Kirjoittajat: Ari Kaihola ja Christer Sundqvist
Viranomaistemme mukaan koronarokotteet ovat tarpeellisia ja turvallisia
Koronaviruspandemia (COVID-19-pandemia) jatkuu edelleen ja mikään ei viittaa siihen, että se pian olisi loppumassa. Lue tästä Wikipedia-artikkeli, joka käsittelee COVID-19-tautia. Hämmästyttävän tomeran maailmanlaajuisen tieteellisen ponnistelun myötä valmistui useita koronarokotteita hyvin lyhyessä ajassa koronapandemiaa hillitsemään. Lue tästä artikkeli koronarokotteista.
Myyntiluvat koronarokotteille irtosivat hämmästyttävän nopeassa aikataulussa. Lääkeyritykset ovat tehneet hyvän tilin ja ihmiskunta on pelastunut. Vai onko?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ovat vuosien mittaan tarjonneet taudin kulusta ja rokotusten etenemisestä runsaasti tietoa meille suomalaisille. Varsin suosittu oli suomalaisyleisölle tarjottu tilaisuus (14.9.2022) saada tarkkaa tietoa koronarokotteista. Voitte tutustua viranomaisten jakamaan tietoon ja katsoa yleisötilaisuuden johdosta tallennetun videon tästä linkistä.
Viranomaisemme ovat vakuuttaneet meille, että koronarokotteet ovat tarpeellisia ja turvallisia. Rokotteita on annettu maailmanlaajuisesti yli 12 miljardia annosta (syksyyn 2022 mennessä). Suomessa rokotteita on annettu yhteensä 12,8 miljoonaa annosta. Viranomaisemme tulkitsevat, että rokotteet ovat riittävän turvallisia, jotta niitä voidaan käyttää myyntiluvan mukaisesti vakavan koronataudin ehkäisyyn. Tauti toki tarttuu vaikka on saanut rokotteen, mutta se ilmeisesti podetaan lievemmässä muodossa.
Rokotteet aiheuttavat haittoja ja niitä on kerätty Eurooppalaiseen haittavaikutustietokantaan, joka löytyy tästä linkistä. Hanna Nohynek ei ollut täysin vakuuttunut siitä onko tietokannasta hyötyä syy-seuraussuhteen ratkaisemisessa eli miten haitallinen koronarokote mahdollisesti on. Hyvä kuitenkin, että tietoa haittavaikutuksista kerätään.
Tämä viranomaisnäkökulma on kirjoitettu tasapuolisuuden kannalta. Lukekaa tarkkaan ylläolevan tekstin linkkien alta paljastuva tieto.
Kolikon toinen puoli
Kolikon kääntöpuolena esitellään kuitenkin rakkaiden lukijoitteni arvioitavaksi kriittisempikin näkökulma. Kriittisyys on aina paikallaan varsinkin kun tässä koronapandemian hoidossa on erittäin paljon epäselviä kohtia.
Ari Kaihola on taas ahkeroinut ja selvitellyt koronarokotusten turvallisuutta, toimimattomuutta (!), rokotusten aiheuttamaa ylikuolleisuutta (!) ja voimistuvaa vaatimusta koronarokotusten lopettamiseksi.
Meillä on siis kaksi vastakkaista näkökulmaa koronarokotteista: 1) Koronarokotuksia pitää jatkaa (viranomaisnäkökulma) ja 2) Koronarokotukset pitää välittömästi lopettaa (monen lääkärin ja tiedemiehen vaatimus, mukaan lukien tämän artikkelin kirjoittajien edustama näkökulma).
Tarjoamme siis tasapuolisuuden ja rehellisyyden nimissä keskustelunavauksen koronarokotteista. Pyydämme pitämään keskustelun asiallisena!
Koronarokotukset lopetettava!
Koronarokotusten lopettamista vaativat maailmalla jo monet lääkärit ja muut tiedemiehet. Yksi tuoreimmista ja arvostetuimmista asiantuntijoista on israelilainen, USA:n MIT:ssä professorina toimiva ja lääketurvallisuuteen erikoistunut Retsef Levi. Hänen 6min puheensa on katsottavissa Twitteristä ja se julkaistiin 30.1.2023. Ydinasia hänen sanomastaan menee suomennettuna jokseenkin näin: “… ei ole muuta eettistä tai tieteellistä vaihtoehtoa kuin vetää nämä lääketeollisuuden tuotteet pois markkinoilta ja lopettaa kaikki mRNA rokoteohjelmat. Tämä on selvästi lääketieteellisen historian epäonnistunein tuote niin tehokkuutensa kuin myös turvallisuutensa osalta.”
John Cambell esittää Youtubessa mielenkiintoisiä lääketieteellisiä tietoiskuja. Tässä esityksessä UK data, massive shift in vaccine risk / benefit analysis, joka on tallennettu 28.1.2023, hän kertoo NNV käsitteestä eli kuinka monta henkilöä eri ikäryhmissä pitää rokottaa, että yksi säästyisi sairaalakäynniltä. 26.1.2023 tallennetussa tietoiskussaan hän käy läpi viimeaikaista ylikuolleisuutta 30 eri maassa: Excess deaths in 30 countries. Hän ei uskalla vaatia rokotusten lopettamista (oletettavasti pysyäkseen Youtubessa), mutta vaatii kyllä selitystä Britanniaa vaivaavasta ylikuolleisuudesta.
Sokerina pohjalla Aseem Malhotran 1h 10min pituinen luento 23.11.2022 Has Big Pharma Hijacked Evidence Based Medicine? , jonka lopuksi hän kehottaa osallistujia vaatimaan ja vaatii itsekin ”Nimeni on Aseem Malhotra ja pyydän terveysministeriä pysäyttämään mRNA-rokotukset välittömästi, kunnes kaikki rokotteita koskeva raakadata on julkaistu ja se on analysoitu riippumattomasti”.
Koronarokotteen toimimattomuus
Vaikka tämä tutkimus (1) ei ole vielä vertaisarvioitu, se on peräisin luotettavasta lähteestä (Cleveland Clinic) ja siihen osallistui yli 50000 sairaalan työntekijää. Alla kuva 2 em. tutkimuksesta. Siitä näkee selvästi COVID-19 bivalentin booster-rokotteen tehottomuuden – tai oikeammin negatiivisen tehon. Mitä useamman rokotteen on ottanut, sitä useammin saa koronan – kuvassa alin on rokottamattomien (musta) sairastumistiheys ja siitä ylöspäin järjestyksessä 1, 2, 3 ja useampia koronarokotteita ottaneiden tilanne vastaavasti.
Mikä tuon sitten aiheuttaa? Viime vuoden tammikuussa Reuters uutisoi (2) EMA:n varoituksesta liian usein toistuvien samanlaisten rokotteiden aiheuttamasta immuunijärjestelmän ’väsymisestä’. Parempi selitys ilmestyi (3) vasta joulukuussa 2022, kun tutkijat huomasivat useiden COVID-rokotusten vaikuttavan ihmisen vasta-aineiden siirtymään – mitä useampia rokotteita annetaan, sitä enemmän vasta-aineet (verenkierrossa sijaitsevat IgG:t) siirtyvät IgG3:sta IgG-4:ään. Tämä on siitä huono kehityskulku, että IgG3 on juuri se, joka eniten toimii viruksia vastaan. IgG4 sen sijaan ”muodostuu pitkäaikaisessa altistuksessa tartuntatauteihin liittymättömille antigeeneille”.
Tutkimuksen (3) kuva 1 lisämateriaaleissa näyttää selkeästi, kuinka 3. rokotuskerran jälkeen IgG3 painuu lähes nolliin, kun vastaavasti IgG4 lisääntyy moninkertaiseksi.
IgG3 vähentyminen itsessään aiheuttaisi kai vain tuon ensimmäisenä viitatun tutkimuksen mukaista (virus-)tartuntojen lisääntymistä, mutta myös IgG4:n lisääntymisellä on vakavia vaikutuksia terveyteen: IgG4-related disease.
Wikipedia-artikkelista: ”IgG4:ään liittyvä tauti on krooninen tulehduksellinen tila…” ja siihen liittyvässä taulukossa ainakin Cardiovascular-kohdassa oireet ovat hyvin paljon samoja, joista julkisuudessa (ei valtamediassa) paljon kirjoitetaan: ”sydänpussin tulehdus, aortan repeämä, sydänperäinen hengenahdistus (angina) ja äkkikuolema.” Suomeksi tietoa löytyy Duodecim-artikkelista IgG4:ään liittyvä sairaus – monen näennäisesti yhden elimen tautitilan yhteinen nimittäjä.
Missä määrin havaittu IgG3 antigeenien vaimeneminen ja painopisteen siirtyminen IgG4:ään vaikuttavat maailmalla todettuun ylikuolleisuuteen ja/tai koronatartuntojen suurempaan uusimisriskiin suhteessa rokotusten määrään, on vielä mahdoton sanoa.
Koronakotteen tuottama piikkiproteiini
Kanadalaisen Maria Gutschin Review of Quality Issues with mRNA Injections 5 Nov 2022 esityksessä on mainittu piikkiproteiinien koko – se on alkuperäisessä Wuhan-viruksessa 141 Kda, mutta rokotteen mRNA:n tuottamana 180 Kda. Ne eivät ole samanlaiset. Lisäksi rokotteen mRNA tuottaa 100 kertaa nopeammin piikkiproteiinia verrattuna alkuperäiseen. Tämä on saatu aikaan mRNA:n ’ohjelmamuutoksella’ (4) eli vaihtamalla sen n. 4200 ’riviä’ (nukleotidia) pitkästä koodista muutaman rivin sisältö toisenlaiseksi (codonien aminohapot vaihdettu toisiksi). On erittäin arveluttavaa ryhtyä tekemään geneettiseen koodiin muutoksia, joiden kerrannaisvaikutukset ovat hämärän peitossa. Vaikka haluttu vaikutus (lisää piikkiproteiineja) saatiinkin aikaan, niin mitä muuta tapahtui? Ovatko nopeasti tuotetut piikkiproteiinit oikein laskostuneita? Väärin laskostuneet proteiinit lisäävät prionisairauksien riskiä (CJD). Lisäksi ’ohjelmakoodissa’ on lukuisia proprietary-osuuksia piikkiproteiinin tuotannon lisäämiseksi, mutta näiden toiminnasta ei anneta tietoa ulkopuolisille.
Piikkiproteiinia tulee joka rokotuskerralla lisää. Se on myrkyllistä elimistölle ja aikaansaa immuunijärjestelmän hyökkäyksen niitä soluja vastaan, jotka ovat alkaneet tuottaa piikkiproteiinia. Jos rokote osuu verisuoneen, on seurauksena mRNA:n päätyminen nanolipidipartikkeleiden mukana mihin tahansa elimeen. Sydämessä se aiheuttaa sydänlihastulehduksen ja verisuonien pinnassa tulehdusreaktioita, jotka laukaisevat verihyytymiä ja -tulppia. mRNA:n toiminta ei myöskään aina lakkaa muutaman päivän kuluttua, kuten oli luvattu. Pidempiäkin aikoja kuin tämä vähintään 15 vrk (5) on raportoitu.
Haittailmoitukset ja rokotehaitat
USA:n VAERS tietokantaan on kirjattu jo yli 30 000 kuolemaa koronarokotteen saamisen jälkeen (6). Suomessa FIMEAn sivuille on ilmoitettu 182 kuolemantapauksesta vastaavasti (7): ”27 tapauksessa on käytettävissä oikeuslääketieteelliseen ja 34 tapauksessa lääketieteelliseen kuolemansyynselvitykseen perustuva kuolintodistus. Näistä alle viidessä henkilön epäillään menehtyneen koronarokotteesta aiheutuneeseen haittaan. Lisäksi yhdeksässä tapauksessa koronarokotteen on arvioitu myötävaikuttaneen henkilön menehtymiseen.” Noiden tarkemmin tutkittujen osalta kuolema on johtunut rokotteista vähintään 6,5% tai enintään 21,3%:ssa tapauksista. Yo. linkkien mukaan mikään noista ei välttämättä sisällä ruumiinavausta kuolinsyyn selvittämiseksi.
Ruumiinavauksiin perustuvia tutkimuksia on tehty hyvin vähän. Japanissa 54 koronarokotuksen saanutta ja sen jälkeen kuollutta (8) tutkittiin rokotehaittoja silmälläpitäen. Heistä 8:n kuolema voitiin yhdistää rokotteisiin ts. oikea lukema voi olla jotain 15% luokkaa myös Suomessa.
Suomennettu Jessica Rosen haastattelu aiheesta VAERS, 50min. 20.10.2022, ’VAERS- rokotehaittojen raportointijärjestelmän aineisto – Jessica Rose & Maajid Nawaz (suom.)’
“VAERS:iin raportoitujen haittatapahtumien keskimääräinen luku on ollut viimeisen 30 vuoden aikana n. 39 000 ilmoitusta vuodessa. Eli mietipä tuota hetki – me olemme nyt menossa 1.3 miljoonan ilmoituksen vauhdissa – ja vain kolmen tuotteen osalta; tuo on aivan valtava hyppäys, sitä on mahdotonta kieltää.” ja ”50% rokotehaitoista ilmenee ensimmäisen 48 tunnin aikana ja 70% ensimmäisen 10pv aikana” ja ”useissa maissa ensimmäiset 14pv rokotteen antamisen jälkeen henkilö luokitellaan rokottamattomaksi”. Jos siis joutuu sairaalaan tuona aikana vaikkapa rokotehaitan vuoksi, sinut määritellään rokottamattomaksi.
Kannattaa lukea tuolta sivulta myös tohtori Jessica Rosen esittely (klikkaa + MORE sivun oikeassa reunassa).
Tällaiset lausunnot kahden vuoden takaa hymyilyttäisivät, ellei asia olisi niin vakava: ”Oireet johtuvat siitä, että rokote toimii, muistuttaa suomalaisasiantuntija.”
Reutersin faktantarkistajien läpikäymä thaimaalaisilla lapsilla tehty tutkimus toteaa lopussa: ”Virheellinen. COVID-rokotetuista vain 18% sai havaittavia sydänoireita, ei kolmannes. Ja vain yhdellä 301:stä oli hoitoa vaativa sydänlihastulehdus, ei yhdellä 43:sta.” Siis se Reuters, jonka hallituksen puheenjohtaja James C Smith istuu myös Pfizerin hallituksessa, paljasti väärin tulkitun tutkimuksen. Ja faktantarkistajien mielestä 18%:lle lapsista sydänvaivojen saaminen koronarokotteesta (9) on jotenkin hyväksyttävää?! Huh!
Vastuu rokotehaitoista
Pfizer yhdessä FDA:n kanssa yritti salata rokotteen tutkimustulokset 75v ajaksi. Tämä ei onnistunut, kun tuomari määräsi Freedom of Information Act (FOIA) lain perusteella julkaisuaikatalun nopeutettavaksi 500 sivun kuukausivauhdin sijasta 55000 sivuun kuukaudessa (10). Yhdelläkään rokotevalmistajalla, joka nykyisiä hätäkäyttöluvalla markkinoille tulleita rokotteita valmistaa, ei ole vastuuta tuotteidensa aiheuttamista haitoista tai kuolemista. Ainoan poikkeuksen tekee, jos lääkeyhtiö pystytään osoittamaan syylliseksi tahalliseen harhaanjohtamiseen tai muuhun rikokseen.
Ylikuolleisuus
Englannissa ja Walesissa ylikuolleisuus on jatkunut myös tämän vuoden puolelle ollen n. 3000 per viikko. Todellista syytä Suomen ja muiden länsimaiden ylikuolleisuuteen ei pystytä piilottamaan loputtomiin. Se alkaa paljastua viimeistään siinä vaiheessa, kun tilastot kuolleista ikäryhmittäin julkaistaan. Euroopan tasolla ylikuolleisuus on kohdistunut erityisesti alle 15-vuotiaisiin ja se alkoi jokseenkin 2021 lokakuun alussa ja on ollut korkeinta vuoden 2022 aikana (tilastografiikassa kuvaaja 0-14 years) (11). Suomesta tätä tietoa saadaan odottaa tämän vuoden loppuun, mikä tuntuu kummalliselta, kun noissa Euromomon tilastoissakin Suomen luvut ovat jo mukana.
7.10.2021 vielä ajateltiin rokotteilla saatavan laumasuojaa. Pääministeri Sanna Marin: “Emme ole vapauttaneet yhteiskuntaa liian aikaisin”, ”- Lähettäisin ihmisille selkeän viestin siitä, että vastuullinen teko on ottaa rokote. Suojatakseen itseään, suojatakseen kanssaihmisiä ja koko yhteiskuntaa.” Tämähän osoittautui hieman myöhemmin toiveajatteluksi.
Nyt Hesari kirjoittaa ylikuolleisuudesta näin: ”Suomalaisia kuoli vuonna 2022 historiallisen paljon”; ”Suomalaisia kuoli yhteensä 62 886. Verrattuna vuoteen 2021, määrä on 5 227 henkeä enemmän. Kuolleiden määrä on suurin sitten sotavuosien. Samaan aikaan suomalaisia syntyi pienin määrä yli 150 vuoteen.”
Tilastokeskus otsikoi: ”Kuolleita historiallisen paljon Suomessa vuonna 2022” ja YLE vain hieman muuttaen: ”Kuolleita oli historiallisen paljon Suomessa vuonna 2022”.
Viralliset tahot käyttävät mielellään verukkeena suurten ikäluokkien vanhenemista syynä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Tämä on kestämätön peruste, koska tilastoinnissa ja elinikäennusteissa on otettu tämä tekijä huomioon. Ei eläkkeisiin vaikuttavissa laskelmissakaan voi jättää tätä huomiotta ja nykyisissä ylikuolleisuustilastoissakin suurten ikäluokkien suurempi kuolleisuus on otettu huomioon – se sisältyy normaaliin (perus-) kuolleisuuteen. Allaolevaan grafiikkaan luvut on otettu em. kolmesta kotimaisesta uutislähteestä.
Sisältääkö COVID-kuolleet vielä noissa luvuissa myös 40% sinne kuulumattomia kuolemia (12), tätä ei em. artikkeleista pysty saamaan selville. Jos näin on, merkitsee se grafiikassa olevien punaisten osuuksien pienenemistä ja vastaavasti sinisten osuuksien kasvua 40 prosentilla. Aika surkea tulos, kun otetaan huomioon 2020 jälkeen vuosittain lisääntynyt rokotekattavuus. Vai onko se sittenkin se oikea syyllinen?
Viime vuoden korkein kuolleisuuskuukausi oli Suomessa marraskuu. Yhdessä Kyproksen kanssa Suomi oli Euroopan kärjessä. Tilastossa kuukausittaisia lukuja on verrattu 2016-2019 keskiarvoihin. Nyttemmin tilanne on Suomen osalta parantunut.
Korruptio ja sensuuri
Suomessa niin THL kuin Suomen rokotetutkimus saavat osan tuloistaan yksityisiltä toimijoilta, käytännössä lääketehtailta ja niitä lähellä olevilta säätiöiltä, mm. Bill Gatesilta: ”Gatesin säätiö rahoittaa jo 20 miljoonalla dollarilla eli 18,4 miljoonalla eurolla Tampereen yliopiston koordinoimaa toista tutkimusta.” (13) Ulkomaiset kansaa palvelemaan tarkoitetut laitokset ovat huikean paljon korruptoituneempia (14):
- Australia’s Therapeutic Goods Administration — 96% of budget derived from industry
- Europe’s EMA — 89%
- U.K.’s MHRA — 86%
- Japan’s Pharmaceuticals and Medical Devices Agency — 85%
- U.S. FDA — 65%
- Health Canada — 50.5%
Ei näin! Julkisten toimijoiden ei pidä ottaa vastaan rahoitusta yksityisiltä, koska sananlasku, ’kenen leipää syöt sen lauluja laulat’ pitää paikkansa myös tässä yhteydessä. Tuollaisten toimijoiden sanomaan on mahdotonta luottaa. Maailmanlaajuisesti tämä korruptoiva käytäntö pitää muuttaa esim. sellaiseksi, että valtiot rahoittavat noiden virastojen toiminnan kokonaan ja kustannusten peittämiseksi lääketehtaita tulee verottaa. Tätä on ehdottanut esim. Kokoomuksen kansanedustaja viime heinäkuussa: ”Kansanedustaja sai tarpeekseen: THL pitäisi uudistaa kokonaan”.
”Laaja rokoteohjelma ei myöskään takaa parempaa väestön terveyttä. Yhdysvalloissa on maailman laajin ja osittain pakollinen rokoteohjelma (26 eri rokotetta 1 ikävuoteen mennessä, Suomessa 12), silti lapsikuolleisuustilasto ei ole erityisen mairitteleva (15): viimeinen eli huonoin sija 34 maan joukossa huolimatta suurimmasta määrästä rokotuksia. Sattumaako?”
Ylläoleva lainaus on peräisin aikaisemmasta (2016) rokotteita käsittelevästä kirjoituksestani Tiesitkö tämän rokotteista (tällä samalla sivustolla). Hämmästyksen oli suuri, kun nyt hakiessani tuota kirjoitusta nimellä, sitä ei löytynyt sen paremmin Googlella kuin Microsoftin haullakaan. Vaikka monen on vaikea uskoa, mutta tässä tuli taas kouriintuntuva esimerkki siitä, miten meitä sensuroidaan ja ohjataan pois ”väärän” tiedon lähteistä.
Sensuuria tapahtuu monella tasolla – em. esimerkin lisäksi jokaisen valtamedian kommenttipalstoilla on omat ’kerberoksensa’, jotka pandemian uutisoinnin aikana ovat estäneet vapaan mielipiteiden vaihdon rokotuksista. Myös hyvin perustellut ja tieteellisiä lähteitä lainaavat kommentit on kylmästi hylätty, koska ne eivät olleet virallisen narratiivin mukaisia. Oma lukunsa on internetin ”faktan”tarkistajat. Monet näistä (em. Reuters -esimerkki) ovat lääketeollisuuden rahoittamia ja jopa Twitter otti ohjeita USA:n hallinnolta edistääkseen rokotteiden ottamista ja suitsi kriittisiä mielipiteitä. Hyvä esimerkki on tuolla aikaisemmin linkattu Jessica Rose, joka sai porttikiellon Twitteriin menettäen samalla 50000 seuraajaa. Se on nyt peruttu, kun Elon Musk vapautti tämän kanavan sensuurin ikeestä ostaessaan sen 40Mrd dollarilla. Hän potki pellolle tuhansia työntekijöitä (osa ’faktan’tarkastajia) ja vapautti rokotesensuurin sulkemia tilejä.
Toivottavasti tästä otetaan opiksi. Lääketeollisuuden pitää olla olemassa ihmisiä varten, ei ihmisten lääketeollisuutta varten ja yhteiseksi hyväksi tarkoitetut toimet, kuten rokotteiden pakottaminen massapelottelun avulla, kääntyvät helposti itseään vastaan. Onneksi Suomessa toimenpiteet ovat olleet maltillisempia kuin monessa muussa maassa eikä täällä ole pakotettu työpaikan menettämisen uhalla ottamaan kokeellista lääketeollisuuden tuotetta, kuten esim. Italiassa ja Itävallassa. Sairaanhoitajia on kyllä Suomessakin kohdeltu tässä asiassa väärin, koska koronarokote ei koskaan estänyt tartuntoja ja uusien tietojen perusteella jopa lisää niitä eikä sen ottaminen potilaiden suojelemiseksi siten ollut mitenkään perusteltua.
VIITTEET
1) Effectiveness of the Coronavirus Disease 2019 (COVID-19) Bivalent Vaccine
2) EU drug regulator expresses doubt on need for fourth booster dose / Reuters
5) Vaccine mRNA Can Be Detected in Blood at 15 Days Post-Vaccination
6) CDC Aware of Hundreds of Safety Signals for COVID Jab
7) Kooste koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksista, FIMEA
8) Autopsy findings of post-COVID-19 vaccination deaths in Tokyo Metropolis
10) ‘Paramount importance’: Judge orders FDA to hasten release of Pfizer vaccine docs
11) EUROMOMO, Excess mortality
14) Big Pharma’s Takeover of Modern Medicine Created a ‘Pandemic of Misinformed Doctors’
Etiopialainen Tedros Adhanom Ghebreyesus pystytti maaliskuussa 2020 hunajatolpan Pfizer-firmalle ja kumppaneille ruiskumiehille kun WHO julisti pandemian. Pfizer pomppasi 34 sijaa Fortune 500 listalla vuonna 2022. Koronan aikana USA ja Eurooppa sakkasivat ja Kiina ja Afrikka porskuttivat. Etiopian mies mullisti maailman talouden pillerifirmojen avulla.
Nyt, kun koronarokotteiden haitat ovat päässeet suuren yleisön tietoisuuteen, ovat ihmiset ryhtyneet kyseenalaistamaan muidenkin rokotteiden haitta-hyötysuhdetta. Yksi ilmiö on saanut ansaittua huomiota – se on kätkytkuolema (SIDS) eli pienten lasten selittämättömät kuolemat nukkuessa. Niillä on selvä yhteys hiljattain saatuun rokotukseen. Tutkimuksessa…
Vaccines and sudden infant death: An analysis of the VAERS database 1990–2019 and review of the medical literature
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34258234/
… todetaan: “2605:stä alle vuoden ikäisenä kuolleista ja rokotehaittatietokantaan (VAERS) raportoiduista lapsista 58% oli kuollut 3 päivää rokotuksen saamisen jälkeen ja 78,3% kuolemista tapahtui 7 päivän sisällä rokotuksesta.”
Mutta rokotuksistahan nuo kuolemat eivät tietenkään voi johtua!
Koronaviruspandemia johtui viruksen karkaamisesta Wuhanin laboratoriosta. Siitä on nyt 552 sivua todistusaineistoa, joka on saatettu USA:n FOIA-lain perusteella julkiseksi. Koska gain-of-function tyyppiset kokeet on kielletty USA:ssa, ‘viisaat’ tiedemiehet teettivät niitä Kiinassa. Seuraavana tutkimuksen kohteena olisi ollut MERS-koronavirus ja sillä tehtävät gain-of-function kokeet. Karkuun päästessään se olisi tappanut n. joka kolmannen tartunnan saaneen. Onneksi siihen asti ei vielä päästy!
Huh! Tuollaiset tiedemiehet pitää heittää vankilaan loppuiäkseen!
Lähdeaineistoon on tutustunut Robert Malone. Hän kertoo ensimmäisistä havainnoistaan tässä artikkelissa:
The Worst Atrocity in the History of the World has been Confirmed
https://rwmalonemd.substack.com/p/the-worst-atrocity-in-the-history?sd=pf
Iltalehti uutisoi tänään niin elinajanodotteen laskusta kuin syntyvyyden putoamisesta kaikkien aikojen pohjamutiin:
Elinajanodote laski eniten yli 50 vuoteen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c303f7d7-4440-40d8-af1d-229da1584ec2
Suomessa syntyi ennätysvähän vauvoja viime vuonna
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc8df155-3a6d-4f66-acfb-02bde41780ee
Hesari kertoo lisäksi, että nyt ollaan syntyvyydessä alimmalla tasolla sitten vuoden 1776:
Syntyvyydessä historiallinen romahdus: Luku matalin koskaan mittaushistorian aikana
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009533798.html
Duodecimin ei kannattaisi ihan kritiikittömästi julkaista ‘tutkimus’tuloksia. Kyseessä on mainitussa lehdessä julkaistu Editorial – lienee jonkinlainen pääkirjoitus. Sen on laatinut lääkäri Paul Offit, joka on tunnettu rokotefanaatikko.
Tutkimus: Koronarokotukset ovat turvallisia ja tehokkaita myös lapsilla
https://www.is.fi/terveys/art-2000009528618.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=iltapulu.fi&utm_content=promobox
Tässä linkki tuohon ‘tutkimukseen’:
COVID-19 Vaccines in Young Children—Reassuring Evidence for Parents, January 23, 2023
https://jamanetwork.com/journals/jamapediatrics/fullarticle/2800744
Kyseinen herra on joskus todennut, että lapselle voisi antaa vaikka 10 000 rokotetta kerralla ja lapsen immuunijärjestelmä kestää sen.
“Whether or not multiple vaccines overwhelm an infant’s immune system was the subject of a study published in the journal Paediatrics in January 2002 by Paul Offit of the Children’s Hospital of Philadelphia. He came to the 10,000 vaccine figure by first working out how much antibody would be required to fight a particular antigen.”
https://www.theguardian.com/science/2004/aug/12/thisweekssciencequestions1
Hänen löytämänsä tutkimus väittää, että sydänlihastulehduksia esiintyy lapsilla vain 1,8 miljoonaa rokotusta kohden. Aika iso ero tuossa kirjoituksessani käsiteltyyn thaimaalaislaislasten tutkimukseen, jossa hoitoa vaativa sydänlihastulehdus ilmeni yhdellä 301 lapsesta. Tuo tekee jo yli 3300 sydänlihastulehdusta miljoonaa kohden. Kaiken lisäksi tuolle väitteelle ei edes löydy vahvistusta hänen kirjoituksensa viitteestä 1, jonka kohdalla se oli mainittu. Sen sijaan kyseinen tutkimus (viite 1) on Prizerin rahoittama ja taisipa suuri osa sen tekijöistä olla Pfizerin palkkalistoilla (kappale Acknowledgements).
Peter C. Gøtzsche ja Maryanne Demasi ovat julkaisseet katsauksen koronarokotteen haitoista 22.3.2023. Se on nimeltään ‘Serious harms of the COVID-19 vaccines: a systematic review’ ja sitä varten he kävivät läpi 18 systemaattista katsausta, 14 satunnaistettua tutkimusta ja 34 muuta tutkimusta. Suuri osa tutkimuksista oli huonolaatuisia. Vakavia haittoja esiintyi rokotuksen saaneilla huomattavasti enemmän kuin plaseboa saaneilla. Yleisimpiä ne olivat boostereita saaneilla ja jo ennestään COVID:n sairastaneilla ja sittemmin rokotetuilla.
Koko katsaus on luettavissa tältä sivulta avautuvasta linkistä: https://www.scientificfreedom.dk/2023/03/22/serious-harms-of-the-covid-19-vaccines-a-systematic-review/
Noin 5000 amerikkalaislääkärin yhdistys, AAPS, on julkaissut vetoomuksen koronarokotusten lopettamiseksi ja mRNA tuotteiden vetämiseksi markkinoilta: https://aapsonline.org/aaps-statement-calling-for-moratorium-on-covid-19-injections-and-mandates/
Markko Hämäläinen / Järjen Ääni ry on 5.3.2023 julkaissut kirjoituksen ylikuolleisuudesta Suomessa. Se on otsikoitu:
YLIKUOLLEISUUS JA VAUVAKATO SUOMESSA VUONNA 2022
ja päättyy aforismiin “Yksi kuolema on tragedia, 13 000 kuolemaa on tilasto.”
Kannattaa lukea.
https://jarjenaani.fi/ylikuolleisuus-ja-vauvakato-suomessa-vuonna-2022/
Osuin Suomen Keskinäinen Lääkevakuutusyhtiö -sivulle:
“Korvauskäsittelyssämme on ruuhkaa ja tämän vuoksi käsittelyaika on tavanomaista pidempi.”
https://www.laakevahinko.fi/koronarokotteet/
Kohdassa
Kuinka paljon koronarokotteista on tehty vahinkoilmoituksia ja maksettu korvauksia?
paljastuu tieto, että noin joka kolmannessa (käsitellyistä) tapauksessa on siis päädytty korvauksen maksamiseen.
“Helmikuun 2023 loppuun mennessä koronarokotteista on tehty 2 446 vahinkoilmoitusta, joista on annettu 701 myönteistä päätöstä ja 1 312 kielteistä päätöstä. 441 tapausta oli käsittelyssä.”
Fimeaan on saapunut 18156 haittailmoitusta koronarokotteista, joten vain 13,5% niistä on siirtynyt edelleen korvausharkintaan.
Käsivarsi ja käsi alkoi täristä kolmannen koronarokotuksen jälkeen, joka oli eri merkkiä kuin kaksi ensimäistä jotka eivät aiheuttaneet mitään oireita. Kolmas piikki tuntui käsivarressa kuin sinne oli pakotettu “Madonna” täytettä. Sairastin myös koronan tämän jälkeen. Nyt minulla on sitten diagnosoitu Parkinsonismi. Mietin vaan onko tuolla koronarokotteella ja koronan sairastamisella yhteys tähän sairastumiseen… vai onko kyse vaan yhteensattumasta. Mikä olisi paras tapa taistella tätä pirullista sairautta vastaan?https://vjneurology.com/video/2stxlk5uilo-is-there-a-causal-link-between-covid-19-and-parkinsons-disease/
On se mahdollista. En muuta osaa neuvoa kuin laatia rokotehaittailmoituksen ellei sitä ole jo tehty. Omasta mielestäni korvaus haitasta on perusteltu, mutta eihän noista koskaan tiedä. Ilman haittailmoitusta sitä ei tietenkään saa. Tässä Britannian Yellow card -rokotehaittatietokannasta laadittu raportti kesältä 2021 toteaa Astra-zenecan paljon haitallisemmaksi kuin Pfizer (ks. taulukot 2 ja 3). Et maininnut oliko se kenties tuo 3. rokote?
COVID-19 Vaccine Associated Parkinson’s Disease, A Prion Disease Signal in the UK Yellow Card Adverse Event Database
“The current analysis showed a specific signal for an increased risk of Parkinson’s disease. There were 20 Parkinson’s disease reactions reported with the Pfizer vaccine and while 71 reactions (3.55 x 20) were expected in the AstraZeneca reports, there were 185 reactions actually reported (p=0.000024).”
https://scivisionpub.com/pdfs/covid19-vaccine-associated-parkinsons-disease-a-prion-disease-signal-in-the-uk-yellow-card-adverse-event-database-1746.pdf
Myös Fimean haittavaikutusilmoituksissa hermostolliset haitat ovat kaikkien koronarokotteiden kohdalla toiseksi suurin haittaryhmä (ks. Koronarokotteiden ilmoitetut haittavaikutukset rokotekohtaisesti):
https://www.fimea.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista
Noin vuosi sitten Britannian Yellow-cardissa Prizerin osalta oli 40 Parkinsoniin liittyvää ilmoitusta – ja paljon muita hermostollisia oireita: https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/1072043/COVID-19_mRNA_Pfizer-_BioNTech_vaccine_analysis_print.pdf
ja marraskuussa 2021 julkaistu vastaava lista Astra-Zenecasta sisältää 197 Parkinsoniin liittyvää ilmoitusta: https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/1078526/FOI_21-1345-4.pdf
Katsoin Campbellin videon, jossa hän käy läpi Tanskalaista tutkimusta. 9,3%:lla rokotetuista oli mRNA:ta kiertämässä verenkierrossa vielä 28 päivää rokotuksen jälkeen. Hän havainnollisti mitä aspiraatiotekniikka tarkoittaa ja että Tanskassa sen käyttäminen koronarokotuksissa on ollut sääntönä. Lisähavaintona oli, että löytyneet mRNA:t olivat 70 prosenttisesti samanlaisia kuin viruksessa ts. ‘ohjelmakoodi’ poikkesi alkuperäisestä n. 30% osalta (12:35 kohdalla).
https://www.youtube.com/watch?v=fWVxVd6IGgg
Suomessa ei aspirointisääntöä ole ollut käytössä ainakaan tämän mukaan, joten täällä mRNA:ta voi olla useammalla ja pidempään kiertämässä kuin Tanskassa.
“Rokotusturvallisuutta korostava päätöksenteko ei ole toteutunut covid-19-rokotustekniikan virallisessa ohjeistuksessa (THL). Edelleen ylläpidetään vanhaa perinteisten rokotteiden ohjeistusta (Plotkin 2004: ”Rokotuksissa aspirointia ei tarvita”), joka on covid-19-rokotuksiin soveltumaton ohje.”
https://www.mediuutiset.fi/debatti/mielipide-aspiroinnin-ohittaminen-on-covid-19-rokotustekniikan-virhe/652c846c-a1d0-4bd6-8c06-e8dd771c00f1
THL:n sivuilla kyllä huomioidaan mahdollinen neulan osuminen suoneen, mutta aktiivisesta aspiroinnista ei ole mainintaa:
“Miten toimin, jos rokotustilanteessa neulaan tulee rokotettavan verta?
Toimit kuten muidenkin rokotteiden kanssa: kun neula on osunut verisuoneen ja ruiskuun on tullut verta, muuta välittömästi neulan suuntaa, varmista, että se on lihaksessa ja anna rokote samaa neulaa ja ruiskua käyttäen.”
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronavirusrokotteet-eli-covid-19-rokotteet-ohjeita-ammattilaisille/ammattilaisten-kysymyksia-koronarokotuksista
Ehkä THL:n pitäisi ainakin päivittää / täsmentää ohjeistustaan?
Joulukuussa -22 Islanti otti kärkipaikan 43% ylikuolleisuudella ja toisena tuli Saksa 37%:lla. Suomi ja Norja olivat 21% tasolla. Kyproksen ylikuolleisuus oli pudonnut marraskuun 27,7%:sta 19,2%:iin.
https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/demo_mexrt/default/bar?lang=en
THL:n edustaja kertoi äskettäin TV:ssä, että ylikuolleisuuden syy on yksin korona. No jos rokotukset lisäävät koronaan noinkin selvästi, niin ehkä arvio oli oikea.
Politikoista sen verran, että silloinen tiede- ja kulttuuriministeri (nykyinen maa- ja metsätalousministeri) Antti Kurvinen, Keskusta, arvioi heti rokotuskampanjan alussa: ”Rokottamatonta voi verrata rattijuoppoon.”
Ei kylläkään kertonut, mihin rokotteen ottanut voisi verrata, mutta ehkä sekin hiljalleen tässä selviää?
Vermont on USA:n pienin osavaltio, n. Helsingin kokoinen. Joku tilastonikkari on tehnyt selkeät grafiikat siellä lisääntyneistä sydänkuolemista 2021 ja 2022 verrattuna 5 vuoden keskiarvoon ennen pandemiaa ja pandemian alkuvuoteen 2020. Niitä pystyy hyvin lukemaan vaikka ilman englanninkielen taitoakin. Kaikissa grafiikoissa 5v keskiarvot ovat vihreällä, 2020 vaalean sinisellä, 2021 keltaisella ja 2022 punaisella värillä. Useimmissa ikäryhmissä sydänkohtauksista johtuvat kuolemat ovat tuplaantuneet 5v keskiarvoon verrattuna (erityisesti grafiikka Exhibit C: Age-stratified deaths from cardiac arrest). Jos tuon lukemisen jälkeen vielä menee ottamaan koronarokotteita tai boostereita niin saa syyttää itseään, jos Darwin Award päävoitto napsahtaa kohdalle. Suomesta vastaavia grafiikoita saadaan odottaa tämän vuoden loppuun, jos saadaan sittenkään.
Vermontissa on ollut käytössä jokseenkin samat rokotteet kuin Suomessakin. Astra:n vaikutusalueella Britanniassa tulokset saattaisivat olla vielä hirveämmät. Kiitos Nohynekille ja kumppaneille, että uskalsivat poistaa sen valikoimasta hälytysmerkkien ilmaantuessa. Nyt pitäisi uskaltaa poistaa myös nuo mRNA-versiot.
Vermont had DOUBLE the Number of Fatal Cardiac Arrests in 2022 Compared to the Pre-Pandemic Average
https://ashmedai.substack.com/p/vermont-had-double-the-number-of?utm_source=direct&r=o7iqo&utm_campaign=post&utm_medium=web
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vermont
Afrikka erottuu maailman rokotuskattavuus tilastossa alhaisimmilla luvuillaan:
https://www.nytimes.com/interactive/2021/world/covid-vaccinations-tracker.html
Missä maanosassa koronaa ei enää juurikaan esiinny?
Mun hyvin läheinen ihminen oli hoitokodissa parkinsonin takia, ajatus ja järki toimi kuitenkin hyvin, vaikka kävelykyky oli mennyt. Itse olen sillä kannalla että hänellä oli lääkeparkinson (koko ikänsä söi rauhoittavia kahdellakin reseptillä..). Aina kun häneltä otettiin veriarvot (viimeiset 10 v), olivat ne kuin nuorella ihmisellä, eikä koskaan ollut mitään sydänoireita tms. Toisen tai kolmannen piikin jälkeen hän menehtyi seuraavana päivänä. Puhuin häntä hoitaneen lääkärin kanssa, ja hän sanoi laittavansa kuolemansyyksi parkinsonin. Tavallaan ymmärrän senkin, että jos lääkärillä perhe elätettävänä ja asuntolainaa ym, niin haluaa pitää työnsä..
Hei,
laaja ja monipuolinen kirjoitus, pari kommenttia.
Dr. Campbell ei voi vaatia rokotusten lopettamista Youtube kanavallaan, se rikkoisi kanavalle kehitettyä itsesensuuri säännöstöä. Seurauksena olisi 20 vuoden kertyneen opintomateriaalin (kyllä, afrikassa käytetään) tuho, tilin peruuttamisen seurauksena. Nörttiarmeijan totuusministeriöstä on kasvanut käsittämätön maailmanmahti. Siksi Dr. Campbell vaatii rokotusten lopettamista Rumble -kanavalla. Nörttien totuusministeriö ei vielä kiellä “vääriä totuuksia” muilla kanavilla. Big Brother ei ole selvästikään valmis vielä.
Sekä Dr. Campbell että kardiologi Dr. Malhotra olivat alkuun avoimesti rokotusten puolella, Malhotra käännytti ihmisiä mainstream tv kanavalla. Tarvittiin vain taatusti tutun potilaan, oman isän, kaatuminen käsittämättömään sydänkohtaukseen, joka sai tutkija-Malhotran liikkeelle ja seurasi takinkäännös.
Cleveland Clinic oli siis tutkimus terveydenhoito henkilökunnasta. Perustiedoista näkyy myös se, että ei-rokotettujen sairastettu korona oli 27 %:lla kun taas rokotetut olivat sairastaneet taudin 42,5 %:n osuudella. Bivalentti buusteri siis LISÄÄ tätä eroa. Näistä numeroista voi päätellä kaksi asiaa; rokotus kutsuu omicron ja sen jälkeiset variaatiot kylään. Bivalentti jatkaa tätä trendiä.
Vain muutamassa viimeaikaisessa tutkimuksessa on keksitty analysoida Immunoglobuliinin alaryhmät, jotka liikkuvat numeroissa ylöspäin 1->4, yleensä irreversiibelisti. Ig4 on lutuinen sietoryhmä, jonka avulla esim mehiläishoitajat pystyvät kestämään pistoja paremmin, siis ilman immuunisysteemin reaktiota, joka on helposti ylireaktio. Ei kuulosta hyvältä ajatukselta, jos ihminen alkaa sietää toistuvia koronatartuntoja. Vaikka se tarkoittaisi “vähemmän vakavaa tautia”, sillä vahinkoa solutasolla tulee kuitenkin. Samoin, jos ärhäkät Ig:t muuntuvat lutuiseen suuntaan, mikä vaikutus tällä voisikaan olla yleiselle immuunivasteelle?
Toimintamekanismeja on useita, ja yksi mielenkiintoinen sivuvaikutusgeneraattori on tosiaan tahaton laskimo-osuma rokoteneulalla. Tämä tapahtuu kaikissa rokotteissa, tutkitusti, minkä takia muutamissa maissa pitää aspiroida, vetää sylinteriä takaisin ja tarkistaa, ettei neula ime verta. Mitä voisi tapahtua jos piikkiproteiinia pääsee laskimovereen? Rokotus on oletusarvoisesti nopea, jolloin syntyy bolus eli aineskeskittymä. Se saapuu ensin sydämen oikeaan kammioon, ja jatkaa keuhkoihin, jonka haaroissa bolus dilutoituu. Saksalaiset ruumiinavaajat kiinnittivät huomionsa sydänongelmien ylipainoon juuri oikealla puolella, tutkiessaan rokotekuolemaepäilyjä. Keuhkoembolia on myös yksi isoista sivuoireista koronan suhteen. Jos piikkiproteiinia on löydetty munasarjoista ja muista elimistä, niin verenkierto on se jakelumekanismi. Vaikka puoliintumisaika on vain päiviä, niin löydökset kymmenien päivien jälkeen tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että piikkiproteiini pystyy lisääntymään jossain eikä immuunipuolustus sitä nujertanutkaan.
Ennen ja jälkeen rokotuksen vertailevaa tutkimusta on tehty hyvin vähän. Mainittu Thaimaa tutkimus näytti sen, että harmit sydämelle olivat erittäin yleisiä, kun taas kliiniset harmit ( oireita aiheuttavat) ovat ainoita näkyviä merkkejä sivuvaikutuksista. Sama havaittiin Sveitsissä. Niin miten se olikaan; paranevatko tuhoutuneet sydänlihassolut? Oma anekdootti syyskuu 21; toisen rokotuksen jälkeen syke oli 10 iskua korkeammalla kuin aiemmin n 1kk. Silloin myocarditis tai vastaavat sydänongelmat eivät olleet ilmiö, nyt jopa CDC amerikassa on todennut tämän lisääntyneen.
Viikon Cochran tutkimus oli meta-analyysi aiheesta maskien tehokkuus respiraatio sairauksissa, muissakin kuin koronassa. Tulos sama kuin aina ennenkin (terveydenhoito henkilökunnan keskuudessa): ei vaikutusta, ei ainakaan positiivista. Sama koskee marinin ja kiurun ja muiden toiveajattelua lock-down ja muun uuden tieteen touhuilun temppuja. Hannu Hanhet olivat taas oikeassa! (ruottalaiset).
Ylikuolleisuus oli jo pelastavan rokotteen vuonna 2021 suurempaa kuin koronavuonna 2020, yleensä alkaen muutama kuukausi rokotuskampanjan alusta, englannissa vieläpä ikäryhmittäin kampanjan ikätahdissa. Tahti on vain kiihtynyt pelastavien buustereiden vuonna 2022. Yleensä esim vuodenvaihteen ylikuolleisuus tuottaa rekyylin, koska muutamat siis kuolivat ennenaikaisesti eivätkä siten ehdi kuolemaan uudestaan ennakoituna aikana -> seuraa alikuolleisuus vähäksi aikaa. Tämä trendi on saatu rikottua KAIKKIALLA euroopassa, poislukien Bulgaria, jossa rokotuskattavuus on kaikkein pienin. Yleensä temporaalinen ajallinen yhteys tulkitaan voimakkaana signaalina, jota pitäisi tutkia hieman tarkemmin. Erityisesti kansanterveydestä kiinnostuneilla tahoilla.
JR
Vau! Olipas tymäkkä selvitys. Tuohon ei ole juuri lisättävää. Yhden epätarkkuuden kuitekin korjaisin – rokotteesta lähtee verenkiertoon (ellei aspiroida ja huono tuuri käy) nanorasvapallosia, jotka sitten tulevat kutsumatta kylään niihin soluihin, joihin sattuvat osumaan eli noihin kertomiisi kohteisiin. Piikkiproteiinin tuotanto alkaa näissä soluissa ja immuunijärjestelmällä on vähäksi aikaa töitä, kun se tuhoaa näitä piikkiproteiineja esiin puskevia soluja. Mitä useampia mRNA-rokotteita henkilö ottaa, sitä useampia soluja hän menettää tämän mekanismin seurauksena. Oikein hirvittää, että tällä tekniikalla aiotaan tuottaa myös vuosittaiset influenssarokotteet (ilman eri testausta) ja vuosittainen koronarokote. Vuosittain muutettu mRNA ‘ohjelmakoodi’ kun on kuitenkin eri kuin missään aikaisemmassa rokotteessa, sillä sehän tuottaa taas erilaista proteiinia. Ilman tämän testaamista on vähän samanlainen tilanne kuin jos kehitettäisiin monimutkainen lennonjohtojärjestelmä ja se otettaisiin tuotantokäyttöön ilman minkäänlaista testausta. Täytyy sanoa, että Pfizerillä ja kumppaneilla (FDA, CDC) on lähtenyt mopo käsistä ja pahasti. Toivottavasti hurjastelu saadaan estettyä ennenkuin vieläkin isompia onnettomuuksia tapahtuu.
Hei, aivan oikein, nanolipidi pallot ovat myös toksisia ja bolus rakentuu myös niistä ja niiden ympäröimistä ja suojaamista piikkiproteiineista. Joku huomautti, että nuoren ihmisen sydänseinämissä on myös enemmän ACE reseptoreita kuin vanhan. Tämä ACE oli siis portti solun sisälle, piikkiproteiinin suunnitelman mukaisesti. (ACE on myös verenpainelääkkeen kohde). Tästä saisi kivan hypoteesin pisteitä yhdistämällä, että miksi nuoret pojat ja urheilijat ovat vaaravyöhykkeessä sydänongelmien kanssa.
JR
Kuuntelin eilen 2.2.2023 ylen ohjelmaa, jossa sai kysyä Koronasta ja rokotteista. Paljon antoivat hyviä vastauksia. Paljon jäi epäselväksi.
Miksi meillä syntyy terveysasioissa vastakkaisia mielipiteitä ja jopa leirejä, kun pitäisi oppia puhaltamaan samaan kynttilään ja sammuttaa se hallitusti.
Ihmisten suurimpia rikkauksia on, kun saa toisilta hyvää tietoa. Sillä tavalla ei kaikkea tarvitse tehdä erehdyksen kautta. Kiitos Ari Kaihola ja Christer Turpaduunari. Näitä lisää.
Jonkunlaisen kuvan näiden mRNA-rokotteiden mahdollisista haitoista antaa Pfizerin rokotteen kumulatiivinen luettelo, joka on kertynyt hätäkäyttöluvan saamisen jälkeen – se alkaa sivulta 30 ja päättyy dokumentin loppuun sivulle 38. Aika hurja.
5.3.6 CUMULATIVE ANALYSIS OF POST-AUTHORIZATION ADVERSE EVENT REPORTS OF PF-07302048 (BNT162B2) RECEIVED THROUGH 28-FEB-2021
APPENDIX 1. LIST OF ADVERSE EVENTS OF SPECIAL INTEREST
https://phmpt.org/wp-content/uploads/2021/11/5.3.6-postmarketing-experience.pdf
Eilen julkaistiin Britanniassa yli 110 lääkärin ja muun terveydenhuollon ammattilaisen allekirjoittama vaatimus riippumattomasta ja kiireellisestä rokoteturvallisuuden selvityksestä:
An independent review of vaccine safety is urgently required
https://www.hartgroup.org/an-independent-review-of-vaccine-safety-is-urgently-required/
“We require an urgent pause in the Covid vaccination programme, pending a thorough and independent review of all available safety data.”
Totta puhut, Ari.
Minua huolestuttaa syöpätutkimuksia pitkään seuranneena immuunipuolustuksen rooli näissä toinen toistaan seuraavissa rokotuksissa. Pitäisi tutkia paljon enemmän mitä tapahtuu immuunipuolustuksellemme kun otetaan useita koronarokotuksia. Japanista kulkeutuu tietoa, että yli puolet yli 65-vuotiaista ovat saaneet viidennen koronarokotuksensa. Ikävä yllätys on, että (tämän seurauksena???) koronakuolleisuus on nyt korkeimmillaan yli 65-vuotiaissa. Tämä viittaa tutkijoiden mukaan vähemmän siihen, että koronarokotuksien teho heikkenisi ajan myötä. Ennemmin tämä kuolleisuuden nousu viittaisi siihen, että toistuvat rokotuskerrat heikentävät normaalia immuunivastetta jollain tavalla. Tätä pitäisi tutkia ja mahdollisesti lopettaa rokotusurakka kunnes tämä asia saadaan selvitettyä.
Tutkimus “Evidence of exhausted lymphocytes after the third anti-SARS-CoV-2 vaccine dose in cancer patients” oli aika hälyttävä vaikka se ilmaistaankin varovaisesti tuossa tutkimuksessa. Linkki: https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fonc.2022.975980/full . Syöpäpotilailla todettiin outoa valkosolujen vähentymistä kolmannen korona-rokoteannoksen jälkeen (kaksi rokotuskertaa toimi hyvin, ongelmat ilmaantuivat kolmanne rokotuskerran jälkeen) ja mahdollisesti tämä vaikutus kumuloituu neljännen ja viidennen rokotuskerran jälkeen (tätä ei tiedetä, voidaan vain spekuloida).
Itselläni on sellainen yksinkertainen ajatus, että rokote, jota pitää antaa viisikin kertaa samalle potilaalle, ei taida olla kovinkaan tehokas, ehkä kannattaisi rokotuksista luopua ja rakentaa terveyttä sen sijaan elämäntapoihin vaikuttamalla yhä enemmän.
Seurataan tilannetta.
christer
Kun nyt otit puheeksi immuunijärjestelmän merkityksen erilaisten sairauksien torjumisessa, niin Dr. John Campbell on ihan äsken julkaissut 14min tietoiskun D-vitamiinin hyödyistä niin koronaa kuin muitakin hengitystieinfektioita vastaan. Hän esittää useita vakuuttavia tutkimuksia D-vitamiinin tehosta ja nostaa esille D:n immuunijärjestelmää tukevia ominaisuuksia. Esityksen loppupuolella hän kritisoi MHRA:n yksityisen rahoituksen korkeaa osuutta (86%):
Vitamin D works, proof now in
https://rumble.com/v280o5u-vitamin-d-works-proof-now-in.html
ja samalla sivulla on linkit ainakin 8 muuhun D-vitamiinitutkimukseen.