Derek Sandersonin tarina: NHL-tähdestä juopoksi

Minerva -kustannus lähetti arvioitavaksi erittäin kiintoisan kirjan: Derek Sandersonin elämäkerran.

Kuka ihmeen Derek Sanderson, saatat kysyä. Ja saat tietää, että kyseessä on aikoinaan maailman parhaiten palkattu urheilija. Derek oli 1970-luvun huippu-urheilija, jääkiekkoilija. Minäkin muistan hänet.

Olin valtavan onnellinen Bobbyn – ja isän – puolesta. Olin tehnyt 14-vuotiaana sopimuksen isän kanssa. Halusin silloin niin kovasti Tacks-luistimet, että lupasin antaa niistä vastineeksi Stanley Cup -sormukseni, jos joskus voittaisin sellaisen. Isä uhrasi paljon minun vuokseni. Hän säästi joka viikko muutaman dollarin ja osti luistimet, joita havittelin. Rakastin niitä luistimia, ja luotin samaan malliin koko urani. Kun voitin Stanley Cupin, olin kuitenkin unohtanut sopimuksemme tykkänään.

Voittaessamme pystin kannattajat villiintyivät. Siihen aikaan pleksit olivat matalampia kuin nykyään ja niiden yli pääsi jäälle. Kun pelaajat juhlivat kentällä, sinne alkoi tunkea myös katsojia. Jotkut yrittivät ottaa minusta kiinni. Näin silmäkulmastani, kuinka eräs kaveri liukui pitkin jäätä ja yritti tarttua minuun. En tiennyt, kuka se oli, joten käännyin nopeasti ja töytäisin tyyppiä olkasuojuksellani. Pum! Osuin suoraan naamaan, ja jätkä putosi jäähän. Mutta kun käännyin, huomasin että se olikin isäni. Ei hemmetti! Edessäni oli oma isäni! Hän sai pienen kuhmun silmänsä alle. Hän makasi jäällä ja nauroi: “Se oli ensimmäinen taklauksesi koko sarjassa!”

“Isä, olen pahoillani”, sopersin. Kun autoin häntä ylös, hän katsoi minua silmiin ja kysyi: “Muistatko, mitä sovimme, kun hankin sinulle ne Tacks-luistimet? Sormus kuuluu minulle!”

Annoin sormukseni hänelle, ja tein samoin vielä seuraavallakin kerralla vuonna 1972.

Urheilijoita on kuitenkin niin paljon, että yksi katoamistempun tehnyt urheilija ei sittenkään herätä niin valtavan suurta huomiota. Sandersonin elämänkerran lukeneena uskallan kuitenkin ihmetellä, miten se oli mahdollista?

Pahimmillaan epätoivo oli ylitsepääsemätöntä ja hallitsi ajatuksiani. Siitä oli mahdollista selviytyä vain uskon avulla. Olen varma, että Jumala on olemassa, mutta tiedän myös, ettei Hän ilmesty palavana pensaana puhumaan Derek Sandersonille. Hän puhuu toisten ihmisten kautta.

Arvostetussa NHL:n jääkiekkoliigassa maineensa luonut urheilija jäi aikoinaan mieliin kovana hyökkäyspelaajana ja naisten miehenä. Muistan Sandersonin isot ja mahtailevat puheet ja kirjasta saan niitä lukea uudestaan. Syynä sekoiluun oli alkoholi ja huumeet.

Siinä vaiheessa alkoholi oli ottanut minusta vallan. Viina tekee ihmisestä itsekkään ja riidanhaluisen. En ollut enää kärsivällinen ja ystävällinen. Moraali rapistuu ja tunnontuskat katoavat. Kaikki periaatteet ovat poissa. Kaikessa oli kyse vain minusta: mitä minä halusin – ja ennen kaikkea, mitä halusin seuraavien kuuden tunnin aikana, enkä vaikkapa kymmenen vuoden päästä. En huolehtinut huomisesta vaan annoin asioiden tapahtua omalla painollaan.

Se oli typerä tapa elää ja teki minut hyvin yksinäiseksi. Kukaan ei pitänyt minusta, mutten tajunnut sitä silloin. Nyt ymmärrän. Silloin minulle olisi ollut turha edes puhua asiasta.

Elämässäni ei ollut mitään sisältöä – ei jääkiekkoa eikä naista. Ajauduin syöksykierteeseen.

Tein joitain sekopäisiä juttuja. Olen onnekas, kun olen ylipäätään elossa.

Sitä en kuitenkaan muista miten hän vajosi täysin pohjalle jo kolmekymppisenä. Alkoholi vei miehen. Lopulta niin totaalisesti, että hänet löydettiin New Yorkin keskuspuistosta sanomalehteen verhottuna. Kylmänä, sairaana, hylättynä. Käsittämätöntä.

Kokenut laitapuolen kulkija oli kehottanut Sandersonia hakemaan yösijaa sillan alta. Siellä oli lämpimämpää. Sanderson varasti juomansa viinat, kohtalotoverit sanoivat häntä toivottamaksi juopoksi ja kuitenkin hän kasasi itsensä ja kömpi sieltä esille ja takaisin jaloilleen. Uskomaton paluu terveen kirjoihin on tietenkin vaatinut sekä sinnikkyyttä että onnea. Yksi onnenkantamoinen on varmasti se, että Sandersonia lähti tukemaan legendaarinen jääkiekkoilija Bobby Orr, joka kirjan esipuheessa tuo esille Sandersonin kriisin.

Derek on elämänsä aikana käynyt niin huipulla kuin pohjallakin, ja nyt lukijalla on tilaisuus tutustua hänen elämänsä hyviin ja huonoihin vaiheisiin. Derek on elänyt ainutlaatuisen elämän, ja olen varma, että kuka tahansa voi ottaa opiksi hänen kokemuksistaan. (Bobby Orr)

Mitä Derek Sanderson puuhaa nykyään? Hän on raitistunut, ammattiurheilijoiden tukihenkilö, joka toivoo, ettei kukaan ikinä saisi kokea hänen kohtaloaan. Kirjan mukaan hän kävi katkolla peräti 13 kertaa, ennen kuin pääsi lopulta kuiville. Päivittäiset alkoholimäärät juoppona olivat aivan käsittämättömiä. Viinakaupasta saattoi lähteä mukaan neljäkin litraa vodkaa.

Ryyppääminen loppui marraskuussa 1980.

Kukaan ei halua tulla alkoholistiksi. En olisi milloinkaan voinut kuvitella, että minusta tulisi sellainen. Perhe, ystävät ja usko – ymmärrys jostain korkeammasta voimasta – auttoivat minua järjestelemään elämäni uudelleen. Minusta aidosti välittäneet ihmiset antoivat voimaa nousta takaisin jaloilleni, ja olen heille ikuisesti kiitollinen.

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

About Author

turpaduunari.fi

Christer Sundqvist on monessa liemessä keitetty biologi, yllätyksellinen kirjailija, Suomen suosituin terveysbloggaaja ja monelle tuttu turpaduunari. Jälkimmäinen ammattinimike on tarkoitettu kuvaamaan Christeriä aidoimmillaan: esiintymislavalla toteuttamassa terveysviestintää huumorin pilke silmäkulmassa.

See author's posts