Homeinen arkkitehtuuri, hengittävä vaate

Turpaduunari pistää nenänsä homeisen sisäilman sekaan ja tutkii miksi rakentaminen on 1960-luvun jälkeen ottanut niin huimia askelmia taaksepäin. Perinteisen vakioperustelun lisäksi Turpaduunarin tutkivan journalismin tiedejaosto ottaa tutkintalinjoiksi Saksan esikuvat, politiikan lehmänkaupat ja vaatetusalan kehityksen. Miksi hengittävää Gore-Tex takkia pitävä insinööri suunnittelee tiiviitä alipaineilmastoituja ”pullotaloja”?

Jotta aikaperspektiivi pysyisi paremmin hallussa, aloittakaamme kuntavaalien 2017 tapahtumista. Vaasalaisille tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla tapahtui muutakin merkittävää kuin, että Suomalaisen kansanterveyden kuningas Pekka Puska ei päässyt vaaleissa läpi, vaan yhdessä ministeri Kimmo Tiilikaisen kanssa jäi pahasti Keskustan laiturille värjöttämään. Lentokenttäkaupunki Vantaalla nimittäin menestyi ns. ”sisäilmapuolue”!

Jäsenkortteja ei vielä kannata lähettää, koska sisäilmapuolue ei ole ihan oikea puolue, vaan kaikkia poliittisia suuntia edustava porukka, joka Vantaalla taistelee koulujen paremman sisäilman puolesta. Virallinen nimi on Vantaan vanhempainyhdistyksen Vanvaryn sisäilmatoimikunta, ja yksi kuudesta jengin läpipäässeistä oli Kristillisdemokraattinen allergialääkäri Tiina Tuomela, joka muuten sai paljon enemmän ääniä kuin Keskustan Pekka Puska, vaikka Pekka Puskan Helsingissä on sentään kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Tiina Tuomelan Vantaalla. Muut vantaalaiset sisäilmaihmiset olivat Kokoomuksen Sami Kanerva ja Jan Edelmann, Perussuomalaisten Kai-Ari Lundell, Vihreiden Siru Kauppinen ja Vasemmistoliiton Jari Jääskeläinen. Etelä-Suomi ei siis ole sama kuin Pohjois-Karjala -projekti. Linkki Vantaan Sanomien juttuun sisäilmapuolueesta löytyy ohesta: http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/507266-sisailmapuolue-rynni-vantaan-valtuustoon-uudet-valtuutetut-puolustavat-koululaisten

Nyt kun tuoreiden kuntavaalien avulla on osoitettu homeisten asioiden tärkeys, on aika ottaa hyppy taakse historiaan ja tutkia miksi tähän on tultu. Saksanmaalta on Suomeen monesti puhaltanut outoja aatteita ja arkkitehtuuri on ottanut kaikki pahimmat vaikutteensa juuri Dessaun suunnalta.

Vanha harmaapartainen ystäväni Birdie on paitsi perillä arkkitehtuurin historiasta, myös onnistuu linkittämään Nokian kännykkäbisneksen tuhon saksalaisen taideopetuksen menneisyyteen. Kolmen perättäisen johtajan tekemiset Nokiassa – Ollila, Kallasvuo ja Elop – ovat tuttuja kaikille, mutta samat johtamisvirheet tehtiin Birdien mukaan jo sata vuotta siteen Saksassa taidekoulussa nimeltä Bauhaus.

Nimi Bauhaus tunnetaan nykyään yleensä vain rautakauppana, mutta historiassa Bauhausilla on legendaarinen maine taiteiden ja arkkitehtuurin opetuksessa. Vuonna 1919 säveltäjä Gustav Mahlerin lesken Alma Mahlerin kanssa naimisissa ollut arkkitehti Walter Gropius – tässä tarinassa siis paikallinen Jorma Ollila – sai johdettavakseen kahdesta vanhasta taidekoulusta yhdistetyn Bauhausin ja Gropiukselta odotettiin suuria. Gropius myös onnistui hankkimaan mainetta ja kunniaa, suurelta osin ympärilleen keräämänsä sisäpiirin hovin ansiosta. Parhaimmillaan Bauhausissa oli yhtä aikaa opettamassa Johannes Itten, Wassily Kandinsky, Josef Albers, Oskar Schlemmer, Paul Klee, Georg Muche ja Laszlo Moholy-Nagy vain muutamia mainitakseni. Luultavasti jokainen tämänkin jutun lukija on koulussa joutunut opettelemaan Albersin värioppia kuvaamataidon tunnilla.

Lopulta Gropius alkoi kuitenkin kyllästyä johtamiseen ja alkoi hieman liian kiireisesti etsimään itselleen seuraajaa. Ensimmäinen vaihtoehto kieltäytyi pestistä, ja toinen valinta valitettavasti suostui. Johtoon astui Hannes Meyer – paikallinen Olli-Pekka Kallasvuo – ja lopun alku oli jo näkyvissä. Ensinnäkin suuri joukko vanhoja kuuluisia opettajia erosi kun Meyeristä tehtiin johtaja – vertaa taas Nokiaan. Toisekseen sisäisen kulttuurin jees-miehiä suosiva linja pääsi huippuunsa. Toisinajattelijoita ei suvaittu, aivan kuten ei Keilaniemessäkään. Kolmas johtaja Ludwig Mies van der Rohe oli tuomittu epäonnistumaan jo virkaan astuessaan Meyerin jäljiltä – aivan kuten Stephen Elop Nokiassa vuodesta 2010 alkaen.

Suomalaiseen homearkkitehtuuriin liittyy myös Meyerin kauden kruunu, eli Törtenin modernistinen asuinalue Dessaussa. Funktionalistinen lähiö valkoisine seinineen ja räystäättömine tasakattoineen ihastutti suomalaiset modernistit. Monelta jäi huomaamatta, että alue edusti todellista viherrakentamista, koska kahden vuoden sisällä monet talot olivat jo homeessa ja seinät rakoilleet.

Bauhausin loppu, muttei valitettavasti tasakattojen loppu, tuli lopulta Hitlerin myötä. Vuonna 1933 Gestapo sulki Berliiniin muuttaneen koulun ovet viimeistä kertaa, mutta tasakatot jäivät sairastuttamaan ihmisiä kautta vuosikymmenten.

Alkujaan räystäättömät tasakatot olivat vasemmistolainen suuntaus. Ajatus oli, että sekä ensimmäinen maailmansota että myöhemmin toinen maailmansota, olivat pitkälti tunkkaisen ja vanhanaikaisen kaupunkiarkkitehtuurin syytä. Jokin outo katkos vasemmistolaisessa logiikassa oli se, että käsityöläisperinne ja koneellinen elementtirakentaminen rinnastettiin yhteen ja koneiden aikakauden elementtirakentamisen ajateltiin parantavan työväestön oloja, vaikka paikan päällä tehty tiilirakentaminen olisi vastaavasti työllistänyt enemmän ihmisiä ja ollut esteettisesti monimuotoisempaa.

Pahiten Birdien korvaan Bauhausin opeissa särähtääkin Hannes Meyerin ajatus siitä, että estetiikka ei kuulu arkkitehtuuriin. Talo on asumiskone. Bauhaus siis luopui kokonaan kauneuden tavoittelusta, joka taidekoululle on melko vallankumouksellinen oppi. Myöhemmin Hannes Meyer muuttikin Neuvostoliittoon, kunnes Stalinin kaipuu näyttävään monumentaaliarkkitehtuuriin ajoi Meyerin Sveitsin kautta Meksikoon.

Tähdennettäköön tässä, että kauneuden halveksunta ei kuulu kaikkeen modernismiin ja esimerkiksi sveitsiläis-syntyinen ranskalainen Le Corbusier eli Charles-Edouard Jeanneret kehitteli Modulor-mittajärjestelmän helpottamaan kauniiden ja ihmiselle sopusuhtaisten rakennusvolyymien suunnittelua.

Arkkitehtuurin poliittinen jako näkyi Suomessakin ja vuonna 1939 se sai jopa huvittavia piirteitä. Samana vuonna Aimo Cajanderin punamultahallituksen maatalousministeriö ja sosiaaliministeriö pitivät kummatkin omat omakotitalojen tyyppipiirustuskilpailunsa. Asiaa käsitellään esimerkiksi Kirsi Saarikankaan kirjassa ”Model Houses for Model Families” vuodelta 1993, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan politiikka on kirjasta siivottu pois.

Nippelitieteiden dosetti Birdie on sen verran notkunut Eduskunnan nurkilla, että hänen mukaansa juuri Maalaisliiton eli Keskustan ja toisaalta SDP:n keskinäinen nokittelu ajoi kahteen kilpailuun, joista vain Maalaisliiton eli savolaisen maatalousministerin Pekka Ville Heikkisen kilpailu oli avoin kilpailu, jossa rakennusmestaritkin pärjäsivät. SDP:n eli sosiaaliministeri Karl-August Fagerholmin kilpailu oli tiukasti rajattu virallisen linjan arkkitehdeille, joten edes rock-muusikko Lauri Ylönen ei tasakattoineen olisi voinut siihen osallistua. Tavallaan kummatkin kilpailut olivat turhia koska puolueiden ideologiat näkyivät tuomaroinnissa niin selvästi. SDP:n kilpailussa pärjäsi jos talo oli ruma, epäkäytännöllinen, tasakattoinen ja siinä oli käsittämättömän pieni keittiö. Maalaisliiton kilpailussa palkitut talot taas olivat harjakattoisia perinnetaloja joissa oli tupakeittiö, ja monet palkitut olivat rakennusmestareita – siis valearkkitehteja. Perussuomalainen maku kun on käytännön läheinen ja perinteitä kunnioittava.

Vuoden 1939 arkkitehtuurikilpailut olivatkin osoitus miksi Suomessa suositaan pääsykokeita yliopistoihin – alalle saadaan valittua valmiiksi professorien ajatusmaailmaa vastaavia aivopestyjä hännystelijöitä, eikä alalla tarvitse turhaan pelätä innovaatioita tai henkevää keskustelua alan dogmeista. Esimerkiksi lääketieteessä ja ravitsemustieteessä pölyttyneet opit ovat saaneet rehottaa vuosikymmeniä ja arkkitehdiksi pääsee vain jos osaa piirtää tasakattoisia taloja ja pitää päällään Marimekon mustavalkoista Jokapoika-paitaa.

Nyt kun tiedämme mistä ilmansuunnasta tasakatto rantautui suomalaisiin metsiin, voimme alkaa pohtia miksi se on niin vaikea saada pois. Vaikka Turpaduunari pitääkin Anne Bernerin uusia vapautettuja taksilakeja tuomiopäivän tekeleinä, on rakennusalan ongelma nimenomaan sääntelyssä. Ensikuulemalta voi tuntua ristiriitaiselta vastustaa sääntelyn purkamista ja samalla vaatia sääntelyn purkamista, mutta ongelma osoittaa vain suomalaisen poliittisen keskustelun alkeellisen tason.

Vanha harmaapartainen ystäväni Birdie tuntee Turpaduunaria paremmin kaupallisen slangin, joten käytän tässä Birdien suosimia termejä. Jokainen kaupallisen koulutuksen saanut tuntee käsitteen markkinointi-mix, jonka perusversio kulkee nimellä 4P sanoista Product, Price, Place ja Promotion. Suomeksi asian voisi ilmaista myös sanomalla markkinoinnin kilpailukeinot, ja yksi laajennettu malli on 5P jonka laatii Alabamassa mies nimeltä Vaughan Judd. Birdien suomennoksena versio on kohdiltaan TUOTE, HINTA, SAATAVUUS, MAINONTA ja IHMISET.

5P-malli auttaakin ymmärtämään, että jokainen markkinoinnin kilpailukeino on politikoille potentiaalinen sääntelyn kohde. Kysymys onkin vain mitä kohtia kannattaa säännellä. Keskustapuolue on tottunut saarnaamaan, että alkoholin kohdalla avain on hinta ja saatavuus, mutta rakennusalalla jostain syystä sääntelyn kohteena on itse TUOTE, ja näin on poistunut kaikki kehitys, jonka kilpailu olisi voinut tuoda rakennuksen toimivuuteen ja estetiikkaan. Poliitikko päättää katon värin, seinän eristeet ja ilmanvaihdon ratkaisut. Siinä missä taksisääntely paransi taksikyydin laatua, rakennussääntely on tuhonnut koko rakennusalan. Teuvo Hakkaraisen saha Viitasaarella sekä muu puuteollisuus on ollut häviäjä siinä pelissä missä sementtiteollisuus on lobattu voittajaksi ja koneellinen alipaineilmastointi saatu jokaiseen niemeen ja notkoon.

Silloinen Asuntoministeri Jan Vapaavuori määräsi ministeriasetuksella eli D2 – siis rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto – Suomen rakentamismääräyskokoelman avulla 30. maaliskuuta 2011 paineet pois suomalaisten asunnoista ja konttoreista.

3.7.6.1 Rakennus suunnitellaan yleensä ulkoilmaan nähden hieman alipaineiseksi, jotta voitaisiin välttyä kosteusvaurioilta rakenteissa sekä mikrobien aiheuttamilta terveyshaitoilta. Alipaine ei kuitenkaan saa yleensä olla suurempi kuin 30 Pa.

Edilex-tietokannasta halukkaat voivat lukaista koko D2 asetuksen oheisesta liitteestä: http://www.finlex.fi/data/normit/37187/D2-2012_Suomi.pdf

Juuri tämä alipainevouhotus on se mikä herättää kiistoja rakennuspiireissä. Vastakkaisen näkökulman logiikka on helpompi tajuta kuin se mitä hyvää voisi olla alipaine-ilmastoinnissa. Mietitäänpä hieman termodynamiikan peruslakeja ja miten se lämpö oikein kulkeutuu. Nämä ovat niitä samoja asioita mitä sään ennustamisessa täytyy ottaa huomioon, eli lämpö leviää aina kylmään päin. Kun miettii Suomen leveysasteiden lämpötiloja, niin kyllä siellä sisällä on lähes aina tarkoitus olla lämpimämpää kuin ulkona. Normaalina huoneen lämpötilana pidetään haarukkaa 18-24 Celsius-astetta.

Turpaduunarin viimeksi vilkaistessa ulkolämpömittaria oltiin tästä lukemasta melkoisen kaukana, eli kaiken järjen mukaan seinien pitäisi lämmetä sisältä ja kylmetä rakennetta kohti ulkopintaa päin tarkasteltaessa. Seinän kastepisteen paikka siis vaihtuu sekä ulkolämmön että sisälämmön muuttuessa. Jos johonkin kohtaan seinää laitetaan kosteussulku niin kastepiste on lähes varmuudella aina väärässä paikassa. Lopputulos on että tiivistetty seinä ei ole koskaan kuiva. Saharan dyyneilläkin on sen verran kosteutta, että esimerkiksi Lepidochora-suvun pimikkökuoriaiset pystyvät päivittäin juomaan niiden omaan kuoreen tiivistyvää kosteutta kuivien hiekkadyynien laella. Kun rakennusten seiniin vielä lätkäistään kipsilevy kosteutta imemään niin Saharan kosteusprosenteillakin saadaan seinä homehtumaan. Monet homesienet ovat nimittäin anaerobisia eli eivät pidä hapesta.

Jotta alipaine-ilmastoinnin älyttömyys uppoaisi urheilevan insinöörinkin sitkeään kaaliin, hyppäämme välillä urheiluvaatteiden värikkääseen maailmaan, tuotteiden joiden teknisiä ominaisuuksia poliitikot eivät päätä ja joiden mainontaakaan ei ole rajoitettu turhilla pykälillä. Vuonna 1978 tuli kauppoihin myyntiin Mammut-yhtiön Altitude-vaatteet joissa oli vallankumouksellinen keksintö nimeltä Gore-Tex. Utahista kotoisin oleva ja Delawaren yliopistoa käynyt Robert W. Gore – tuttujen kesken Bob – keksi, että teflonia sisältävä PTFE voitaisiin venyttää huokoiseksi ja hengittäväksi kalvoksi. Kun lämmön lähteenä oleva ihminen aiheuttaa vaatteiden sisälle ylipaineen ulkoilmaan nähden niin kosteus puristuu kalvosta läpi, mutta sadepisarat eivät ulkopuolelta läpäise kalvoa. Bob Gore siis keksi miten massiivisen hirsitalon toimintaperiaate voidaan saada tuotua ohuisiin ulkoiluvaatteisiin.

Mikäli luonnonlait kieltävä insinööri välttämättä haluaa käyttää koneellista ilmastointia eikä halua Suomeen painovoimaista ilmastointia käyttäviä pilvenpiirtäjiä kuten ”Gherkin” EU-maailman ulkopuolella Lontoossa, on myös toinen tapaa vetää talosta ilmat pihalle. Koska ihmislaji on aikoinaan sadekelejä ajatellen suunniteltu niin, että klyyvarin aukot osoittavat alaspäin, on ilmaa ylöspäin nostava ilmastointi todella tehokas pöpöjen kierrättäjä ja herneen nenään vetäjä.

Suomi on niin moderni maa, että täällä ei saa painovoima vaikuttaa, mutta vanhojen rintamamiestalojen ja muiden vastaavien ilmankierto perustui nimenomaan siihen, että poistoilma otettiin sisällä tulisijojen kautta eli lähes lattian tasolta. Keskimuuria kiertävän ja jokaiseen suuntaan ovia aukovan huonejärjestyksen ansiosta korvausilma ulkoa tuli aina varjon puolelta eli jossain oli aina kylmä ulkoseinä. Kun poistoilma otetaan alhaalta niin nenään ei nouse kaikkia pöpöjä mitä ilmassa kiertelee.

Koskahan Suomessa taas alettaisiin rakentamaan kaupunkeihin harjakattoja, vaikkapa lisää kasvihuoneita kerrostalojen katoille lähiruokaa tuottamaan. Lisää kurkkuja katolta eikä enää Närpiöstä!

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

About Author

turpaduunari.fi

Christer Sundqvist on monessa liemessä keitetty biologi, yllätyksellinen kirjailija, Suomen suosituin terveysbloggaaja ja monelle tuttu turpaduunari. Jälkimmäinen ammattinimike on tarkoitettu kuvaamaan Christeriä aidoimmillaan: esiintymislavalla toteuttamassa terveysviestintää huumorin pilke silmäkulmassa.

See author's posts