Jodi, rasvat ja kilpirauhashormonit

Kirjoittaja: Ari Kaihola

Kilpirauhashormonien kannalta ei ole ollenkaan sama, mitä rasvoja suuhunsa pistää.

Jodi ja ihmisen evoluutio

”Tutkimusryhmämme käsitys on, että jodi ja seleeni näyttelivät tärkeää roolia primitiivisten levien herkkien solukalvojen PUFAn (monityydyttymätön rasva), proteiinien ja DNAn suojaamisessa hapen haittavaikutuksilta – samaan tapaan kuin nämä elementit ovat olleet tärkeitä ihmisen aivojen kehittymiselle. Jodidi on lievästi pelkistävä yhdiste, mikä on kemiallinen termi antioksidantille.” kirjoittaa italialainen jodin evoluutiota tutkinut lääkäri Sebastiano Venturi.

Noin 500 miljoonaa vuotta sitten kilpirauhasen solut alkoivat erikoistua selkärankaisten alkeellisesta suolistosta ja muuntuivat jodiyhdisteitä kerääväksi ja varastoivaksi kilpirauhaseksi. Tämä olikin tarpeen elämän siirtyessä merestä maalle, jonka makeissa vesistöissä jodia oli 10-200 kertaa vähäisempiä määriä kuin meriveden 60µg/L. Merilevät pystyvät keräämään jodia ympäröivästä merivedestä 30 000 kertaa suuremmaksi pitoisuudeksi itseensä.

Kuva tästä Venturin dokumentista.

Jodin kulutus

Jodi on siis melkeinpä elämän ehto ja on ollut sitä jo esihistoriallisista ajoista. Nyt sen saanti on kuitenkin ruvennut hiipumaan. ”Kilpirauhashormonin synteesi ja eritys” -niminen kirjoitus kertoo USA:n väestön jodin (virtsasta mitattu) vähentyneen kahdessa vuosikymmenessä alle puoleen. Kansalliset ravitsemussuositukset olivat tuohon mennessä (1994) olleet voimassa 14 vuotta. Kehitys on ollut saman suuntainen myös Suomessa.

Jodin väheneminen virtsasta saattaa selittyä saannin vähenemisen lisäksi sillä, että sen kulutus on lisääntynyt. Katsausartikkeli ”Ravitsemukselliset sisäerityshäiriöt” mainitsee asiasta: ”Lisääntynyt hiilihydraattien määrä ruokavaliossa johtaa korkeampaan T3-kilpirauhashormonin tuotantoon, mistä seuraa lisääntynyt jodin tarve. Saatavilla oleva jodi ei riitä tarpeen tyydyttämiseen”. Ja tottahan tuo on: hiilihydraattien määrä on lisääntynyt kaikissa maissa USA:n mallin mukaisten ravitsemussuositusten käyttöönoton myötä.

Hiilihydraattien jodin kulutusta lisäävää vaikutusta on pohdittu myös evoluution näkökulmasta ja ravitsemussuosituksia pidemmällä aikajänteellä. ”Ravitsemus, evoluutio ja kilpirauhashormonien tasot – linkki jodinpuutteen aiheuttamiin häiriöihin?” -hypoteesin mukaan 10 000 vuotta sitten alkoi maanviljelys, mikä oli nykyisiä ravitsemussuosituksia edeltävä merkittävin hiilihydraattien lisääjä. Ennen tuota aikaa metsästäjä-keräilijät tulivat toimeen matalahiilihydraattisella ruokavaliolla, jolloin heidän jodin tarpeensa kilpirauhashormonien muodostamiseksi oli huomattavasti pienempi. Heidän T3-hormonitasonsa olivat tuolloin normaalit. Epänormaali on kirjoittajan mielestä nykyinen T3-taso, jonka hän sanoo nousseen puolitoistakertaiseksi viimeisen 10 000v aikana ja olevan seurausta tärkkelys- ja sokeripitoisten ruokien tulosta ihmisen ravitsemukseen.

Evoluutioteoria T3-hormonin aiheuttamasta jodin lisätarpeesta saa tukea Steven Phinneyn havainnoista matalahiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista kilpirauhasen toimintaan. Hänen mukaansa ketogeenisella tai matalahiilarisella ruokavaliolla elimistön herkkyys T3-hormonille paranee, jolloin hormonia tarvitaan vähemmän saman vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tämä puolestaan helpottaa kilpirauhasen työtaakkaa. Hänen listaamansa T3-hormonien tasot kolmesta ketogeenisen ruokavalion tutkimuksesta tukevat Kopp:in evoluutiohypoteesissa esittämään puolitoistakertaista tasoeroa. Muutokset tapahtuivat ilman sanottavia muutoksia TSH-hormonissa ts. elimistö ei tulkinnut tilannetta kilpirauhasen toimintahäiriöksi.

Venturi viittaa kirjoituksessaan jodin tarpeeseen myös antioksidanttina: ”jodidit, kun dejodinaasientsyymit vapauttavat niitä T4:stä, toimivat antioksidantteina suojaten aivojen solukalvojen PUFA-pitoisia rasvoja…”.

Solukalvojen lisäksi jodia kuluu kilpirauhasen ulkopuolisiin kudoksiin seuraavasti (Jodin testaus kuivatusta virsasta –dokumentin mukaan):

”Kilpirauhasen ohella jodia keräävät kolmella eri kuljetusmekanismilla valkoiset verisolut, sylki- ja kyynelrauhaset, silmän mykiö (sitä liikuttavine lihaksineen), munuaisen kuorikerros, haima, maksa, vatsa, ohut- ja paksusuolen limakalvo, nenän limakalvot, aivokammion suonipunos (choroid plexus), iho, lisämunuaisen kuorikerros, rintarauhanen, istukka, kohtu ja munasarjat”. Kilpirauhashormonien muodossa jodia kulkeutuu kaikkialle elimistöön. Dejodinaatiota, joka muuntaa T4 kilpirauhashormonin aktiiviseksi T3 hormoniksi (+muutama muu dejodinaatio), tapahtuu kilpirauhasen, maksan ja munuaisten lisäksi kaikissa kohdesoluissa. Dejodinaation eri vaiheissa vapautuu jodiatomeita, jotka reagoivat voimakkaasti monityydyttymättömien rasvojen (PUFA) kaksoissidosten kanssa.

Jodipitoiset prosessit elimistön sisällä

Äsken mainittuja dejodinaation eri vaiheita on 4. Jokaisessa vapautuu jodiatomi, joka on hetken ajan vapaana reagoimaan esim. PUFAn kaksoissidosten kanssa. Myös kilpirauhashormonien tuotannossa vapautuu jodiatomi, mutta se yhdistyy hallitummin kilpirauhasen sisällä tyrosiiniin.

Jodia vapautuu myös hapettuneiden rasvojen reagoidessa jodidin kanssa. Tätä peroksidiarvomittausta (PV) käytetään tyydyttymättömien rasvojen ja öljyjen härskiintymisen toteamiseen. Jodidi on elimistön sisällä yleisimmin esiintyvä jodin muoto. Tätä luultavasti tapahtuu missä tahansa, missä vapaa jodidi kohtaa härskiintyneen PUFA-molekyylin. Ja tästä vapautunut jodiatomi puolestaan reagoi sitä useammin lähettyvillä olevan PUFAn kaksoissidoksen kanssa, mitä enemmän elimistössä on PUFA-rasvoja.

Esimerkki eri siemenöljyjen härskiintymisestä varastoinnin ajan mukaan (Canola=rypsi).

Jodin määrä eri elimissä

Tätä tarkastelee tutkimus ”Jodipitoisuus ihmisen kudoksissa jodia sisältävien lääkkeiden tai varjoaineiden annostelun jälkeen”. Mielenkiintoisia tulokset ovat erityisesti sen vuoksi, että siinä oli varsin suuri määrä verrokkeja, joiden jodiarvot siis edustavat keskimäärin perusterveen ihmisen jodipitoisuuksia.

Vasemmanpuoleisessa sarakkeessa on jodia normaalisti saaneiden ihmisten eri kudosten (kilpirauhasen ulkopuoliset elimet) sisältämät jodipitoisuudet (µg/100g). Aikuisten maksa sisältää suhteessa eniten jodia. Sen jälkeen tulevat järjestyksessä luut, keuhkot, munuaiset ja rasvakudos. Ihon jodipitoisuus on melkein samalla tasolla rasvakudoksen kanssa. Ylipainoisilla tai lihavilla henkilöillä rasvakudoksen osuus kehon painosta voi olla 30-40%, joten heillä valtaosa elimistön (kilpirauhasen ulkopuolisesta) jodista on sitoutunut siihen. Rasva ilmeisesti myös säilyttää hyvin sitomansa jodin: ”Jodin kertyminen rasvakudokseen oli havaittavissa vielä yli 2 vuotta sappitiehyiden varjoainekuvantamisen jälkeen”.

Jodia kuluu kilpirauhashormonien tuotantoon ja sen tarvetta lisäävät sekä hiilihydraattien suuri määrä että rasvat ja niissä erityisesti herkästi hapettuvat monityydyttymättömät rasvat.

Jodin ja rasvojen kohtalonyhteys

Kuten edelläolevasta kävi ilmi, jodi reagoi rasvojen kanssa. Mitä enemmän monityydyttymättömässä rasvassa on kaksoissidoksia tai mitä härskiintyneempää se on, sitä kiihkeämmin se hakee jodia kumppanikseen. Vaikka elimistön sisällä reaktiot eivät ole yhtä suoraviivaisia kuin koeputkessa niin siitä ei päästä mihinkään, että myös siellä nämä molekyylit etsiytyvät toistensa seuraan aina kuin vain mahdollista.

Rasvat ja niiden hapettuminen

Vilkaistaan ensin tutkimusta (rotilla), josta näiden monityydyttymättömien rasvojen terveysvaikutukset tulevat hyvin esille.

PUFAn käyttöä argumentoidaan monesti sillä, että se laskee kolesterolia. Niin kävi tässäkin tutkimuksessa. Allaolevan taulukon luvuista nähdään, että verenkierrossa kolesterolia oli PUFAa saaneilla rotilla n. 15% vähemmän kuin laardia syöneillä (punainen rivi). Hienoa! Mutta minneköhän se kolesteroli päätyi? Kun tarkastellaan saman taulukon keltaisella merkittyjä rivejä (maksa) huomataan, että PUFAa saaneiden rottien maksoissa oli 44% enemmän rasvoja ja triglyseridejä, 66% enemmän kolesterolia ja maksojen rasvat olivat n. 70% hapettuneempia (TBARS) kuin laardilla syötetyillä rotilla.

Ylärivin maksat laardia syöneiltä ja alarivin saflori-pellavansiemenöljyä saaneilta rotilta.

Laardikin saattaa nykyisin olla PUFAn kyllästämää, mikä voi aiheuttaa vääristymiä tämän tyyppisiin eri rasvojen vaikutusta selvittäviin tutkimuksiin. Tässä oletetun 17% PUFA-pitoisuuden sijaan jyrsijöiden vakioidun rehun sisältämässä laardissa olikin 32% PUFAa. Noin suuri ero riittää jo varmasti pilaamaan tyydyttynyttä rasvaa koskevien rottakokeiden tuloksia. Vertailun vuoksi Tyynen valtameren saaren Tokelaun sioilla laardin PUFA-pitoisuus on 3,1%, koska niiden ruokavaliosta iso osa tulee kookoksesta. No, Tokelaulta asti tuskin tilataan laardia rottakokeisiin.

Rasvojen vaikutus kilpirauhashormoneihin

Kuten ymmärtää saattaa, kokeissa, joiden päätteeksi osallistujien maksat poistetaan tai heidät teurastetaan sisäelinten tutkimiseksi, ei voida eettisistä syistä käyttää ihmisiä. Siksi tässä seuraavassakin kokeeseen osallistujat olivat rottia.

Rottakokeessa testattiin eri laatuisten – auringonkukka- (S), rapsi/rypsi- (R) ja palmu- (P) – öljyjen vaikutusta kilpirauhashormonien aineenvaihduntaan. Öljyjä käytettiin lisäksi 3 eri annoksella, 5 (LF), 10 (MF) ja 20E% (HF).

Muutama yksityiskohta tuloksista pistää silmään:

1. TPO:ssa (Thyroid PerOxidase) syntyy kilpirauhasessa pääosin tyroksiinia (T4) ja jonkin verran T3:a. Kilpirauhasen hormonien tuotto eri määrien suhteessa (kuva 1 / A yllä) muuttuu täysin päinvastaisesti palmöljyllä (tyydyttynein testatuista) kuin rapsiöljyllä: 5% annostuksella palmuöljyä saaneiden rottien kilpirauhashormonin (T4) tuotto oli korkeinta, kun taas rapsiöljyä saaneilla alhaisinta (vain n. puolet palmuöljyryhmästä). Se pysyi alhaisena rapsiöljyryhmässä myös 10% annostuksella (Ravitsemussuositus 5-10% pehmeitä rasvoja!). 20% annostuksella rapsiöljyryhmän kilpirauhastuotanto herää eloon ja suorastaan räjähtää käsiin! Se on korkein kaikista. Mikä tuohon vaikuttaa? Kilpirauhashormonin tuotantohan perustuu hallittuun peroksidaasiin l. hapettumiseen, joten voinee veikata rapsiöljyn hapetuksen tietyssä vaiheessa ylittävän jonkun fysiologisen rajan? Tyroksiinin liikatuotantokaan ei varmaan ole hyväksi?

2. Samaan aikaan suuri rapsiöljymäärä aiheuttaa pienimmän aktiivisuuden T3-hormonin tuotannossa (dejodinaatio, kuva 1 / B). Auringonkukkaöljykin käyttäytyy loogisemmin eri annosmäärillä ja palmuöljyryhmän T3 tuotanto säilyy korkeimpana 20% öljymäärällä.

3. Mielenkiintoinen on myös taulukko 3, josta käy ilmi rottien painon lisääntyminen ja siihen käytetyn rehun määrä. Palmuöljyryhmä söi enemmän kuin rapsiöljyryhmä (5 ja 10%), mutta lihoi silti vähemmän. Palmuryhmän paino kaikilla öljymäärillä oli alhaisempi kuin kummallakaan muulla ryhmällä vastaavilla öljyn annostuksilla. Eniten paino lisääntyi auringonkukkaöljyllä. Todistaako tuo siitä, että kilpirauhashormonin aktiivisuus oli suurin tyydyttyneimmällä rasvalla ja sai aikaan vilkkaamman aineenvaihdunnan? Kaiken lisäksi paino nousi suhteessa öljyjen PUFA-pitoisuuksiin (taulukko 2) – eniten kaksoissidoksia sisältävä auringonkukkaöljy lihotti eniten ja vähiten lihotti palmuöljy, jossa kaksoissidoksia oli vähiten.

Tutkijat toteavat: ”Nämä tulokset antavat aiheen päätellä, että käytetyn rasvan määrä sekä sen koostumus muuttavat kilpirauhasen aktiivisuutta ja vaikuttavat kilpirauhashormonien synteesiin ja dejodinaatioon”.

Otetaan vielä toinenkin rottakoe, jossa eläimille syötettiin tyydyttyneisyydeltään erilaisia rasvoja ja verrattiin niiden vaikutuksia painoon ja kilpirauhashormonien tuotantoon. Tässä kokeessa – ”Ravinnon ja geenien yhteistoiminta määrää mitokondrioiden toimintaa: ruokavalion rasvojen vaikutukset” – oli neljä ryhmää, 2 tervettä ja 2 diabeetikkorottia. Tarkastelemme vain terveille rotille aiheutuneita muutoksia.

Ao. taulukkoon on poimittu vain terveitä rottia (SD) koskevat sarakkeet. Toiselle ryhmälle syötettiin hydrogenoitua kookosöljyä (HCO) ja toiselle maissiöljyä (CO).

Kuten taulukosta nähdään, kookosöljyä saaneet rotat söivät 9% enemmän (DFI), mutta lihoivat lähes 13% vähemmän (Weight gain). Myös kilpirauhashormonien määrässä näkyy eroja HCO-ryhmän eduksi. Maksan paino oli suurempi CO-ryhmällä.

Kirjoittajien mukaan on tyypillistä, että täysin tyydyttyneellä rasvalla ruokittujen rottien paino nousee vähemmän kuin monityydyttymättömillä ja että se johtuu välttämättömien rasvojen puutteesta. Välttämättömiä rasvahappoja pitää tietenkin saada, mutta tämä herättää kysymyksen siitä, onko nykyinen ravitsemussuositusten ehdottama 5-10%E ”pehmeistä” rasvoista eli siemenöljyistä jo liiankin suuri? Jos ajatellaan metsästäjä-keräilijöitä niin he eivät koskaan saaneet öljyjä suoraan pullosta, vaan ne tulivat aina osana kiinteää ravintoa – lihaa, kalaa ja pähkinöitä, joissa härskiintymistä estävät antioksidantit tulivat samassa paketissa. Lisäksi rasvojen keskinäiset suhteet olivat luonnon määrämät.

Erilaiset öljyt vaikuttavat eri tavoin

Jos ei muuta niin ainakin nuo edellä käsitellyt tutkimukset todistavat sen, että erilaisilla öljyillä ja eri määrillä todella on vaikutusta kilpirauhashormonien “aineenvaihduntaan” – siis koko prosessiin. Kilpirauhashormonien kannalta ei ole ollenkaan sama, mitä rasvoja suuhunsa pistää.

Kilpirauhasen ja sen erittämien hormonien toimintaa voisi verrata Titaniciin: kilpirauhanen on konemestari, joka käskyillään säätää höyrykattiloiden lämmittäjien lapioiman hiilen määrää. Lämmittäjät vastaavat T3 hormonia. Jos kattilahuoneen lattia on siemenöljyjen liukastama niin lämmittäjät kaatuilevat eivätkä pysty lapioimaan hiiliä kattiloihin (mitokondriot) tarpeeksi tehokkaasti. Koko laivan kulkeminen hidastuu ja kattilat jäähtyvät.

Mitä yhteistä on jodilla ja C-vitamiinilla?

Jotta jodi saadaan kilpirauhaseen, tarvitaan kuljetinta, jonka nimilyhenne on NIS. Kilpirauhanen tarvitsee myös C-vitamiinia ja sillä puolestaan on oma kuljetin, SVCT2. Avattuna nämä lyhenteet ovat vastaavasti Natrium-Iodide-Symporter ja Sodium-Vitamin-C-Transporter. Molemmille kuljettimille yhteistä on natrium (sodium), jota suolasta on n. 40%. Jodidin pitoisuus saadaan NIS-kuljettimen avulla n. 20-50 kertaa suuremmaksi kilpirauhasen sisällä verenkiertoon verrattuna ja C-vitamiinipitoisuus vastaavasti SVCT2:n avulla jokseenkin saman verran.

Mitäköhän mahtaa tapahtua noiden kuljettimien teholle, jos henkilön verenkierron suolapitoisuus laskee? Sellaista tilaa kutsutaan hyponatremiaksi ja se on varsin yleistä varsinkin vanhemmalla väellä. Valitettavasti tätä ei ole juurikaan tutkittu, joten arvauksen varaan jää putoaako noiden kuljettimien teho ja jääkö kilpirauhasen jodin tai C-vitamiinin tarpeeseen vajausta hyponatremian vuoksi. Riittävällä suolan saannilla voi tietysti varmistaa sen, että hyponatremia ei pääse yllättämään ja C-vitamiinia puolestaan saa kasviksista.

Kaikkein suurin C-vitamiinin tarve on lisämunuaisilla – jopa 100-200 kertaa suurempi kuin verenkierrossa. Toisin sanoen, lisämunuaiset ovat vielä herkempiä C-vitamiinin vajauksen aiheuttamille häiriöille, johtuu se sitten suolan vähäisyydestä tai itse C-vitamiinin puutteesta. Mitä tällä sitten on tekemistä kilpirauhasen kanssa? Hypotalamus ja aivolisäke (pituitary) ovat yhteisiä sekä HPA- että HPT akselille. HPA:ssa 3. rauhanen on lisämunuaiset (adrenals) ja HPT:ssa kilpirauhanen (thyroid). Koko akselin toiminta edellyttää, että kaikki sen osat toimivat kunnolla. Jos esim. lisämunuaiset eivät toimi kunnolla, ne aiheuttavat takaisinkytkennän kautta muutoksia myös ketjussa oleviin kahteen muuhun rauhaseen (H & P). Sitä kautta ne ovat yhteydessä myös kilpirauhasen toimintaan ja ongelma lisämunuaisissa saattaa heijastua kilpirauhaseen.

Välittyypä C-vitamiinin vaikutus sitten suoraan kilpirauhasen tai lisämunuaisten SVCT-kuljettimen kautta, sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Se joka tapauksessa vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan, kuten tässä tutkimuksessa, jossa kaikilla kokeeseen osallistuneilla kilpirauhasongelmaisilla oli C-vitamiinin vajaus. Toisaalta C-vitamiinin lisäys paransi 31 hypotyroidismia potevan TSH-arvoja 69%, T4 nousi 30:llä ja T3 16 potilaalla.

Hashimoto ja liika jodi

Venturin mukaan jo tuo levien käyttämä alkeellinen ”jodidipumppu” reagoi ylenmääräiseen jodiin samalla tavalla kuin ihmisten kilpirauhasen vastaava – sulkemalla pumpun. Ihmisellä tämä kilpirauhasen ”suojamekanismi” (Wolff-Chaikoff efekti) käynnistyy 2mg jodidipitoisuudella ja pysäyttää kilpirauhasen toiminnan (tilapäisesti). Tulehduksellisesta Hashimoton kilpirauhashäiriöstä kärsivillä (ja muilla) haitta saattaa olla pidempikestoisempi tai pysyvämpi. Liika jodi voi olla heille haitallista ja seurauksena voi olla struuma.

Miksi laihduttaminen on vaikeaa?

Suomalaiset ovat aiempaa lihavampia ja masentuneempia, kertoo THL. Painon pudotuksesta on terveydellisiä hyötyjä, mutta monille sen pudotus on hyvin vaikeaa. Yksi syy voi olla hormonit. Liian korkea insuliini on jo monille tuttu laihtumisen estäjä, mutta myös kilpirauhashormonien – erityisesti T3 – matala taso on toinen laihduttamisen kompastuskivi. Laihduttaminen kaloreita vähentämällä saa elimistön siirtymään säästöliekille ja sen se tekee vähentämällä T3:a. Tästä seuraa tietysti mitokondrioiden tulen hiipuminen ja kalorien säästäminen. Toinen mekanismi laihduttajan kiusaksi on, että rasvavarastojen purkautuessa verenkiertoon vapaat rasvahapot saattavat sotkea kilpirauhashormonien toimintaa (soluun päätyvän T4 määrä voi pudota 50% ja T3 25%). Ja mitä PUFA-voittoisempia rasvavarastot ovat, sitä suurempia ovat haitat kilpirauhashormoneille. Liiallisen PUFAn ylläpitämä matala-asteinen tulehdus ei ole myöskään hyväksi Hashimoton autoimmuunisairaudesta kärsiville.

Mistä kilpirauhasen vajaatoiminta johtuu?

Ei voi olla niin, että Suomessa 3 viime vuosikymmenen aikana ihmisten kilpirauhaset olisivat yks-kaks ryhtyneet erittämään vähemmän kilpirauhashormoneja ilman mitään kunnollista syytä. Vajaatoiminnasta kärsivien määrä on tuona aikana kolminkertaistunut! Tyroksiinia (T4) jaetaan rutiininomaisesti ja vaatimukset tehokkaamman ja elimistössä vaikuttavamman T3 lisäyksestä voimistuvat. Mutta onko sekään oikea ratkaisu näin laaja-alaiseen ongelmaan?

”…vuonna 2009 kilpirauhashormonilääkitystä Thyroxin® lääkettä käytti 220343 henkilöä ja vuonna 2010 234418 henkilöä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy neljä kertaa enemmän naisilla kuin miehillä, ja se on jatkuvasti lisääntyvä pitkäaikaissairaus.”

Nyt kilpirauhasen vajaatoimintaa potee jo yli 300 000 ihmistä, kirjoittaa APU.

Entäpä, jos tilanne on sama kuin T2-diabeteksen hoidossa, jossa siinäkin sairauden riittävän pitkälle edetessä syntyvää hormonin puutosta on alettu hoitaa yksinkertaisesti lisäämällä hormonia? Nyttemmin on jo tullut selväksi, että hoito oli väärä. Myös T2-diabeteksen määrä on lähes kolminkertaistunut 3 vuosikymmenessä.

Syy pitäisi ensin selvittää kunnolla ennen kuin ryhdytään lääkitsemään oiretta.

Jotta samaan ei sorruttaisi kilpirauhasen kohdalla, olisi varmaan hyödyllistä pistää pystyyn talkoot alla olevien syiden selvittämiseksi. Jos lähdetään siitä, että kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama hormonin puutos on oire, niin mitkä voisivat olla ne perimmäiset syyt, jotka korjaamalla epidemiasta päästäisiin eroon? Tässä kirjoituksessa on nyt tuotu esille tekijöitä, jotka saattavat olla kilpirauhasen vajaatoimintaepidemian taustalla:

• Runsaasti hiilihydraatteja

• Tyydyttyneiden rasvojen karttaminen ja PUFAn suosiminen

• Vähäinen suolan määrä

Jos ajatellaan voimassa olevia ravitsemussuosituksia niin juuri nuo tekijäthän ovat suositusten kulmakiviä! Olisiko sittenkin viisaampaa tehdä täysin päinvastoin kuin miten meitä ohjeistetaan? Miksipä ei? Jotainhan ravitsemussuosituksissa on pakko olla pielessä, jos kerran niitä noudattamalla ollaan lisätty ihmisten sairauksia ja suomalaiset ovat lihavampia kuin koskaan.

Ari Kaihola

Kirjoittaja on yli 15 v harrastanut terveysasioiden tutkimista ja opiskelua omatoimisesti tavoitteena tieteellisten havaintojen hyödyntäminen oman terveyden ylläpitoon. Tärkeintä terveyden hoitoa on ennaltaehkäisy ja siinä puhdas ravinto. Hippokrateen sanoin – olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokasi.

About Author

turpaduunari.fi

Christer Sundqvist on monessa liemessä keitetty biologi, yllätyksellinen kirjailija, Suomen suosituin terveysbloggaaja ja monelle tuttu turpaduunari. Jälkimmäinen ammattinimike on tarkoitettu kuvaamaan Christeriä aidoimmillaan: esiintymislavalla toteuttamassa terveysviestintää huumorin pilke silmäkulmassa.

See author's posts