Kirjoittaja: Christer Sundqvist
Innolla luin FT Elisa Aaltolan ja FM Sami Kedon Empatia-kirjaa (Into, 2017). Kirja pitäisi kääntää arkikielelle, sillä se on hyvin tärkeä kirja nykyihmiselle. Kömpelösti tarraan kiinni filosofien viljelemään ammattisanastoon (anteeksi kun yleistän!), joka tässä kirjassa tekee lukukokemuksesta hieman raskasta. Aihe on kuitenkin niin innostava, että kirjaa lukee väkisin. Mutta koko ajan tekee mieli kiljua, eikö konteksti-sanaa voisi edes yrittää välttää? Minussa elävä tieteen popularisoija voi hieman huonosti.
Empatian historia
Kirjan alkuosa käy kiitettävän monipuolisesti läpi empatian historiaa. Kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee, asettumista toisen henkilön asemaan, tunteilua toisen puolesta on laajasti tutkittu läpi vuosisatojen. Itse asiassa jo Platon puhui siitä miten tunteet ovat kuin hevosia, jotka järki valjastaa ohjaimiinsa. Oli Immanuel Kant, joka halusi eroon tunneajattelusta arvo- ja moraalipohdinnassa, korvaten sen järjellä, loogisuudella.
Elisa maalaa empatiasta kuvaa, jossa mm. järki on hukassa ilman myötäelämisen taitoa. Näin se varmaan onkin. Vakuudeksi tästä Elisa ottaa Arthur Schopenhauerin, joka totesi raadollisesti, että järki yksinään mahdollistaa mitä julmimpia rikoksia hyvinvointia ja ihmisyyttä vastaan (näkyy mm. Heinrich Himmlerissä ja hänen toimeenpanemassa juutalaisten kansanmurhassa). Vain tunnetaso voi pelastaa järjenkäytön mielettömyydeltä.
No mitä sitten jos otetaan tunteet peliin? Onko sentimentalismi (esim. David Hume) yhtään parempi juttu empatian kannalta? Tulisiko onnellisuuden ohjata meitä eteenpäin ja erityisesti toive siitä, että kaikki olisivat onnellisia? Minussa elävä optimisti toivoo tätä, mutta samalla rationalismi pudottaa maan pinnalle heti. Elisa nostaa esille Jonathan Haidtin ajatukset siitä, että moraali ja elämän arvot ovat pääosin peräisin tunteista tai kulttuurista opituista malleista. Sekä tunteet että kulttuurimme tuottavat kokemuksia siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Meissä “kehittyy” oletus, intuitio, oikeasta tai väärästä, lainkaan punnitsematta asioiden järjellistä perustaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että järki olisi moraalissa tarpeetonta. Päinvastoin. Moraalisesti hedelmälliset tunteet saavat vahvasti sysäyksiä ja tukea rationaalisesta pohdinnasta, sanoo mm. Haidt.
Empatia ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Se ei ole mikään kultareunuksin koristeltu pelastaja, joka säästää ihmiskunnan moraaliselta rappiolta. Empatiasta puhutaan paljon nykyään. Elisa Aaltola nostaa oivallisesti esille empatian ja moraalin välisen vääristyneen suhteen. Tämä näkyy esimerkiksi empatian pimeässä puolessa. Empatia mahdollistaa häikäilemättömän manipulaation ja vallan tavoittelun mahdollisuuden. Tästä syystä empatia saa hyvin vähän arvoa joissakin alkuperäiskulttuureissa, sillä empatian pelätään olevan reitti ihmisten kontrollointiin ja haavoittuvuuden paljastumiseen.
Empatiaa on aina ollut, mutta empatia terminä tuli käyttöön vasta 1800-luvun loppupuolella. Empatia jäi pitkään sympatian varjoon. Monet puhuivat sympatiasta kun tarkoittivat empatiaa. Myötätunto (sympatia) on kuitenkin ihan eri asia kuin myötäeläminen (empatia), vaikka molemmat saattavat parhaimmillaan tukea toinen toisiaan.
Empatian kuusi eri muotoa
Elisa on tutkimuksissaan päätynyt jaottelemaan empatian kuuteen eri muotoon: 1) projektiivinen, 2) simuloiva, 3) kognitiivinen, 4) affektiivinen, 5) ruumiillinen, 6) reflektiivinen.
Ihan kiintoisaa luettavaa. Tavattoman vaikeasta terminologiasta huolimatta. Mutta tällaista se on tieteessä. Ilmiöt pitää lajitella, jotta voitaisiin ilmiöön täysillä keskittyä ja poimia esille olennaiset piirteet. En voi sanoa, että olisin kaikkea lukemastani ymmärtänyt, mutta sen kuitenkin, että empatia on erittäin laaja käsite, joka etsii lopullista muotoaan.
Adam Smith, liberalismin kantahahmo 1700-luvulta tuli tunnetuksi markkinavoimien vapautta korostavasta opetuksestaan. Hän loihtikin esille projektiivisen empatian hyvin yksinkertaisen määritelmän: Kuvittele itsesi toisen tilanteeseen. Miltä tuntuisi olla jonkin toisen saappaissa, niiden vaatimusten edessä, jotka tuo toinen kohtaa? Smith väitti, että vain tällainen projisointi voi herättää aitoa moraalista huolta muita kohtaan, sillä vasta sen kautta opimme näkemään maailmaa toisen silmin. Heräämään kokemuksellisesti siihen, että emme ole täällä yksin, että meillä on vastuu paitsi itsestämme myös muista.
Simuloivassa empatiassa voidaan hahmottaa mitkä luonteenpiirteet painottuvat ihmisessä ja miten ne vaikuttavat siihen, miten koetaan asioita. Muun muassa filosofit Martha Nussbaum ja Iris Murdoch ovat selvittäneet juurikin tilanteiden hahmottamisen tärkeyttä kun yritetään ymmärtää muita ihmisiä.
Luettu mieli on kirjan kiinnostavimpia lukuja. Opimme ottamaan huomioon ihmisiä paremmin ottamatta tunteisiin osaa. Me arvioimme esimerkiksi kasvonilmeistä mitä tunnetiloja ihmisessä myllertää. Kognitiivisesta empatiasta saa tehokkaan työkalun sosiaalisessa kanssakäymisessä. Se edesauttaa tunnetilojen havaitsemisen lisäksi ymmärtämään pinnan alla olevia ilmiöitä ja tekee meistä realistisempia ihmisiä. Ilman empatian muita muotoja, kognitiivinen empatia tekee meistä helposti kylmäkiskoisia ihmisten arvioijia. Kadotamme helposti kosketuksen aitoon tunne-elämän huomioimiseen toisessa ihmisessä.
Affektiivista empatiaa käsittelevä luku jää turhan tylsäksi ja vaatii minusta uudelleenarviointia kirjoittajalta. Lukijalle olisi avattava selvemmin väylä moraaliseen havahtumiseen ja haluun toimia muiden hyväksi. Williamsin syndrooman käsittely jää turhan pintapuoliseksi ja sekavaksi. Tässä syndroomassa tyypillistä on, että sairastuneet joutuvat helposti muiden hyväksikäyttämiksi. Heitä huijataan helposti. Epäselväksi jää miten affektiivinen empatia (tunteisiin vetoava) ilmenee näissä sairaustiloissa. Elisa ei vastaa siihen keskeiseen kysymykseen miten Williamsin syndrooman yhteydessä tuntee toisen kärsimyksen ja kokee tarvetta vastata siihen sopivalla tavalla. Jos Elisa lukee tämän kirja-arvioni, olisin kiitollinen jos saisin tähän ilmiöön kunnon vastauksen. Ehkä olen liian vaativa nyt, sorry.
Ruumiillinen empatia ei houkuttele esille vierasperäistä sanaa, mitä voidaan pitää ainutlaatuisena asiana. Kirjoittaja osaa kirjoittaa sanan ruumiillinen niin, että sitä ei turhaan komplisoida. Tämä viides empatian muoto on kehollisuuden ylistystä. Empatia linkittyy osaksi kehomme eleitä, liikkeitä, aisteja, ääniä ja kykyä olla kosketuksissa muiden kehojen kanssa. Vain filosofi voi antaa tällaiselle tarkastelulle alaotsikon “Atomismista kommunikoiviin kehoihin”. Hulluutta ja luovuutta samanaikaisesti?
Viimeisenä empatian muotona kirjailija mainitsee sen reflektiivisen ilmenemisen. Reflektiivinen (kyky ajatella merkityksellisesti) empatia on harvinaista. Tätä voi ja pitää harjoitella! Yksi harjoittelukeino on tarkkaavaisuuden kehittäminen. Kirjailija poimiikin tämän esille monin eri esimerkein. Hyvä niin.
Empatia käytännössä
Kahlattuani Elisan teksteissä lisääntyvän hämmennyksen ja tietämättömyyden suossa, joka tietenkin johtuu puutteellisesta älystäni, oli ilo päästä kirjassa Sami Kedon tekstien pariin. Nyt oli tarjolla teoretisoinnin sijaan empatian käytäntöä kaikessa laajuudessaan. On houkuttelevaa havaita miten usein nyökyttelen Samin jutuille: Me ihmiset emme aina tunnu niin hirveän empaattisilta. Omat pienet intressimme menevät muiden suurempien intressien edelle. Ihminen on tavattoman itsekeskeinen. Tieto on kuitenkin valttia. Mitä enemmän tiedämme toisten kärsimyksistä, sitä enemmän osaamme asettua sellaisen ihmisen asemaan ja kykymme olla empaattisia kokee renesanssin.
Sami Keto tarkastelee empatiaa kivalla tavalla yksilön kannalta. Kuka minä oikein olen? Missä sieluni asuu? Miksi Björn Wahlroos ihastui Richard Dawkinsiin ja Selfish Gene -kirjaan? Testosteronilla on kielteinen vaikutus empatiaan. Vau, kiintoisia tarkastelukohteita!
Elämme juuri nyt ihmiskunnan parasta aikaa, sen minäkin myönnän. Elinikämme on pidentynyt, lapsikuolleisuus on laskenut ja ainakin osa maapallosta on turvallisempi paikka elää ja asua. Elettyämme ihmiskunnan historiassa suuresti keskellä väkivaltaa on ainakin osaksi koittanut rauhallisemmat ajat. Tämä on empaattiselle käytökselle hyvä kasvupohja. Yhä useampi ihminen osaa kaivaa sen empaattisuutensa esille. Se tulee selväksi, kunnes Sami pistää meidät pohtimaan, onko tämä jo liian suppea näkemys. Onhan se niin. Voidaan väittää, että empatian kasvu on selviö länsimaissa, mutta mene kehittyviin maihin. Löydätkö sieltä yhtä paljon empatiaa kaaoksen keskellä? Tuskin.
Empatia auttaa meitä näkemään meidän ja muiden elämän yhteenkietoutumisen ja auttaa meitä ymmärtämään, miten meidän tulisi suhtautua toinen toisiimme tällä pienellä maapallolla. Sami auttaa meitä tarjoamalla luettavaksi aivan erinomaisen luvun “Miten suhtautua toisiin?” Suosittelen paneutumista tähän! Ainakin minä osaan kuvitella, että maailmasta voidaan tehdä parempi, kun ymmärrämme toinen toisiamme paremmin.
KIrjan laaja lähdeluettelo auttaa löytämään lisää luettavaa myötäelämisestä. Myötäelämisiin!
“Empatia ei tunne rajoja, mutta esteitä sen tieltä on purettava. Jos haluamme rikkoa eri ryhmien kuplia, tulee empatiaa vahvistaa ja tuoda esille, sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. Vasta silloin me osaamme kysyä Coetzeen ehdottamalla tavalla: ‘Mitä olisi olla toinen?'”
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja - Turpaduunari