Olen saanut luvan jakaa seuraavan tositarinan HPV-rokotteista. Näistä rokotteista kysellään kouluissa taas lupia. Tiedetään, että Suomessa on kymmeniä vakavia haittoja ilmoitettu HPV-rokotteiden seurauksena. Tässä kertomus yhdestä…
Se on nyt sellainen juttu, että oma lapseni, kuopukseni ei mene nykyiseen kouluunsa ennen kuin siellä on turvallista olla ja sieltä ei myöskään kulkeudu kotiin…
Keskiviikkona 25.11.2015 järjestettiin laatuaan kolmas Turpaduunarin terveysilta Helsingissä PCAscalassa keskustelun merkeissä. Se oli merkittävä ilta, ja keskustelun aiheena oli niin borrelioosi, pöpöt kuin pöperötkin. Yksi…
Vuonna 2010 sain tilaisuuden käydä hiuspohjatutkimuksessa, josta sain kirjoittaa artikkelin ollen itse ”uhrina”. Kansainvälisesti palkitun hiustutkimus- ja hoitokeskus HiusAkatemian johtaja Annikki Hagroos-Koski otti minut vastaan…
Ihan suoraan sanottuna: Älkää hyvät ihmiset menkö terveyskeskukseen lääkäriin, jos tarvitsette muutakin apua kuin reseptin ja kannustavan taputuksen olalle kehoituksen myötä: ”Menkää nyt vain kotiin…
Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto on sukeltanut kiinalaisen lääketieteen maailmaan uudella kirjallaan. Luin sitä avoimin mielin. Kyseessä ei ole mikään oppikirja, vaan se toimii kiinnostuksen herättäjänä…