P niin kuin positiivisuus

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Olen viime vuosina saanut kokea uutta ja lukenut paljon positiivisuuden, myönteisyyden voimasta. Niitä synkimpiä tyyppejä en ole itsekään, mutta Antti Oinas on kyllä ihan eri tasolla positiivisuudessaan. Hän sairastaa pahaa syöpää, mutta pitää sen sairauden kurissa omalla menetelmällään nimeltään PESHLA, jonka Antti on jo teille esitellytkin täällä turpaduunari-blogissa. Yhtenä tärkeänä elementtinä Antilla on tuo positiivisuus.

Positiivisuus on tärkeää sairastuneelle

Ehkä PESHLA:n tärkeimpiä ominaisuuksia on tämä myönteisyyden korostaminen. Keskusteluissa Antin kanssa on käynyt ilmi, että vakavassa sairaudessa positiivisuus tarkoittaa uskoa siihen asiaan, että myönteisellä ajattelulla ja teoilla on suuri merkitys. Antin mielestä myönteisyyden esille houkuttelema stressittömyys on kaiken perusta, sillä negatiivisuus muuttaa solut syövälle alttiiksi. Antin PESHLA-menetelmän ydinajatus on, että tehdään syövän kasvulle mahdollisimman huonot olosuhteet.

Antin tukijoukoissa on runsaasti asiantuntemusta ja olemme yhdessä pohtineet myönteisyyden asiaa monelta eri näkökantilta. Lisäksi löytyy tästä positiivisuuden korostamisesta tutkimusnäyttöä. Sallitteko, että vien tähän blogikirjoitukseen pohdintaamme?

Hyvän kokonaisvaltaisen syöpähoidon kulmakivenä voi olla onnellisuus ja myönteinen suhtautuminen elämään. Kun tuntee onnea ja tyytyväisyyttä, silloin elimistömme solut voivat hyvin, puhumattakaan siitä, että vastustuskyvystämme huolehtivat solut aloittavat syövänvastaisen taistelunsa. On siis syytä lopettaa murehtiminen (niin vaikeaa kuin se onkin!) ja etsiä elämästään iloa ja onnea.

Positiivisuus luo mahdollisuudet mielen ja kehon väliseen vahvaan yhteyteen. Mielemme täyttävä onnen tunne ja ilo sekä nauru käynnistävät elimistössämme sarjan tapahtumia, jotka lieventävät stressitilaa mm. hormonierityksessä tapahtuvien muutosten kautta. Hormonit antavat käskyjä korjata vioittuneita soluja, parantaa tulehdustiloja ja tehostavat suoliston toimintaa yms.

Kun halutaan antaa positiivisuudelle mahdollisuus tehdä parannustyötään, pitää siis kytkeä pois taistelu ja pako -reaktio ja tilalle ottaa vaikka väkisin hyväksynnän ja onnellisuuden tunne. Antilla on vahva näkemys, että negatiiviset ajatukset myrkyttävät elimistöä ja silloin on mahdollista, että toipumisemme vakavasta sairaudesta jää vajaaksi.

Voit ehkä mennä myönteisyydessä niinkin pitkälle, että pidät syöpääsi ystävänä, kuten Karita Aaltonen, josta löydät luettavaa tästäkin blogista. Silloin syöpää vastaan ei enää taistella, vaan eletään sen kanssa.

Tutkimustuloksia

Tutkimuksissa on todettu. että positiivinen tunne ja mieli vahvistaa immuunipuolustusta. Ihmisen tuntiessa ja ilmaistessa rakkautta, iloa ja onnea, havaittiin tutkimuksissa, että sellaiset hormonit kuin esim. serotoniini, endorfiini, relaksiini ja oksitosiini lisääntyivät. Tuloksena oli verenpaineen alentuminen, stressihormonien väheneminen, verenkierron tehostuminen, ruoansulatuksen hidastuminen ja ravintoaineiden parempi imeytyminen, valko- ja punasolujen toiminnan edistyminen, luonnollisten tappajasolujen toiminnan vahvistuminen, tulehdusten väheneminen ja syöpäsolujen poistaminen elimistöstä.

Mielen voimasta luin äskettäin kirjan. Sen mukaan yleisesti ottaen on hyödyllisempää terveydelle olla optimisti. Kirjassa on esimerkkejä myönteisyyden voimasta. Positiivisesti elämään suhtautuvilla esiintyy vähemmän kuolleisuutta syöpään, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä onnettomuuksiin. Myönteinen elämänasenne voi osoittautua aivan ratkaisevaksi tekijäksi ihmisen terveydelle. Tämä saattaa johtua yksinkertaisesti siitä syystä, että optimistilla on tutkimusten mukaan vahvempi immuunijärjestelmä ja matalampi verenpaine kuin pessimistillä. Positiivisen elämänasenteen on myös havaittu auttaneen kivun kestämisessä. Eräässä tutkimuksessa oli suora yhteys myönteisyydellä ja kivun siedolla. Onnellisuudella on selkeä yhteys terveyteen. Onnettomat ihmiset ovat raihnaisempia ja jaksavat huonommin sietää elämän epämukavuuksia.

Kliinisissä kokeissa on esim. näytetty tutkittaville hauskoja videoita tai muulla tavalla saatu aikaiseksi ilon hetkiä. Naurun on todettu parantaneen lääkehoidon tehoa. Tässä muutamia tutkimusviitteitä. Voitte lukea itse:

Kommentteja?

Kuulen mielelläni kommenttejasi tästä. Parantaako myönteisyys? Onko sinun mielestäsi tärkeää olla onnellinen vaikka on vakavasti sairas?

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

4 kommenttia artikkeliin “P niin kuin positiivisuus”

  1. Paluuviite: S niin kuin sokerittomuus - Turpaduunari

  2. Paluuviite: E niin kuin emäksinen - Turpaduunari

  3. Leena Laurell

    Antti Heikkilää äänestän. Hyvä kun joku uskaltaa puhua siitä kuinka me voimme parantaa itsemme syömällä oikeita asioita ja kuuntelemalla itseämme. Kiitos loistavista ohjeista Antille

  4. Olen seurannut tämän alla mainitun linkin kautta nuoren naisen kokemuksia suomalaisesta sairauden hoidosta. No, kun lääkärit löivät hanskat tiskiin ja pompottelu jatkui ”psykiatrisen” ja saattohoidon välillä, niin tämä nuori nainen tilasi kaikki labrakokeet, ja huomasi, että jotain tärkeää oli jäänyt tutkimatta. Itse pyysi lähetteen puuttuvaan labrakokeeseen, ja niinhän syy oireille selvisi. Miten hän jaksoi kestää kaiken tämän?

    Lainaus häneltä:”Älä koskaan luovuta! Olet itse itsesi paras asiantuntija. Mahdottomastakin voi tulla mahdollista! Joskus se työ täytyy tehdä vain itse, vaikka ”hyvinvointivaltiossa” asummekin. Välillä lääkäreitä pitää vain vähän auttaa.”

    http://kristalahtinen.blogspot.com/

Olisi kiva kuulla kommenttisi!