Peter Götzschen uusi kirja on vähintään yhtä pelottava ja paljastava teos kuin edellinenkin. Tässä arvioni uuden kirjan merkityksestä.
Sitruuna Kustannus julkaisi keväällä 2014 Peter Götzschen aiemman kirjan “Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketiede on turmellut terveydenhoidon”. Kirja sai valtavan mediahuomion ja professori Götzsche vieraili Suomessa syyskuussa 2014 Suomen Psykologiliiton kutsumana. Kirja sai Britannian lääkäriliiton BMA:n kirjallisuuspalkinnon sarjassa Basis of Medicine. Kirjan julkaisun jälkeen keskustelu lääkkeiden tarpeellisuudesta ja lääkeyhtiöiden rumasta pelistä ihmisten hengillä on käynyt kiivaana myös Suomessa.
Peter Götzsche on tanskalainen sisätautien erikoislääkäri, tutkija ja professori. Hän toimii pohjoismaisen Cochrane-instituutin johtajana. Hänen tutkimustyötä ja ammatillista suoraselkäisyyttä arvostetaan kansainvälisesti, ja hän on oman alansa kiistaton ykkönen. Gøtzschen tieteellisiä kirjoituksia on siteerattu yli 14 000 kertaa.
Götzsche jatkaa uudessa kirjassaan lääketeollisuuden kritiikkiään. On kyseessä laajamittainen lääketeollisuuden harjoittama lahjonta, joka kohdistuu valtavaan määrään lääkäreitä, tutkijoita, terveyslehtiä, ammatti- ja potilasjärjestöjä, yliopistojen laitoksia, toimittajia, lääkevalvojia ja poliitikkoja. Rikoksiin syyllistyneitä lääketehtaita on valtava määrä, rikokset ovat laajamittaisia ja toistuvia, ja rikokset ovat levinneet niin laajalle ja toteutettu niin järjestelmällisesti, että niiden on oltava tehty tietoisesti ja tarkoitushakuisesti.
Saamme lukea miten biologinen psykiatria on epäonnistunut. Götzsche osoittaa sen miten on onnistuttu salaamaan tämä epäonnistuminen läpi vuosikymmenten. Lääkkeet eivät todellakaan ole niin hyviä kuin lääketehtaat haluavat osoittaa. Lääkkeet eivät ole ratkaisu psyykkisiin ongelmiin, sillä ne tehoavat erittäin pieneen osaan potilaita.
Vääristeltyjen tutkimustulosten ja valheellisen propagandan takia, rivilääkärit ja psykiatrit ovat ihan sekaisin, eivätkö tiedä miten toimia potilastyössään. Tuntuu hirvittävältä lukea kirjan tapausselostuksia missä lääkkeet eivät tarjoa mitään edistystä potilaan psyykkiseen olotilaan ja ratkaisu on lääketarjonnan lisääminen! Tästä aiheutuu sitten entistä enemmän vahinkoa ja vääriä diagnooseja vaan sen takia, että potilas on lääkemyrkytyksen partaalla.
Psyyken lääkkeet aiheuttavat erittäin paljon haittoja. Tilastojen mukaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa kuolee yli 5-vuotiaita yli puoli miljoonaa joka vuosi psyykelääkkeiden käytön seurauksena. Tuntuu rikolliselta touhulta määrätä näitä tappavia lääkkeitä!
Kirjassa nousee vahvasti esille kritiikki ylidiagnosointia ja ylihoitamista vastaan. Mielenterveyden häiriöitä dramatisoidaan valtavasti. Kun ihminen kerran on potilaspapereihinsa saanut merkinnän psyykelääkkeiden käytöstä, hän on Götzschen mukaan leimattu loppuelämäksi. Lääkäri herkistyy määräämään ikäänkuin etukäteen pienimpäänkin ahdistukseen tai melankoliaan uuden lääkeannoksen. Kaikesta mitä potilas tekee tai sanoo tulee epäilyttävää ja aihe löytyy siten lääkityksen aloittamiseen uudestaan tai toisen lääkkeen varassa. Alkuperäisestä diagnoosista tulee helposti itsensä toteuttava ennuste.
Götzschen mielestä lääkkeiden ylitarjontaan on viipymättä puututtava ja tarjottava toimivia ratlaisuja (niitä on!). Ei saa olla niin, että lääketehtaat rahastavat meitä näillä kalliilla usein toimimattomilla lääkkeillä ja tekevät käyttäjäkunnasta näiden lääkkeiden orjia. Götzsche vähentäisi psyykenlääkkeiden käytön lähes kokonaan! Hän sallisi lääkkeet noin kahdelle prosentille potilaista. Tämä tuntuu hurjalta vaatimukselta, mutta kirjailijan näkemykselle on vankka taustatietoa. Hän on seurannut tätä kaaosta riittävän pitkään ja paljastanut lääketeollisuuden rikollisen, mafiamaisen toiminnan.
Götzsche väittää faktoihin asiansa perustaen, että yli puolet psykiatreista valehtelee potilailleen. Psykiatrian kriisin syvyys näkyy juuri tässä. Jos puolet ammattikunnasta on näin pihalla asioista, miten on mahdollista, että homma saa jatkua? Joo, ne valtavat rahasummat, mitkä ovat jaossa, edesauttavat vääristyneen tilanteen jatkumista. Götzsche ei tiedä muuta lääketieteen alaa, jossa lääkärit valehtelisivat potilailleen. Psykiatrit ovat vieläpä sen verran sekaisin, että valehtelevat jopa itselleen ja toistavat valheitaan julkisuudessa.
Kirjassa on esimerkkejä psykiatristen hoitojen liioittelemisesta jopa 5-10-kertaisesti ja haittavaikutuksia on vastaavassa määrin vähätelty. Götzsche on keksinyt hierarkian huipulla oleville lääketehtaiden ostamille psykiatreille nimityksen “hopeaselkä”. Ne ovat lähes poikkeuksetta miehiä ja käyttäytyvät samalla tavalla kuin gorillalauman vanhat urokset, eli pitävät absoluuttisesti vallan vain itsellään. Tämä tuo hopeaselille rikkautta ja kuuluisuutta. Hopeaselät ylläpitävät kollektiivista harhaa lääkinnän erinomaisuudesta. He kieltäytyvät näkemästä aiheuttamiaan haittoja silloinkaan, kun todisteet ovat vastaansanomattomia. He puolustavat itsepäisesti biologisen hoidon myyttiä ja kaikenlaisia vääriä käsityksiä, jotka ovat hyvin vahingollisia potilaille.
Kirjassa on uskomattomia todistusketjuja monimutkaisista järjestelyistä, joilla lääketehtaat estävät epämiellyttävän totuuden tulon julkisuuteen. Jos teitä kiinnostaa lääketehtaiden harjoittama korruptio, niin tässä kirjassa siitä on tarjolla todella paljon esimerkkejä.
Lääketeollisuus tienaa miljardeja myymällä valheita pillereistään. Valvonta on heikkoa ja toimimattomia sekä vaarallisia lääkkeitä ei saada vedettyä markkinoilta pois. Johtavat psykiatrit tienaavat miljoonia puolustaessaan kuuliaisesti lääketeollisuuden luomia harhakäsityksiä.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että psyykenlääkkeiden nykykäyttö aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. On todella upea asia, että tällaisia totuudenpuhujia on olemassa. Kehotan kaikkia lukemaan Götzschen uusinta kirjaa tarkkaan ja ajatuksella, niin ymmärrätte millaisessa maailmassa elämme.
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
Yle näyttäisi vaalivan kansanmurhan muistoa ja antaa samalla toiminnan jatkua.
https://yle.fi/uutiset/3-11711305
On kuitenki erittäin surkea juttu myöskin se,että aivovammoja psykiatrisoidaan edelleen. Minäkin sain keskussairaalan psykiatrilta F-45 diagnoosin ja ajauduimme ilmiriitaan.
Olen sitten saanut tilaisuuden keskustella fiksujen psykiatriaan erikoistuneiden lääkärien kanssa aiheesta, kuten Matti Wallin ja matti Ponteva. He ovat alansa eliittiä eikä heillä ole sitä psykiatrin tuijotusta jka on karseaa katseltavaa ja siinä kohtaa ei voi olla varma, pitäisikö paeta heti vai kohta.
En ole vielä lukenut tätä kirjaa mutta edellisen olen ja se on kyllä vaikuttavaa tekstiä.
Varsinkin Vioxx koksibi särkylääkkeen kohdalla kun MSD- lanseerasi sitä ja mun ex.vaimo oli tykittämässä sitä maailmalle. Tyyli on uskomaton ja jos joku erehtyi sanomaan vastaan jotain niin hänet pyrittiin lanaamaan välittömästi ja voimalla.
Minusta tämä lääkäriliiton antama varoitus Teppo Järviselle kertoo koko teollisuuden haaran rikollisesta luonteesta. Teppo järvinen sanoi suoraan ja häntä varoitetaan lääkäriliiton toimesta. Ja Mehiläisen psykologi Aku Kopakkala sai monoa heti kun kertoi miten asia on.
Muistuttaa pelottavasti natsihallinnon otteita. Vielä ei sentää kukaan katoa.
Turpaduunarille
täydet boitsit asian esilleotosta.Paluuviite:Masennuslääkkeiden aiheuttama kohonnut itsemurhariski - Turpaduunari
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja | Turpaduunari
Vaikka psykiatria on näennäistiede ei järkevä ratkaisu tilanteeseen ole kieltolaki vaan psykiatrian pakottamisvallan kumoaminen. Psykiatrian tulee olla vapaaehtoista kuten kaiken muunkin toiminnan vapaassa yhteiskunnassa. Esimerkiksi partureilla ja ruokakauppiailla ei ole valtaa pakottaa ihmisiä hiustenleikkuuseen, paitsi Pohjois-Koreassa, tai ostamaan ruokaa, ei vaikka henkilö olisi nääntymässä nälkään. Asioiden lailla kieltäminen johtaa aina vaan suurempiin ongelmiin kaikkialla yhteiskunnassa. Ja miksi joku ei saisi uskoa psykiatriaan, mielisairauksiin ja muihin myytteihin, jos hän niin haluaa? Miksi kellään, sinulla tai minulla, olisi oikeus pakottaa ihminen uskostaan? Suomessa on uskonvapaus ja hyvä niin. Psykiatria tulisi erottaa valtiosta (jolloin pakottamisoikeus katoaisi) samalla tavalla kuin kirkko ja valtio aikanaan erotettiin. Tuolloin kirkon pakottamisvalta katosi eikä ihmisiä voitu enää pakottaa uskon nimeen. Ihmisiä ei myöskään tulisi saada pakottaa terveyden tai minkään muunkaan voinnin nimiin. Sellainen toiminta on perustuslakimme takaaman vapauden ja kansainvälisten ihmisoikeuksienkin vastaista. Vapaus valita kieltämisen sijaan olkoon ratkaisuna.
Olen sitä mieltä, että koko psykiatria on epätieteellistä ja sen harjoittaminen pitäisi lailla kieltää.
Olen täysin samaa mieltä. Ehdotan myös, että Suomeenkin perustettaisiin esim. Lääketeollisuuden uhrien omaiset ry
vaalimaan psykiatrian takia henkensä menettäneiden muistoa.