Turpaduunari -yhteisön kulttuuritoimittaja Richard Järnefelt kirjoittaa intuitioista pääosin musiikin näkökulmasta, mutta intuitioiden voima toteutuu muillakin elämänalueilla. Richard pitää intuitioita ikäänkuin sinitaivaalla olevina ikkunaluukkuina, jotka intuition tullessa avautuvat, ja oppilas saa katsoa (kuulla, kokea) sinne sisälle. Voi olla, että hän katsoo ikkunasta hieman eri kulmasta (johtuen tietoisen minänsä persoonallisuudesta) kuin esimerkiksi Mozart teki, mutta hän saattaa silti katsoa samaa “intuition ikkunaa”. Tällainen kyky nähdä (kuulla, kokea) on perusedellytys musiikin tulkitsemiselle ja sovittamiselle.
Ei minusta ollut muusikoksi?
Hyvin moni sellainen henkilö, joka on saanut tavanomaista opetusta eri instrumenttien soitossa lapsuus- ja nuoruusiässään, on helposti valmis myöntämään, että opetus oli jotenkin kaavamaista, autoritaarista tai luovuutta tukahduttavaa. Tähän pisteeseen havainnointi vain valitettavan usein lopahtaakin.
Lähes kaikki soittamista varhaisella iällään opiskelevat lopettavat useimmiten murrosiässä tai heti sen jälkeen tuon harrastamisen. Lopettamistaan he usein perustelevat sillä, että “ei heistä ollut muusikoiksi”, “heillä ei ollut lahjoja” jne. Taidekasvatuksesta säädetyt lait ja asetukset siunaavat tilanteen sellaisenaan. Kun tavoite muka on saavutettu niin nyt nämä lopettaneetkin “ymmärtävät paremmin musiikkia”.
Heistä on kuitenkin pieni joukko sellaisia soittajia, jotka ovat pikku hiljaa, ilman ohjausta ja kenties jopa opettajalle asiasta mitään kertomatta, opetelleet itsekseen kokonaan toisenlaisen tavan soittaa. Tästä tavasta he eivät luovu, vaikka joutuisivatkin pois ohjatusta opetuksesta. He ovat enemmän tai vähemmän hyvälaatuisesti oppineet soittamaan korvakuulolta. He toki vähättelevät lahjaansa tyyliin “eihän tämä nyt mitään, minä vain vähän pimputtelen”, koska heille on vuosikaudet opetettu, että oikea muusikko soittaa vain nuoteista, eikä mistään muualta. Häpeänsä vuoksi he eivät koskaan ala tosissaan kehittää korvakuulokykyjään.
Sitten ovat ne harvat ja valitut, jotka tekivät työnsä kuuliaisesti ja jotka saivat jatkaa musiikinopintojaan. He kulkevat nenä pystyssä taidekorkeakoulunsa ovesta sisään ja sisällä koulussaan oppivat, että eihän siellä ulkopuolella mitään olekaan. Jos heillä olikin korvaa ja sydäntä, ne molemmat vaiennetaan, sillä niitä ei voida arvioida eikä opettaa.
Huippuunsa trimmattuja soittokoneita?
Edellä selostetusta johtuen ja siitä loogisesti seuraten maassamme on eri orkestereihin suojatyöhön sijoitettuina pieni joukko huippuunsa trimmattuja “soittokoneita”, jotka toistavat näppärästi nuotin kuin nuotin, mutta päässä heillä ei soi juuri mitään. Sitten meillä on monituhatpäinen joukko “eihän tämä nyt mitään” – muusikoita, jotka eivät voi kehittää itseään ja jotka soittavat kerran vuodessa firmansa pikkujouluissa ja silloinkin mieluummin alkoholia nautittuaan.
Vaikka edellä kuvattu on tietysti kärjistys, olisi musiikkipedagogien syytä katsoa peiliin ja tunnustaa synkkä syyllisyytensä vallitsevaan tilanteeseen. Synkkääkin synkempää on se, että tämä ei suinkaan ole vain musiikkipedagogien ongelma. Ei, älkää huoatko helpotuksesta, sillä tämä ei ole edes vain kaiken taideopetuksenkaan ongelma – tämä on koko opetusjärjestelmämme ongelma.
Onhan meillä Totuus!
Valitsin musiikin esimerkiksi edellä olevaan tekstiin, sillä se on minulle kaikista tutuin sektori taiteesta. Olisin voinut vielä erityisesti esiintuoda pianonsoiton, sillä juuri sen parista aloin itse etsintätyöni ja metodieni kehittämisen. Löytyneiden oivallusten yleispätevyys on yllättänyt löytäjänsäkin ja poikinut monenlaisia oivalluksia ja suunnitelmia ideoiden laajempaan käyttöön saattamiseen.
Esimerkiksi juuri pianonsoitonopetuksen ongelmakenttä on todella hyvin paljon kuvaamani kaltainen. Vuosisatojen kuluessa on muotoutunut “Totuus”. Sille ei ole minkäänlaisia perusteluja, mutta se on ovelasti pukeutunut akateemisuuden viittaan ja väittää, että vain sitä seuraamalla voi oppia ymmärtämään musiikin todellista luonnetta. Käytännössä tämä “Totuus” tarkoittaa nuottien uskollista seuraamista, improvisaation oppimisen perustamista runsaaseen teoriaopetukseen jne. “Totuutemme” vaatii meiltä analyyttisyyttä, tietoisuutta, empiirisyyttä ja rationaalisuutta.
Toimiiko taide tällä tavalla?
Jos puhumme edelleen musiikista ja vaikkapa vain pianomusiikistakin, voimme säveltäjämestareiden elämänkertoja lukemalla huomata, että he eivät työskennelleet tiukan analyyttisesti ja rationaalisesti. He vain kuulivat musiikkia ja halutessaan merkitsivät sen ylös. Emme voi tietenkään tietää tämän tiedostamattoman oivaltamisen ja tietoisen ajattelun lopullista suhdetta heidän työssään. Silti vaikuttaa mielestäni siltä, että jonkinlainen pyrkimys ei-tietoiseen luomiseen ja myös kyky siihen on useilla merkittävillä taiteilijoilla ollut.
Mozartin ajasta taaksepäin tapana oli tehdä nuottimerkinnät siten, että säestävien soittimien soittajat saivat eräänlaisten sointumerkintöjen pohjalta itse rakentaa säestävän kuvion (basso continuo tai basso generale).
Kun nyt havainnoidaan tietojamme musiikin opetuksesta, tai yleensäkin taideopetuksesta, tai vaikkapa kaikesta muustakin opetuksesta maassamme, huomataan, että intuition ideaa ei käytännön opetustyössä tunneta eikä tunnusteta. Musiikkia todella opetetaan kaikilla tasoilla jäykän teoreettisesti ja analyyttisesti. Intuitioita kokenut tietää, että nimenomaan tietoinen ponnistelu ja pinnistely ovat ehdottoman varma este intuitioiden saamiselle. Entäpä maalaustaide? Eri tyylisuuntiin tutustuminen tuskin kannustaa mielen vapauteen? Sehän päinvastoin luo normeja siitä, minkälainen maalaus on taidetta ja mikä ei.
Sen paremmin eivät ole asiat muunkaan opetuksen taholla, sillä asioita opetetaan edelleenkin totuuksina, ei mahdollisuuksina. Se, että monet arvostetut tutkijat ja tiedemiehet, erityisesti fyysikot (mm. Einstein ja Hawking) ovat selvästi myöntäneet työssään vaikuttavan intuitiivisen oivaltamisen merkityksen, ei ole heijastunut ns. ruohonjuuritasolle. Uusia Einsteineja ei hevin synny, kun edellytykset muulta kuin jäykän rationaaliselta ajattelulta ja loogiselta päättelyltä kitketään pois jo varhain. Edes taideopetusta ei ole voitu jättää tämän ainoan totuuden tunnustamisen ulkopuolelle. Hauki on kala, kuten sanotaan.
Nykyisen oppimistavan puutteet
Kokemukseni on, että teoreettisuus ja analyyttisyys ovat nykyisen opetuksen suurimmat virheet. Kun meille tarjotaan tietoa, emme sitä vastaanottaessamme koskaan opi ainoastaan asiaa, josta oli kyse, vaan myös tavan ajatella. Musiikissa tämä tarkoittaa sitä, mitä edellä onkin jo kuvattu. Jos opiskellaan sointurakenteita, aletaan pian mieltää musiikki vain sointurakenteista koostuvaksi jne. Muussakin taideopetuksessa luodaan herkästi rajoja, jotka tehokkaasti estävät intuitiivista oivaltamista.
Tieteeksi luettavien alojenkin opetus on samanlaista. Esimerkiksi fysiikan nykynäkemykset tulisi jo koulutasolla esittää vain eräänä mahdollisena tulkintana eikä ehdottomana totuutena. Ei auta ollenkaan, jos tiedemiehet ovat edistyneitä näkemyksissään. Tulevien sukupolvien tiedemiehet kasvatetaan tänään. Vain ja ainoastaan ajattelutapojamme muuttamalla voimme antaa uusille Einsteineille mahdollisuuden syntyä ja kehittyä. Me vain luulemme tietävämme. Emme uskalla tietää luulevamme.
Mitä on luovuus?
Mutta eihän hätä ole tämän näköinen. Onhan meillä jo vuosia ollut saatavissa mitä moninaisinta luovuuskoulutusta. Lähes jokainen meistä on istunut seminaareissa, joissa on kannustettu luovuuteen, kehotettu kovasti runoilemaan, piirtämään, laulamaan, kirjoittamaan jne. Tällaisen tekemisen hyödyllisyyttä on monin sanoin perusteltu. Se kuulema kasvattaa itsetuntoakin. Harmi vaan, että sitä ei oikein koskaan ole aikaa harrastaa.
Luovuus on terminä kokenut inflaation. Intuitiot, joiden saamisesta minä puhun, ovat nähdäkseni jotakin aivan muuta, kuin mitä luovuudella nykyisin ymmärretään. Lähiössä, jossa kerran asuin, oli pieni leipomo. Tuotteet olivat maukkaita, mutta harmi kyllä, vaihtuivat varsin usein. Munkki, joka eilen oli pyöreä ja täynnä mansikkahilloa, olikin tänään neliskulmainen ja täynnä omenavadelmahilloa. Eilinen savukalapasteija on tänään muuttunut juusto-sekavihannes-piiraaksi.
Onko tämä mielestänne merkki luovuudesta? Minusta kyse on vain siitä, että leipuri valitsee päivän tuotteet katsomalla hyllyihin tyyliin “mitähän täällä vielä on jäljellä” ja rakentaa myyntiartikkelit sen mukaan. Se, mitä leipurin tulisi mielestäni tehdä, olisi, että hän kävisi kaikessa rauhassa pitkäkseen jauhoiselle lattialle ja odottaisi. Antaisi ajatusten, kenties juuri niiden intuitioiden, tulla. Itse kokeilin eläytyä leipurimme osaan ja “keksin” heti Picasso-malliset wienerit ja eri värisillä täytteillä tehdyt joulutortut. Intuitioita ne ovat nämäkin.
Modernit huonekalut ovat kiintoisa luku sinänsä nekin. On kaikenlaisia vänkyröitä, jotka on muka suunniteltu suurenmoista luovuutta käyttäen. Kumma kyllä, tällaisilla tuoleilla ei voi istua eikä pöytien päällä kirjoittaa. Yllätyksekseni olen myös löytänyt ja hankkinutkin sellaisia moderneja huonekaluja, joiden suunnittelijat ovat kuvanneet luomisprosessiaan tavalla, jota minä kutsuisin intuitioksi. Ja katso: tuolilla voi istua ja pöydän päällä kirjoittaa!
Kiintoisa yhtymäkohta intuitio-ajatteluun löytyy leveäharteisen Aristokles-filosofin, Platonin, ideaopista. Olisivatko intuitiivisesti suunnitellut modernit pöydät ja tuolit kenties tavoittaneet pöydän ja tuolin idean? Onko tämä idea sen sijaan kadoksissa kaikilta niiltä “suunnittelun kukkasilta”, jotka on ideoitu tietoisen mielen vahvaa panosta käyttäen?
Mitä ovat intuitiot?
Intuition olemusta ei ole aivan helppo määritellä. Oma kokemukseni on jo osin edellä kuvattukin. Ilman tiedostettavissa olevaa päättelyketjua tietoisuuteen tulee oivallus, joka on aiempaan ajatteluun verrattuna vallankumouksellinen ja “luova”. Erityisesti taiteellisessa työssä ovat omatkin intuitiivisuuteni tulokset selvästi parempia kuin mitä olisin koskaan voinut saada aikaan vain tietoisella työskentelyllä. Samanlaisia kuvauksia intuition kokemisesta olen kuullut monilta taiteilijoilta.
Mistä intuitio tulee, sitäkään emme voi tietää. Joku sanoo, että Jumalalta. Joku sanoo, että omasta piilotajunnastamme. Niin tai näin, tätä vastausta ei tarvitse tietää intuitioita saadakseen.
Emme ilmeisesti koskaan kykene täysin eliminoimaan tietoisen minämme vaikutusta puheena olevaan prosessiin. Silti pitäisin tärkeänä, että ihmisiä kannustettaisiin pyrkimään 100-prosenttiseen intuitiivisuuteen ja tietoisen, rationaalisen ja empiirisen päättelyn unohtamiseen. Jos se sitten onnistuu osittainkin, on tulos parempi kuin, jos tietoisuudelle annettaisiin ylivalta “annostella” intuitiivisuutta sopivassa määrin luomistyöhön. Tällöin rationaalisuus ja empirismi ovat jo läsnä, ja voi olla varma, että intuitiota ei tule.
Aihetta selvittänee myös viisaalta ajattelijalta kuulemani zen-buddhalainen ajatus:
“Jos olet päättänyt lähteä metsään kävelylle valaistuaksesi, et varmasti valaistu. Jos sen sijaan vain lähdet kävelylle metsään, saatat valaistuakin.”
Intuitioiden saaminen on itse asiassa varsin yksinkertaista: niitä tulee, kun on tullakseen.
Mitään sellaista emme voi tehdä, jolla nopeuttaisimme intuitioiden tuloa. Ainoastaan voimme raivata esteitä niiden tieltä. Vuosien opetuskokemukseni näissä asioissa on vahvistanut minulle todeksi sen, että p.o. esteet ovat juuri em. teoreettinen ajattelu, liian voimakas tietoinen ajattelu (“minä teen”, “minä opiskelen”, “minä sävellän”…) sekä yksinkertaistetusti ilmaistuna “rationalistis-empiristinen” maailmankuva. Intuitioiden kokemiskyvyllä ja mielenterveydellä on myös yhteytensä. Vahvasti defensoitunut tai psykoottinen henkilö on surullisen kaukana siitä ajattelun ja oivaltamisen vapaudesta, jota intuitio tullakseen tarvitsee.
Intuition ikkuna
Järnefelt-instituutin oppilaille olen kuvaillut intuitiota ikäänkuin sinitaivaalla oleviksi ikkunaluukuiksi, jotka intuition tullessa avautuvat, ja oppilas saa katsoa (kuulla, kokea) sinne sisälle. Voi olla, että hän katsoo ikkunasta hieman eri kulmasta (johtuen tietoisen minänsä persoonallisuudesta) kuin esimerkiksi Mozart teki, mutta hän saattaa silti katsoa samaa “intuition ikkunaa”. Tällainen kyky nähdä (kuulla, kokea) on perusedellytys musiikin tulkitsemiselle ja sovittamiselle. Tämä myös tuo luvan siihen, että nuottikuvaa tärkeämpi on yhteisen oivaltamisen tärkeys.
Huomioitavaa on, että intuitio-ajattelu ei tunnusta myöskään omistusoikeutta luotuihin teoksiin. Se, että Mozart katsoi tiettyä “intuition ikkunaa” ja oppilaamme kenties hänen jälkeensä, ei tarkoita sitä, etteikö moni ennen Mozartia ja moni oppilaamme jälkeen (ja moni sillä välilläkin) voisi myös sinne katsoa. Kuka siis on säveltäjä? Ei sellaista olekaan. Me olemme vain “kuulijoita”. Sama ajatus on luonnollisesti sovellettavissa kaikkien muidenkin alojen intuitiiviseen luomiseen.
Miten kukin intuition mieltää on persoonakohtainen kysymys. Sekä julkisuudessa että asiantuntijapiireissä esittämäni muutosehdotukset eri oppilaitosten taideopetukseen pohjautuvat kaikki siihen ajatukseen, että saman intuition voi kokea ja tarvittaessa toteuttaakin monella eri tavalla. Se, mikä toiselle ilmenee väreinä ja kuvina, voi toiselle ilmetä musiikkina jne. En haluaisi enää koulutettavan erikseen pianisteja, tanssijoita, kuvataiteilijoita jne., vaan intuitio-kykyisiä henkilöitä, joita yleistermi “taiteilija” kuvaa kaikista parhaiten.
Lopuksi
Olemme suuren haasteen edessä. Yhteiskunta on jo pitemmän aikaa ollut traagisessa murrosvaiheessa ja koulutuksen on kyettävä vastaamaan annettuihin haasteisiin. Itse uskon, että intuitioiden merkityksen oivaltaminen ja intuitiivisuutta kehittävien ajatusten omaksuminen kaikkeen opetukseen voisivat olla, jos ei nyt koko pulman ratkaisu, niin ainakin merkittävä apu asiassa.
Richard Järnefelt
Taiteen, tieteen moniottelija, pappi ja pianisti
Aloitti nelivuotiaana pianonsoiton ja aloitti julkisen soittajanuran jo viiden vuoden iässä. Ilahdutti juhlavieraita Santahaminan upseerikerholla jo 1960-luvun lopulla. Työhön pianistina Richard ryhtyi 14-vuotiaana Katajanokan Kasinolla, ja virallinen ensiesiintyminen joulupianistina oli 1.12.1978. Kyky soittaa korvakuulolta intuition varassa toi Richardille Guinness-ennätyksen vuonna 1999.
http://www.richardjarnefelt.com/index.php/fi-FI/
About Author
Paluuviite:Vuosi turpaduunarin seurassa | Turpaduunari