihin herkkuihin.” (Haavisto: Ruoan Voima 2, sivulla 26, 2015)

Huomasin löytäväni hyvinkin hyödyllistä tietoa kirjasta. Läpi kirjan kulkee punaisena lankana jatkuvan kouluttautumisen tarve. Asiantuntija ei lepää laakereillaan, vaan pyrkii työssään kehittymään koko ajan. Näin hän pysyy ajan tasalla uusista asioista, kohtaa erilaisia näkemyksiä ja näkee kouluttajien omia tapoja työskennellä.

Nykyajalle tyypilliseen tyyliin suolisto saa näytellä merkittävää roolia Haaviston kirjassa. Haavisto laajentaa perinteiset ruokavalio-ohjeet suoliston hoidossa käsittelemään myös sään vaikutusta. Kostean sään aikaan ihmiselle voi tulla ripuli siitä syystä, että suolistossa on ennestään jo liikaa kosteutta ja limaa. Silloin korjaavana toimenpiteenä on lämmön lisääminen.

Syöpäsairaan tukihoito ravinnolla ja akupunktiolla herätti havainnoimaan nykyaikaisen länsimaisen lääketieteen karikot. Usein syöpäsairas tulee Haaviston hoitoon vasta siinä vaiheessa, kun länsimainen lääketiede ei pysty häntä enää auttamaan. Haetaan apua vaihtoehtohoidoista liian myöhään. Joskus asiakkaat hakeutuvat hoitoon saadakseen tukea länsimaisille rankoille hoidoille, kuten esimerkiksi pahoinvoinnin hoitamiseen kun länsimainen hoito on aloitettu. Asiakas ei esimerkiksi halua syödä pahoinvointilääkkeitä vaan antaa asettaa iholleen akupunktioneuloja.

Syöpään liittyy usein pahoinvoinnin lisäksi kipua. Kun käytetään akupunktiota ja kiinalaisen lääketieteen ravinto-oppeja voidaan hoitaa molempia haittoja. Haavisto pyrkii luomaan asiakkaaseensa luottamuksellisen hoitosuhteen ja antaa toivon olotilan paranemisesta. Usein käykin niin, että ruoka pysyy paremmin sisällä, kivut väistyvät ja terveellinen ruoka ravitsee sairaan kehoa. Näin myös mieli virkistyy ja unen laatu paranee. On tärkeää, että voi tehdä samoja asioita kuin kaikki muutkin ihmiset, eikä maata sairaalassa huonovointisena kuolemaa odottaen.

Haaviston mielestä on harmillista, että länsimaisessa ravinto-opissa ei tunneta kiinalaisen lääketieteen oppeja. Kun asiakkaalle määritellään täsmälliset ruokaohjeet, silloin ruoka pysyy sisällä ja olo kohenee. Olisi todella hyvä tehdä yhteistyötä länsimaisen lääketieteen kanssa, koska minäkin tajuan kiinalaisten ruokaohjeiden merkityksellisyyden paljon paremmin nyt kirjan luettuani.

Kirjan parasta antia on lukuisat vinkit parempaan oloon. Pitää pureskella ruoka hyvin ja syödä mieluusti useita pieniä annoksia päivässä. Silloin vatsa ei rasitu ja verensokeri pysyy tasaisena. Nesteitä ei saisi juoda lainkaan ruokailun aikana, sillä silloin Haaviston mukaan huuhdotaan käsittelemätön ruoka suoraan mahalaukkuun. Se ei ole hyvä asia.

Hyvä on kokeilla erilaisia ruoan makuja. Sellainen on tarpeen sisäelimille kokonaisuutena. Jos yhtä makua käyttää koko ajan voi se jopa aiheuttaa neuroottisia oireita. Hapan ruoka hoitaa maksaa, makea pernaa, kirpeä on hyvä keuhkoille, suolainen hoitaa munuaisia ja karvas sopii sydämelle. Näitä asioita ei kuitenkaan pidä liioitella, vaan pitää syödä monipuolisesti monia makuja päivittäin sisäelinten ravitsemiseksi.

Terveystietoisuutta tuetaan kirjan mukaan jättämällä pois sokeri, vehnä ja maito. Nämä ruoka-aineet heikentävät ruoansulatustamme ja tukkivat kehoamme. Tämän huomaa vasta sitten kun päättää poistaa nämä ruoka-aineet! Ihminen ikään kuin tottuu siihen, että ruokailun jälkeen turvottaa, on kipuja ja pahoinvointia. Mutta on siis mahdollisuus voida paremmin.

Kirja ilmestyi 24.9.2015 ja turpaduunari on iloinen kun hän pääsi ensimmäisten joukossa tutustumaan tämän kiintoisa kirjan sisältöön. Suosittelen kirjaa kaikille suomalaisille!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

 

About Author

Samanlaisia kirjoituksia

0 Comments

  1. Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja | Turpaduunari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *