Oletko kokenut “juoksijan taivaan”, sen hurmoksellisen tilan, jolloin juoksu sujuu euforisesti, endorfiinihumalassa, energian riittäessä ikään kuin rajattomasti? Minä olen, ja minua kiinnostaa tämä ilmiö. Siksi vähän tarinaa tästäkin ilmiöstä ja varsinkin liikunnan tuomasta hyvästä olosta.
Hyvinvoinnin varaan rakennettu liikuntakokemus
Liikuntaa ja hyvinvointia on paljon tutkittu ja mietitty mikä panee urheilijan yhä edelleen etsimään rajojaan kilpailukentillä. Mikä pitää kilpailuvietin hengissä, vaikka voisi olettaa, että rauhallisemminkin saattaisi elämäänsä viettää?
Minä olen sitä mieltä, että kilpailu tuo liikkujalle kerta kaikkiaan niin hyvän olon, että onnistumisen riemua ei haluta jättää kokematta. Liikuntakokemus on niin vahva, että se automaattisesti rakentaa hyvinvointia ja terveystietoisuutta.
Pidän tätä urheilijoilla esiintyvää kilpailuviettiä erityisen suuressa arvossa. Panostaessaan omaan lajiinsa, urheilija kokee sitoutuvansa liikunnan jatkamiseen. Siinä missä joku kokee pari liikuntakertaa viikossa riittäväksi, urheiluun kilpailumielessä panostava tuntee olon hyväksi ehkä vasta sitten kun liikunta on jokapäiväistä ja tavoitteellista.
Mielekäs liikunta koukuttaa
Näen silmieni edessä urheilijan, joka kokee suurta mielihyvää, liikunnan antaessa hänelle kivuttomuutta, nuorekkuutta, riemua ja vapautta. Jos liikunnan seuralaisena olisi kipu, liiallinen väsymys tai vaikkapa ahdistus, silloin innostus laimenisi ehkä jopa hiipuakseen kokonaan.
Kun liikunta on terveellä pohjalla, silloin se on mielekästä, koukuttavaa, osana omaa arvokasta elämää. Liikunnasta saatava nautinto ja sen jälkeinen hyvän olon tunne, on erittäin tärkeässä roolissa. Nautinto, voimakas halu kehittyä omassa lajissaan ja vahva kilpailuvietti ohjaavat urheilijaa eteenpäin. Miksi jatkaisi liikuntaa, kilpailua, jos se tuntuisi mielettömältä ja jos se olisi ilman tarkoitusta, palkintoa ja päämäärää?
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan liikunta tuottaa kokonaisvaltaista kukoistusta elämään. Kyseessä on asia, johon vain harvat käyttävät runsaasti aikaa, mutta nämä harvat saavat siitä runsaasti mielihyvää. Ojasen mukaan liikunnan mielihyväarvo on lähes yhtä korkea kuin seksin, seurustelun ja rentoutumisen.
Terveenä on helpompi elää ja urheilussa kokemiamme sosiaalisia suhteita ei voi korostaa liiaksi. Missä muussa yhteisössä voi kokea yhtä hienoa yhteisöllisyyttä kuin kilpasiskojen ja -veljien kanssa urheilukentillä, halleissa ja maastoreiteillä?
Liikunta hoitaa mieltä
Liikuntaa nähdään yhä useammin mielen hoitokeinona muiden menetelmien joukossa. Onhan liikunta sisällytetty masennuksen Käypä hoito -suosituksiinkin. Liikunta lievittää tutkitusti masennusta ja ahdistusta. Liikunnasta saadaan hyvinvoinnin kokemuksia, jotka ruokkivat tervettä mieltä. Onnistunut urheilusuoritus ruokkii maksimaalisesti mielihyvää. Mitä enemmän mielihyvää, sitä onnellisempi ihminen on.
Mielestäni liikunnan positiivinen vaikutus mieleen korostuu vielä kilpailutilanteessa. Siinä missä urheilija kouliintuu kohtaamaan kilpakaverinsa rennossa kisassa, hänen kilpailua harrastamaton kanssakulkijansa joutuu kohtaamaan elämän stressitilanteet ehkä heikommin varustein. Tutkitusti liikunta auttaa tulemaan toimeen stressin kanssa. Kun tavoitteellinen liikunta vahvistaa stressinsietokykyä, se samalla suojaa mielenterveyttä.
Tutkijat puhuvat siitä miten säännöllinen liikunta nostaa henkilökohtaista haavoittuvuusrajaa, mikä suojaa mieltä entistä paremmin kaikissa kuormittavissa elämäntilanteissa. Liikuntaan liittyvä stressi on positiivista, motivoivaa, tavoitteiden täyttämiseen tähtäävää.
Tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että mikä tahansa liikunta ei ole eduksi mielenterveyden kannalta. Liikunnasta itsestään voi tulla stressin ja ahdistuksen lähde, jos siitä tulee pakonomaista toimintaa.
Ajatella, että meillä kaikilla on asioita, joiden parissa kukoistamme! Iloitkoon hän joka on löytänyt elämäänsä sisältöä kilpailuvietin virittämisestä huippuunsa.
Liikunnan tuoma mielihyvä näkyy aivoissa
Jo pitkään on tiedetty, että elimistömme itse tuottaa mielihyvähormoneja endorfiineja, enkefaliineja ja serotoniinia. Verestä voidaan mitata korkeita beeta-endorfiinimääriä esimerkiksi silloin kun urheilija kokee erityisen suurta mielihyvää liikunnassa. Kestävyyslajien edustajat tuntevat ilmiön ”juoksijan taivas” (Runner’s high), jolloin juoksu sujuu euforisesti, endorfiinihumalassa, kuin hurmiotilassa, energian riittäessä ikään kuin rajattomasti.
Endorfiineista ja muista elimistömme tuottamista opioideista tiedetään paljon, mutta merkittävä osa tiedoistamme on peräisin eläinkokeista. Vaikka koe-eläimillä onkin pystytty sammuttamaan kiputiloja runsaan liikunnan avulla, se ei vielä tarjoa aukotonta selitystä siihen miksi säännöllinen liikunta voi toimia kipulääkkeenä.
Antropologit ovat otaksuneet, että liikuntavietti syntyi ihmisessä hyvin varhaisessa vaiheessa. Meidän kaukaiset esi-isämme nauttivat juoksemisesta ja kokivat mielihyvää esimerkiksi juostessaan saaliseläimiä kiinni ja saadessaan näin ruokaa palkinnoksi. Mielihyvän taustalla oleva palkitsemisjärjestelmä on säilynyt, koska se on ollut kilpailuvaltti luonnossa.
Tutkijoiden mukaan on oletettavaa, että juoksijan taivas on alunperin ollut kannustin, joka on auttanut ihmistä jaksamaan eteenpäin silloin, kun voimat ovat loppumassa ja lihaksia jo särkee. Ihmislajin ja oman yhteisön säilymisen kannalta on ollut tärkeää, että yksilöt ovat pystyneet ottamaan itsestään kaiken irti. Hikiliikunnan tuottamasta hyvästä olosta saadaan siis kiittää muinaisia metsästäjiä.
Aivoista pystytään nykyään ottamaan tarkkoja kuvia ja silloin on selvinnyt, että liikunnassa tuntemamme mielihyvä, näkyy aivoissa. Käytetyt merkkiaineet eivät yhtä merkittävässä määrin sitoutuneet opioidireseptoreihin tunteja kestäneen liikuntasuorituksen jälkeen verrattaessa liikuntaa harrastamattomaan ryhmään. Tutkijat antoivat tälle ilmiölle seuraavan selityksen: merkkiaineet eivät voineet sitoutua opioidireseptoreihin liikuntaryhmässä, koska elimistön vapauttamat opioidit olivat täyttäneet nämä reseptoripaikat.
Varsin vilkkaan tutkimuksen kohteena on se miten aivoissa näkyy liikunnan tuoma hyvä olo ja on odotettavissa, että lähivuosina tieto juuri tällä alueella lisääntyy huomattavasti. Aivojen mielihyväjärjestelmä on monimutkaisen säätelyn varassa, jossa yhteistyötä tekevät hermoradat, aivojen lukuisat välittäjäaineet ja säätelyjärjestelmät.
Vaikka kaikkea ei tiedettäisikään mielihyvän synnyn biokemiasta, monelle meille riittää se tieto, että liikunta todellakin tuo euforisen hyvän olon ja kovinkaan hassua ei ole liikkua kilpailumielessä kaiken ikää!
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
