Kirjoittaja: Ari Kaihola Suomalainen tutkimus havaitsi: ”Lonkkamurtumien määrä melkein tuplaantui 10 vuodessa” 80-luvulta 90-luvulle. Syy jäi epäselväksi. Yritämme nyt tässä kirjoitussarjassa tuoda esille todennäköisiä syitä luiden…
Monelle kuluttajalle tulee yllätyksenä, että todellisuudessa kännykät säteilevät merkittävästi enemmän, kuin mitä kerrotaan. Viranomaiset ja alan teollisuus testaavat niitä SAR-mittauksin vain laboratorio-olosuhteissa. SAR-mittaukset osoittavat, kuinka…
Diabetesluennollani tapasin valistuneen osallistujan, Kyösti Piilolan, joka antoi minulle mukavan paperisen koosteen diabeteksen hoidosta. Teksti saattaa löytyä internetistä, mutta tässä saatte sen paperista naputeltuna omine…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Kapinaa pukkaa! Jonkun verran terveysblogiani seurannut kilpirauhaspotilas otti yhteyttä ja kertoi mm. mielenkiintoisesta kilpirauhaskapinasta, jota ollaan synnyttämässä Brittein saarilla, mutta joka ulottuisi…
Äly hoi, älä jätä. Onko mitään järkeä hoitaa hyvää potilas-kännykkä-suhdetta? Tuntuu oudolta, että tervehtymisen kannalta elintärkeässä ympäristössä kuten sairaalassa otetaan käyttöön mahdollisesti syöpää aiheuttavaa teknologiaa. Ouluun syntyy…
Kirjoittaja: Erja Tamminen Osalla suomalaislapsista on todettu vakavia terveysongelmia. Iltalehti uutisoi lapsilla yleistyvästä kroonisesta väsymysoireyhtymästä CFS (chronic fatigue syndrome) sekä harvinaisista oireyhtymistä, PANS (pediatric acute-onset neuropsyciatric…
Mitä kaikkea sinulle on elämässäsi tapahtunut? On paljon ihmisiä, jotka oireilevat lääkärien mielestä epämääräisesti ja heillä on monenlaista ”vikaa” terveydessä. Tällainen ihminen on kenties helpompi…
Otsikostakin voi jo päätellä, että Turpaduunarin tilasto-osasto on tuottanut kovaa dataa Alzheimerin taudin ja pitkäikäisyyden puuttuvasta linkistä. Vaikka viralliset virkamiehet muuta vannovat, niin seniiliys ei…
Olin kuuntelemassa kokemusasiantuntija, kilpirauhaspotilas ja diplomiravintoneuvoja Nina Sainetta. Hän puhui ehkä vahvimmasta osaamisalueestaan, eli kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Saimme aluksi kuulla Ninan oman tarinan. Kiinnostavalla tavalla saimme…
Tänään julkaisin tämän alla näkyvän terveysmietteen Facebookissa. Yllättäen sitä luettiin ja kommentoitiin runsaasti sekä pyydettiin jakamaan muihin kanaviin. Tähän minä ehkä sen voisin pistää luettavaksi ja pohdittavaksi.…
Turpaduunarin tämänviikkoinen tiedepläjäys ottaa vauhtia oikein semiotiikan eli merkityksen selittämisen alueelta, ja innoituksena toimii valemedia Helsingin Sanomat maanantain tiedeartikkelilla 9.1.2017. Printtilehden aukeama B8-B9 oli uhrattu…
Kyllä osasi Into -kustannus lähettää kiintoisan kirjan arvioitavaksi! Olen ahminut, kiukutellut, pohdiskellut ja surkutellut Matti Salmisen uusinta kirjaa ”Toisinajattelijoiden Suomi”. Itsenäisyyden ajan Suomea tarkastellaan kirjassa…
Tämä 10.11.2016 kirjoitettu juttu on päivittynyt 15.12.2016. Useissa vieraskirjoituksissa ja omissa kirjoituksissani on tullut esille, että siirtyminen tavanomaisesta valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosittelemasta ruokavaliosta hiilihydraatteja rajoittavaan ruokavalioon…
Tunnen tarvetta kirjoittaa ikäihmisten ahdingosta. Syitä tähän on useita. Minä uskon, että tässä on kyse johdatuksesta ja/tai intuitiosta. Halutaan, että minä kirjoitan siitä miten ikäihmisiä…
Sensomotorisen kuntouksen terapeutti Veli Laurinsalo on jatkanut vuonna 2014 julkaisemansa kirjan ”Miksi en opi?” kehittelyä e-kirjana. Tutustuin siihen ja poimin siitä kirjasta mahdollisesti sinua ja…
Eilen 29.10.2016 järjestettiin Helsingin kulttuuritalolla ”Syövästä voi selviytyä” -seminaari. Minulla oli mahdollisuus käydä seminaarissa ja kirjoitin tilaisuuden annista jo aiemminkin. Tässä blogikirjoituksessa kerron pääpuhuja tohtori…
Olen viime aikoina lukenut ja saanut arvostella hienoja kirjoja, mutta nyt taitaa olla ennätyksellisen upea kirja-arvostelu! Olen nimittäin saanut tuta millaista se on kun saa…
Kun tämä Turpaduunari -sivusto vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin perustettiin työtäni tukemaan ja jatkamaan, oli aluksi keskeisessä osassa pieni ja piskuinen ”Turpaduunarin tukijoukot”, joka puolessatoista vuodessa on…
Borrelioosipotilaiden hoidossa on vakavia puutteita. Noin 10-15% potilaista ei parane yleisesti käytössä olevalla 2-3 viikon antibioottikuurilla. Tämä merkitsee yhä kasvavaa potilasmäärää ilmaston lämmetessä ja punkkien…
Ilpo Kontula on kirjoittanut aika erikoisen muistelmateoksen. Olen sitä tässä viikon päivät tavaillut ja vieläkin sitä taivastelen. Kirurgit ovat omaperäisiä ammattikuntansa (lääkärit) valioita ja niiltä…