Keskiviikkona 25.11.2015 järjestettiin laatuaan kolmas Turpaduunarin terveysilta Helsingissä PCAscalassa keskustelun merkeissä. Se oli merkittävä ilta, ja keskustelun aiheena oli niin borrelioosi, pöpöt kuin pöperötkin. Yksi tärkeä asia siellä nousi esiin, ja se ansaitsee mielestäni välittömän huomion. Nimittäin kansalaisaktivismi terveydenhuollossa.
Kansalaisaktivismi on lähes ainoa tapa, millä asioita saadaan muuttumaan tänä päivänä. Yksi muutettava asia vaatii meidän kaikkien huomiota, se on osa meidän jokaisen hyvinvointia. Se on osa niiden arkea, jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen pettymään, kun ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi.
Se osa on julkinen terveydenhuolto, jonka toimintatavat ovat auttamattomasti jääneet jälkeen kehityksestä. Miten voi olla mahdollista, että tämän päivän teknologialla täällä Suomessa ei pysytä enää maailman kärkiluokassa? Osaamista on, tietoisuutta on, mutta joku jarruttelee. Tuo jarru on kuin pakkasella metalliputkeen liimautunut kieli. Lienee monilla tuollainen muisto lapsuudesta. “Älä sitten missään tapauksessa työnnä kieltäsi mattotelineeseen…” Kuinkas kävikään? Tietenkin työnsit, koska se oli kiellettyä.
Kiellettyä tuntuisi myös olevan tieto, joka on meidän jokaisen saatavilla internetin ihmeellisestä maailmasta. Kokemusasiantuntijoita on paljon, vertaistukea on saatavilla ja tieto leviää. Onneksi on myös erilaisia asiantuntijoita, joiden ääntä on aiemmin mitätöity, mutta joiden sinnikkyys on palkittu yhä kasvavilla kannattajoukoilla. Arvostus esim. funktionaalista lääketiedettä kohtaan kasvaa koko ajan. Kokonaisvaltainen terveydenhuolto on asia, jota myös julkisen puolen olisi syytä tarkastella ja ottaa käytäntöön.
Tänä päivänä potilaat, minä mukaan lukien, olemme hyvin tietoisia omasta tilastamme ja mitä sille voi tehdä. Olemme tietoisia siitä, miten voimme tai voisimme omaa hyvinvointiamme parantaa, ja jopa tulla terveemmiksi tai täysin terveeksi. Olemme usein myös tietoisia siitä, missä kohtaa alkoi elämä mennä enemmän pahoinvoinnin kuin hyvinvoinnin puolelle. Ajan saatossa se saattaa tosin unohtua, sillä kipu ja tulehdustila alkaa olla kroonista. Emme enää ehkä muista, mitä on olla terve ja voida hyvin. Muistamme, mitä on voida vähän paremmin kuin eilen tai viikko sitten.
Mutta hyvin monella meistä on ongelmana se, että menetetyn terveyden lisäksi on menetetty myös työpaikka sairastelun takia. Tulot ovat pienet ja moni elää köyhyysrajan alapuolella, ja joutuu käyttämään julkista terveydenhuoltoa, koska se on ilmaista. Tai siis lähes ilmaista, jokuhan sen maksaa. Veronmaksajat.
Siksi kysynkin, että kenen etu on maksaa järjestelmää, joka ei tue terveyttä? Kenen etu oikeasti on pitää ihmiset sairaana?
Julkisen puolen kokemukset ovat olleet viitearvoja tuijottavia ja potilaan oireiden syyt unohtavia. Minkä takia hoidetaan oireita, mutta ei tutkita syitä? Tai kyllähän tämä tiedetään, kun käsky tulee ylemmältä taholta, niin unohtuu lääkärin etiikat, ja valat, joita muinaismuistona on vielä vannottu.
Terveyskeskuksessa lääkäri määrittelee tai arvailee, mikä ihmistä vaivaa. Helppoa on, jos käsi on murtunut, on kuumetta, yskää ja nuhaa. Kipsaus tai resepti käteen, apteekin kautta kotiin ja lepoa. Mutta jos sattuukin olemaan jotain enemmän tai vaikka kymmenen erilaista oiretta ja taustalla muutama diagnoosi, niin yleensä valitaan niistä yksi, jota hoidetaan. Vartissa arvataan, tai pahimmillaan tyrmätään asiakkaan tai potilaan oireet ja tuntemukset.
Sitä ennen on tietenkin poissuljettu lukuisia epäilyjä. Tunnettu onnistumisen iloa epätietoisuuden jälkeen, kun ei ollutkaan syöpä tai tappava tauti. Jos satut ehdottamaan lääkärille, et voisiko kyseessä olla esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai borrelioosi, niin asenne on täysin tyrmäävä. Sitä saa käydä useamman kerran lääkärillä arvuuttelemassa, ja samalla toivoa, että olisipa edes yksi lääkäri, joka uskaltaisi kuunnella ja ymmärtää. Siinä voi jopa käydä niin, että hoitamattomana menettää elämänilon, vaipuu oikeasti masennukseen ja on itsemurhan partaalla.
Koululääketieteen edustaja Raimo Puustinen tuo aika hyvin esille terveyskeskuslääkärin rajoitteet siellä terveyskeskuksen puolella. Hän kirjoittaa mm. näin:
Yleislääkäri tapaa vastaanotollaan potilaita, joilla on monenlaisia vaivoja, mutta laajoissakaan tutkimuksissa ei löydy mitään. Tämä voi olla potilaalle hyvin turhauttavaa, koska hän kokee itsensä sairaaksi, mutta selitystä hänen oireilleen ei löydy, hoitoa ei ole tarjolla ja sairausvakuutusetuudetkin jäävät löydösten puutteessa saamatta…
…Jos jokin elin, vaikkapa kilpirauhanen, lakkaa toimimasta, lääketieteellisesti ajatellen toimimattomuuden syynä täytyy olla kilpirauhasen solujen vaurioituminen esimerkiksi tulehduksen tai kasvaimen seurauksena.
Tälle perusoletukselle lääketiede rakentuu edelleenkin. Kun potilas valittaa vaivaa oikeassa kyljessään, lääkärin ajattelu kiertyy oikeassa kyljessä oleviin elimiin ja niissä mahdollisesti oleviin soluvaurioihin…
…Ongelmalliseksi tilanne muodostuu silloin, kun potilaan oireet kasvavat hänen toimintakykyään rajoittaviksi, mutta me lääkärit emme kykene osoittamaan hänen elimistönsä solurakenteissa tai -toiminnoissa poikkeavia muutoksia. Lääketieteellisesti katsoen potilas on terve. Kelasta tai vakuutusyhtiöstä tulee sairauspäivärahan tai eläkkeen hylkäävä kirje, koska potilaasta ei ole voitu osoittaa lääketieteellistä, siis solubiologista, vikaa. Potilaalle saatetaan sanoa, että hänen vaivansa ovat ”psykosomaattisia”, mikä sisältää ajatuksen että ne ovat jotenkin kuviteltuja, epätosia. Potilas saattaa saada kehotuksen lenkkeillä, laittaa ruokavalionsa kuntoon ja lakata murehtimasta asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa. (Potilaan oireet voidaan tulkita myös merkiksi psykiatrisesta sairaudesta, jolloin vaatimus soluvaurioiden osoittamiseen häviää ja potilas siirtyy psykiatrin hoiviin.)
Pahimmillaan potilas jää vaivoineen yksin. Hän kiertää lääkäriltä ja vaihtoehtohoitajalta toiselle löytämättä apua. Hän kirjoittaa valituksia Kelaan ja vakuutusyhtiöön, jotka eivät muuta kielteistä päätöstään potilaan eläkkeestä tai sairauspäivärahasta, koska vaivoja selittäviä soluvaurioita ei ole voitu osoittaa.
Mutta ihminen tarvitsee selityksen huonolle ololleen, ja selityksiä ja niille perustuvia hoitoja on runsaasti tarjolla. Jokin aika sitten me puhuimme maasäteilystä, amalgaamista ja vitamiinien ja hivenaineiden puutoksesta. Tänään me puhumme kroonisesta väsymysoireyhtymästä, ympäristöyliherkkyydestä ja fibromyalgiasta. Huomenna me puhumme jostain muusta.
Lääketieteessä se tarkoittaa: Me emme tiedä. (Potilaan lääkärilehti, 24.11.2015)
Joskus käy tuuri, ja pääsee yksityiselle puolelle saatuaan apua yllättävältä taholta. Siinä kohtaa voi sanoa, että on arpavoitto päästä lääkärille. On suorastaan lottovoitto, jos rahaa on sen verran, että voi niillä maksaa tutkimukset, verikokeet ja suolistotestit ja vielä muutaman kuukauden päästä testata tuloksia, mikäli on saanut maksettua itselleen vielä asianmukaisen lääkityksen ja lisäravinteet. Omin päin ei kannata kokeilla mitään yhdistelmiä, se on jo venäläistä rulettia. Kannattaa uskoa ja luottaa, että apua on saatavilla, elää sen hetkisessä tilanteessa niin hyvin kuin taitaa ja vaatia sitä palvelua julkiselta puolelta. Sitä vartenhan meille tämä systeemi on rakennettu. Vai onko?
Jos sinulla heräsi halu auttaa vähävaraisia sairastuneita, tai osallistua kansalaisaktivismiin, niin allekirjoittaneeseen saa ottaa yhteyttä (philakari@gmail.com). Saa ottaa yhteyttä, jos koet, että tarinasi on kertomisen arvoinen. Tietysti jokainen tarina on arvokas, mutta erityisesti selviytymistarinat tuovat toivoa. Ne luovat uskoa, että meillä on vielä mahdollisuus terveyteen ja hyvinvointiin.
Pike Hilakari
Espoolainen kirjoittaja, toimittaja, äiti.
Tunteellinen älykkö, joka herkästi huomioi ja tunnistaa muutokset ja sen tarpeen niin ympäristössä, lähipiirissä kuin myös itsessään.
Hyvin taipuvainen analysoimaan, pähkäilemään, pohtimaan, selvittämään ja tutkimaan asioita, valmis oppimaan kuulemastaan ja kokemastaan tuottaen herättävää tekstiä kulloinkin pinnalla olevasta aiheesta. Ehdottoman oikeudenmukainen, uskaliaskin kyseenalaistaessaan jämähtäneitä toimintatapoja.
”Jos yksikin ihminen saa avun tekstieni kautta tai toimintatavastani, olen kiitollinen onnistuja.”
About Author
