Kemoterapia – hallittua syöpäpotilaan myrkyttämistä?

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Viimeisimmässä kirjassaan “The Cancer Code: A Revolutionary New Understanding of Medical Mystery” (2020) [1] lääkäri Jason Fung on eräässä mielenkiintoisessa kirjan luvussa kertonut kemoterapian tarinan. Seuraavassa on yhteenveto tohtori Fungin tekstistä ja joitakin ajatuksia mitä esittelin Petrasäätiön sivuilla.

Valikoivaa potilaan myrkytystä

Tyypillistä syöpälääkintää on kemoterapia (solumyrkyt). Kemoterapialääkkeiden tarkoituksena on tuhota pahalaatuiset syöpäsolut. Solumyrkyt estävät solujen jakautumisen ja aiheuttavat siten solukuolemaa. Lääkkeitä voidaan antaa olemassa olevan kasvaimen pienentämiseksi tai tuhoamiseksi sekä pahalaatuisten kasvainten torjumiseksi [2].

Solumyrkyt vaikuttavat kaikkiin soluihin, myös terveisiin. Syöpäsolut jakautuvat kuitenkin usein paljon nopeammin kuin normaalit solut, mikä tekee syöpäsoluista erityisen herkkiä kemoterapialle. Terveissä soluissa solumyrkkyjen vaikutus tuntuu lievemmältä ja terveet solut myös palautuvat nopeammin hoidon jälkeen. Solumyrkkyjen merkitys on hieman vähentynyt syövän hoidossa, kun uusia biologisia lääkehoitoja on kehitetty. Kemoterapialääkkeitä käytetään kuitenkin edelleen laajalti.

Jason Fung aloittaa matkansa kemoterapian historiaan huomauttamalla, että kaikki alkoi vuonna 1935. Oli välttämätöntä löytää looginen ratkaisu syövän leviämisen estämiseksi. Miltä vaikuttaisi ”kemoterapia”, sellainen koko elimistöä koskeva valikoiva myrkky, joka tuhoaisi syöpäsolut missä ne vain lymyilisivätkin, mutta joka vahingoittaisi terveitä soluja verraten vähän? Käynnistyi järjestelmällinen ohjelma sopivan syöpälääkkeen löytämiseksi yli kolmen tuhannen kemiallisen yhdisteen joukosta. Vain kaksi yhdistettä päätyi niin pitkälle, että niistä voitiin tehdä kliiniset tutkimukset. Molempien yhdisteiden tutkimukset epäonnistuivat, koska yhdisteet olivat liian myrkyllisiä ihmiselle. Valikoivan syöpätoksiinin löytäminen ei ollut helppo tehtävä 1930-luvulla, eikä se ole vieläkään.

Läpimurto

Läpimurto tapahtui aika epätodennäköisen tapahtumasarjan kautta. Ensimmäisen maailmansodan aikana käytetyt tappavan myrkylliset kaasut osoittautuivat nimittäin hyödyllisiksi syöpää vastaan. Typpeä runsaasti sisältävä sinappikaasu, joka nimettiin heikon pippurisen hajunsa mukaisesti, oli ollut käytössä ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1917. Sinappikaasun kehitti nerokas kemisti ja Nobelinpalkittu Fritz Haber vuonna 1918. Hän osoitti, että tämä tappava kaasu imeytyi ihon läpi aiheuttaen rakkuloita ja palovammoja keuhkoissa. Uhrit kuolivat hitaasti, koska matkan tekeminen kuolemaa kohti kesti jopa kuusi viikkoa.

Mielenkiintoista on tässä yhteydessä se, että sinappikaasulla on outo ominaisuus tuhota valikoivasti tiettyjä luuytimen osia ja valkosoluja. Toisin sanoen kyseessä on valikoiva myrkky. Kaksi Yalen yliopiston lääkäriä oletti, että tätä valikoivaa myrkkyä voitaisiin käyttää terapeuttisesti epänormaalien valkosolujen tappamiseen syöpässä, joka tunnetaan nimellä non-Hodgkinin lymfooma. Menestyksellisten eläinkokeiden jälkeen lääkärit testasivat teoriaansa vapaaehtoisesti tähän tehtävään suostuneen syöpäpotilaan kanssa, joka tunnetaan nyt vain hänen nimikirjaimillaan, J.D. Tämä 48-vuotias mies kärsi pitkälle edenneestä lymfoomasta, joka ei ollut moksiskaan sädehoidosta. Potilaan leuassa ja rintakehän alueella oli runsaasti niin suuria kasvaimia, ettei hän voinut niellä tai pistää käsiään ristiin. Kun muuta hoitoa ei ollut saatavilla, hän suostui salaiseen kokeelliseen hoitoon.

Elokuussa 1942 J.D. sai ensimmäisen annoksensa sinappikaasua, joka tunnettiin silloin vain nimellä ”X-aine”. Neljäntenä päivänä hän alkoi osoittaa paranemisen merkkejä. Kymmenentenä päivänä syöpä oli melkein kokonaan kadonnut. Parantuminen oli melkein ihmeellistä, mutta kuukauden kuluttua lymfooma tuli takaisin ja 1. joulukuuta 1942 J.D.:n potilasrekisterissä oli vain yksi sana: ”Kuoli”. Silti tätä pidettiin hyvänä alkuna kemoterapian kehittelyssä. Oli mahdollista todistaa, että menetelmä voisi olla tehokas. Hoito, jota myöhemmin kutsuttiin kemoterapiaksi, oli siis nähnyt päivänvalon, vaikka sotasensuurin vuoksi tulokset julkaistiin vasta vuonna 1946. Sinappikaasun johdannaisia, kuten klorambusiili ja syklofosfamidi, käytetään edelleen kemoterapeuttisina lääkkeinä.

Antifolaatit tulevat käyttöön

Toinen kemoterapiamuoto hyödynsi foolihapon aineenvaihduntaa. Foolihappo on yksi välttämättömistä B-vitamiineista, joita tarvitaan uusien solujen tuottamiseen. Kun elimistössä on tästä vitamiinista puutosta, uusia soluja ei voida tuottaa, mikä vaikuttaa nopeasti kasvaviin soluihin, kuten syöpään. Vuonna 1948 Sidney Farber, Harvardin lääketieteellisen koulun patologi, oli edelläkävijä foolihappoa estävien lääkkeiden käytössä tietyntyyppisten lapsilla esiintyvien leukemioiden hoidossa. Toipuminen sujui mahtavasti ja syöpä yksinkertaisesti suli pois. Mutta valitettavasti syöpä ilmestyi aina uudelleen.

Kemoterapian kehittämistyö jatkui. 1950-luvulla nähtiin joitakin merkittäviä edistysaskeleita joitain harvinaisia syöpiä vastaan. Kansallisen syöpäinstituutin tutkija tri Min Chiu Li kertoi vuonna 1958, että hän oli kemoterapialla kyennyt parantamaan useita syöpäpotilaita, joilla oli istukassa kasvaimia (koriokarsinooma). Harvat tiedemiehet uskoivat häneen, ja häntä pyydettiin jättämään työpaikkansa kansallisessa syöpäinstituutissa kun hän jatkoi itsepäisesti uusien ”hullujen” hoitojensa käyttöä. Hän palasi Memorial Sloan-Kettering -sairaalaan New Yorkiin, jossa hänen näkemyksensä kemoterapiasta koriokarsinoomassa ja jopa metastaattisessa kivessyövässä myöhemmin hyväksyttiin.

Erittäin myrkyllisiä seoksia

Useiden erityyppisten kemoterapioiden kehittämistä jatkettiin. Jos yksi myrkky ei riittänyt, miksi ei yhdistettäisi useita myrkkyjä kemialliseen cocktailiin, jota mikään syöpäsolu ei voisi sietää? 1960-luvun puolivälissä lääkärit Emil Freirich ja Emil Frei olivat käyttäneet neljän lääkkeen yhdistelmää leukemiaa sairastaville lapsille, mikä johti lopulta usein toistuvaan remissioon jopa odottamattoman usein (60 prosenttia). Edistyneen Hodgkinin taudin remissioaste nousi melkein nollasta lähes 80 prosenttiin. Vuonna 1970 Hodgkinin lymfoomaa pidettiin suurelta osin parannettavissa olevana sairautena. Tämähän näytti hyvältä. Kemoterapia oli ottanut askeleen ”myrkystä” todelliseksi lääkehoidoksi.

Suurin osa kemoterapialääkkeistä ovat selektiivisiä toksiineja, jotka tappavat ensisijaisesti nopeasti kasvavia soluja. Koska syöpäsolut kasvavat nopeasti, ne ovat erityisen herkkiä kemoterapialle. Jos olet onnekas, ehdit tappaa syövän ennen potilaan tappamista. Kemoterapia vaikuttaa voimakkaasti nopeasti kasvaviin normaaleihin soluihin, kuten karvatuppiin ja mahalaukun ja suoliston limakalvoihin, mikä johtaa tunnettuihin haittavaikutuksiin kaljuuntumisen ja pahoinvoinnin/oksentelun muodossa.

Outoja asioita ja uusi löydös

Kemoterapiavaikutusten lisäämiseksi mahdollisimman paljon syöpälääkärit suosittelevat, että syöpäpotilaat syövät epäterveellistä ruokaa, jossa ei juurikaan ole vitamiineja ja antioksidantteja. Tämä hämärä neuvo todennäköisesti tekee syöpäsoluista alttiimpia kemoterapian myrkkyvaikutuksille. Tästä neuvosta seuraa kuitenkin kauhea haitta: epäterveellinen ruoka aiheuttaa massiivisia terveysongelmia ja tekee immuunijärjestelmästä haavoittuvamman.

Lupaavia tuloksia on saavutettu yhdistämällä kemoterapia ylipainehappihoitoon [3]. Ylimääräinen happiannos vaikuttaa haitallisesti syöpäsolujen kasvuun ja siten niistä tulee kemoterapialle herkempiä. Jos kudokset saavat ylipaineessa happea, syöpäsoluille voidaan luoda epäedulliset kasvuolosuhteet [4], mutta terveet solut pitävät ylimääräisestä hapesta ja toipuvat vähitellen kemoterapian myrkkyvaikutuksista.

Lopuksi

Tähän vielä pieniä katkelma Matti Vuennon erinomaisesta kirjasta ”Myrkkyjen maailma” (Gaudeamus, 2017) [5]:

”Risiinillä, kuten muillakin solumyrkyillä, on yritetty tuhota valikoivasti syöpäsoluja. Eräs strategia on kiinnittää risiini kemiallisin keinoin syöpäsoluja tunnistavaan vasta-aineeseen. Tällä tavoin risiini ohjattaisiin nimenomaan syöpäsoluihin, jolloin normaalit solut säästyisivät myrkyn aiheuttamilta tuhoilta. Ainakaan vielä tämä menetelmä ei liene saavuttanut laajaa menestystä. Tulevaisuus näyttää, miten käy jatkossa.

Digitalis on liittynyt menneisyydessä myös laajoihin petosvyyhteihin. New Yorkissa toimi 1930-luvulla lääkärien ja asianajajien salaliitto, jossa potilaille tehtailtiin digitaliksen avulla epänormaali sydänsähkökäyrä. Tavoitteena oli vakuutuspetos: potilaat ottivat vakuutuksen, jossa he saisivat korvausta, jos joutuisivat työkyvyttömiksi. Korvaukset jaettiin potilaiden ja lääkärien kesken. Vakuutusyhtiöt saivat vihiä asiasta, ja sen jälkeen käynnistyneet oikeudenkäynnit jatkuivat vuoteen 1941 saakka. Yksi asiaan sotkeutuneista lääkäreistä teki itsemurhan.

Lääkeaine on myös voinut koitua ihmisten turmioksi tahattomasti väärän etiketöinnin takia. Belgiassa myytiin 1970-luvulla estradiolina eli eturauhassyövän lääkkeenä digitoksiinia, mikä tappoi ehkä nelisenkymmentä ihmistä. Arvio uhrimäärästä perustuu avatuista haudoista saatujen näytteiden analyysiin. Toinen laaja katastrofi tapahtui vuonna 1969 Alankomaissa, missä lääketehdas puristi digoksiinin sijasta digitoksiinia puoleen miljoonaan tablettiin. Potilaat saivat 2–4 kertaa voimakkaampaa lääkettä kuin oli tarkoitus, ja tästä seuranneita kuolemantapauksia arvioidaan olleen parisenkymmentä. Digitaliksen glykosideilla ero hoitavan ja myrkyllisen annoksen välillä on pieni, mikä on sekä aiheuttanut onnettomuuksia että hyödyttänyt ainetta käsiinsä saaneita myrkyttäjiä.

 

Viitteet:

[1] Jason Fung. The Cancer Code: A Revolutionary New Understanding of a Medical Mystery. Harper Wave, 2020

[2] Christer Sundqvist. Cancerdrugs. Petrafoundation 21.9.2020 https://petrafoundation.com/en/cancerdrugs/

[3] Changlin Qian, Hua Liu, Jie Zhang, Zhiyong Shen. The efficacy and tolerance of high pressure oxygen combined with chemotherapy in postoperative patients with advanced gastric cancer. Translational Cancer Research 7(3):489-494, 2018 https://www.researchgate.net/publication/326023611_The_efficacy_and_tolerance_of_high_pressure_oxygen_combined_with_chemotherapy_in_postoperative_patients_with_advanced_gastric_cancer

[4] Christer Sundqvist. The Cancer Cell is Different. Petrafoundation 3.11.2020 https://petrafoundation.com/en/the-cancer-cell-is-different/

[5] Matti Vuento. Myrkkyjen maailma, Gaudeamus, 2017

 

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

 

5 kommenttia artikkeliin “Kemoterapia – hallittua syöpäpotilaan myrkyttämistä?”

  1. Olen lukenut jostain, että parin päivän paasto ennen kemoterapiahoitoa auttaisi pahoinvointiin. Vaikutus perustuisi siihen, että kun elimistö huomaa ravinnon saannin loppuneen, solut menevät jonkinlaiseen lepotilaan ja lakkaavat ottamasta ravinteita ja siten myös myrkkyjä sisään. Ne jäisivät paremmin ahneiden syöpäsolujen käyttöön. Jos pahoinvointi vähenisi, se todistaisi pienemmistä terveiden solujen vaurioista.

    Tuo Fungin kirja on ollut jo jonkin aikaa hyllyssä. Se on aloittamista vaille luettu.

    1. JR62, tässä videossa Paastoaminen (tekstitetty suomeksi) on syöpähoitoja ja paastoamista käsitelty n. kohdasta 40min alkaen. Siinä tapahtuu juuri noita kuvaamiasi asioita.

      1. Katsoin tuon lopun ja Longon tutkimukset. Hyvä anekdootti rintayöpäpotilaasta, joka kokeili hoitojen yhteydessä sekä paastoa että normisuoritusta. Eikä enää suostu hoitoihin ilman paastoa.

        Tuossa ei sivuttu hormonaalista muutosta ja veren energiamixin muutosta paastotessa. Olen aika ymmälläni sen suhteen, miten body reagoi 20% kalorirajoitukseen (perinteinen laihdutus) vs. totaalipaastoon. Edellisessä keho laittaa termostaatin alemmalle, kehittää sinulle vilun ja nälän (”tyhmä ei syö, vaikka on ruokaa”). Jälkimäisessä laitetaan turbo päälle pariksi päiväksi (”ei saanut tänäänkään saalista, autetaanpa vähän”). Turbon lisäksi vapaat rasvahapot jylläävät veressä, ja kun glukoosivarastot loppuvat 1,5 päivässä, ollaan rasva ja ketoenergian varassa, ja solut vastustavat insuliinin seireeninlaulua ”ota vähän sokeria”; voidaan puhua transientista insuliiniresistenssistä. Insuliinia tarvitaan vain pienet määrät, mikä suoraan vaikuttaa kasvaimen glukoosin siirtymään solun sisään, ja muihin anabolisiin insuliinin edistämiin asioihin…

        Glukoosi ja glutamiini eivät lopu verestä, mutta niiden siirtyminen hidastuu (en tiedä tuosta glutamiinista). Tämä on huono asia kasvaimelle, mutta muut solut kukoistavat rasvahapoilla ja ketoaineilla.
        JR

      2. Tämähän on esitetty TV:ssäkin joku vuosi sitten. Kiitos linkistä. Jos olisin menossa kemoterapiaan, en epäilisi hetkeäkään paastota kaksi päivää ennen hoitoa. Ihmetyttää, ettei paastoa ole otettu osaksi virallista hoitoa (vai onko?). Eihän siinä häviä edes lääketeollisuus, jos hoidon pelottavuus vähenisi. Heikkilän lynkaajien pääsyytös oli juuri se, että hän oli samoilla linjoilla kuin dokumentin tutkijat. Kuinka tietämättömiä voivat olla!

  2. Hei. mielenkiintoinen yhteenveto. kun lähisukulainen oli kemoterapiassa, koko ohjeistus perustui siihen, että mita syödä kun mikään ei maistu. ja paino ei saa laskea? en vieläkään ymmärrä perustetta tälle. tietenkin sokerin käytölle ei mitään rajoitusohjetta.

    myrkkyhoidot voivat olla kalliita ja lisätä elinaikaa vain kuukausilla. eikä puhuta laatuajasta… ongelma taitaa olla amerikkalainen, jossa maksat itse ellei vakuutusta.

    vitamiinien ja muiden antioksidanttien rajoitus kuulostaa järkevältä. mikä tahansa kuolemattomaksi muuttuneen kasvaimen heikentää, olkoon se ros happiradikaalit yhdistettynä ylimääräiseen happeen, kaikki käy.
    JR

Olisi kiva kuulla kommenttisi!