Perussuomalaisten eduskuntaryhmän järjestämässä Eduskunnan kansalaisinfossa Pikkuparlamentissa 22.10.2015 oli potilaiden hoidosta ja tilanteesta kertomassa LL Taija Somppi, vertaistukihenkilö ja kokemusasiantuntija Nina Saine ja Suomen kilpirauhaspotilaat ry:n…
Kun itse sain nauttia lapsena maalla asuessani puhdasta ravintoa omasta maaperästä ja lihaa naapuritiloilta, niin voin todella hyvin. Voita ja rasvaista maitoa ei säästelty. En…
Rakentava riitely on asioiden puhdistamista. Sanoilla satuttamista, jolloin toinen ihminen nostaa esiin ne kohdat, joissa itsellä on vielä työstämistä ja joiden avulla pitäisi osata itseään…
Ihan suoraan sanottuna: Älkää hyvät ihmiset menkö terveyskeskukseen lääkäriin, jos tarvitsette muutakin apua kuin reseptin ja kannustavan taputuksen olalle kehoituksen myötä: ”Menkää nyt vain kotiin…
Jo pienenä tyttönä tiesin olevani erilainen. Olin kiltti, mutta tosipaikan tullen puolustin heikompia. Kiltteys on samalla heikkous ja vahvuus. Kilttinä ollessa saa palkinnon hyvästä käyttäytymisestä,…
Kirjoittaja: Sami Uusitalo Ravitsemustieteilijät Amanda Harju, Petteri Lindblad, Tomi Valtanen ja Jan Verho puuttuivat teräväkielisesti toisinajattelija Olli Postin kannanottoon lapsiperheiden ravitsemussuosituksiin. Lasten lihavuus Lasten lihavuus…
Voimme jokainen aloittaa muutoksen itsestämme. Voisimme unohtaa toisten syrjinnän koskien heidän mielipiteitään, käytöstään, tapojaan tai reagointejaan. Voisimme myös muistaa kiittää toisia useammin, ja antaa esimerkiksi…
Onnellisuusprofessori Markku Ojanen on uudessa kirjassaan tutkinut onnen paradokseja. Kirja on mainio! Ojanen käy onnen paradoksien kimppuun psykologian, filosofian, historian, tarinoiden ja sananlaskujen kautta. Kirja…
Voisitko ajatella, että siitä, mitä kutsumme intuitioksi, löytyy huomattavasti syvempi puoli? Ettei kaikki ole aivan sitä miltä näyttää? Vaikka voimme pienessä mielessämme ajatella, että tässä tämä…
Mun Facebook-seinällä on käynyt hurja kuhina. Mä olen suvaitsevainen, ja siksi minua on haukuttu suvakiksi ja isis-huoraksi. Sanojani on kyseenalaistettu, minut on poistettu kamulistoilta, ja…
Suomalaiset ravitsemussuositukset ja Käypä hoito-suositukset ovat suosittaneet terveellisiksi ravintorasvoiksi margariineja ja ns. kasvirasvalevitteitä niin ruoanlaittoon kuin pöytälevitteiksi. Maitorasvapohjaiset tuotteet, voi ja oivariinivalmisteet on leimattu epäterveellisiksi.…
Jonas Sivelä valmistelee väitöskirjaansa eteläafrikkalaisista AIDS-uskomuksista. Eräänlaisena sivutuotteena hän on pullauttanut maailmaan mielenkiintoisen kirjan: ”Kaiken takana on salaliitto” (Atena, 2015). Sivelän kiinnostus salaliittoteorioita kohtaan on…
Minulla on vain vähän omaisuutta. Minulla on aina ollut kaikki tarvittava. Olen aina saanut ruokaa jääkaappiin, vaikka tilanne on ollut todella katastrofaalinen. Olen voinut matkustaa…
Viime päivinä puheena on ollut viha, sen hallinta ja vihan purkaminen. Oikealla tavalla purettuna se ei vahingoita ulkopuolisia, kun vihamiehet kohtaavat asiansa kanssa keskenään, jos…
Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto on sukeltanut kiinalaisen lääketieteen maailmaan uudella kirjallaan. Luin sitä avoimin mielin. Kyseessä ei ole mikään oppikirja, vaan se toimii kiinnostuksen herättäjänä…
Kirjoittaja: Pike Hilakari Suomessa on parhaillaan käynnissä kuudesluokkalaisten tyttöjen HPV-rokotukset. Minulta on nyt monet ystävät ja tuttavat kyselleet, että annanko rokotuttaa oman tyttäreni. Vastaus on, että…
Koska läheiseni on alkoholisti, tiedän että sen salaaminen ei paranna. Koska läheiseni on alkoholisti, on hänelle aivan sama, mitä se maksaa. Koska läheiseni on holisti,…
Petri Huitti on kirjoittanut tämän artikkelin täydestä sydämestään, intuitiivisesti, vailla järjen ymmärrystä, tieteellistä tietoa, näkökulmaa aiheeseen 28.9.2014 lentokoneessa, ollessaan matkalla ulkomaille läheisensä kanssa hakemaan apua,…
Milloin me osaamme auttaa itseämme ja milloin on aika tunnustaa että tarvitsemme apua ja että on aika heittäytyä luottamuksen varaan? Joskus se voi olla hyppy…
Kun parisuhteessa hynttyyt yhteen lyövät marttyyri ja vallankäyttäjä, niin voidaan puhua melkoisesta oppikoulusta. Kumpikin ruokkii toista, ja he ovat tavallaan tyytyväisiä omasta roolistaan, ja usein…