Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Ravitsemusymmärryksen ekstensio ja episteeminen modaalisuus syntagmaattisine ulottuvuuksineen

Pragmaattisella presuppositiolla runsain määrin varustautunut elintarviketieteiden maisteri Janne Huovila on väitellyt tohtoriksi vieläkin villimmän otsikon kera kuin mihin minä onneton pystyin, lunttaamalla samaa Huovilan murretta puhuvien sivustoilta muutamia herkullisia sikäläisiä murresanoja. Väitöskirjan otsikkona on:

Tapauskohtaisuuden taju – Julkisen ravitsemusymmärryksen yksilöllistyminen ja ravitsemusasiantuntijuus 2000-luvun mediateksteissä

Olen käynyt monissa väitöstilaisuuksissa ja selvinnyt yhdestä ikiomastakin 29 vuotta sitten. Täytyy sanoa, että harvoin olen ymmärtänyt suomenkielisestä väitöstilaisuudesta niin vähän kuin 16.4.2016 olleesta tilaisuudesta Helsingin yliopistolla. Äärimmilleen huomiokykyni pinnistellen pystyin jotain tajuamaan väittelijä Huovilan akateemisen uran huippuhetkestä. Tosin vaarana tässä on se, että se vähä mitä olen tajunnut, olen tajunnut väärin. Vaikka tuntuisi siltä, että irvailisin väittelijän kustannuksella, tarkoitus on löytää tilaisuudesta jotain tärkeää raportoitavaa. Väitöskirja hyväksyttiin. Onnea Jannelle ja menestystä jatkoon!

Väittelijä Huovilan ja vastaväittäjien dosentti Johanna Sumialan sekä dosentti Ritva Prättälän ilmiömäistä kykyä kätkeä puheen konteksti pahaa aavistamattomalta biologilta en voi muuta kuin ihailla. Harvoin biologia on kiusattu näin tyylikkäästi. Kustoksena toiminut professori Mikael Fogelholm piti aloituspuheenvuorossaan harvinaisena sitä, että väitöstilaisuudessa on kaksi vastaväittäjää. Nyt ymmärrän miksi: murrevalikoiman ehtymättömyys taattiin tällä tavalla. Kun toinen vastaväittäjä piinasi Huovilaa, toinen vastaväittäjä ideoi seuraavaa murrerepliikkiään. Näin taattiin katkeamaton puheaktiulottuvuus.

Välillä nipistelin itseäni ja pyörittelin päätäni vierustoverilleni Reijo Laatikaiselle (ravitsemusterapeutti), ihmetellen missä minä olen ja mitä kieltä täällä puhutaan. Reijo ymmärsi puheesta enemmän, siitä olen satavarma, eli jos Reijo referoi tätä tilaisuutta, niin lukekaa sieltä se ydinviesti. Minun kontribuutioni Janne Huovilan aihepiiriin on tässä blogikirjoituksessa mahdollisesti tavattoman vähäinen.

Tuskin tulee yllätyksenä, että väitöskirjan tiivistelmästä ei tavallinen rivikansalainen ymmärrä hölkäsen pöläystäkään. Kiusa se on pienikin kiusa, eli tässä muutama rivi Huovilan murretta ja sen jälkeen ryhdymme pohtimaan väitöstilaisuuden antia:

Terveellisen syömisen yksilöllistyminen on keskeinen osa nykypäivän julkista ravitsemusymmärrystä. On kuitenkin epäselvää, mitä yksilöllistyminen tarkoittaa episteemisesti, ravitsemusymmärrykseen luonteeseen liittyvänä kysymyksenä, ja retorisesti, ravitsemusviestinnän uskottavuuteen liittyvänä kysymyksenä. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan, miten julkisuudessa tuotetaan yksilöllisyyttä korostavaa ravitsemusymmärrystä ja miten tästä ymmärryksestä tehdään retorisesti uskottavaa.

Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti asiantuntija-asemassa toimivien selonteot mediateksteissä. Väitöskirjatutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka käsittelevät 1) Helsingin Sanomien karppauskeskustelua vuosina 2010 – 2012, 2) suosittujen ravitsemusneuvoja antavien bloggaajien tekstejä ja 3) akateemisesti koulutettujen ravitsemusasiantuntijoiden tekstejä blogeissa ja Suomen Lääkärilehdessä. Tutkimusmenetelminä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, retorista diskurssianalyysia ja narratiivista analyysia.

Tutkimuksen päälöytö on, että julkisen ravitsemusymmärryksen yksilöllistymistä ohjaa keskeisesti rationaliteetti, joka nimetään tutkimuksessa tapauskohtaisuuden tajuksi. Tutkimusaineistoissa tapauskohtaisuuden taju nojasi tiedollisiin esioletuksiin, joissa korostuivat yksilöiden väliset fysiologiset, psykologiset ja elämäntapojen erot oikeanlaisen ruokavalion ja ruokatottumusten määrittelijänä. Samalla se korosti vastavuoroista ja reflektiivistä suhdetta asiantuntijatietoon ja omaan kehoon henkilökohtaisen ravitsemusymmärryksen lisääjänä.

Tapauskohtaisuuden taju asettui tiedollisesti ja erityisesti retorisesti vastapositioon suhteessa väestötason keskiarvoista ja riskeistä yleistettävään kansanterveysajatteluun. Tapauskohtaisuuden taju sai retorisen voimansa sekä kulttuurisesti vanhoista lähteistä – arkijärkisestä ymmärryksestä yksilöiden välisistä eroista ja kliinisen päättelyn periaatteista – että uudemmista kulttuurinmuutoksista, erityisesti mediajulkisuudesta, joka korostaa henkilökohtaista kokemusta ja ravitsemustieteellisen tiedon kontekstuaalisuutta konsensuslausumien sijaan.

Julkisen ravitsemusymmärryksen yksilöllistymistä ei voi palauttaa kysymykseksi tieteestä ja epätieteestä tai tieteestä ja pseudotieteestä. Siksi se haastaa uudelleenmäärittelemään asiantuntijaviestintää: nykyisessä mediajulkisuudessa on keskeistä osata argumentoida epidemiologisen riski- ja todennäköisyysrationaliteetin lisäksi suhteessa tapauskohtaisuutta korostavaan ymmärrykseen tai osana sitä.

Tutkimuksen teoreettis-metodologinen kontribuutio on tuoda monitieteellinen epistemologinen tulkintakehys ravitsemusymmärryksen diskursiiviseen analyysiin. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että ymmärtääkseen ravitsemustiedon monimutkaista perustaa osana nykyistä globaalia ja verkostomaista mediajulkisuutta, on tärkeää yhdistää ymmärrys tietämisen diskursiivisesta, sosiokulttuurisesta, luonteesta ja ymmärrys ravitsemustiedon yleistettävyydestä ja kontekstuaalisuudesta.

Lectiossa Janne Huovila lupaavasti kysyi, mitä ja kuinka meidän kuuluisi syödä ja vastasikin tähän – ehkä. En ole ihan varma vastauksesta, sillä tuli yhdessä vaiheessa niin paljon murteellisia sanoja, että kykyni erottaa murteen joukosta tavallisia suomalaisia sanoja hetkellisesti herpaantui. Ja niin siinä kävi, että missasin vastauksen. Tipahdin kärryiltä.

Syödä meidän pitää. Se tuli selväksi sitten kun Prättälä ja Sumiala pääsivät vauhtiin, mutta ei mennä asioiden edelle.

Suhde ruokaan on murroksessa ymmärsin. Vuosia jatkunut kansanterveystyö onkin kääntynyt itseään vastaan ja ihannekansalainen onkin heittäytynyt hankalaksi vastustaen auktoriteetteja. Julkinen ravitsemusasiantuntijuus kohtaakin internetin ja sosiaalisen median, jossa jokainen meistä voi julistautua jonkun asian asiantuntijaksi.

Luotettava tieto – mitä se on? Janne kysyi ja vastasi lectiossa siihen, mutta enhän minä mitään siitä tajua. Kovasti on vain huolissaan siitä kun asiantuntijuuden ryöstääkin vaikkapa kouluttamaton jätkä Takahikiästä.

Kuules nyt, Takahikiän itseoppinut kokemusasiantuntija, tajua nyt tällä sekunnilla, että Suomen viranomaisvetoinen kansanterveystyö on eeppistä ja kansainvälisestikin tunnettua! Et sinä siellä Takahikiässä tee muuta kuin kiusaa omine jorinoinesi.

Janne havaitsi mediakentässä selkeän muutoksen suunnilleen siinä 1950-luvulla, tai saattoi se olla 1960-luvulla, en kuunnellut niin tarkkaan. Johan rupesi maailma muuttumaan kun tapauskohtainen rationaliteetti alkoi jyllätä markkinoilla. Kaikenlainen kokemusasiantuntijuus ja kliinisen kokemuksen merkitys ja korostaminen on nykyajan ilmiö. Tapauskohtaisuus on entistä vahvemmin mukana kuvioissa. Miten se karppaus muuten olisi voinut nousta niin merkittäväksi ilmiöksi?

Aivoni kytkeytyivät taas päälle kun tuli Jannen lectiossa esille tämä karppauskeskustelu. Selvisi, että karppaus nousi poikkeuksellisen suureksi ilmiöksi mm. näiden seikkojen takia: Ravitsemustiedettä ja kansallista ravitsemuspolitiikka edustavien asiantuntijoiden kritisoiminen oli hirmukivaa. Tapauskertomuksia sai lukea pilvin pimein missä oli saavutettu merkittäviä terveyshyötyjä. Tämä hermostuttu virallisen puolen tutkijoita ja tieteellisistä argumentoinneista sai vähintäänkin rivien välistä ja useimmiten ihan suoraan lukea miten älytöntä oli karpata. Pyrittiin mitätöimään nämä myönteiset viestit. Someraivoa on nostatettu pienemmistäkin asioista!

Väitöskirjasta löytyy tällainen kohta:

Perinteinen asiantuntipuhe (painovirhe tai mahdollinen murresana, po. asiantuntijapuhe?) mediassa heijasti universalistista episteemistä orientaatiota: se nojautui positivistiseen tietokäsitykseen ja rakensi retoriikkaansa vedoten siihen, että ihmisten pitäisi luottaa terveysinstituutioihin. Uusi yksilöllisyyspuhe ravitsemuksesta mediassa heijasti yksilöllisempää episteemistä orientaatiota: se korosti terveellisen syömisen ymmärryksen käytännöllistä rakentumista osana ihmisten arkea ja vuorovaikutusta, jossa asiantuntijoiden ja maallikoiden suhde nähtiin tasavertaisempana. Helsingin Sanomien karppauskeskustelulle oli ominaista toimituksen toistuva eksplisiittinen osallistuminen keskusteluun ja kääntyminen lukijoihin päin maallikoiden kokemusta korostamalla.

Ymmärsitkö?

Lectiossa Janne vielä selvitteli bloggaajahavaintojaan. Erityisesti ei-asiantuntijavetoisia blogeja symbolisoi voimakas pyrkimys korostaa, että terveellinen syöminen on hyvin yksilöllistä. Ihmisen yksilöllisyyteen vetoaminen näyttäisi selkeyttävän blogin sisältöä. Janne on ahkerasti lukenut minunkin blogejani ja aika tutulta vaikutti tuo yksilöllisyyden korostaminen. Huikealta tuntuu, että blogiteksteistäni on löytynyt analysoitavaa ihan väitöskirjaan asti. (Olisittepa olleet kuuntelemassa miten kauheasti Prättälää harmitti kun hänen blogiaan ei mainittu!)

Ravitsemusymmärryksen kaupallistaminen tuli selvästi esille muissa kuin virallisissa blogeissa. Virallista kantaa edustavissa THL:n blogeissa kirjoitettiin kieli keskellä suuta niitä tylsänpuoleisia juttuja. Näin on näreet.

Sitten alkoikin Janne Huovilan grillaus, eli vastaväittäjät panivat parastaan. Hetkellisesti vastaväittäjät unohtivat tiedemurteensa ja runsaslukuiselle yleisölle tarjottiin ihan ymmärrettäviä lauseita valehtelematta 2-3 kpl peräkkäin.

Onneni kukkuloilla olin kun ymmärsin, että briljeeraus tiedemurteella oli väliaikaisesti mahdollista lopettaa. Prättälä varsinkin pudotteli suomenkieltä vallan rohkeasti. Internet ja sosiaalinen media on muuttanut asetelmia terveyskeskustelussa, sillä nyt jokainen meistä voi julistautua asiantuntijaksi. Prättälä mainitsi termin kokemusasiantuntija hieman halventavalla tavalla. Hän ei ehkä ollut törmännyt muihin ammattinimikkeisiin. Facebookissa on Terveystyhymät -niminen ryhmä, jossa on kaikenlaista terveyteen liittyvää juttua esillä. Hyvin paljon keskustelua on herättänyt erään hammaslääkäriopiskelijan kysely siitä, mitä suojaamattomia ammattinimikkeitä hän voisi käyttää terveyspalveluittensa mahdollisessa markkinoinnissa. Parodian laineet lyövät korkealle, mutta tässä luettelo hänen itsensä ja keskustelijoiden tarjoamista nimikkeistä:

arkkivelho
asiantuntija
asiantuntijuusasiantuntijoiden tutkija
avocado
biotietäjä
coach
diplomitietäjä
elämäntaidonvalmentaja
elämäntapavalmentaja
elämäntieteiden maisteri (ETM)
enkeliasiantuntija
enkelikouluttaja
epävirallinen asiantuntija
erityisravinto-ohjaaja
geishakuulija
guru
hyvinvointiasiantuntija
hyvinvointivalmentaja
ihmistuntija
inspiroija
itsehoitoravinto-opas
itsetuntemusohjaaja
kehonkuulija
kehotietäjä
kehotunneterapia-asiantuntija
kiinalaisen lääketieteen asiantuntija
kokemusasiantuntija
liikunnan erityisasiantuntija
messias
ninja
osaaja
perheenäiti
personal trainer
personal training -asiantuntija
puolueettoman ja rehellisen tiedon jakaja
ratkaisuvalmentaja
ravintoasiantuntija
ravintoneuvoja
ravintoterapeutti
ravintotietäjä
rypsiöljyprofessori
shamaani
skeptikko
sotilasmestari
superfoodasiantuntija
superfoodguru
terveystieteilijäkandidaatti
terveystietäjä
terveystietämyksen ylijumala
terveystoimittaja
THL:n asiantuntija
tietokirjailija
tietäjä
toimittaja
turpaduunari
tutkija
tutkija-asiantuntija
tutkimusosaaja (PDE)
valmentaja
velho
virallinen asiantuntija
ylidiplomivoitelija
ylipoppamies
äiti

Takaisin väitöstilaisuuden karuun maailmaan! Prättälä toi esille sen miten uudet tuulet mediakentässä luovat haasteita asiantuntijaorganisaatioille. Klikkausjournalismi kiehtoo enemmän kuin karu fakta. Koko mediakenttä on mukana tässä muutoksessa. THL:ssä (Terveyden Hävityksen Laitoksessa) on todella saatu maistella vihapuheita ja varsinkin karppausilmiö kuumentaa tunteita!

Prättälä kiitteli Huovilaa varsinkin siitä monitieteellisestä työstä, jota hän on tehnyt. Ehkä hän on jopa ymmärtänyt mitä Huovila on kirjoittanut? Ei kai hän muuten olisi ikäänkuin väittelijää kiusaten kysynyt: Millä tavalla tuotetaan asiantuntijuutta? Ja vastauksena oli murresikermä, jonka edessä menetin vähäisetkin toiveeni ymmärtää jotain asiantuntijuudesta.

Johanna Sumiala kävi perinteiseen tapaan väitöskirjan otsikon kimppuun. Näin tehdään kaikissa väitöstilaisuuksissa ja siihen menee joskus tuntikin. Nyt ei mennyt kuin ehkä puoli tuntia. Miksi tuollainen otsikko ja mitä siinä olevat sanat tarkoittavat? Sitä kysyttiinkin väittelijältä ja hän vastasi siihen. Tiedätte jo miten sen vastauksen suhteen kävi. Joo, kieliongelma.

No joo, kyllä minä ymmärrän miksi joku turvautuu tiedeslangiin, jos kysytään miten julkinen ravitsemusymmärrys linkkautuu medioitumiseen. Tai lakonisesti pyydetään järjissään ilmeisesti olevalta: mitä on media?

Tuollaiseen ilkeilyyn pitää vastata hyvin kryptisesti. Ja Janne ei tunnetusti ole ilkeä. Mutta hyvinkin kryptinen.

Väittelijät pitivät väitöskirjan yhteiskuntatieteellistä tarkastelua rajallisena ja Janne kuunteli läksytystä tyynen rauhallisena. Lohtua hän repi siitä miten paljon tämä kirja kuitenkin lisää ravitsemusymmärrystämme. Blogini lukijoille ilmoitettakoon, että nämä epelit eivät ymmärrä ravitsemusymmärryksellä esim. sitä mitä meidän pitää ymmärtää syödä, vaan miten meidän pitää ymmärtää ravitsemuksesta käytävää mediakeskustelua.

Jannea kiusattiin tällaisellakin: Hän ei käsittele kausaliteettia perinteisellä epidemiologisella tasolla, vaan pelkästään teoreettismetodologisella tavalla mediakeskustelun kontekstissa.

Sitten julkesivat väittää, että Jannella ei ole mitään omia mielipiteitä. Ja oikeassa olivat sikäli kun Jannen tekstiä ja puhetta ymmärsin itsekin. Selvää poliitikkoainesta! Kun tulee epämieluisia kysymyksiä vastaan, niin tässä meillä on mahdollisesti poliitikko, joka maastoutuu taitavasti diskursiivisesti. Takana ovat Jannen myötä ne ajat, jolloin juotiin ensin kahvia ja vastattiin sitten asian vierestä.

Väittelijät olivat sitä mieltä, että viranomaispuolella on herätty vasta viime vuosina argumentoimaan muulla tavalla kuin pelkkänä viranomaisena. Onko tämä hyvä ilmiö, kysyttiin Jannelta. Janne ei käynyt kahvilla ensin, vaan vastasi ihan suoraan sillä omalla tiedemurteellaan. Olin ymmärtävinäni, ettei hän ota asiaan kantaa.

Ravitsemussuositukset otettiin tietenkin puheeksi, mutta olisi ehkä saanut jäädä saunaillan keskusteluaiheeksi, sillä suunnilleen näin Janne sanoi ravitsemussuositusten käyttöarvosta: Arkijärjen yläpuolella tapahtuvaa valistustoimintaa, mutta erittäin vähän tekemistä käytännön kanssa (korjatkaa jos kuulin väärin!).

Väittelijät piinasivat Janne-parkaa kysymällä missä ovat tunteet tässä väitöskirjassa. Miksi ne ovat niin implisiittisesti esillä? Tilaisuuden loppupuolella kun kerran oltiin ja kisaväsymystä hieman jo podettiin, niin Janne selkeästi ilmoitti suomen kielellä, että väitöskirjasta puuttuvat tunteet kokonaan.

Lopetan tämän ajankohtaisen ja tärkeän pioneerityön esittelyn tähän. On se melkoinen väitöskirja! Suosittelenko? Enpä tiedä mitä tuohon uskaltaa vastata? Eiköhän ne useimmat väitöskirjat unohdu aika nopeasti.

cropped-christer-sundqvist.jpeg

 

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/

 

0 thoughts on “Ravitsemusymmärryksen ekstensio ja episteeminen modaalisuus syntagmaattisine ulottuvuuksineen”

  1. Täyttikö tämä väitöskirja nämä HY:n vaatimukset: ”Väitöskirjan tulee täyttää yhdenvertaiset tieteelliset kriteerit: Väitöskirjan tulee a) sisältää uutta tieteellistä tietoa, b) osoittaa väittelijän kriittistä ajattelua, c) osoittaa oman tieteenalan syvällistä tuntemusta, d) osoittaa metodien hallintaa ja soveltamiskykyä, e) olla tieteellisesti vakuuttava, f) sisältää perusteltuja tuloksia ja g) olla tieteellisesti rehellinen ja tutkimuseettisten normien mukainen.”

    1. Ilkka, täytti kaikki nuo kriteerit. En yhtään ihmettelisi vaikka tämä väitöstyö keräisi kunniamainintoja akateemisissa piireissä. Saatetaan valita vuoden väitöskirjaksi.

  2. Janne osallistui Christerin vanhassa blogissa keskusteluun minunkin kanssani. Hänellä ainakin oli blogi ja kannanottoja oli myös facebookissa. Muistan kun joskus analysoin kaveria näin minun näkökulmastani:

    Nuori mies, joka on suurin toivein lähtenyt opiskelemaan arvostettua tieteenalaa, jossa haluaa tulla ihailtavaksi asiantuntijaksi. Hän käyttää tavattomasti aikaa viritellessään sanomisiaan. Aivan kuin toimintaa ohjaisi yksinomaan ajatus ”näytänköhän minä nyt aivan varmasti tarpeeksi intellektuellilta näillä lauserakenteilla ja sivistyssanojen määrällä?” Hän myös kokee suunnatonta ahdistusta tiedostaessaan, että yksikään ammattiryhmä ei ole tyrinyt niin täydellisesti kuin hänen omansa. Tämä tekee tietenkin hallaa hänen tavoitteelleen olla ihailtu asiantuntija, kun lukuisat kansalaiset naureskellen osoittavat asiantuntijoita sormellaan. Lihavuus ja t2d ovat räjähtäneet käsiin. Monet ovat saaneet apua vaivoihinsa virallisen valistuksen ulkopuolelta. Karppaus on auttanut lukuisia, oli sivistyssanoja tai ei.

    Maksatteko te toiset veronmaksajat mielellänne näitä tilaisuuksia? Tuolla oli kaksi vastaväittäjää, professori Fogelholm, väittelijä ja varmaan monia muitakin, jotka saavat (keskimääräistä palkansaajaa suuremman) palkkansa sinun verorahoistasi. Mikä on vastine veronmaksajan tekemälle sijoitukselle? Saammeko näihin ihmisiin ja tilaisuuksiin sijoittamamme rahat joskus takaisin? Viime vuosina on Suomenkin valtio velkaantunut. Valtion kulut ovat suuremmat kuin tulot. Minä olen sitä mieltä, että tämän työssään täydellisesti epäonnistuneen ammattikunnan edustajien kustannuksissa olisi yhteiskunnassamme todellinen säästön mahdollisuus.

    Vielä: olen vuosikausia opettanut laskentoa maamme johtaville ravitsemusasiantuntijoille ja vähän muillekin. He kun väittävät, että täysjyvässä on paljon vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita. Ei ole. Opetelkaa ensin se kertotaulu, niin ei tarvitse piiloutua viisastelevan retoriikan taakse.

    Sami Uusitalo
    dipl. ins. Espoo

    PS: Kaikesta huolimatta, onneksi olkoon tohtoriksi pääsemisen johdosta.

  3. Ei tuo HY:ssä kasvaneelle mitenkään takkuista tekstiä ole, aivan selväjärkisen kuuloista. Mutta miksi käytät vastaväittäjistä nimeä väitteijä, hehän ovat väitelleet ajat sitten?

  4. KEHITYS
    Kehitys edellyttää aina uuden tavan tai käyttäytymisen kehittämistä. Se pohjautuu Diltsin mukaan kulloinkin vallalla, mukavuusalueella olevaan ajattelutapaan, joka pohjautuu arvoihin eli uskomuksiin.
    Vanhat arvot ohjaavat vanhaa mukavuusalueella olevaa käyttäytymistä ja uudet uutta.
    Arvojen muutos siis aiheuttaa kehityksen. Arvojen muutos edellyttää sisäistä prosessia, jossa arvot ja ajattelutapa muuttuvat. Sitä ennen tarvitaan ahaa-elämys eli oivallus.
    Oivallus syntyy vanhaan ajattelutapaan kohdistetulla interventiolla eli toimenpiteellä, joka osuu lähikehityksen vyöhykkeelle esim väitöskirjalla.
    Eli
    Interventio arvoihin, ajattelutapaan
    Oivallus
    Ajattelun muutosprosessi
    Uudet arvot. Uusi ajattelu
    Uusi toiminta
    Jos väitöskiŕjassa kuvattu tutkimus ei aiheuta oivallusta, väittäriĺlä ei ole mitään merkitystä.

Olisi kiva kuulla kommenttisi!

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.