Valikko Sulje

Ansaitsemme parempia johtajia ja poliitikkoja

Mun Facebook-seinällä on käynyt hurja kuhina. Mä olen suvaitsevainen, ja siksi minua on haukuttu suvakiksi ja isis-huoraksi. Sanojani on kyseenalaistettu, minut on poistettu kamulistoilta, ja olen saanut jopa uhkauksia. En kuitenkaan ole saanut tappouhkauksia, niin kuin muutamat toimittajat lukijoilta tai ihan kotiäidit oman maan kansalaisilta, toisilta kotiäideiltä.

Minuun kohdistuvat uhkailut eivät häiritse minua, koska en pelkää. Mutta tuo pakolaisvirta on tehnyt herätystä ihmisissä. Mielestäni tämä on tarpeellista ja tapahtuvaksi tarkoitettua kuitenkin.

Koska tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä ympäri maailmaa ja monista eri kulttuureista ja kansalaisuuksista, niin halusin keskustella aiheesta asian kokeneen kanssa. Mitä on tulla Suomen rajojen ulkopuolelta tänne? Siksi otin yhteyttä ugandalaiseen nuoreen räppäriin ja aloimme keskustella asiasta. Tutustuimme reilu vuosi sitten tapahtumassa, jossa tämän valonsoturin suomenkieliset sanoituksensa tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Juma Juma saapui Suomeen n. 17 vuotta sitten 7-vuotiaana. Hän on pitkään kokenut olevansa juureton, ja siksi etsii paikkaansa, vastauksia ja räppää suomeksi, englanniksi, ja tulevaisuudessa myös ugandaksi ja arabiaksi. Kotimaassa käynti muutama vuosi sitten vahvisti juurettomuutta.

Hänen Ugandaan muuttanut äitinsä menehtyi muutama kuukausi sitten, ja siksi hän on juuri nyt vierailulla synnyinmaassaan ja etsimässä puuttuvia palasia.

Mitä mieltä Juma Juma on tämän hetkisestä maailman menosta, pakolaisvirrasta ja sodista? Juma vastasi näin:

“Maailma on tosi pimeässä paikassa tällä hetkellä. Ja monia ihmisiä riivaa niiden sisäiset demonit. Ihmiset etsivät heikkouksia ja vikoja muista, jotta heidän ei tarvitsisi keskittyä itseensä.
Poliitikot ja johtajat pelaavat niiden omaa peliä. Ihmiset itse käyvät äänestämässä noi turhat johtajat sinne ja tämä on lopputulos. Siitä on seurannut kaaos ihmisten kesken sillä aikaa, kun he saavat rahaa.
Ketkä ovat ne, jotka hyötyvät sodista? En usko että ne, jotka pakenevat niiden maista.
Valtiot, jotka ovat hiljaa ja sallivat tämän, hyötyvät sodista. Ovat myös osallisia. Se avaa ovia järjestäytyneelle rikollisuudelle. Ihmisten salakuljetus on miljardibisnes.” 

“Niin on melkoinen bisnes. Mä haluaisin, että autettaisiin jo siellä lähtömaassa tai lähimaissa ihmisiä, ja siellä jo valittaisiin ne, ketkä minnekin pääsevät. Tännehän on ilmeisesti tullut paljon irakilaisia sotilaita. Ovatko he tulleet tänne valaistumaan, hurvittelemaan vai oikeasti pakoon? Vai tarkoituksena valloittaa Suomi?”

Juma Juma vastasi:

“Pahuus on se, joka haluaa valloittaa maailman. En usko että tietty ihmisryhmä.
Mitä Libyalle, Egyptille, Irakille, Afganistanille ja monelle muulle maalle on tapahtunut?
Ihmiset pelkää sotaa, koska ovat alakynnessä aina. Amerikka, Israel, Nato, YK, ja osa EU-maista ovat kaikki yhdessä liittoutuneena. Hyökkäävät vuoron perään yhden maan kimppuun. Niillä mailla ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua kuin paeta tai kuolla. Ihmisten täytyy osoittaa oikeat syylliset ja tuoda ne esille. Pommien pudottaminen pitäisi lopettaa.
Itse voin jollain tavalla hyvin. Mutta ei tunnu hyvältä nähdä ja kuulla, että ihmiset joiden kanssa jakaa tämä maailma ovat jatkuvasti ahdingossa eri puolilla maailmaa. Tosi typerien ja epäinhimillisten syiden takia.
Mutta maailma on juuri sellainen niin kuin he, ketkä sitä johtavat. Niin kuin jokainen bisness ja yrityskin.”

Juma Juma, niin kuin minäkin, yritämme kovasti luottaa siihen, että hyvä voittaa pahan. Vihakin on tunne, joka on hyvä purkaa. Mutta toivon, ettei sitä purettaisi toisiin ihmisiin siksi, että ovat eri mieltä tai eri kulttuureista, tai että pelko ja tietämättömyys on ottanut vallan. Rauhaa ja rakkautta, toimintaa ja tekoja oikeudenmukaisesti. Minulla ainakin on hyvin erilaisia mielipiteitä ja tuntemuksia tähän asiaan, ja suvaitsen saman myös muillekin. Juma Juma sanoo:

“Toivon mukaan meillä ihmisillä on tarpeeksi sydäntä seurata sitä, mikä on oikein.”

 

pike_hilakariPike Hilakari

Espoolainen kirjoittaja, toimittaja, äiti.

Tunteellinen älykkö, joka herkästi huomioi ja tunnistaa muutokset ja sen tarpeen niin ympäristössä, lähipiirissä kuin myös itsessään.
Hyvin taipuvainen analysoimaan, pähkäilemään, pohtimaan, selvittämään ja tutkimaan asioita, valmis oppimaan kuulemastaan ja kokemastaan tuottaen herättävää tekstiä kulloinkin pinnalla olevasta aiheesta. Ehdottoman oikeudenmukainen, uskaliaskin kyseenalaistaessaan jämähtäneitä toimintatapoja.

”Jos yksikin ihminen saa avun tekstieni kautta tai toimintatavastani, olen kiitollinen onnistuja.”

 

About Author

Samanlaisia kirjoituksia

0 Comments

  1. Paluuviite:Vuosi turpaduunarin seurassa | Turpaduunari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *