Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Huippu-urheilija tarvitsee henkistä ravintoa

Tämä kirjoitus jalostui ja tarkentui yleisurheilun vuosittaisten lajikarnevaalien lähestyessä. Totuttuun tapaan olen taas kilpakävelijöiden ja moniottelijoiden käytettävissä Kauhavalla 25.-28.6.2015. Minulla on siellä luennot fyysisestä ja henkisestä ravinnosta urheilijoille sekä järjestäjien kanssa ideoimani ravintoklinikat. Luennoin mielelläni urheiluväelle. Siinä syntyy aina jotain uutta. Tällaista tekstiä syntyi valmistellesaani tämänvuotisia luentojani. Lue, ihmettele, täydennä, kommentoi, tilaa paikalle!

 

Huipputuloksiin tähtäävä urheilija tarvitsee fyysisen ravinnon lisäksi erityisesti myös henkistä ravintoa. Tottakai tämä henkinen ravinto on hyvä juttu meille kaikille, mutta lähestyn tässä tekstissä erityisesti huippu-urheilijoita, koska sitä on minulta nimenomaan pyydetty. Tässä jutussa opimme ravitsemaan itsemme hengen ravinnolla, pidämme intohimon liekkiä palamassa, rakennamme laadukkaita ystävyyssuhteita ja koemme sosiaalisen kanssakäymisen ilot täysimääräisinä. Vasta silloin kun henkinen ravinto on tasapainossa muiden elämänalueiden kanssa, elämä on elämisen arvoista, ja huipputuloksiin on mahdollisuus yltää!

Vilkas sosiaalinen elämä pitää terveenä

On julkaistu useita tutkimuksia, jotka osoittavat, että levon, liikunnan ja ravinnon lisäksi on hyvä hoitaa myös henkistä kuntoaan. Ne ihmiset, joilla on paljon laadukkaita ystävyyssuhteita sairastelevat vähemmän. Sosiaalisten suhteiden suoma tukiverkosto ennustaa hyvää terveyttä. Urheilijalla laadukkaat ystävyyssuhteet toimivat varaventtiilinä esim. silloin kun on rentoutumisen hetki.

Tutkimuksissa on ilmennyt, että urheilijoilla on parempi sosiaalinen minäkäsitys ja yleinen itsearvostus kuin ei-urheilevilla. Liikunta kehittää siis minäkäsitystä ja itsetuntoa. Nämä ovat asioita, jotka henkisen kasvun kannalta ovat tärkeitä.

Ne laadukkaat ystävyssuhteet, jotka urheilun kautta syntyvät, kantavat usein läpi koko elämän. Tutkimuksissa liikunnalla itsessään ei ole todettu olevan vaikutusta urheilijan sosiaaliseen rooliin, vaan merkittäväksi tekijäksi nousee urheiluseuraan ja urheilevaan yhteisöön kuuluminen. Tämän ns. organisoidun urheilun parissa liikkuvat lapset ja aikuiset nousevat herkästi koululuokan ja työyhteisön johtajiksi sekä kaveriporukan suosikeiksi. Joukkue- tai yksilölajin harrastamisella ei ole merkitystä sosiaalisen hierarkian muodostumisessa. Olet ehkä ihmetellyt miten niin paljon entisiä urheilijoita valitaan eduskuntaan? Minä uskon, että urheilijalla rakentuneet pysyvät ystävyyssuhteet ja sosiaaliset taidot mahdollistavat tällaisen uran politiikan parissa. Hyvä ja menestyvä poliitikko omaa nimittäin suunnattoman hyvät taidot tulla toimeen ihmisten kanssa.

Sosiaalisuutta voi harjoittaa urheiluseuroissa, samanmielisten ruokatapahtumissa, taiteen parissa, luontoretkillä ja juhlissa. Hyvät ihmissuhteet eivät synny itsestään. Viisautta on panostaa läheisiin ihmissuhteisiin. Luota sellaisiin ihmisiin ja harrastuspiireihin, jotka hyväksyvät sinut ehdoitta. Se on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta.

Urheilua pidetään hyvänä harrastuksena monesta syystä. Sen mm. katsotaan varjelevan lasta, nuorta ja aikuistakin huonoilta ajanviettotavoilta sekä kehittävän sosiaalisia taitoja. Urheiluun liittyy myös oletus siitä, että kova keskittyminen liikuntaharrastukseen voi edesvaikuttaa myös hyvien elämäntapojen ja terveystottumusten löytämiseen.

Liikunta voi olla väylä merkittävien elämänvaiheiden läpi. Liikunta rikastuttaa elämää siinä mielessä, että se luo arvopohjaa urheilijalle loppuelämäksi. Urheilu ei ole enää pelkkää suorittamista, vaan siitä tule tärkeä osa sosiaalista elämää, ja ennen kaikkea henkisen ravinnon tärkeä lähde sinällään. Liikunta ja liikunnallisuus tulee luonnollisella tavalla osaksi ihmisen minäkuvaa. Puhutaan liikunnallisesta ihmisestä ja liikunnallisesta elämäntavasta.

Hyvillä ajatuksilla terveenä

Hyvillä ajatuksilla voi pitää itsensä terveenä. Olisi hyvä jos välillä pysähtyisimme miettimään elämämme valintoja, ystäviämme ja sosiaalista tukiverkkoamme. Joillekin tällainen pysähtyminen tärkeän asian eteen tulee luonnostaan, joidenkin pitää pakottaa itsensä siihen. Kun oppii rakentamaan elämänsä hyvän ja positiivisen varaan, tekee vaistomaisesti pieniä, oikeansuuntaisia valintoja arkielämässä.

Sosiaalinen elämä voi vaikuttaa sekä terveyttä edistävästi että terveyttä vaarantavalla tavalla, riippuen siitä koetaanko ihmiskontakti positiivisena vai negatiivisena. Positiivisten sosiaalisten suhteiden on mm. todettu suojelevan masennukselta ja kovalta stressiltä. Negatiivisten sosiaalisten suhteiden on sen sijaan mm. todettu heikentävän puolustusjärjestelmäämme ja lisäävän sairastumisriskiä sydän- ja verisuonisairauksiin.

Tutkimuksissa on löydetty yhteys yksinäisyyden ja sairastumisriskiä lisäävien veren tulehdustekijöiden välillä. Huonoilla ajatuksilla voi sairastuttaa itsensä! Se näkyy mm. suurempana herkkyytenä saada kaikenlaisia infektiosairauksia.

Onni on omistaa paljon hyviä ystäviä, sillä ystävillä ja läheisillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia onnellisuuteemme sekä psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen. Ystävällä on tärkeä rooli vastata moniin ihmisten tarpeisiin, kuten esimerkiksi ymmärretyksi tulemisen tarpeeseen ja koettuun haluun jakaa elämänsä muiden kanssa. Ihmiset haluavat tuntea tulevansa hyväksytyiksi ja olevansa tarpeellisia.

Ihmisen tehdessä sellaisia asioita, joista tuntee, että tämän hän tekee mielellään, saa siitä hyvän olon. Meidän pitäisi halata toinen toisiamme useammin. Netissä leviää videoita missä ihmiset jakoivat toisilleen ilmaisia halauksia, ’free hugs’. Hetken hämmennyksen jälkeen kadut täyttyivät halailevista ihmisistä. Syntyi halauskampanjoita, jopa Suomessa.

Kaikki sellainen mikä ruokkii henkisyyttämme on tärkeää.

Ihmisen perustarpeet ja niiden tyydyttäminen

On kehitetty monenlaisia teorioita siitä miten ihmisen tulisi tyydyttää perustarpeensa. Pysähtykäämme hetkeksi pohtimaan mitkä ovat ihmisen perustarpeet.

Kaikilla ihmisillä on muutama perustarve, jota hän pyrkii tyydyttämään. Eri koulukunnista kerätyt listat eroavat loppujen lopuksi varsin vähän. Kuten yllä havaitsimme ihmisellä on ilmeinen tarve solmia sosiaalisia suhteita jopa pysyäkseen terveenä. Meillä on tarve rakastaa, saada vaihtelua elämään ja kokea elämämme turvalliseksi. Meillä on palava halu tehdä elämässämme jotain merkityksellistä. Haluamme kasvaa ja kehittyä. Muutamille meistä tulee antamisen halu, joka näkyy esimerkiksi tarpeena tehdä vapaaehtoistyötä.

Tarpeiden painotukset vaihtelevat siten, että joillakin on turvallisuus tärkeämpää kuin vaihtelu. Toisilla on itsensä toteuttamisen tarve korostetusti esillä. Siinä onkin hommia, sillä tätä tarvetta ei voi koskaan tyydyttää kokonaan. Aina on parannettavaa. Tämä voi olla oikein hyvä asia, sillä vaarana olisi muuten motivaation kadottaminen ja elämän mielekkyyden kadottaminen.

Suomessa vieraili äskettäin norjalainen menestyskirjailija ja mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssen. Hänen kirjansa ”Paras” (Bazar kustannus, Juva, 2014) ilmestyi Suomen kielellä. Erik korosti puheessaan ja kirjassaan miten parhaiten menestyneet ja omat perustarpeensa parhaiten tyydyttäneet ihmiset, eivät suinkaan aina olleet kaikkein lahjakkaimpia omalla alallaan. Lahjakkuudesta oli tietenkin hyötyä, mutta eniten merkitsi se miten ahkerasti harjoiteltiin, opiskeltiin ja valmistauduttiin kulloiseenkin tärkeään tilaisuuteen.

Ruotsalainen tutkija Anders Ericsson johti 1990-luvun alussa tutkimusta musiikin alalta. Hänen kuuluisa 10 000 tunnin sääntönsä syntyi siinä kun hän koejärjestelyissä seurasi Berliinin musiikkiakatemian viulisteja. Osoittautui, että lahjakkuudesta riippumatta, kaikkein etevimmät olivat 20 vuoden ikään mennessä harjoitelleet viulunsoittoa lapsesta lähtien noin 10 000 tuntia. Lukijalle muistutettakoon, että 10 000 tuntia on tosi paljon harjoittelua; 417 vuorokautta yhtä soittoa, mutta eihän siihen kukaan pysty! Olettakaamme, että viulu saisi kyytiä peräti 6 tuntia päivässä vuoden jokaisena päivänä. Silloin 10 000 tunnin harjoitusmäärän saavuttamiseen menisi 1668 päivää, eli 4,5 vuotta. Aikuinen huippu-urheilija harjoittelee harvoin enemmän kuin 1 000 tuntia vuodessa. Siitä saa jo hyvän tuntuman!

Tutkija Ericsson teki meitä tavallisia ihmisiä mairittelevan johtopäätöksen: Se mikä erottaa alan huiput keskinkertaisuuksista on harjoittelun määrä. Selvää ja yksinkertaista. Kaikkein parhaimmat harjoittelivat paljon enemmän kuin seuraavaksi parhaat. Valitettavasti edes 10 000 tunnin treenaus ei takaa urheilumenestystä maailman huipulla. Matkalla huipulle on niin monta muuttujaa, mutta mikä estää yrittämästä?

Huipulle pääsy on vaikeaa

Joskus huipulle pääseminen voi tietää alistumista melkoiseen treenirumbaan. Kerrotaan, että tennistähti André Agassin Mike-isä teippasi tennismailan Andrén käteen heti kun hän oli oppinut kävelemään. Normaalikokoisella tenniskentällä André harjoitteli syöttöjä jo 2-vuotiaana. David Beckham ja Jari Litmanen ovat potkineet palloa pienestä lähtien iltahämäriin asti. Välillä kohtaa järkyttävääkin omistautumista lajilleen. Mutta jos haluaa maailman huipulle jossakin todella suositussa urheilulajissa, joutuu tekemään käsittämättömän paljon työtä asian eteen.

Sellainen urheilija, jolle lapsena pituushyppykasa on toiminut hiekkalaatikkona, jolle on vaihdettu vaipat hierontapenkillä ja joka on nähnyt isän tai äidin harrastamassa aktiivisesti urheilua välillä onnensa kukkuloilla, välillä urheiluvälineitään pettymyksestä paiskoten, on tietenkin jo tätä kautta imeytynyt erittäin runsaasti monipuolista liikuntakulttuuria. Minusta on upeaa nähdä urheilevia perheitä toteuttamassa intohimoaan! Se tarttuu!

Huippu-urheilijan pitäisi ammentaa henkistä ravintoa sydämen tahdissa. Kun harjoitteluun ja kilpailemiseen syntyy sydämen pohjalta niin vahva into ja tahtotila, että se kerta kaikkiaan vie mennessään, silloin ollaan lähellä sellaista optimaalista henkistä tilaa, jossa huippu-urheilija voi tehdä omassa lajissaan huippusuorituksia. Hänen pitäisi kuunnella sisäistä tahtotilaansa, joka kuiskuttelee: Mikä sytyttää minut näyttämään parastani?

Intohimo omaan urheilulajiin syntyy innostumisesta, syttymisestä, palavasta halusta ja voimakkaasta tahtotilasta. Kun seuraa ruotsalaista huippu-jalkapalloilijaa Zlatan Ibrahimovicia, näkee jo hänen katseestaan, että tässä ollaan toteuttamassa sitä omaa lajiaan vahvaakin vahvemmassa tahtotilassa!

intohimoIntohimo suuntaa urheilijan voimavarat oikeaan suuntaan. Hän tietää intuitiivisesti mikä on oikein missäkin tilanteessa. Hän oivaltaa milloin pitää treenata erityisen kovaa, milloin pitää ammentaa erityisen paljon sitä henkistä ravintoa ja milloin pitää vain iloita siitä, että on löytänyt oikean polun elämässä. Intohimo on terveellä pohjalla silloin, kun se tuo elämään jotain lisää, eikä tuhoa jotain sellaista mikä toimii. Intohimo omaan lajiin voi urheilijalla olla niin vahva, että varoittavat merkit esim. ylirasitustilasta jäävät huomiotta.

Huippu-urheilijan pitää löytää se suunnaton fyysinen voima ja henkinen kovuus sisältään, joka vie hänet läpi helppojen ja vaikeiden vaiheiden. Kymmenet tuhannet treenitunnit, valmius luopua helposta elämästä, oikeaoppiset lepohetket ja laadukkaat sosiaaliset tilanteet saattavat lopulta viedä hänet keskimmäiselle korokkeelle tai kohottamaan joukkueensa kanssa voittopokaalia, parhaimpana.

Ongelmien keskeltä voittoon

Urheilija saattaa elämän loputtomissa muuttuvissa tekijöissä (sairastelu kesken kiivaimman kilpailukauden, sponsorin menetys kesken kauden, ihmissuhdeongelmien viidakkoon juuttuminen jne.) menettää uskon mahdollisuuksiinsa. Hän näkee vain esteet ja puutteet matkallaan voittoon. Hän näkee vain sen mikä voi mennä pieleen. Ja monesti asiat menevätkin pieleen koska ajattelee sen menevän pieleen.

Kun intohimoisesti vain jaksaa uskoa menestykseen, asioilla on tapana lähteä sujumaan myös ongelmien keskellä. Urheilijan tehdessä oman osuutensa niin hyvin ja ahkerasti kuin vain taitaa, lopputulos on parhaimmillaan aivan loistokas.

Urheilijan erilaisten terveysongelmien hahmottaminen ja ratkominen valtavan tietomäärän edessä, on todella haasteellista. Voin kokemusteni pohjalta sanoa, että erityisesti itsetunto on ollut koetuksella, kun ongelmat ovat sen luonteisia, ettei niihin kerta kaikkiaan ole olemassa yksiselitteisen oikeita vastauksia. Ja kuitenkin on kova paine sanoa tai väittää jotakin asiasta kaiken epämääräisyyden keskelläkin. Tarvitseeko aina olla laukaisemassa käsityksiään?

Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) kuvasi ihmismielen koukeroita aika mielenkiintoisella tavalla. Lahjakas ihminen (tai erittäin paljon ajattelutyötä harjoittanut!) panee arkiset oletukset syrjään, rikkoo totunnaiset tapansa ja oppii uudelleen tarkastelemaan kokemuksiaan. Tämän hän tekee kerta toisensa jälkeen nähdäkseen maailman lopulta sellaisena kuin se on.

Egyptiläinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1988 saanut Naguib Mahfouz sanoo oivallisesti: ”Voit arvioida ihmisen älykkyyden hänen vastauksistaan. Voit arvioida ihmisen viisauden hänen kysymyksistään.”

Pitäisikö oppia sanomaan ei?

Yksi vaikeimpia asioita sosiaalisessa kanssakäymisessä on vastata ystävän avunpyyntöön kielteisesti ja tehdä se niin fiksulla tavalla, että hän ei siitä loukkaannu. Onko tuttu tilanne? On tärkeää henkisen kasvusi kannalta, että osaat pistää toiminnallesi rajat.

Avunpyynnöt tulevat usein aika yllättäen tai pahaan aikaan. Joudumme herkästi hyvin ristiriitaisten tunteiden valtaan. Ehkä olemme jopa vastapalveluksen velkaa ystävällemme. Kieltäytyminen menee yhä ahdistavammaksi, jos tietää avunpyytäjän taistelleen itsensä kanssa pitkään ennen pyynnön esittämistä. Apua voi nimittäin olla todella vaikea pyytää.

Vastausta ei ole helppo antaa välittömästi, mutta William Ury Harvardin yliopistosta neuvoo ottamaan viekkaasti aikalisän: ”En voi vastata sinulle nyt ihan heti, mutta keskustellaanko asiasta uudestaan huomenna. Minun pitää miettiä tätä asiaa perusteellisemmin.”

Aikalisän aikana mietit sitten onko syvimpien etujesi mukaista myöntyä vai kieltäytyä. Tee päätös sekä järkiperustein että tunteita kuunnellen. Onko sinulla oikeus sanoa ei? Onko tiedossa joku muu jolle on vielä suurempi velvollisuus sanoa kyllä?

Ury puhuu tällaisessa tilanteessa riippuvaisuuden asteesta. Mitä kiihkeämmin toivoo, että vastapuoli toimii tietyllä tavalla, sitä syvemmällä oma hyvinvointimme on hänen taskussaan. Parhaassa tapauksessa ei tarvitse myöntyä mihinkään, mitä ei halua tehdä. Aika ajoin kannattaa miettiä, miten voi alentaa riippuvuuttaan toisesta.

Vasta sitten kun on ensin selvittänyt omat rajansa ja sen, mille sanoo kyllä ja mille ei, ilmaisee kantansa. Avunpyynnön esittäjä ansaitsee rehellisen vastauksen niin nopeasti kuin mahdollista. Jos pelkää toisen kielteistä reaktiota, saattaa olla, että mennään varmuuden vuoksi puolustusasemiin ja hätää tuntien päästetään ilmoille kieltäytyminen, samalla paeten paikalta. Ikävän päätöksen kertominen voi sujua paremmin, jos muistaa, että pyytäjän persoona on aina suurempi kuin hänen pyyntönsä. Niinpä suurikin pyyntö on loppujen lopuksi elämää pienempi asia. Päätös voidaan viestiä hiljaisella ja vakaalla äänellä toisen reaktioita seuraten.

Uskoisin, että monelle meistä käy niin, että kieltäytyminen, se että sanomme ”ei”, tulkitaan helposti heikkoudeksi. Tarkoittaa ehkä sitä, ettei viitsi tehdä jotakin toiselle, ei liian kilttinä uskalla kieltäytyä tai suorittaa jotain tehtävää vastenmielisesti ksoka ei osannut kieltäytyä.

Itseäni on läpi koko elämän vaivannut tämä kyvyttömyys kieltäytyä tehtävistä. Olen ollut tämän suhteen erityisen heikko ihminen. Muistan erään luentotilaisuuden, jossa minulla oli vahva epäilys, että olisi pitänyt kieltäytyä viime hetken muutoksesta ohjelmaan. En kuitenkaan saanut sanottua ”ei-sanaa”. Ja pieleenhän se sitten meni. Ainakaan terveysillan toteutus ei ollut optimaalinen. Jos olisin pitänyt voimassa alkuperäisen suunnitelman, olisi tilaisuus sujunut paremmin – mahdollisesti. Käännä sinä kieltäytyminen vahvuudeksi. Minä itse en siihen tule ilmeisesti koskaan oppimaan. Elämä on siihen liian lyhyt.

Kieltäytyminen on pyytäjälle todennäköisesti ensiksi valtava pettymys. Siksi hänelle on annettava aikaa käydä tunteet läpi. Monesti rajojen asettaminen kuitenkin rentouttaa puolin ja toisin, sillä taistelu on pian ohi. Mikäli toinen turvautuu myöntävän vastauksen saamiseksi uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan, on syytä pysyä ymmärtäväisenä mutta erityisen lujana. Ei ole siis helppoa sanoa ei!

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mukavuusalueelta on siirryttävä riittävän usein epämukavuusalueelle. Vain siten voi kehittyä voittajaksi. Epämukavuutta lieventää vilkas sosiaalinen elämä. Pidä intohimosi terveellä pohjalla! Voittajat esiin!

Urheilijat voivat löytää lisää luettavaa ja katseltavaa mm. täältä:

 

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

 

Vastaa

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.