Kirjoittaja: Erja Tamminen Lapsen keho ja mieli reagoivat herkemmin Kouluterveyskyselyissä on tullut esille lasten kasvavat mielenterveysongelmat, yleistynyt päänsärky, oppimisvaikeudet sekä fyysisen kunnon rapautuminen. Taustalla piilee…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Skeptikko on henkilö, joka epäilee aivan kaikkea. Skeptikko muodostaa epäilyn pohjalta vankkojakin mielipiteitä. Tueksi ei aina kaivata tieteellistä näyttöä, vaikka juuri näytön…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Nokian kurssi on romahtanut tulevien 5G-verkkojen teknisten ongelmien vuoksi. Kyseessä on siis samat 5G-verkot, joita liikenneministeri Sanna Marin kauppasi Niinistön USA:n matkalla…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Kännykkäteollisuuden ”maailmanherruutta” kuvaa tilanne, jossa 5G-verkkojen tuloa markkinoille on pidetty pelkkänä läpihuutojuttuna. Nyt varoittavia, punaisia lippuja kuitenkin alkaa nousta. Suomessa lepsuja viranomaisia…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Säteilyturvakeskus (STUK) kieltää järjestelmällisesti älyteknologian riskit. Laitoksen asiantuntijat ovat omista väitteistään yhtä vakuuttuneita, kuin Venäjän ulkoministeri Lavrov kiistäessään GPS-häirinnän. Ajatteleva ihminen tunnistaa…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Aineenopettaja Laura Lindgren, lääketieteen lisensiaatti Salla Wilskman ja hammaslääketieteen lisensiaatti Nina Soukka ovat julkaisseet hienon kirjan, jossa pohditaan ns. älylaitteiden älykkyyttä. Kirjan kustantaja on Erja Tamminen…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Säteilyturvakeskus vahvisti kantansa älylaitteiden riskeihin: “Nykytiedon mukaan langattomien verkkojen radiotaajuinen säteily ei aiheuta haitallisia terveysvaikutuksia. Langattomien verkkojen aiheuttama altistuminen on selvästi enimmäisarvoja…
Kirjoittaja: Erja Tamminen “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.” Siinä kiteytettyinä journalistin ylevät periaatteet. Journalisti-lehti uutisoi…
Kirjoittaja: Erja Tamminen De-Kun Li on amerikkalaistutkija, joka on jälleen kerran osoittanut, että arkipäivän asuinympäristöissä, kodeissa ja työpaikoilla esiintyvät magneettikentät lisäävät keskenmenonriskiä. De-Kun Lin ryhmä…
Kirjoittaja: Erja Tamminen ”En voi ymmärtää, miten lasten terveys ja hyvinvointi on luovutettu Applen, Microsoftin, Samsungin ja muiden vastaavien suuryritysten käsiin. Näytöt vahingoittavat lasten terveyttä…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Mobiiliteknologia on asia, jota ei ole Suomessa lupa kyseenalaistaa. Hallitus pitää siitä huolen alleviivaamalla toistuvasti teknologian mahdollisuuksia kansantalouden veturina. Ymmärrettävää, hallitus kun…
Monelle kuluttajalle tulee yllätyksenä, että todellisuudessa kännykät säteilevät merkittävästi enemmän, kuin mitä kerrotaan. Viranomaiset ja alan teollisuus testaavat niitä SAR-mittauksin vain laboratorio-olosuhteissa. SAR-mittaukset osoittavat, kuinka…
Äly hoi, älä jätä. Onko mitään järkeä hoitaa hyvää potilas-kännykkä-suhdetta? Tuntuu oudolta, että tervehtymisen kannalta elintärkeässä ympäristössä kuten sairaalassa otetaan käyttöön mahdollisesti syöpää aiheuttavaa teknologiaa. Ouluun syntyy…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Osalla suomalaislapsista on todettu vakavia terveysongelmia. Iltalehti uutisoi lapsilla yleistyvästä kroonisesta väsymysoireyhtymästä CFS (chronic fatigue syndrome) sekä harvinaisista oireyhtymistä, PANS (pediatric acute-onset neuropsyciatric…
Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio teki aloitteen, jonka pohjalta yli 200 kirjailijaa ympäri maailmaa on tarttunut lastenjärjestö Unicefin Pieniä tarinoita -kampanjaan. Kampanjassa monet kirjailijat…
Teollisuus on kautta aikojen tukeutunut asiantuntijoihin. Heidän tehtävänä on herättää lausunnoillaan epäilyjä sellaisia tutkimuksia ja tieteentekijöitä kohtaan, jotka osoittavat teollisuuden näkökulmasta huolestuttavia tutkimustuloksia. “Manufacturing doubt” on englanninkielinen nimi tunnetulle…
Langattomien verkkojen, haasteiden ja mahdollisuuksien, seuraava sukupolvi. 5G, eli IMT-2020, on on yhtä kuin terveysteknologia, robotiikka, itseohjautuvat autot, älykkäät kodit, pilvipalvelut, virtuaalitodellisuus, 3D-videot, UHD-näytöt ja…
MCS-POTILAS – Omaelämäkerrallinen tietokirja monikemikaaliherkkyydestä (2016), omakustanne, Päivi Ingrid Siren, ISBN 978-952-93-6971-3, 104 sivua. Kirja on omistettu monikemikaaliherkille yhteisen ponnistelun tueksi, jotta parempi tulevaisuus olisi mahdollinen. Päivi Ingrid Siren…
Onko 4G-teknologia haitallista, kysyvät tietokirjailija Erja Tamminen ja tohtori Georgiy Ostroumov tässä asiapitoisessa artikkelissa. Lue, pohdi, kommentoi! Neljännen sukupolven matkapuhelintekniikka (4G), erityisesti LTE (Long Term…
Vladimir “Valtsu” Heiskanen on tuottelias 24-vuotias hammaslääketieteen opiskelija. Hän kirjoittaa lääketieteen tutkimukseen liittyviä pohdintoja harrastuksena suosittuun blogiinsa. Olen saanut luvan julkaista tässä omassa blogissani koosteen hänen…