Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Ikäihmisen osa on julma

Tunnen tarvetta kirjoittaa ikäihmisten ahdingosta. Syitä tähän on useita. Minä uskon, että tässä on kyse johdatuksesta ja/tai intuitiosta. Halutaan, että minä kirjoitan siitä miten ikäihmisiä hoidetaan huonosti hoivakodeissa, miten tapahtuu syrjintää ja miten helpoimmatkin toimeenpiteet ikäihmisten olojen parantamiseksi kaatuvat byrokratiaan ja hoitajien sekä johtotehtävissä olevien välinpitämättömyyteen.

Halutaan, että tämä teksti herättää ihmetystä: Miten ihmeessä tilanne on päässyt noin pahaksi?

Kirjoitukseni perustuu erääseen tuoreeseen keskusteluun ikäihmisten hoidosta, erään kirjan annista (kirja oli odottanut tätä tilaisuutta kirjahyllyssäni jo pitkään) ja Yleisradion uutistoimituksen tuoreeseen kirjoitukseen sekä omiin kokemuksiini.

”Ei ole mahdollista ulkoiluttaa osastolla olevia vanhuksia. Se on liian hankalaa”, väitti eräs kaavoihinsa kangistunut hoivakodin työntekijä, kunnes sinne tuli sijainen, joka vei yksi kerrallaan ikäihmiset ulkoilemaan. Seurauksena oli se, että hoidettavat tulivat paljon virkeimmiksi, iloisemmiksi ja nauttivat olostaan. Tätä jatkui niin kauan kuin paikalla oli se tomera sijainen. Sitten palattiin taas ankeaan arkeen ja ikäihmiset pysyttelivät pakosta sisätiloissa. Tällainen on nöyryyttävää ja käsittämättömän yleistä.

Psykologi Reijo Kauppila kertoo kirjassaan ”Ikäihmisen osa” (Mediapinta, 2012) Jaakon tapauksen. Sellainen peruspohjalainen mies, jolla oli hallussaan pitkäikäisyyden geenit. Viimeiset elinvuotensa hän vietti vanhusten palvelukodissa ja muutaman vuoden vanhainkodissa.

Siellä palvelukodissa Jaakko pärjäsi melko hyvin. Ruoka ei ollut mielistä, huoneen siivous oli puutteellista, ilmastointi ei oikein pelannut, mutta hän pääsi käymään ulkona milloin halusi. Työteliäälle ikäihmiselle oli tärkeää liikkua ulkona ja olla osallisena elämän kulkua.

Sitten Jaakko jäi auton alle suojatiellä ja hänen kuntonsa heikkeni. Hänet siirrettiin vanhainkotiin. Omaiset kävivät katsomassa häntä jopa useita kertoja viikossa. Hänen hoitonsa havaittiin monin tavoin puutteelliseksi. Omaisten käydessä hoitajat teeskentelivät pitävänsä Jaakosta hyvää huolta. Jaakon kunto kävi kuitenkin viikko viikolta heikommaksi. Havaittiin, että hoitajat eivät syöttäneet tai pitäneet huolta hänen syömisestään. Ruoka pidettiin sängyn vierellä olevalla pöydällä esillä jonkin aikaa ja vietiin pois jos Jaakko ei syönyt. Myöhemmin selvisi, että tällainen oli vallitseva tapa hoitolaitoksessa.

Omaiset kävivät edelleen säännöllisesti tapaamassa rakasta Jaakkoaan ja hoitajat jatkoivat teeskentelyään. Eräänä päivänä omaiset yllättäen saivat kuulla, että Jaakolle oli alettu antaa unilääkkeitä. Jaakko ei hoitajien mukaan nukkunut aamuun asti, vaan heräili ja soitti kelloa yöhoitajalle. Hänellä oli tylsää. Hän olisi halunnut mennä ulos, niin kuin hänellä oli aiemmin ollut tapana. Hoitajien tavoitteena oli kuitenkin pitää Jaakko nukkumassa ilta kahdeksasta kello seitsemään aamulla. Siihen tarvittiin unilääkkeitä.

Unilääkkeillä saatiin Jaakon luontainen uni- ja päivärytmi aivan sekaisin. Hän oli tokkurainen päivisin, osoitti mieltään saamastaan huonosta hoidosta ja oli nälkäinen. Hän oli yli 90-vuotias, mutta hänen ruokailuistaan hoitajat eivät pitäneet huolta.

Valitettavasti tilanne vain paheni.

Yksi Jaakon osastolla olevista hoitajista oli alkoholisti, joka suhtautui Jaakkoon joskus hyvin, joskus ylimielisesti ja alistavasti. Jaakko itse käytti alkoholia hyvin vähän, joskus hän otti yhden ryypyn tai kaksi ja siihen se jäi. Kun merkkipäivinä joku omaisista toi Jaakolle pullon Koskenkorvaa tai konjakkia, niin pian merkkipäivän jälkeen alkoholipullot olivat kadonneet, eikä Jaakko osannut sanoa minne ne olivat hävinneet. Joskus hän saattoi sanoa, että hän oli antanut ne pois. Kävi ilmi, että hoitaja oli ottanut tai puhumalla saanut ne itselleen.

Liikkuminen oli olematonta. Joskus harvoin Jaakko pääsi hoitajien avustamana isoon saliin istumaan. Mutta enimmäkseen hän vain makasi. Aiemmin niin liikkuvainen ihminen makaamassa päivät pitkät! Fyysinen kunto heikkeni silmissä.

Varsinaiset ongelmat Jaakolle alkoivat siinä vaiheessa kun hänen virtsanpidätysvaikeutensa alkoivat. Hoitajat pistivät hänelle vaipat yöksi ja samalla vähennettiin nesteen määrää iltaisin, että Jaakko pysyisi kuivana yön yli. Jaakko meni usein nukkumaan unilääkkeiden avulla nälkäisenä ja janoisena. Mitä tästä seuraa?

Nälkäinen ja janoinen ihminen on helposti ärtyinen. Hoitajat panivat merkille, että leppoisasta papasta oli tullut kriittisempi ja vaativampi. Hän soitti yöllä ja pyysi juomista. Pyyntöihin suhtauduttiin eri tavoin riippuen päivystävästä hoitajasta. Yhdelle hoitajalle Jaakon ärtyisyys ja yökellon soittaminen ei ollut mieleen. Hän otti yhteyttä hoitoyhteisöön kuuluvaan lääkäriin ja suositteli Jaakolle psyykelääkkeitä. Lääkäri kirjoitti varmuudeksi useamman laisia psyykelääkkeitä, joilla oli tarkoitus Jaakko tehdä helpommaksi hoitajille. Jaakolla ei ollut mitään psyykkisiä vaikeuksia, vaan ongelmat lähtivät liikkeelle siitä, että Jaakko häiritsi herätessään hoitajia yökellolla ja kyseli milloin on aamupala.

Jaakolle psyykenlääkkeet muodostuivat kohtaloksi. Hän tuli niistä huonokuntoiseksi ja menetti kognitiivisia kykyjä. Omaisille selvisi vasta puolen vuoden kuluttua tämä psyykelääkityksen antaminen.

Eräänä päivänä sitten tuli tieto, että Jaakon munuaiset eivät olleet kestäneet lääkitystä ja Jaakko joudutaan siirtämään saattohoitoon. Pian tämän jälkeen hänelle annettiin voimakkaita morfiinikipulääkkeitä ja hän menetti henkensä.

Jaakon kuoleman jälkeen omaiset tiedustelivat vanhustyöstä vastaavalta virkamieheltä, että oliko mahdollista, että Jaakon kuolemaa oli edesauttanut voimakas lääkitys. Virkailijan kuultua isän iän (93 vuotta), hän ei suinkaan pahoitellut tapahtunutta vaan totesi: ”Eikö hän jo elänyt tarpeeksi pitkään.”

Näitä sydäntä riipaisevia tarinoita löytyy lisää Kauppilan kirjasta ja elävästä elämästä. Pahaa tekee.

Yleisradion jutussaHoivakoti lopetti turhat lääkkeet – tulos: Vanhukset nousivat sängyistään, lähtivät liikkeelle ja alkoivat syödä itse.”

Haminan kaupunki ryhtyi keväällä karsimaan määrätietoisesti vanhusten lääkityksiä hoivakodeissa ja kotihoidossa. Hoivakodin henkilökunta keskustelee lääkärin kanssa vanhuksen voinnista, ja päätökset lääkeannosten pienentämisestä tekee lääkäri. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitautilääkkeiden, nesteenpoistolääkkeiden, rauhoittavien ja muistilääkkeiden käyttö on vähentynyt.

Ennen lääkeuudistusta kaikki sairaanhoitajat kävivät oppisopimuksella lääkehoidon koulutuksen Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa.

– Aloitimme tämän projektin, koska edullisista vaikutuksista oli myös tutkimusnäyttöä. Lääkkeet ovat kalliita, joten asukaskin saa taloudellista hyötyä, kertoo ikäihmisten palveluiden va. päällikkö Sanna Niskanen Haminan kaupungilta.

Tulokset ovat nyt nähtävissä. Kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan puolet Suomen kaikkien hoivakotien asukeista syö vähintään yhdeksää lääkettä päivässä, Haminassa lääkemääriä on onnistuttu pudottamaan parhaimmillaan jopa kuuteen. Samalla vanhukset ovat piristyneet ja toimintakyky on parantunut.

Sekin on nähty, että vuodepotilas, joka aiemmin oli täysin autettava, on alkanut puhua – vieläpä järkeviä.

– Liikkuminen saattaa olla reippaampaa ja varmempaa. Vanhus tuntee olonsa paremmaksi, vaikka olisikin muistisairas. Toiset ovat toki virkeämpiä ja sosiaalisempia kuin toiset, Kristiina Lehtonen kertoo.

– He, jotka eivät ole enää syöneet itsenäisesti, syövät nyt omin voimin. Omaisiltakin on tullut hyvää palautetta, lisää Muuraskodin esimies Minna Rantala.

Rakas lukijani, ymmärrätkö nyt miten vakavasta tilanteesta on kyse? Ikääntyviä ihmisiä pidetään lääkkeiden avulla tokkuraisina, helpommin hoidettavina ja potilas kärsii tästä suunnattomasti.

Kerro onko sinulla vastaavia kokemuksia. 

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

0 thoughts on “Ikäihmisen osa on julma”

  1. Pahimpana jo liikuntakyvyttömäksi taantuneen äitini hoidossa koin piittaamattomuuden hampaiden hoidosta ja suolen toiminnasta.
    Hampaiden pesu korvattiin ksylitolipastilla, jonka äitini sitten nielaisi! Hampaat tietenkin reikiintyivät ja lohkeilivat pois.
    Ulostamaan hänet laitettiin joka kolmas päivä. Yleensä omatoimista ulostusta ei tapahtunut, vaan peräsuoleen työnnettiin peräpuikko, jonka oli tarkoitus pehmentää pihkatapiksi muodostunut uloste. Tuska oli hirveä. Tästä useasti hoitohenkilökunnalle valitettuamme, saimme vastaukseksi, että tämä on normaalia.

  2. Saapa nähdä minkä verran menee aikaa ennen kuin aletaan lopettamaan vanhukset piikillä kuin koirat. Tai todennäköisemmin yöpöydälle jätetään tappava lääke, jonka ottamiseen painostataan. Tällä menolla 20-30 vuoden päästä se saattaa olla jo arkipäivää ellei kehityksen suuntaa käännetä.

Vastaa

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.