Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. Yhteystiedot: Christer Sundqvist, biologi (FT), christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Tärkeitä terveysvaikuttajia Suomessa

Järjestin tämän vuoden alussa leikkimuotoisen kisan missä terveysblogiani seuraavat saivat valita Vuoden 2016 tärkeimmän terveysvaikuttajan Suomessa.

Suomen tärkeimmät terveysvaikuttajat vuonna 2016

Kisasta tuli yllättävän suosittu. Siinä annettiin 1539 ääntä ja kisasta kertovaa kirjoitusta on luettu vilkkaasti.

Kisaaminen ja kilpailu terveysrintamalla on sekä hyvä että huono ilmiö, mutta suomalaiset näyttäisivät olevan urheiluhullua kansaa ja tällainen leikkimielinen kisa saa porukan liikkeelle!

Yleisö antoi muutamille terveysvaikuttajille runsaasti ääniä ja he sijoittuivat hyvin listalla. Eräänlaisena muistona tapahtumasta sain muutamalta tärkeältä terveysvaikuttajalta lisätietoja siitä miten terveysvaikuttaminen näkyy heidän elämässään ja työssään. Miten he hoitavat itse terveyttään? Onko heillä sanottavaa suomalaisten terveydestä/sairastelusta?

Nina Saine, diplomiravintoneuvoja

Olen hyvin otettu ja kiitollinen, että sijoituin niin hyvin tässä leikkimielisessä listauksessa. Kyllähän sen tulos kertoo siitä mitä mieltä tavallinen kansa on. Vaikka hyvin sijoittuneiden joukossa oli mm. lääkäreitä, kansa tuntuu olevan sitä mieltä ettei terveysvaikuttaminen kuulu pelkästään lääkäreille tai virallisen terveydenhoidon ravitsemusammattilaisille, saati sitten terveysviranomaisille. Jokainen voi vaikuttaa, työskentelee sitten hyvinvointi- tai terveysalalla tai on muuten vain em. asioista kiinnostunut. Ehkä isoin vaikuttaminen tapahtuu perheissä: Mitä opetamme lapsillemme terveistä elämäntavoista ja syömisistä.

Oma taustani on sellainen, että olen ponnistellut ns. ”elävän kirjoihin” todella heikosta jamasta. Olen käytännössä syönyt itseni sairaaksi ja sen jälkeen terveeksi, vaikka asiaan liittyy toki lääketieteen näkökulmaista monenlaisia lääkityksiä, hoitoja ja diagnooseja. Nykyään diagnoosit voi jättää pitkälti jo naulakkoon ja elämään mahtuu paljon muutakin kuin sairaudet, terveys, terveellinen ruokavalio siitäkin huolimatta että diplomiravintoneuvojana ja valmistuvana ravintoterapeuttina työskentely ja vertaistukeen osallistuminen ovat intohimoni.

Koska olen käynyt läpi mitä olen käynyt läpi, terveys ja hyvinvointi näkyvät pakostikin omassa henkilökohtaisessa elämässäni ja pidän sitä suurena kiitollisuudenaiheena ja etuna. Ruokavalioni pidän gluteenittomana ja pyrin valitsemaan paljon kasviksia, marjoja, hyvänlaatuisia rasvoja ja proteiinia. Hiilarit tulevat pääosin riisistä ja juureksista, mutta maltillisin määrin. Lisäksi muistan nykyään juoda myös riittävästi vettä. Joskus nuutuneisuus ja väsymys voivat nimittäin olla pienestä kiinni, kuten siitä miten huolehtii levostaan tai veden juonnistaan.

Olen myös erittäin iloinen, että työskentelyni terveyteni puolesta on johtanut siihen, että vihdoin vuosien tauon jälkeen olen pystynyt aloittamaan liikuntaharrastuksen. Kävelen reippaasti ja treenaan tavoitteellisesti kuntosalilla. En olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut, että koskaan pääsen tähän tilanteeseen.

Elämäni suurimpia iloja on kun voi omalla työllään ja vapaaehtoistyöllään auttaa myös muita ihmisiä. Olenhan itsekin saanut niin paljon!

Kiitos vielä kaikille minua äänestyksessä plussapisteellä muistaneelle ja projektin aivoille ja vetäjälle, Christer ”Turpaduunari” Sundqvistille eli ”Turpikselle”!

 

Tommi Kangas, villiyrttiasiantuntija ja tietokirjailija

Kahdeksan vuotta sitten, aloitin elämäntapamuutoksella sairauksieni ja erilaisten terveysongelmieni vuoksi. Muutin ruokavalioni vähähiilihydraattiseksi ja aloin käyttämään yrttejä- ja villiyrttejä ruoanvalmistuksessani ja terveys koheni erittäin nopeasti.

Aloitin oman muutokseni juuri ennen rasvasodan alkua, koska jatkuvat kivut vatsassa ja muualla kehoa eivät hellittäneet lääkkein, eikä virallisilla suosituksillaakaan. Lääkäreiltä en saanut apua juuri mihinkään, minulla oli vatsahaavoja, suolistohaavaumia, refluxtauti, ruokatorventulehdus, metabolinen oireyhtymä, eturauhasen liikakasvu, kalkkeuma, paha tulehdus ja lopulta jopa virtsaumpi, rinnassa angina pectoris kipua, rintalasta täynnä kovia rasvakertymiä, särkyjä joka puolella, masennusta, paniikkihäiriötä, sekä paljon erilaisia pienempiä ongelmia.

Lopulta kyllästyin totaalisesti kuuntelemaan lääkäreitä, joilla ei ollut mitään annettavaa. Olen jakanut kokemustani omissa ryhmissäni siitä saakka ja pian ihmiset alkoivatkin seuraamaan elämäntapaani, joka näytti korjaavan kaikki suuremmatkin terveyshuolet. Kirjoitin keittokirjan kokemukseni valossa, VHH-keittiö, ja se on auttanut ihmisiä ajattelemaan ruokavaliotaan laajemmin ja näkemään miten on mahdollista syödä monipuolisesti ja terveellisesti.

Vuoden hoidin näitä kaikkia ongelmiani ruokavaliolla ketoositilassa, lisäravinteilla ja yrteillä, sekä lisäämällä liikuntaa. Kaikki vaivat katosivat vähitellen itsekseen, lopulta voin sanoa että olin huippukunnossa ja käsittämättömän energinen koko ajan. Lähdin tutkimaan vielä lisää ruoan ja yrttien vaikutusta elimistöön ja loin itselleni omanlaiseni ruokavalion, joka mukailee VHH:ta, mutta saa myös hyviä piirteitä Paleoruokavaliosta. Tätä tietoa olen jakanut ryhmissäni 8 vuotta eteenpäin ja kokemusta on kertynyt huimasti lisää.

Villiyrtit ovat olleet alusta saakka lähes päivittäisessä ruokailussa mukana, aina jossakin muodossa ja olenkin kirjoittamassa jo toista villiyrttikeittokirjaani tällä hetkellä. Toisen kirjani, Villimiehen Menu, idea on villiyrtit ruoanlaitossa, se on pelkästään reseptikirja, eikä käsittele lainkaan terveysvaikutuksia, niistä tullee aikanaan oma kirjansa! Olen vienyt villiyrttien käyttöä ruoanlaitossa eteenpäin omassa Villivihannes- ja yrttiryhmässäni Facebookissa, sekä villi apteekki ryhmässä lääkekäyttöä. Villiyrttien suuri kiinnostus näkyy yhä kasvavana jäsenmääränä, tällä hetkellä meitä on jo n. 16 000 <3

Opetan nykyään villiyrttien käyttöä keittiö- ja baarimestareille, sekä kokeille ja tietysti kenelle tahansa omien villiyrttikäppäilyjen ja luentojen kautta, taikka tilauksesta ympäri Suomen. Vedän myös villiruokakursseja, fermentointikursseja, ruokavalioluentoja, mitä ikinä keksitäänkin terveyden ja hyvinvoinnin tiimoilta.

Aloitin yhteistyön keittiömestareiden kanssa ja teimme yhdessä Marcel Hägglundin, Sampo Kanteleen ja Toni Toivasen kanssa kirjan Organica, joka keskittyy terveelliseen ruoanlaittoon, luomuun ja villiruokaan huipputasolla, mutta helpolla tavalla. Konsultoin kirjan pääkirjoittajalle Marcelille vuoden aikana kaikki mitä tiedän terveydestä ja Marcel kirjoitti oman näkemyksensä kirjaan.

Aloitin myös yhteistyön baarimestareiden kanssa, käytämme villiyrttejä drinkeissä ja cocktaileissa, jolloin villiyrteistä saadaan uutteenomaisesti talteen kaikki tärkeät ainekset ja hyötykäyttöön elimistömme parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjassani Villimiehen Menu näistäkin lisää.

Tällä hetkellä hoidan itseäni lähinnä syömällä hyvin ja kävelyllä, avantouinnilla ja uimalla myös halleissa. En stressaa syömisiäni, vaan pyrin tekemään valintani terveyden kannalta niin, että pidän perusterveydentilani hyvänä. En sairastele flunssia, vatsatauteja tai mitään kulkutauteja koskaan. En karsi mitään ruokavaliostani trendien perusteella, vaan syön erittäin monipuolisesti riistaa, kalaa, äyriäisiä ja villiyrttejä, sekä teen aina ruoan itse alusta saakka.

Erityisen ylpeä olen suomalaisista, jotka ovat heränneet massoina uudenlaiseen kokonaisvaltaiseen ajatteluun hyvinvoinnista. Puhdas Suomen luonto ja sen aarteet kiinnostavat enemmän kuin koskaan ja mikä voisi olla hienompaa, kuin nauttia sen mauista lautasella, taikka lasissa hyvässä seurassa <3

 

Jaakko Halmetoja, hyvinvointivalmentaja ja biohakkeri

Moikka Christer. Hauska idea ja arvostusta sinulle toteutuksesta 🙂 Hieno nähdä, että noin moni on kommentoinut postausta. Kuten toteat, idea on laitettu kuitenkin liikkeelle pilke silmäkulmassa ja äänestäjäporukka etc. rajautuu luonnollisesti kohderyhmältään tietynlaiseksi… pidän omalta osaltani postauksen / äänestyksen samoissa raameissa olemalla kommentoimatta sitä kummemmin 🙂

 

Olli Posti, ravinnon, mielen ja elämän asiantuntija

Tahdon auttaa ihmisiä ja itseäni siellä missä me olemme, keskellä elämää. Minua kiinnostaa elämän parantaminen, josta terveys sitten seuraa.

Nostan terveyttäni nauttimalla siitä. Parisuhdekin toimii paremmin kun miettii vähemmän ja nauttii enemmän – vaimosta tai vaikka omasta hyvinvoinnista. En halua tehdä terveydestä ”sittenkun”-juttua, vaan parannan sitä parhaiten nauttimalla siitä jo nyt, juuri tässä. En halua koskaan sanoa ”hyvinvointi on mulle vain työ..”. Tahdon että minulle se on totta, eikä vain väline johonkin siitä irralliseen. Hoidan terveyttäni tekemällä, mikä tuntuu muutenkin hyvälle:

– hakeutumalla hyvinvoivaan, innokkaaseen, kunnianhimoiseen, luovaan ja itsestään välittävään seuraan. Korkeat vibat on se juttu. Olen pyrkyri, joka pyrkii aina itseään parempien lähelle. Komeita miehiä ja kauniita naisia.

– datailen yhä liikaa, mutta yhä rikkaammin rakennan laiffin ja työn täyteen hetkiä, jotka tekevät minulle monin tavoin hyvää, joista tykkään, jotka tuntuvat kivalle. Dataillessakin pyrin flow-tilaan – joka tutkitusti tekee ihmiselle erittäin hyvää. Hyödynnän Flow Triggerinä mm. saman kappaleen kuuntelemista repeatilla. Tätä kirjoittaessa kaiuttimissa soi 50 Centin Chase The Paper

– panostan kovasti hyvään nesteytykseen: kookosvesi, vihermehustus, kombucha, kefiiri. Hanavettä suodatan ja suolaan. Lähteellekin lähden kun saan kyydin ja hyvää seuraa

– suihkuvettäkin pyrin suodattamaan klooria poistavalla filtterillä kaupungeissa, joissa hana- tai suihkuvesi haisee hieman liikaa uimahallille. Klooria vähentämällä suojaan ihon ja suoliston bakteerikantaa, joihin terveyteni pitkälti perustuu.

– haluan tehdä tilanteisiin sopivia hyvän lisäyksiä tai laadun parannuksia. Syksyllä kuuntelin iltaisin jotain Donald Trump -politiikkavideoita. Nyt ”upgreidasin” Tai Lopeziin, jolta saan parempia vinkkejä tämän hetken tilanteisiin: sama tapa, enemmän hyötyä, tarkempaa tarkoituksenmukaisuutta. Uskon sellaisiin pieniin parannuksiin, jotka toimivat jopa ilman tahdonvoimaa tai panostusta; taustalla ja automaattisesti. Haluan löytää ihanampia vaihtoehtoja kaikessa – sellaisia joita ei ehkä massoille mainosteta, mutta jotka palvelevat minua paremmin. Pelkän ajelehtimisen sijaan tykkään toisinaan tarkastella sitä miten elän, ja sitten innovoida siihen sopivia laadunparannuksia, niin että ilman vaivan tai työmäärän lisäystä saan elämästä enemmän iloa irti. Kuten Halmetoja sanoo, ”kysyä parempia kysymyksiä”. Kuinka voisin nauttia tästä vielä enemmän? Kuinka saada aikaan vielä enemmän, olla ihan flowssa ja tehdä tästä huikein päivän ikinä?

– haluan elää vuosi vuodelta vapaammin sisäisen lapseni näköistä elämää. Tehdä työssä ja vapaalla kaikkea sitä, mistä tykkäsin ja luonnostani hommailin jo lapsena. Minun tapauksessa se tarkoittaa ideoiden parissa pyörimistä, parhaiden juttujen metsästystä ja jakamista, luovaa ja leikkisää esiintymistä, hassuja stuntteja, musaa ja kaikenlaista kivaa kikkailua. Jos minun näköinen laiffi ei mahdu yhteiskunnan muottiin, laitetaan muotit uusiksi. Suosittelen samaa yhä useammalle, aikakautena jossa vanhat mallit ovat muutenkin menossa kierrätykseen. Miltä näyttää elämä, jossa sinulla on kivaa koko ajan, ja sitten taas vielä hienompaa?

– näen kaiken ponnahduslautana vielä parempaan. Yhä harvemmin jään kiinni hyvään; yhä enemmän näen kaiken, mitä minulla nyt on, rakennusalustana jollekin niin upealle etten sitä voi vielä edes tietää tai käsittää.

En usko, että kenenkään kannattaa enää jättää omaa terveyttä minkään byrokraattisten rakenteiden käsiin. Omaakin turvaa ja toimeentuloa rakennan jo iloisten verkostojen ja elävien yhteisöjen varaan. Armeijamaisesti organisoidut hierarkkiarakenteet eli valta-instituutiot ovat hajoamassa omaan hitauteensa. Käskyt ja säännöt toimivat kehnosti maailmassa, jossa kyse on suhteista, flowsta ja arvon syntymisestä spontaanisti riemun kautta. Tässä ajassa kannattaa seurata elämää; niitä lapsellisen upeita tunteita, joista elollisuuden tunnistaa. Kannattaa haistella, mihin suuntaan maailma on kehittymässä, ja mieluummin vauhdittaa kuin vastustaa. Kyseessä on erittäin positiivinen kehitys. Kaikki se, mikä on tehnyt täällä toimimisesta ankeaa tai jäykkää, on häviämässä tai hajoamassa. Viihde voittaa.

 

Mikko Pietarinen, terveysbloggaaja

Aikoinaan kun blogia ryhdyin pitämään niin totesin että jos yksinkin henkilö saa siitä jotakin konkreettista apua johonkin vaivaan niin se on kannattanut. No sittemmin on tullut tietoon monia henkilöitä jotka ovat saaneet konkreettista terveydellistä hyötyä blogista. Olen otettu ja mielissäni että tällaiselle listalle pääsin mukaan.

 

Erja Mäkilä, ravinto- ja mentaalivalmentaja

Olen tosi, tosi kiitollinen kaikille jotka ovat työtäni arvostaneet. Kiitos!

Oma terveysvaikuttaminen alkoi alunperin kun esikoiseni (nyt 20v.) meni ala-asteelle. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja kertoi mielellään mitä oli koulussa tarjolla ja miltä se maistui, kertoi myös ’kumiperunoista’. Yritin silloin yksin kovasti vaikuttaa että koulu tarjoaisi ravitsemuksellisesti ja kasvatuksellisesti edes perunat kuorineen. Noo…. tuulimyllyjä vastaan taisteluahan se oli, mutta kuulemma nykyään siellä koulussa on kuoriperunat.

Terveysvaikuttaminen näkyy työssäni ravintovalmentajana ja business coachina, ja toki myös vapaa-ajalla. Omasta elämäntapamuutoksesta ja energisyyden lisääntymisestä syntyi halu auttaa muita, suunnaton innostus ja oivallusten sarja pääkopassani. Miten voi olla ruokavaliolla niin iso vaikutus! Oivallusten myötä halusin opiskella ravintoasiantuntijaksi, jotta tiedän mistä puhun muutenkin kuin kokemuksen ja itseopiskelun kautta. Valmistumisesta on jo muutamia vuosia, mutta opiskelu ei lopu koskaan. Minulla on ollut kova palo saada paljon ja erilaista ravintovalmennuskokemusta ja mahtavia yhteistyökuvioita.

Parasta työssä on kenen tahansa asiakkaan tai kuulijan pienet oivallukset hyvinvoinnista, onnistuneet muutokset ja vastuunotto omasta elämästä. Yksi mieleenpainuvimmista töistäni on ollut yksityisen päiväkodin ruokavalioremontti, myös nuorten urheilijoiden suorituskyvyn tukeminen on erityisen palkitsevaa. Valmennus ja rinnalla kulkeminen on monelle se puuttuva ketju pysyvään elämäntapamuutokseen.

Omaa ja perheen terveyttä vaalin tekemällä aitoa, puhdasta ja yksinkertaista ruokaa. Meillä syödään kanamunia, kanaa, kalaa ja paljon kasviksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, sekä hyviä rasvoja. Vitamiinit ilman muuta hyvän ruokavalion tukena. Pyrin myös aktiivisesti opettelemaan kehon kuuntelua ja kykyä pitää huolta kokonaisvaltaisesti eri hyvinvoinnin osa-alueista kuten uni, liikunta, mieli ja stressinhallinta. Unelmani: haluaisin että kaikki ymmärtäisivät kuinka helppoa, yksinkertaista ja herkullista terveellinen syöminen on ja ennenkaikkea miten hyvä olo siitä tulee!

 

Essi Kenttälä, urheiluvalmentaja ja kouluttaja

Heipähei!

Olen todella otettu ja kiitollinen, että olen näin hienolle listalle päässyt ihan tietämättäni! Olen jakanut aikani Coloradon kalliovuorilla ja Rovaniemen välillä viimeiset 20 vuotta. Coloradossa oli helppo heittäytyä vaihtoehtoisterapian ja ravinnon ja terveyden maailmaan, kun se tuntui olevan niin hyväksyttyä, vallalla ja tietoa löytyi niin paljon asioista, mitä ennen en ollut edes tiennyt, saatika monta asiaa kyseenalaistanut, vaan luottanut Suomen viranomaisten katsovan kansalaisten hyvinvoinnin perään.

Minulla on täällä ympärilläni uskomaton joukko lääkäreitä ja muita ammattilaisia, jotka nimenomaan lääketieteen lisäksi ymmärtävät ravinnon, luonnon ja vaihtoehtoishoitojen voiman sekä fyysisesti että henkisesti. Olin yllättynyt jo tänne muuttaessani, että niin moni valitsi vaihtoehtoisterapeutin perinteisen lääketieteen lääkärin sijasta. Molemmilla on tosi paikkansa, lääkäreitä väheksymättä!

Muistan kuinka suorastaan järkytyin, kun tutustuin paremmin sairaustilastoihin ja huomasin, että Suomi Usan kanssa johti jos minkälaista tilastoa negatiivisessa terveystilassa. No, eihän silloin kansa tee jotain oikein, jos näin sairaita ollaan kansainvälisessä vertailussa! Opetajana ja ihmisenä, jolla aina haluaa auttaa toisia, minulle tuli kova tarve myös jakaa lappilaisille ja muillekin suomalaisille tietoa, miten saisimme sairaan kansamme terveemmäksi aloittamalla luennoimalla pienissä piireissä.

Kuten te kolleegat tiedätte, reilu 12 vuotta sitten se oli todella takkuista, kun ensinnäkin suomenkielen sanojen löytäminen oli hankalaa (esim fytoravinteet, vapaat radikaalit, hapetusstressi, transrasvat), löysin vain Christer Sundqvist ja Tri Tolosen joitain terveystekstejä suomeksi. Toiseksi sanomaani täältä suuresta maailmasta tuotuna oli joidenkin vaikea sulattaa… ajatuskin siitä, että ravinnolla voi vaikuttaa terveyteen tai sairauksiin oli vaikea monelle ymmärtää. Suomi, jos joku maa tuntuu olevan ihan sokeutunut lääkärin tai viranomaisen sanaan, asioissa, joihin voisi ilman lääkkeitäkin vaikuttaa. Itse en vie autoani lääkärille korjattavaksi, en myöskään kysele heiltä ravintoasioista. Yhtä vähän he tietävät molemmista (jos ei sitten jollakulla ole ollut hlökohtaista intressiä opiskella asioita, heidän koulutuksessa heillä ei ole aikaa siihen paneutua pintaa syvemmälle). …varsinkin koin tämän ennen meitä, jotka alkoivat rummuttamaan ravinnon voimasta hyvinvointiin ja paine lääketieteelläkin on pikkuhiljaa tullut kurkistaa tähän luonnonmukaiseen maailmaan ja sen mahdollisuuksiin.

Näiden vuosien aikana on ollut hurja katsoa vierestä, mitä iso (USA) edellä, pieni (Suomi) perässä, sekä hyvässä että pahassa (esim rasvattomuus ja proteinivillitykset tai positiivisena nyt luomunmukainen suuntaus jne) Suomessa oli ja on vieläkin helpompi sairastaa, kun yhteiskunta ei rankaise siitä, että menetät työpäiviä, joten monen motivaatio terveenä pysymiseen voi olla eri tasolla kuin maassa, jossa sairastaminen voi koitua hyvinkin kalliiksi.

Minua ympäroi täällä paljon ihmisiä, jotka ovat ottaneet itse vastuun terveyden ylläpitämisestä ja edistämisestä, koska ympäröivä yhteiskunta ja viranomaiset ei sitä ainakaan tee, ei täällä, ei toki Suomessakaan. Ikävä kyllä vaikka Suomen systeemissä on niin paljon hyvää, se helposti passivoittaa ihmisiä, kun yhteiskunta paapoo ja huolehtii, ja pidetään normina, että sairaspäiviä on hurjasti vuoden aikana, jatkuvasti sairastetaan jotain ja sitä pidetään normina! huh!

Itse olin onnekas kun sain kasvaa Lapin luonnon antimilla, mutta siitä huolimatta koin suuren muutoksen ja ne vähätkin sairastelut loppui kuin seinään muutamalla muutoksella 13 vuotta sitten. Me terveysvaikuttajat tiedämme, että suurin osa sairasteluista on ihan turhaa ja vältettävissä, esim. minun talvittaiset poskiontelotulehdukset lääkärit selittivät sillä, että tiehyeni ovat todella kapeat… no parilla ravintomuutoksella, ne ei kyllä leventyneet, mutta sen jälkeen ei ole ollut enää poskiontelotulehduksia!

Olen siis niin iloinen, että nykyään Suomessa on näin suuri joukko, joka välittää oppimaansa tietoa kaikille, jotka ovat siihen avoimia. Mikä oli muutama vuosi sitten hys hys tietoa, on muodostumassa valtaväestön päätettäväksi, ketä ja mitä uskoo ja mitä sen eteen itse tekee. Suomalaiset tai ainakaan lappilaiset eivät vain monesti halua laittaa rahaa itseensä ja terveenä pysymiseen. Sehän ei ole todellakaan ole rakettitiedettä, mutta laadukkaista vaihtoehdoista yleensä joutuu maksamaan vähän enemmän. Kiitos ja kunnia meille kaikille siitä, että tärkeää tietoa levitämme!

Olen todella onnellinen tästä terveysvaikuttajien joukon suuruudesta! Hienoa olisi olla teihin enemmänkin yhteydessä ja vaihtamassa ajatuksia. Olisiko jopa oma terveysvaikuttajien fb ryhmä paikallaan ? Kiitos ja kumarrus Christer Sundqvist !

 

Lisää kommentteja vielä tulossa lähipäivinä!

On ehdotettu uutta kisaa!  järjestäisin seuraavaksi kisan ”Vuoden 2016 aikana eniten suomalaisten terveyttä edistänyt yhteisö”. Saamani palautteen mukaan tätä uutta kisaa jo odotetaan. Samalla kun kommentoitte näitä hienoja terveysvaikuttajia ja heidän mielipiteitään, pyydän ehdottamaan terveysjärjestöjä, yhteisöjä, organisaatioita, potilasyhdistyksiä, liittoja jne. joita pannaan ehdolle.

Plus- ja miinuspisteitä jaettaisiin aivan kuten tässä Olli Postin voittamassa henkilöön keskittyneessä kisassa. Huumoria ja satiiria olisi tietty tarjolla, mutta myös vakavamielisempää pohdintaa.

Terveysvaikuttajat, kiitos kun olette olemassa! Arvostan ystävyyttämme!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

Vatsa on viisas

0 thoughts on “Tärkeitä terveysvaikuttajia Suomessa”

  1. Olli P ei siis halua olla rumien ja sairaiden lähellä. Aikamoinen ”terveysvaikuttaja”.

  2. Voisi kuvitella, että suuri terveysvaikuttaja NÄYTTÄISI myös terveeltä. Olli vs Tomi. Ero on melko selvä 😀 Jotenkin ei jaksa uskoa, että noin laiha ja lihaseton mies voi olla terve.
    Ja myöskin erikoista, että ko. voittaja edustaa mehujauhekapseleita,joista suurin osa tärkkelystä eli sokeria ja täyttä humpuukia. Kyseenalaistakaa ihmiset.

    1. Useammankin vastineen olen kirjoittanut siihen humpuuki-artikkeliin. Tässä niistä yksi, keskustelun muodossa:

      1. Juice Plussan sivuilla ei lain mukaan saa olla terveysväittämiä itse tuotteesta. Siksi niitä ei siellä ole. Ammattilaisen tulisi tietää tämä, ja tottakai hän tietääkin, mutta esittää tietämätöntä koska artikkelin tarkoitus on herättää tunteita ja kerätä lukijoita.

      2. Kyllä, marjametsästä saa niitä myös, mutta tähän vastasin jo artikkelissani ”terveystuotteiden tarkoitus”. Ihmiset silti nykypäivänä käyttävät myös tuotteita, koska kaikkien takapihalla ei aina ole rehevin syyskuu, ja kalenterissa saattaa olla muutakin kuin marjanpoimintaa – tai edes tuoretiskilläkäyntiä. Eri tuotteille on eri segmentit. Osa haluaa panostaa enemmän aikaa, osa enemmän rahaa; osa haluaa säästää molempia, osa haluaa maksimoida laadun.

      3. Kirjoittajan edustamaan lautasmalliin elitarviketeollisuuden rahoittamat kyselytutkimukset kelpaavat, mutta statusquo-valtarakenteen ulkopuolella ne eivät ole ”tarpeeksi päteviä”.

      4. ”Tuotteella on myös SGS Institut Freseniuksen sertifikaatti. Mikä se on? No, en todellakaan tiedä.” <–– Oliko tämä jonkinlainen argumentti? 🙂 😉

      5. Minulle laatuasiantuntijana on tärkeää että tuotteet sisältävät vaihtelevia määriä, eli niiden koostumus vaihtelee esim. vuodenaikojen ja saatavuuden mukaan. Siitä tunnistaa aidon tuotteen. Jutun kirjoittaja toimii raffinoidummassa maailmassa, jossa kaikki on standardoitu tarkempiin teollisuusstandardeihin. Tämä syytös on ainakin minulle päinvastoin pelkkä plussa. Kirjoittaja kuulostaa jo etukäteen päättäneen Juice-tuotteen ja firman huonoksi ja pahaksi, ja sen jälkeen lukee kaikkea kuin piru raamattua. Millä perusteella "vaihteleva määrä" tarkoittaisi nimenomaan pientä määrää? Ehkä kirjoittajalle tutummassa normi-elintarviketeollisuudessa intentiot ovatkin yleensä sellaisia että mennään sieltä missä aita matalin heti kun laki sallii

      6. "Ei suositella raskaina oleville" on jälleen legalistis-viestinnällinen kompromissi. Se lukee *aika monessa* luontaisterveystuotteessa. Hunajassakin lukee se lapsivaroitus, vaikkei se kerro hunajan laadusta mitään; se on siellä legalistisista syistä. Eikö kirjoittaja ihan oikeasti tiedä tätä? Tottakai hän tietää, mutta hän myös tietää että vihalla tai muilla alemman tason tunteilla herättää enemmän liikehdintää myös lukijakunnassa.

      Eeva:
      Onko oikeasti näin? :O Tätä en ole tiennyt

      7. Vitamiinit on tuotteessa pyritty standardoimaan tiettyyn haarukkaan, mahdollisesti myös osittain legalistisista mutta myös käytännöllisistä syistä. Monissa maissa viranomaiset ovat aika tarkkoja vitamiinimääristä tavalla tai toisella. Jos tuotteen tärkeimmät vitamiinimäärätkin olisivat tuntemattomia, se tuottaisi todennäköisesti ongelman jos toisenkin maassa tai useammassakin. Ja lisäksi se on palvelus kuluttajille joista osa haluaa laskea päivittäisen c- tai e-vitamiinimääränsä suht tarkasti, varsinkin jos käyttää monia tuotteita. Ei sillä että itse ajattelisin samoin, mutta ymmärrän tämän kansainväliseen liiketoimintaan liittyvänä realiteettina. Juice voisi standardoida vitamiinimäärät synteettisillä halpis-vitskuilla, mutta on tässäkin mennyt useimmissa kohden sieltä missä aita on korkein.

      8. Kirjoittaja arvostelee myös tuotteen hintaa. Noin 1,8 tai 2,8 euroa päivässä siitä että saa helposti ja kätevästi ja varmasti joka päivään koko kirjon kaikkia sateenkaaren värejä… on ensinnäkin tosi harvinaista Suomessa, ja melkein kaikilla saatavissa olevilla metodeilla monin verroin kalliimpaa ja työläämpää. Hintaa voi verrata nollaan, tai sitten sitä voi verrata siihen mitä sillä saa, tai mistä siinä olennaisimmilta osin maksaa.

      Vielä välikommenttina: Jo siitä tiedän tuotteen olevan yksi parhaista, että se toimii tyhjään vatsaan. Suurin osa pillereistä, tabuista tai kapseleista mitä terveysmaailmassakin myydään, tekevät pahan olon jos niitä ottaa tyhjään mahaan, mikä yleensä etiketin sanamuodoissa kielletäänkin tai ainakin kehotetaan ottamaan ruoan kanssa. Mutta toisaalta, edelleen, vaikka se hunaja olisi kuinka täydellistä, siinä pitää silti lukea se varoitusteksti.

      Käyn näitä tässä läpi, vaikken erityisemmin nauti kehnon ja negatiivisen artikkelin lukemisesta, mutta jos minulta menee tässä joku negailusyytös vielä ohitse, sanokaa niin käyn sitten vielä senkin läpi. Nautin enemmän positiivisista keskusteluista joissa voidaan auttaa toisiamme, jakaa oivalluksia ja oppia jotain, mutta kaipa tämäkin on käytävä läpi, koska vielä tässä maailman vaiheessa negatiivisuudella on harmillisen helppo kalastaa huomiota.

      Pia:
      Olli Posti täysin samaa mieltä. Miten paljon parempaa dialogia tulisi, jos asenne tekstien takana olisi erilainen tyyliin: tällaista on tarjolla, voisiko toimia tai eikö voisi ennemminkin kuin päätös jo etukäteen siitä että 'homma on kusetusta koska kaikki haluavat kusettaa'.

      Olli Posti: Elintarviketeollisuuden maailmassa kaikki on yleensä kusetusta. Ja se on se maailma, minkä nämä laillistetut ravitsemusterapeutit yleensä tuntevat turhankin läheisesti, niin konferensseista, koulutuksista kuin opiskeluvuosiltakin. Läheinen ystäväni oli opiskelemassa samaa ainetta yliopistossa. Kirjoitti perusteellisen artikkelin margariinien kyseenalaisuudesta, sai arvosanaksi ykkösen. Kirjoitti toisen harjoitustyön missä kehui Nestleä ja Unileveriä, sai vitosen.

      Jukka:
      Hieno purku artikkelista. Mitään uutta tahi yllättävää ei artikkelissa eikä vastauksissakaan ainakaan minulle tullut ja ymmärrän täysin molempien puolien väitteet ja kannat. Itse en kuitenkaan lähtisi J+ (tai saman kaltaisia) suosittelemaan, koska kyseessä on siltikin "vain kuivattua mehua kapselissa" – elämäntapojen muutos jokaisen omaa vauhtia olisi mielestäni parempi vaihtoehto. Siihen asti moisista napeista toki voi olla apua, ellei millään muuten saa muutamaa grammaa kuivattuja hedelmiä/marjoja/kasviksia lisättyä omaan ruokavalioon. 🙂 Positiivisuus auttaa, negatiivisuus ei niinkään ja asioista puhuminen niinkuin ne ovat ei kaikille käy alkuunkaan.

      9. Juicet eivät ole kalliita vitamiineja. Juice on yksinkertaistetusti sanottuna "fytoravinnelisä"; todellisuudessa siinä on jopa kasvisten entsyymejä selkeästi tallella, mitä voi sanoa ehkä korkeintaan alle prosentista tai jopa alle promillesta alan tuote- ja brändivalikoimassa.

      10. Lasten terveyteen vetoaminen voi kirjoittajan mielestä olla raivostuttavaa. Minulle se oli syy lähteä lopulta myös myymään tuotetta, kun näin tulokset omin silmin.
      Tykkää · Vastaa · 11 min
      Olli Posti 11. Itseasiassa tästä olen täysin samaa mieltä, ja olen tehnyt saman havainnon jo 2005:

      "Pointti nyt kuitenkin on, että kaikki nämä pillerit, pulverit, sheikit, patukat ja pilipali-ruoankaltaiset valmisteet ovat pääosin kukkua. Ne eivät laihduta tai tee terveemmäksi."

      <–– tosin sitä korostan, että parhaista on hyötyä. Esim. suurinta osaa, jopa yli 90% omega-kolmosista en suosittelisi tai käyttäisi – joten metsästän parhaita ja käytän niitä. Tällä hetkellä fanitan isoimmin Balancea ja NuSkinia, jotka sattuvat molemmat olemaan verkostotuotteita, vaikken niitä myykään. Juicessa myös systeemi systeemin ympärillä oli niin hyvä, että lähdin lopulta jopa myös myymään:https://www.facebook.com/olli.posti/posts/10154058024128500

      Ja toisena erotuksena sanon, että tällä vuosikymmenellä myös terveyskauppojen ja muiden perus myyntikanavien kapselivalikoiman laatu on noussut yhä järkevämmälle tasolle. Itse käytän monia brändejä joita ei hetki sitten vielä edes ollut Suomessa saatavana, mutta nyt on: Futmed, Superior Source, Puhdas Plus, TerraNova… ja esim. parhaat Biomedin tuotteet jotka edustavat uudempaa tuotesuunnittelufilosofiaa.

      12. Tästäkin syytöksestä olen samaa mieltä:

      "Ateriankorvikkeet, pikalaihdutukset ja ravintolisät myyvät meille lupauksia, joita ne eivät mitenkään voi lunastaa."

      <–– Samoin tämä pitää paikkansa – paitsi laadun terävimmässä kärjessä, missä se voi tukea ja helpottaa monien elämää, vaikkei absoluuttisessa laadussa voi koskaan pärjätä lähimmän biodynaamisen tilan tarjonnalle, oikein valmistettuna. Nojoo, pikalaihdutuksista en tykkää; kilo tai puolitoista viikossa riittää, jonka useimmat saavat lisäämällä ravinnetiheyttä, vaihtamalla tukkivat tulehdussafkat parempiin ja paremmin sulaviin, ja nesteyttämällä hyvän (ei, en tarkoita hanaveden juomista sellaisenaan)

      13. Tästäkin samaa mieltä:

      "Hektisessä ajassa ei tarvita lisäenergiaa, vaan pysähtymistä ja priorisoimista, oman elämänpolkujen siivoamista ja terveitä ihmissuhteita."

      <–– tosin sillä erotuksella, että toisin kuin valtarakenteisiin tottuneet ja alistuneet akateemikot, haluan jättää priorisointivapauden ihmiselle itselleen, enkä suositusten tekijälle tai artikkelin kirjoittajalle – tai edes minulle. Haluan että sinä priorisoit juuri kuten sinä haluat – vaikkei meistä kumpikaan edes ymmärtäisi kognitiivisesti kaikkia syitä sinun priorisointien taustalla. Mietin itsekin pitkään, "miksi ihmiset käyttävät tuotteita". Kunnes tajusin käyttäväni niitä itsekin, koska vaikka ehtisin aina kauppaan ja metsään, saatan jossain hetkessä haluta mieluummin tehdä vaikka töitä, tai olla vapaa olemaan missä olen.

      https://www.facebook.com/groups/freetoxaajat/permalink/1066760613444269/?comment_id=1066888096764854&comment_tracking=%7B%22tn%22%3A%22R%22%7D&hc_location=ufi

      1. Eihän noita linkkejäkään voi edes avata, koska Olli ”suuri terveysvaikuttaja” on bannannut niin paljon ihmisiä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Kuin uskonlahkon kaltaisesti kyseessä oli ”ilmapiirin pitäminen puhtaana” vaikka totuus on, ettei yksinkertaisesti kestä eri mieltä olevia henkilöitä. Pastori Posti on oikeassa ja jos joku on eri mieltä, niin hänhän on tietenkin väärässä. Paitsi jos on joku muu terveysvaikuttaja, niin sitten alkaa lipeväisyys ja pieni neutraali ”kaveruus”.

        Suosittelen ainakin siellä Tinderissä pysymään rehellisenä koska tuo mehupillerikaksinaamaisuus ainakin vei sinulta tämän yhden ihailijan viime vuonna..

        Ps. Tuo informaatioähky mitä tarjoat aina vastineena eri mieltä oleville, niin suosittelen tiivistämisen jaloa taitoa. Jos sinulla ei ole selkeitä vastauksia, niin älä toimi kuin poliitikko ja yritä puhua itseäsi pussista jankuttamalla maratoonimaisia yksinpuheluita. Rehellinen toiminta on kaiken a ja o. Sitä ei ylipitkillä vastauksilla huijata 😉

    2. Lihaksettomuutta pyydän noyrimmin anteeksi <3 <3 Onneksi eri vaikuttajat voivat erikoistua eri vahvuus-alueisiin, niin saadaan joukkueesta yhä kokonaisempi! Tomi on lihaksillaan (ja asenteellaan & osaamisellaan) ollut mahtavin vahvistus Suomen terveystietäjien tarjontaan!

Olisi kiva kuulla kommenttisi!

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.