Kirjoittaja: Christer Sundqvist
Tämä kirjoitus päivittyy usein, viimeksi 14.7.2019.
Minulla on ilo ja mahdollisuus olla mukana erittäin kiintoisassa syöpäprojektissa. Valmistellessani erittäin laajaa päivitystä syöpäprojektin informaatiosivuille käytän turpaduunari-blogiani ideointiseinänä.
Koululääketieteen ulkopuolella olevia hoitoja syöpäpotilaille
Tarkoitus on tarjota tukea syöpäpotilaan taistelussa syöpää vastaan, ja antaa toivoa yllättävästä parantumisesta sellaisessakin tilanteessa, että syöpälääkäri on todennut ettei koululääketieteellä enää ole keinoja parantaa syöpäpotilasta. Todistetusti syöpä voi hävitä vaikka potilas ei saa minkäänlaista koululääketieteen tarjoamaa hoitoa.
Miksi tällainen projekti?
En voi vielä tässä vaiheessa paljastaa kaikkia yksityiskohtia, mutta ajan ja ahkeroinnin myötä tästä mahdollisesti rakentuu jotain aivan ainutlaatuista. Siinä työryhmässä, joka valmistelee tätä hanketta, vallitsee yksimielisyys siitä, että asialle on tehtävä jotain. Ajatuksenamme on nimittäin tässä yksityisessä syöpähankkeessa tarjota runsaasti tietoja syövän ennaltaehkäisystä, koululääketieteen mahdollisuuksista syövänhoidossa ja sitten erityisen kiintoisalla tavalla nostaa esille niitä mahdollisuuksia mitä on tarjolla perinteisen syövänhoidon ulkopuolella. Mahtavia edistysaskelia tapahtuu koululääketieteen saralla ja syövän ennaltaehkäisystä on yhä tarkempi tutkimustieto olemassa. Syöpä on kuitenkin niin pirullinen sairaus, että parhaasta koululääketieteen hoidosta huolimatta ja parhaimmasta mahdollisesta preventiosta huolimatta, paljon potilaita sairastuu ja kuolee syöpään.
Nyt tulee tässä alla rakentuvassa taulukossa tai listassa täydentäviä, vaihtoehtoisia, funktionaalisia, integratiivisia, kekseliäitä jne syöpähoitoja, joista löytyy toivonkipinä silloinkin kun koululääketieteen edustajat lähettävät potilaan kuoleman porttia kohti. Potilaalla on siis halutessaan vapaus valita jotain ihan muita hoitoja koululääketieteen tarjoaman avun tilalle ja toivon kipinän myötä hän mahdollisesti paranee kuolemanvakavasta syöpäsairaudestaan. Tällaisia tapauksia on tiedossamme tuhansia!
Koululääketieteen edustajilla ei pitäisi olla mitään huomauttamista siitä, että näitä täydentäviä hoitomuotoja esitellään. Koululääketieteen tarjoamaa apua emme missään tapauksessa kritisoi ja vastusta, vaan toivotamme kaiken sen avun tervetulleeksi, joka saattaa auttaa syöpäpotilasta. Kun toivo on hiipumassa, on tarjolla tämä koululääketieteen ulkopuolelta tuleva apu. Ei tässä mitään sen dramaattisempaa olla esittämässä. Yksi merkittävä syöpäpotilaan havainto on se, että pyrkii pitämään kehon olosuhteet sellaisina, että ne ovat mahdollisimman epäsuotuisat syövälle eli tehdään kaikki asiat päinvastoin mistä syöpä pitää.
Keräämieni tietojen perusteella (katso alla oleva taulukko) syöpäpotilas voi mahdollisesti hyötyä näistä hoidoista, ohjeista ja elämäntapamuutoksista: Kannattaa syödä runsaasti terveellistä ja puhdasta ruokaa. Poistetaan sokeri ruokavaliosta, siirrytään ketogeeniseen ruokavalioon ja nautitaan runsaasti kasviksia. Ravintolisänä otetaan erityisesti D- ja C-vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia ja seleeniä. Maustetaan ruoka kurkumalla sekä mustapippurilla. Panostetaan erityisen aktiivisesti kaikenlaisiin toimiin millä syöpä nujerretaan ja elimistön omaa immuunipuolustusta vahvistetaan. Eduksi on potilaassa kehittynyt intuitiivinen näkemys sairauden hoidosta. Tunteiden läpi eletään, niitä ei saa padota sisälleen. Tärkeää on myönteinen mieliala, ystävien tarjoama apu, henkisyyden kasvu ja erittäin vahva halu elää. Liikuntaan panostaminen on hyvinkin perusteltua. Rauhoittuminen, stressittömyys, meditaatio ja energiahoidot ovat tärkeässä roolissa.
Olenko ihan hullu?
Mahdollisesti olen ihan hullu. Se vaara on olemassa. Minussa sykkii kuitenkin sydän tällekin terveysasialle. Radikaalin ja yllättävän parantumisen toive voi asustaa näissä syöpähoidoissa, joita taulukossa luetellaan. Ja tämä ei ole mikä tahansa taulukko. Yhtenä tärkeänä kriteerinä, jotta hoito voi päästä taulukkoon, on tämä: Täytyy löytyä yksi tai useampi dokumentoitu tapaus missä potilas on todistetusti parantunut syövästä tai hoito on olennaisesti helpottanut potilaan elämää siinä määrin, että laadukkaita vuosia on suotu “toivottomissakin” tapauksissa. Tämä varmistus on mielestämme tarpeen, sillä turhaa toivoa ja vääristelyä tässä pyritään välttämään viimeiseen asti. Kaiken pitää perustua totuuteen. Monissa tapauksissa syövästä paraneminen on merkinnyt useiden menetelmien käyttöönottoa samanaikaisesti.
Varmistaakseni taulukon tietosisällön, varmistan aina tiedot että varmasti pitävät paikkansa. Varmennettu tapausselostus siitä kuka kyseistä syövänhoitoa on menestyksellisesti käyttänyt ilmaistaan taulukossa numeroilla (esim. 1, 59, 109 tmv.), josta sitten löytyy yksityiskohtaisempi tieto laajemmasta yksityisestä tietokannastani.
Ymmärsittekö?
Ymmärsittekö edes jotain selityksestäni? Jos ymmärsitte, niin silmäilkää jatkuvasti täydentyvää taulukkoa ja hämmästelkää miten syöpä mahdollisesti nujertuu mitä moninaisimmilla tavoilla, silloinkin kun kaikki toivo on mennyt. Mikäli haluatte omalla kokemuksellanne tai tiedossanne olevalla tositarinalla täydentää taulukkoa, olkaa yhteydessä minuun sähköpostilla: christer.sundqvist@ravintokirja.fi
Perinteisen lääketieteen ulkopuolella olevia toimivia syöpähoitoja (n=129)
Perinpohjainen muutos ruokavaliossa
- Syö runsaasti terveellistä ja puhdasta ruokaa (n=50 ; 83, 31, 105, 59, 106, 78, 49, 79, 39, 1, 2, 3, 33, 80, 109, 51, 128, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 34, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 44, 120, 45, 116, 129)
- Sokerin poistaminen ruokavaliosta (n=20 ; 83, 31, 41, 42, 37, 59, 43, 80, 50, 121, 51, 6, 21, 23, 34, 29, 30, 44, 45, 38)
- Siirtyminen ketogeeniseen ruokavalioon, tiukka LCHF (n=16 ; 31, 83, 32, 33, 115, 84, 85, 86, 87, 10, 21, 34, 29, 69, 53, 129)
- Runsaasti kasviksia (n=16 ; 83, 21, 48, 52, 59, 50, 32, 115, 93, 51, 6, 12, 22, 23, 45, 53)
- Maitotuotteiden jättäminen pois (n=10 ; 46, 37, 47, 43, 50, 115, 51, 6, 23, 38)
- Emäksisyyttä kasvattava ruokavalio (n=9 ; 83, 37, 115, 74, 12, 21, 34, 29, 38)
- Runsaasti marjoja (n=8 ; 83, 84, 85, 86, 87, 21, 34, 29)
- Runsaasti hedelmiä (n=8 ; 48, 32, 93, 51, 6, 7, 23, 45)
- Vähentänyt lihansyöntiä (n=7 ; 50, 115, 51, 6, 9, 23, 44)
- Juomaveden puhdistaminen (n=7 ; 21, 36, 88, 121, 33, 14, 16)
- Tuorepuristetut mehut (n=6 ; 21, 59, 5, 7, 104, 120)
- Valkosipuli ja tavallinen sipuli (n=5 ; 83, 59, 21, 34, 29)
- Makrobioottinen ruokavalio (n=5 ; 35, 36, 59, 43, 13)
- Paasto (n=5 ; 52, 36, 21, 45, 53)
- Luomuruoka (n=5 ; 83, 21, 31, 59, 32)
- Punajuuri (n=4 ; 59, 21, 34, 29)
- Kaalit, eli ristikukkaiskasvit (n=4 ; 83, 59, 21, 34)
- Tomaattimehu (n=3 ; 21, 34, 29)
- Vihersmoothiet (n=2 ; 59, 53)
- Viljavalmisteiden poistaminen ruokavaliosta (n=2 ; 23, 38)
- Tuore kala (n=2 ; 21, 45)
- Ayurveda ja ayurvediset yrtit (n=2 ; 59, 39)
- Paljon vettä (n=2 ; 59, 55)
- Sitruuna (n=2 ; 59, 21)
- Runsaasti vihreää teetä (n=2 ; 40, 59)
- Luuliemi (n=2 ; 69, 53)
- Hapatetut tuotteet (n=1 ; 59)
- Kimchi, korealainen hapatettu ruoka (n=1 ; 1)
- Maitohappobakteerit, mm. Boris-juoma (n=1 ; 59)
- Gluteeniton ruokavalio (n=1 ; 51)
- Elävä ravinto (n=1 ; 40)
- Ananas (n=1 ; 129)
- Ei lainkaan alkoholia (n=1 ; 9)
- Hieman punaviiniä (n=1 ; 21)
- Kefiiri (n=1 ; 1)
- Lisännyt lihansyöntiä (n=1 ; 32)
- Lehtivihreää, klorofylli (n=1 ; 78)
- Pellavansiemenet (n=1 ; 59)
- Runsaasti papuja (n=1 ; 59)
- Persilja (n=1 ; 129)
- Pähkinät (n=1 ; 21)
- Runsaasti edamame-papuja (n=1 ; 42)
- Oliiviöljy (n=1 ; 129)
- Vähemmän ravintorasvoja (n=1 ; 9)
Ravintolisät
- Kurkuma ja mustapippuri (n=15 ; 83, 59, 1, 115, 71, 84, 85, 86, 87, 21, 34, 29, 72, 53, 129)
- D-vitamiini (n=15 ; 21, 40, 83, 78, 1, 82, 77, 84, 85, 86, 87, 111, 23, 53, 129)
- Magnesium (n=11 ; 21, 40, 83, 59, 78, 77, 84, 85, 86, 87, 104)
- C-vitamiini (n=10 ; 40, 83, 77, 84, 85, 86, 87, 111, 10, 129)
- Vitamiini- ja antioksidanttivalmisteita (n=10 ; 21, 59, 49, 115, 51, 13, 104, 116, 68, 69)
- Omega-3-rasvahapot, kalaöljy (n=9 ; 21, 83, 59, 84, 85, 86, 87, 29, 129)
- Sinkki (n=9 ; 40, 83, 59, 78, 1, 84, 85, 86, 87)
- Seleeni (n=8 ; 83, 59, 78, 1, 84, 85, 86, 87)
- Inkivääri (n=8 ; 83, 84, 85, 86, 87, 21, 34, 53)
- Aprikoosinsiemenet (n=8 ; 83, 59, 1, 84, 85, 86, 87, 21)
- Kolloidihopeavesi (n=7 ; 83, 82, 84, 85, 86, 87, 104)
- Aroniamarja (n=5 ; 83, 84, 85, 86, 87)
- Kurpitsansiemeniä (n=5 ; 83, 84, 85, 86, 87)
- Essiac Tea -yrttiseos (n=5 ; 75, 50, 77, 76, 118)
- Koivuntuhka (n=4 ; 59, 21, 34, 29)
- Vehnäoras (n=4 ; 59, 78, 12, 30)
- L-Lysiini (n=3 ; 40, 78, 21)
- Kalsium (n=3 ; 78, 77, 23)
- Systeemiset entsyymit (n=3 ; 40, 78, 1)
- Spirulina ja chlorella (n=3 ; 83, 59, 77)
- Laetrile, Amygdaliini, B17-vitamiini (n=3 ; 83, 78, 1)
- Resveratroli (n=3 ; 78, 77, 111)
- Rypäleensiemenvalmiste (n=3 ; 40, 78, 111)
- Kversetiini (n=3 ; 40, 77, 111)
- B12-vitamiini (n=3 ; 59, 23, 21)
- Omega-3-rasvahapot, krilliöljy (n=3 ; 78, 77, 21)
- Pellavansiemenöljy (n=2 ; 77, 23)
- Alfalipoiinihappo (n=2 ; 59, 21)
- B-vitamiini (n=2 ; 59, 23)
- E-vitamiini (n=2 ; 40, 78)
- Ubikinoni, koentsyymi Q10 (n=2 ; 59, 77)
- Inositoliheksafosfaatti IP-6 (n=2 ; 40, 78)
- Inositoli (n=2 ; 40, 78)
- Probiootteja (n=2 ; 40, 59)
- Protocel (n=2 ; 78, 81)
- Kurkumiini (n=2 ; 77, 129)
- Serrapeptaasi (n=2 ; 78, 21)
- Ruokasooda (n=2 ; 74, 21)
- Jodi (n=2 ; 78, 23)
- Otsonoitu vesi (n=2 ; 104, 21)
- Pakuri (n=2 ; 21, 59)
- Happijauhe (n=1 ; 21)
- Kiinalaisen lääketieteen rohdokset (n=1 ; 67)
- Ruoansulatusentsyymit (n=1 ; 40)
- Wobenzym N (n=1 ; 78)
- Eteeriset öljyt, erityisesti Valor ja Sacred Frankincense (n=1 ; 59)
- MCT-öljy (n=1 ; 21)
- Mustakuminaöljy (n=1 ; 53)
- Siitake-maitake-litsiuute (n=1 ; 40)
- Maitake-sieni (n=1 ; 118)
- Siiliorakas-valmiste (n=1 ; 40)
- Cordyceps (n=1 ; 40)
- Astaksantiini (n=1 ; 78)
- Vihreä tee -uute (n=1 ; 78)
- Hibiskustee (n=1 ; 21)
- Oliivipuun lehdestä tehty uute (n=1 ; 78)
- Pyknogenoli, rannikkomännyn kuoriuute (n=1 ; 78)
- Havupuu-uute (n=1 ; 69)
- Koiruoho (n=1 ; 129)
- Raakakaakao (n=1 ; 21)
- Granaattiomena-uute (n=1 ; 78)
- Parsakaali-uute (n=1 ; 78)
- Vetyperoksidi (n=1 ; 74)
- Liposomal curcumin (n=1 ; 78)
- Voikukka-kurkuma-maarianohdake -valmiste (n=1 ; 40)
- Voikukka (n=1 ; 59)
- Maarianohdake (n=1 ; 23)
- Nokkonen (n=1 ; 59)
- Misteli (n=1 ; 115)
- Hainrustouute (n=1 ; 73)
- Rauta (n=1 ; 59)
- Mangaani (n=1 ; 78)
- Molybdeeni (n=1 ; 78)
- Kupari (n=1 ; 78)
- Piihappogeeli (n=1 ; 59)
- A-vitamiini (n=1 ; 40)
- Foolihappo (n=1 ; 59)
- K2 + K1-vitamiini (n=1 ; 78)
- Lypo-Spheric Vitamin C (n=1 ; 78)
- Bromelaiini (n=1 ; 40)
- Melatoniini (n=1 ; 78)
- Arginiini (n=1 ; 59)
- Luteiini (n=1 ; 78)
- Koliini (n=1 ; 78)
- Dimetyyliglysiini (n=1 ; 78)
- Prebiootteja (n=1 ; 40)
- Epicor (n=1 ; 78)
- Nattokinaasi (n=1 ; 78)
- AHCC – mushroom mycelia (n=1 ; 78)
- Paw Paw Cell-Reg (n=1 ; 78)
- Simba ravintolisä (n=1 ; 77)
- Marine Phytoplankton 5000 (n=1 ; 1)
- Triphala (n=1 ; 39)
- JuicePlus+ (n=1 ; 79)
- Berberiini (n=1 ; 129)
Liikunta
- Liikuntaan panostaminen (n=38 ; 37, 105, 106, 78, 47, 49, 107, 55, 108, 117, 88, 32, 121, 93, 80, 81, 109, 71, 77, 110, 128, 4, 5, 111, 112, 19, 20, 21, 22, 23, 34, 24, 27, 28, 29, 120, 45, 38)
- Jooga (n=5 ; 36, 59, 33, 119, 21)
Vastuu omasta terveydestä
- Erityisen aktiiviset toimet millä syöpä nujerretaan (n=15 ; 35, 59, 118, 110, 128, 15, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 34, 28, 29)
- Vahva usko omaan parantumiseen (n=6 ; 59, 105, 21, 22, 34, 29)
- Pystyy vastarintaan koululääketieteen edustajia vastaan (n=3 ; 56, 58, 37)
- Voimakas panostus hengityksen parantamiseen (n=2 ; 36, 59)
- Rakasta syöpääsi, se on osa sinua (n=2 ; 36, 59)
- Halukkuus muutoksiin (n=1 ; 57)
- Unelmoi vahvasti parantumisesta (n=1 ; 36)
Intuition noudattaminen
- Intuitiivinen näkemys sairauden hoidosta (n=13 ; 62, 37, 59, 1, 118, 18, 19, 21, 22, 23, 25, 28, 30)
- Intuitiivinen unityö (n=2 ; 60, 61)
- Intuitiivinen tiedon hankinta sairaudestaan (n=2 ; 37, 59)
Tukahdutettujen tunteiden vapauttaminen
- Tunteiden läpi eläminen, niitä ei saa padota sisälleen (n=6 ; 59, 74, 17, 18, 19, 116)
- Stressin poisto ja välttäminen (n=4 ; 59, 21, 34, 29)
- Kaunan ja pahan olon poistaminen (n=4 ; 63, 128, 7, 23)
- Kuolemanpelon voittaminen (n=3 ; 65, 66, 22)
- Menneisyyden haamujen poistaminen (n=1 ; 64)
Myönteiset tunteet
- Myönteinen mieliala (n=21 ; 42, 59, 88, 32, 128, 7, 10, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 34, 24, 25, 26, 28, 29, 120, 116)
- Nauraminen (n=5 ; 21, 92, 1, 32, 6)
- Negatiivisten asioiden vatvominen lopetettu (n=4 ; 93, 43, 118, 25)
- Asioiden leikiksi paneminen, huumori (n=3 ; 21, 91, 59)
- Tee hyvää toisille ja auta muita (n=2 ; 21, 105)
- Valtava energisyys ja positiivisuus (n=2 ; 21, 59)
- Anna rakkauden ympäröidä sinut (n=2 ; 36, 89)
- Terve itsekkyys (n=1 ; 59)
- Syvällinen myönteinen itsetutkiskelu (n=1 ; 90)
- Komedioiden katsominen (n=1 ; 92)
Tuen vastaanottaminen
- Ystävien tarjoama apu (n=10 ; 95, 96, 59, 105, 43, 107, 118, 10, 28, 44)
- Sosiaaliset tukiryhmät (n=3 ; 97, 105, 19)
- Koskettava läheisyys (n=2 ; 98, 43)
- Arvostuksen saaminen (n=1 ; 96)
Henkisyyden syventäminen
- Vahva usko Jumalaan (n=8 ; 52, 40, 66, 39, 6, 7, 123, 28)
- Usko korkeampaan voimaan (n=5 ; 99, 128, 19, 23, 116)
- Mielen voima (n=2 ; 59, 49)
- Tong Ren -hoito (n=1 ; 100)
Vahva elämänhalu
- Erittäin vahva halu elää (n=21 ; 37, 101, 102, 103, 59, 50, 1, 118, 51, 128, 6, 7, 18, 19, 21, 22, 23, 104, 28, 29, 30)
- Toivon pitäminen yllä (n=3 ; 59, 105, 6)
- Lasten takia tehnyt kaikkensa paranemisen eteen (n=1 ; 105)
- Vapaaehtoistyölle omistautuminen (n=1 ; 103)
Vaihtoehtoisia syövänhoito-ohjelmia
- Gerson hoito (n=3 ; 35, 121, 23)
- Nutritional Solutions, Jeanne Wallace (n=1 ; 113)
- Budwig Protocol (n=1 ; 121)
- Japanilainen vuoristoparantola (n=1 ; 36)
- Perulainen shamaani (n=1 ; 114)
Erityisiä menetelmiä
- Energiahoito, määrittelemätön (n=18 ; 37, 115, 111, 112, 11, 13, 14, 16, 17, 20, 21, 22, 23, 26, 30, 44, 116)
- Meditaatio (n=16 ; 66, 97, 59, 43, 88, 121, 33, 119, 118, 7, 9, 16, 20, 23, 44, 120)
- Rukous (n=14 ; 95, 114, 59, 47, 107, 50, 1, 88, 122, 128, 9, 12, 16, 123)
- Reiki (n=8 ; 43, 49, 117, 33, 118, 15, 16, 23)
- Akupunktio (n=6 ; 119, 71, 118, 16, 23, 53)
- Hieronta (n=5 ; 119, 77, 118, 18, 19)
- Kiropraktikon hoito (n=3 ; 1, 118, 23)
- Suolihuuhtelu (n=3 ; 56, 18, 53)
- Panosta musiikkiin (n=2 ; 36, 115)
- Psykoterapia (n=2 ; 43, 18)
- Healing Touch (n=2 ; 43, 23)
- Ylipainehappikuuri (n=2 ; 21, 29)
- Maksan puhdistaminen myrkyistä (n=2 ; 54, 129)
- VortexHealing energiahoito (n=1 ; 53)
- Tai chi (n=1 ; 44)
- Vyöhyketerapia (n=1 ; 22)
- Syvähengitys (n=1 ; 21)
- Hypnoterapia (n=1 ; 23)
- Voitelu öljyllä (n=1 ; 16)
- Akupainanta (n=1 ; 16)
- Homeopatia (n=1 ; 62)
- Kinesiologia (n=1 ; 117)
- Pranic Healing (n=1 ; 7)
- Therapeutic Healing (n=1 ; 16)
- Kundalini (n=1 ; 43)
- Qigong (n=1 ; 88)
- Matrix Energetics -menetelmä (n=1 ; 37)
- Life Vessel -hoito (n=1 ; 96)
- Mindfulness (n=1 ; 121)
- Lymfaterapia (n=1 ; 128)
- Koiran hankinta (n=1 ; 111)
Erityisiä laitteita
- Rife-laite (n=2 ; 83, 128)
- Hopeapulsaattori (n=1 ; 21)
- Tohtori Beckin itsehoitolaite (n=1 ; 104)
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
Professori Knuuti, olette myös vapaamuurari, voisitteko kertoa monennenko asteen? Ei siis suoranaisesti liity käsiteltävään aiheeseen, mutta epäsuorasti kuitenkin. Kertoo jotain taustastanne. Teikäläisiä on paljon vapaamuurareissa, siis yhteiskunnallisesti/taloudellisesti korkeissa asemissa olevia henkilöitä. Oletteko katsoneet Pertti Jotunin ja Juhani Julinin haastattelut aiheesta? Saatte toki olla mitä mieltä hyvänsä heidän kertomastaan, mutta ette voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.
Kun katson kuvaasi, näen että sinäkään et syö terveellisesti. miksi. Sanoisin minä näytän terveemmältä, olen 82v täyttynyt.
Hei
Tämä kaupallinen toimija Turkista on julkaissut täydentävästä menetelmästään iv-tason keuhkosyövän hoidon tukena:
https://doi.org/10.1080/02656736.2019.1589584
Metabolisesti tuettu kemoterapia (MSCT) on menetelmän nimi. Lievä ketogeeninen dieetti, pätkäpaasto ennen käsittelyä, lääkkeillä 30% alennettu veren glukoositaso ennen käsittelyä, lämpöhoito (ei sauna vaan paikallinen) ja kiintoisana hyperbaric kammio eli happea ylipaineella. Eiköhän Knuuti tuolla edellä ole oikeassa, syövän hypohappinen ympäristö runsaine ROS (reaktiiset oksidoivat molekyylit) kaipaa happea vahinkoa tehdäkseen, ei neutraloivia antioksidantteja. Luulisin, että Navy Seal (sukeltajat) tutkija D’Agostinolla Floridasta on jotain tekemistä tämän menetelmän kanssa.
Tässä siis pyritään heikentämään syövän elinolosuhteita kaikin keinoin. Keto-> verensokeri ja “kasvuhormoni” insuliini pysyvät hollissa, ja luulen niiden katsovan myös aminohappojen perään glutamiinin vähentämiseksi. Pätkäpaasto moduloi tuota edellistä, ennen kemokäsittelyä. Samoin, viime hetken impulssi veren sokeriin lääkkeillä ennen kemoa. Lämpökin on syövälle epäystävällistä, näemmä.
Tulos: 61% hyötyy, 24% stabiloituu, 15% too little too late. Epilepsiapilleri tuottaa saman hyödyn, jotakuinkin, epilepsian hoitoon. Ja nämä olivat vakeita tapauksia, joten kyllähän tuo lupaavalta näyttää. Survival on useita kertaluokkia parempi kuin pelkällä kemolla. Ja tukitoimien vaarallisuus vaikuttaa vähäiseltä.
Eiköhän Christerin listaan löydy pari uutuutta tästä.
JR
PS. ei tarvitse pohtia sitä, tuleeko geenimutaatio ensin ja mitokondrian energiavamma sitten, vai toisinpäin. Fakta on se, että >90% syöpäsoluista perustaa metaboliansa glukoosin fermentaatioon (maitohappakäyminen) eikä oikein pysty hyödyntämään rasvoja tai rasvoista hajotettuja ketoaineita. Otetaan syövältä tikkari suusta…
Kiitos tästä JR. Täytyy tutustua. Listalleni ei ole kovin helppo päästä. Siitä ei millään saa täydellistä mutta on siinä jo aika paljon tarjolla toivoa syöpäpotilaalle.
Tärkeänä pidän näitä (käymieni keskustelujen ja minulle toimtetun ja lukemani tiedon perusteella):
– ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto
– kasvikset!
– liikunta
– mahdollisen kemoterapian aikana ylipainehappihoito
– vahva elämänusko
– positiivisuus
– stressitön elämäntyyli
Paluuviite:Vaihtoehtoisia syöpähoitoja - PetrafoundationPetrafoundation
Paluuviite:Alternativ cancervård - PetrafoundationPetrafoundation
Kaikki kunnia lääketieteen toimiville hoidoille, -valmisteille, mutta ikävä kyllä alasta on tulossa aina vain enempi bisnes, -saastuttaja, mutta myös “uskonto”, jossa tuomitaan vääräoppiset. Suomen lääkärikunta sahaa tällä asenteellisuudella paljolti omaa oksaansa.
Ihmiset eivät enää niin laajasti luota lääkäreihin, koska todellista apua ei lääkekuureista usein saa, ja lääkärille ei voi kertoa muistakaan valinnoista/ kokemuksista joutumatta syyllistetyksi ja kirjatuksi järjestelmään luopioksi: ”potilas käyttää uskomushoitoja” – jolloin potilasta ei tarvitse ottaa enää sitäkään vähää tosissaan. Lääkäri saattaa antaa vihoissaan potilaalle myös porttikiellon tulla takaisin, jos käyttää vielä jatkossa muita hoitoja. Yhteiskunnan kouluttama ja palkan maksavan lääkärin pitäisi olla ihmisten palvelija, kun apua pyydetään, ei tuomitsija tai jaottelija. Tätä toimintaa tekee tietysti vain osa lääkäresitä tai niiden kouluttajista, mutta leimaavan näkyvästi.
Sitten kun lääkärikunnan edustamat lääketeollisuuden hoitotulokset osoittavat olevansa laajalti ylitse muiden, niin kaikki vähempi häviää luonnostaan ja ihmiset jonottavat vain niitä hoitoja. Nykyisin alati pitenevät sairasjonot, tarve toisten nimittelylle ja hoitovalintapakolle kertoo vielä jostain muusta.
Olen kanssasi samaa mieltä, Jouni!
Hei, Moni lääketiteellinen hoito toimisi huomattavasti paremmin kunnollisen ravinto-ohjauksen myötä. Tätä lääkärit usein liikaa vähättelevät. Esim kohonnut verensokeri yleisesti heikentää sytostaattien tehoa ja verensokerin kontrolliin ketogeeninen dietti saattaa olla hyvinkin hyödyllinen. Joskus myös itse ketoaineilla on lisäksi merkitystä. Tämä ei ole todellakaan ns huuhaata. Esim vihreän teen antioksidantit kuten EGCC vaikuttaa monien tutkimusten mukaan aivan toista reittiä kuin vain estämällä hapettumisreaktioita. Mutta tähän voidaan otta samalla hyvä vastaesimerkki: esim Velcade (käytetty myeloomassa) reagoi EGCC kanssa ja sen teho saattaa kadota. Eli sytostaattien kanssa tulee olla tarkkana! Ongelma on etteivät lääkärit keskimäärin ymmärrä kemiasta juuri mitään (pahoittelut hyökkävästä ilmaisusta), eikä keskmääräinen potilas myöskään.
Nyt tuli jo ihan liikaa tekstiä, mutta helposti tulisi 10 sivua. Yhteenvetona: holistisempaa lähtökohtaa tarvitaan,mutta kuka sen oikeasti hallitsee?
Kiitos mielenkiintoisesta kommentista!
Toivottavasti puoskarilaki saadaan pian, jotta tämänkaltaiset hommat voidaan viedä syyteharkinnan piiriin.
Mikko, oletko kovinkin tyytyväinen kommenttiisi?
Paluuviite:Tiedemiehet ovat tylsiä? - Turpaduunari
Sinänsä ei ole mitään ongelmaa siinä, että syöpään sairastuneet pitävät huolta monipuolisesta ravinnosta ja terveydestä ylipäätään. Myöskään ei pääsääntöisesti ole ongelmaa, jos haluaa varmistaa esim riittävän vitamiinien saannin ravintolisillä. On syytä kuitenkin muistaa, että vaikka käyttäisikin jotain ravinteitolisiä, ottaisi tutkitut lääketieteelliset hoidot vastaan, kun ne Suomessa ovat kaikille saatavissa. Meillä on näyttöä siitä miten kuolleisuus syöpään on huomattavasti suurentunut, jos turvautuu diagnoosin jälkeen “vaihtoehtoisiin” hoitoihin ja lääketieteelliset hoidot jäävät saamatta. Asiasta voi lukea myös lisää: http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/uskomushoidettu-syopa-tappaa-useammin/
Lisäksi haluaisin saattaa lukijoiden tietoon yhä selvemmäksi käyneen näytön siitä, että antioksidanttihoidot voivat olla syöpäpoptilaalle vaaraksi. Tällä en siis tarkoita normaaleja antioksidantteja sisältäviä ruokia vaan lisäravinteita, joissa on runsaasti antioksidantteja. Tämä voi tuntua radikaalilta väitteeltä mutta se perustuu laajoihin tutkimuksiin. Asiaan voi perehtyä tässä yhteenvedossa: http://hyvinvointi.ts.fi/yleinen/antioksidantit/
Nämä parantumiset pahanlaisesta syövästä ovat tässä esillä koska ne ovat tositapauksia. En minä kiistä etteikö koululääketieteestä olisi hyötyä. Vakavasti otettava kysymys: Mikä mahtaa olla onkologien nykykäsitys siitä olisiko hyvä kemoterapiajakson aikana suositella syöpäpotilaalle sellaista ruokaa, jossa on VÄHITEN antioksidantteja?
Tiedän, että tästä on ollut kaksi käsitystä ilmassa. Onko tullut lisäselvyyttä aika absurdiin tilanteeseen? Tämänkö takia sairaalaruoka on niin kelvotonta ja ohjeistus kotihoitoon niin outoa, jotta solumyrkyt tehoaisivat paremmin?
Koululääketieteen toivo lepää täsmällisten biologisten lääkkeiden kehitystyössä.
Lukijoiden ohjauksen tässä blogissani, voit toki lopettaa. Täällä osataan ajatella omilla aivoilla.
Se lienee totta, että ilmoitetut tapaukset ovat valtaosin totta. Mutta tiedät hyvin, että tuollainen ilmoitus ei tarkoita mitään siitä, että parantuminen olisi johtunut ilmoittajan mainitsemalla tavalla tai ansiosta. Suomessa onneksi potilaat vielä ottavat vastaan verorahoilla kustannetun hoidon lähes poikkeuksetta. Silti he näyttävät tulkitsevan, että parantuminen johtui jostain tuotteesta, jota he ovat käyttäneet. Jos nuo tuotteet olisivat tehokkaita, ne olisivat osa hoitoa. Ihminen on vain mestari yhdistämään toisiinsa liittyviä asioita, riippumatta siitä onko niillä todellista yhteyttä vai ei.
Harmillista nähdä tuollaista asenteellisuutta sinussa, Juhani.
Miksi vääristelet antioksidanttiasiaa? Missään ei ole edes vihjattu siihen, että terveellinen ja monipuolinen antioksidantteja sisältävä ruoka ei olisi suositeltu myös syöpäpotilaille. Mutta on kokonaan eri asia on käyttää antioksidantteja suurina annoksina ikään kuin hoitona ravintolisinä. Tämä saattaa olla haitallista, tai siitä ei ainakaan ole hyötyä.
Tässä asiassa olisin toivonut asiallista keskustelua.
En ymmärrä Knuutin ajatusmaailmaa, eihän antioksidantteja ole käytetty yksinomaan syövän hoidossa kuten yrittävät asian vääristää vaan lisänä sittemmin kun sytostaatit ovat tuhonneet solukot, myös terveet jonka jälkeen tuleville soluille olisi oikeata ravintoa kehossa ( vitamiinit & hivenaineet ) josta tervehtyminen käynnistyisi oikealla tavalla , eikä sairaalan vellin litkuilla sekä sokeroiduilla jugurteilla.
Ja tämän Knuutin tarjoama vääristelemä ajatusmaailma tuntuu vallitsevan koko lääkärikuntaa, siis toinen näkökanta on ensin tuhotaan sairastuneet (mitokontriot) ja sittemmin annetaan uusille soluille ravintoa jotta tervehtyminen tapahtuisi ravinnolla eikä koululääketieteen tarjoamalla kortisoni tuubilla ruokalautasella.
Itse sanoisin että monelta osin koululääketiede on uskomus-hoitoa, ettäkö Burana hoitaisi jonkun vaivan , eihän toki , vaan vaivan <aiheuttaman tuntemuksen, joten vaiva pysyy elimistössä, ikään kuin pidä vaivasi ja syö lääkkeitä ja lääketehdas kiittää, myöskin lääkäri kun potilaita riittää.
Mitä mieltä olet hopeaveden käytöstä? Onko sillä mielestäsi hyviä vai huonoja vaikutuksia terveyden kannalta. Mielestäni se on ensiarvoisen tärkeä hoidettaessa esim. bakteeri, virussairauksia jne.
Kolloidihopeavesi on mielestäni turvallinen tuote. En ymmärrä asiasta noussutta kohua. Ystäväni Sven-Erik Nordin (Ruotsi) on menestyksellä hoitanut pahaa syöpäänsä mm. hopeavedellä. Jos ruotsin kieli on hallussa, niin kannattaa tämä sivu kahlata läpi: http://www.svaradoktorn.se/425558358
Hei, kerrot hopeavedestä mielipiteesi, joka on vastoin kaikkea sitä tietoa, joka asiasta on. Onko tämäkin THL:n tiedot vain pelkkää salaliittoa: https://thl.fi/fi/-/terveystuotteena-markkinoitu-hopeavesi-on-juotuna-yksiselitteisesti-haitallista
Juhani, sinun käsityksesi kolloidihopeavedestä on aivan outo ja virheellinen. Voisit tutustua tähän sivustoon avoimin mielin: http://thesilveredge.com/articles/
Et voi olla vastauksessasi tosissasi? Ohjaat minut tuotemarkkinoijan sivuille! Kyllä sinun aikanaan tiedettä tehneenä henkilönä pitäisi nämä tietää, mistä tietoa löytyy. Sen perusteella voinee päätellä, että jaat dysinformaatiota tahallasi. On vähintään erikoista, että uskot tuotemyyjien sivustojen tietoja enemmän kuin kaikkien terveysviranomaisten, toksikologien ja eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden tutkittuun tietoon perustuvaan kantoja.
Osuit väärään, Juhani. Tuotemarkkinoijan sivusta ei todellakaan ole kyse.
Jos syöpä on aivoissa eikä sitä voi leikata, mikä avuksi?
En kovin mielelläni kommentoi mitään julkisesti. Pistä sähköpostia, Ilkka.