Insuliini 100 vuotta

Kirjoittaja: Asiantuntija

Pyynnöstä tuntemattomana pysyttelevä asiantuntija kirjoittaa siitä miten oman aikansa ihmelääke diabetekseen täyttää pyöreitä vuosia tänä vuonna. Katsotaan, miten tähän tilanteeseen tultiin ja mitä tämä on ihmiskunnalle merkinnyt. Asiantuntija löysi inspiraatiolähteeksi erinomaisen koosteen netissä. Voit myös lukea erittäin yksinkertaisen selostuksen diabeteksesta.

Läpivirtausta ja hunajan makua

Diabetes tulee muinaisesta kreikasta ja latinasta, tatkoittaen ”läpivirtausta”. Keskiaikaiset lääkärit lisäsivät tautiin sanan Mellitus (”hunajanmakuinen”). Munuaisten poistaessa urakalla sokeria verestä, mukana poistuu myös suuria määriä vettä, mikä johtaa tiheään tahtiin ilmaantuvaan janon tunteeseen. Muurahaiset ja kärpäset kiinnostuivat tästä ihmisen tuotoksesta ja lääkärit käyttivät sen ajan diagnosointivälinettä eli omaa kieltään taudinkuvan varmistukseen. Tauti on saanut siis nimensä ennen muinoin tehdyistä oirehavainnoista.

Tautia ei esiintynyt kovin runsaasti, itse asiassa diabetes oli pitkään hyvin harvinainen sairaus. Kuitenkin jo antiikin ajoilla oli kiinnitetty huomiota siihen, että nuoret potilaat kuihtuivat ja kuolivat tautiin, mutta aikuiset ja usein pulleat potilaat eivät. Vasta 15 vuotta insuliinin eristämisen jälkeen osattiin todeta, että kyseessä oli kaksi eri tautia samalla glukoosilla maustettuna.

Aika ennen vuotta 1921

Patologi Paul Langerhans havaitsi jo 1800-luvun lopulla haimassa saarekkeita, joiden tehtävät ymmärrettiin vasta myöhemmin. Insuliini sai nimensä latinan kielen sanasta ”insula” (saari) ja samalla ”saarella” majaileva vastavaikuttajahormoni nimettiin glukagoniksi (Glucose agonist eli sokerin kilpailija tai kannattelija).

Tohtori Walter R. Steiner oli jo vuonna 1916 kirjoittanut artikkelin ”Diabetes Mellituksen nälkähoito”. Tätä havaintoa kehiteltiin lisää siten, että paaston avulla imitoitiin parhaimmalla tavalla hiilihydraatteja erittäin vähän sisältävä ruokavalio. Näin voitiin hoitoa soveltaa pidempään kuin totaalipaastolla.

Juuri parahiksi vuonna 1921 tohtori Russell M. Wilder ja kaksi Mayo klinikan terapeuttia kirjoittivat 69-sivuisen kirjan otsikolla ”Peruskäsittely diabetesta sairastaville potilaille – lyhyt kuvaus diabeteksen hoidon periaatteista, malliruokavaliot ja ruokavalinnat”. Kirjassa määriteltiin diabeteksen hoidoksi eritasoisia vähähiilihydraattisen ja hyvin matalahiilihydraattisen (ketogeenisen hänen nimeämänään) ruokavalioita sekä lyhyitä (12-48 tuntia) paastojaksoja.

Kirjan ajoituksen voisi kuvitella olevan huono, mutta siitä otettiin lisäpainoksia 1950 luvulle asti. Wilder sai enemmän kuuluisuutta suunniteltuaaan epileptikoille ketogeenisen ja terapeuttisen ruokavalion, joka on edelleenkin käytössä (4 osaa rasvaa : 1 osa hiilihydraattia).

Kesällä 1921 Torontossa tapahtui. Tohtori Fredrick Banting ja lääketieteen opiskelija Charles Best tekivät koiran haimasta eristetyllä insuliinilla kokeita hyvällä menestyksellä. Lääkejätti Eli Lilly kehitti pian insuliinin massavalmistusmenetelmän. Nobel palkinnon herrat saivat jo vuonna 1923! Portugalilainen Moniz joutui odottamaan lobotomian Nobeliaan 14 vuotta (1949).

Hoidon tulokset

Insuliinia kokeiltiin ensin nuoriin ja kuihtuviin potilaisiin. Sittemmin ymmärrettiin heidän edustavan ykköstyypin diabetesta T1D. Insuliinin puute aiheutti kaikenlaisen energian valumisen vereen, sillä glukagonin aiheuttamaa energian laskua vereen ei ollut insuliini hillitsemässä. Insuliinin vaikutus proteiinien muodostumiseen sekä energian pakkaamiseen soluihin jäi myös puuttumaan. Sen sijaan ketoaineiden tuotanto ja glukoosin tuotanto maksassa toimivat yhtäaikaisesti ilman jarrua. Lopputuloksena oli eräänlainen energiamyrkytys ja liiallisten ketoaineiden happamoittama veri. Ennuste oli lyhyt ja huono.

Insuliini käänsi tilanteen välittömästi. Energiavirrat alkoivat toimia oletuksen mukaisesti, ja potilaat voimistuivat ja lihoivat normaalipainoisiksi sekä pystyivät elämään normaalisti.

Mitään muuta hoitomuotoa ei ollutkaan diabetekseen kuin insuliini ja Wilderin ruokavaliohoito. Vasta 1950-luvulla tuli tablettihoito käyttöön (mm. Metformin). Insuliinin korkea hinta varmaankin piti huolen siitä, että Wilderin hoitomenetelmä säilyi käytössä.

T1D ja T2D ja insulinooma

Diabeteksesta todettiin kaksi eri muotoa: oli ykköstyypin diabetes (T1D tai nuoruusiän ”insuliinista riippuvan” diabeteksen muoto) ja lisäksi oli ”aikuisiän”, ”ei-insuliinista riippuva” kakkostyypin diabetes (T2D). Vuosien vieriessä T2D yleistyi pandemianomaisesti ja toki T1D on myös lisääntynyt. Tilanne USA:ssa on suunnilleen tämä: 14 prosenttia kansasta on diabeetikkoja, joista 95 prosentilla on T2D.

Insuliinin toiminnan ymmärrystä lisää tiedehavainto pienestä, harvinaisesta kasvaimesta haimassa, insulinooma. Se aiheuttaa sen, että insuliinin eritys pysyy aina päällä. Tämä on tilanne, joka on T1D:n täydellinen vastakohta. Energia, mukaanlukien glukoosi, pyritään ajamaan pois verestä ja pitämään koko ajan varastoissa. Energiaa saa vain ruokaa nauttimalla, joka sitten pyritään varastoimaam. Kierre on valmis. Insulinooman yleisimpiin oireisiin kuuluu merkittävä painonnousu ja liian alhaiseksi vajoava verensokeri.

T2D jää ikään kuin näiden kahden väliin. Sekä glukoosilla että insuliinilla on tasapainotilassa normitasot sekä huippuarvon että vaikutusajan suhteen. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mikä sysää epätasapainon liikkeelle, mutta tasot alkavat kasvaa pikkuhiljaa progressiivisesti. Suuren insuliinimäärän dynamiikka alkaa ajaa verensokeritasoja liian alas noin 3 tuntia ruokailun tuottaman stimulaation jälkeen (johtaa voimistuneeseen näläntunteeseen). Jossain vaiheessa kasvanutkaan insuliinimäärä ei enää vaikuta suunnitellulla tavalla ja aletaan puhua insuliiniresistenssistä. Kun sitten haima totaalisesti uuvahtaa ja verensokerin nousu pääsee valloilleen, tauti nimeltä T2D on puhjennut. Tähän prosessiin voi kulua toistakymmentä vuotta, piilossa, sillä ihminen ei tunne tätä aluksi sairautena.

Vuonna 1965 Dextrostix verensokerin testiliuskat tulivat lääkäreille käyttöön. Sen jälkeen hoidon tavoitteeksi tuli verensokeritason hallinta. Ei tarvinnut enää odottaa verensokeritason kasvua niin korkeaksi, että munuaiset alkavat poistaa hätäisesti sokeria virtsaan. Tullaan hetkeksi nykyaikaan: liian paljon ”hyvää” ei ehkä olekaan hyvä juttu.

Tohtori Joseph Kraft alkoi mitata 1970-luvulla kaikilta potilailtaan 5 tunnin insuliinireaktion normaaliin sokerirasitustestiin. Hän sai kerättyä 15 000 potilaan tietokannan, josta ilmeni, että suurin osa selvitti sokerirasituskokeen vaikeuksitta. Tällä oli kuitenkin hintalappuna moninkertainen insuliinireaktio, sekä määrältään, huippuarvoltaan että vaikutusajaltaan. Koska hormoneilla on useita tehtäviä kehon monimutkaisessa tasapainotilanteessa, tämä epäsuhde ei ole hyvä asia. Käytännössä Kraft piti normaaleina vain noin 25 prosenttia potilaistaan. Muut olivat hänestä ”piilodiabeetikkoja”. Kraft puki elämäntyönsä kirjan muotoon ja päätyi johtopäätökseen: ne sydän- ja verisuonitautipotilaat, joilla ei ole diabetesta, ei ole vielä diagnosoitu oikein! Melkoinen tuomio!

1990-luvulla Gerald Reaven alkoi tutkia ja puhua metabolisesta oireyhtymästä, joka voi kehittyä esidiabetekseksi. Tähän oireryppääseen kuuluvat mm. korkea verenpaine, matala HDL-kolesteroli ja korkea VLDL:n sisältämä triglyseridi, vyötärölihavuus sekä korkea verensokeri. Listalta puuttuvat LDL (ei korreloi) sekä insuliini, jonka vaikeaa mittaamista ei yleisesti harrasteta.

Kraftin testeissä havaittuja ”esidiabeetikkoja” on siis moninkertainen määrä varsinaisiin T2D-tapauksiin. Amerikan THL eli cdc.gov mukaan 1/3 kansasta on esidiabeetikkoja, eikä 80 prosenttia heistä tiedosta omaa vakavaa tilannettaan. Tämä tieto perustuu lepo- ja pitkäaikaissokerin tai rasitussokerin määrityksiin. Kraftin testeissä potilaat selvisivät rasitustestistä, mutta insuliini ”vasarasta” piti tehdä ”moukari”. Virallisesti siis vähän alle puolet kansasta on eriasteisia diabeetikkoja. Kraftin vastaanotolle tulleet potilaat eivät sisälly täysin terveiksi määriteltyjen kategoriaan, mutta on syytä epäillä tämän osuuden olevan oletettua suurempi. Arviointi on vaikeaa, koska insuliinireaktiota ei mitata kuin pienissä tieteellisissä tutkimuksissa, eikä metabolinen oireyhtymä vielä ole esidiabetes. Ilmeistä on kuitenkin se, että yli 10 vuoden ajan insuliinin eritys jatkaa nousuaan, kunnes eritys uuvahtaa ja verensokeri vihdoin ja viimein hälyttää noustuaan korkeaksi ja sairaus ”puhkeaa”.

Englantilainen Whitehall-tutkimus kykeni katsomaan 13 vuotta taaksepäin niiden työntekijöiden tutkimustuloksia, jotka olivat sairastuneet kakkostyypin diabetekseen. Verensokerin paastoarvot liukuivat pikkuhiljaa ylöspäin, pysytellen kuitenkin raja-arvoissa, viitaten taustalla olevaan kasvavaan epätasapainoon ennen kuin tapahtui noin kaksi vuotta kestänyt loppukiri T2D-potilaaksi.

Metabolisen häiriön yleisyys

Alla olevassa kuvassa ilmenee metabolisen oireyhtymän yleisyys USA:ssa, ja niiden eri yhdistelmät. Tieto on peräisin maaliskuussa 2021 USA:n sairaaloihin Covid19-pandemian takia otetuista ihmisistä. Kuviosta puuttuvat sydänvika 2.4% ja munuaissairaat 6.1%. Nämä sairaudet näyttävät olevan kaikissa maissa Covid19-tilastojen kärjessä, yliedustettuina, suurimpana yleensä verenpaine. Yleistä tietoa on, että korkeana pysyttelevä veren glukoosi ja insuliini veriplasmassa heikentää immuunipuolustusta. Miettikääpä sitä!

Lääkeaineet ja ruokavaliohoidon paluu

Insuliinia on tarjolla monessa eri muodossa ja se on nykyään vain yksi lääkevalmiste muiden joukossa. Yleensä pistettävä insuliini on viimeinen lääke mitä T2D-sairauteen määrätään. T2D on laajentunut epidemiaksi, eikä ole enää mielekästä kutsua sitä ”aikuisiän” sokeritaudiksi. Käypä hoito ja maailman diabetesliittojen suositukset ovat muuttuneet. Käytännössä diabeetikoille suositellaan samaa ruokavaliota kuin muillekin eli 45-55 prosentin hiilihydraattiosuuksilla, mikä vaatii melkoiset annokset ruokakuorman peittävää insuliinia.

Wilderin oppeja kuitenkin toteutetaan uudella innolla siten, että T2D-ihmisiä yritetään vieroittaa insuliinista ja saada tauti remissioon. Amerikkalainen Virta Health (suomalainen pääomistaja) toteuttaa ketogeenistä dieettiä, Brittiläinen DiRECT tarjoilee potilaille vähäenergistä 800 kcal lientä, joka on myös kohtuullisen vähähiilihydraattinen dieetti. Englantilainen lääkäri Unwin opastaa T2D-potilaitaan pois liiallisen sokerin käytöstä ja on julkaissut menetelmistään tieteellisen tutkimuksen.

Virta-ansaintamalli perustuu kuukausimaksulliseen valmennukseen. Potilailta rahat tähän tulevat tuhansia dollareita pienemmistä lääkelaskuista. Suomessa tämä malli on haasteellinen muutenkin kuin Kela-korvattavuuden takia. DiRECT haluaa valmentaa ja myydä energialientä. Unwin haluaa tervehdyttää potilaitaan eikä vain hoitaa oireita. Sen lisäksi hän haluaa säästää sekä yhteiskunnan että potilaiden lääkerahoja. Kaikki nämä pyrkivät vähentämään insuliinin tarvetta potilaillaan.

Matkan varrella on myös kokeiltu äärimmäisen vähärasvaista (n. 10E%) dieettiä terapiana diabeetikoille, hyvine tuloksineen ja dokumentoituine saavutuksineen. Näitä olivat mm. Kempner ja Pritikin, mutta tiedossani ei ole modernisoituja versioita tästä. Näyttää siltä, että tasapainon mentyä täytyy korjaustoimen mennä jompaankumpaan äärimmäisyyteen.

Elämän eliksiiri

Edellä on käsitelty paljon T2D:n tilannetta ja sitä, kuinka insuliinin tarvetta pyritään säätämään alaspäin. Palataan lähtökohtaan eli pistettävää insuliinia tarvitsevien T1D joukkoon.

TD1-potilaiden keskuudessa insuliini on tärkein lääke, elämän mahdollistaja. Annostelussa on huomioitava perustarvetta vastaava määrä insuliinia ja ruoan hiilihydraatti- sekä proteiinipitoisuudelle mitoitettu määrä. Useilla on apunaan jatkuvatoiminen glukoosimittari, jolla insuliinin tarvetta voi reaaliaikaisesti seurata. Bonuksena voi nähdä eri ruokien vaikutuksen verensokeritasoon. Tällainen mittari T2D-potilaiden käsissä johtaa ruokavalintoihin, jotka eivät nostata verensokeritasoja taivaisiin.

Monilla TD1-potilailla on tapana ottaa iltaryyppy kuivaa viiniä tai teräviä ilman sokeria. Tällä tavalla syntyy verensokeria laskeva vaikutus, joka ulottuu yön yli. Nämä juomat eivät myöskään lisää insuliinin eritystä/tarvetta, toisin kuin esim. olut. Nostakaamme siis malja tälle 100-vuotiaalle henkien pelastajalle, kaikkien lääkkeiden äidille! Väkevä paukku insuliinille!

 

4 kommenttia artikkeliin “Insuliini 100 vuotta”

  1. Ajankohtainen ja hieno historiikki 100v insuliinin kunniaksi!

    Yksi tuon ajan henkeä ja moraalia kuvaava ja hatunnoston arvoinen yksityiskohta tekee mieli lisätä: keksijä itse kieltäytyi patentoimasta insuliinia, koska piti epäeettisenä tehdä rahaa jollakin elämälle niin välttämättömällä kuin insuliini. Nykyisillä lääkejäteillä moisia turhia tuntemuksia ei ole ja varsinkin vapaasta markkinataloushinnoittelusta ’nauttivat’ jenkit saavatkin siitä maksaa reilusti enemmän kuin muut:

    ”When inventor Frederick Banting discovered insulin in 1923, he refused to put his name on the patent. He felt it was unethical for a doctor to profit from a discovery that would save lives.”

    ”The cost of the four most popular types of insulin has tripled over the past decade, and the out-of-pocket prescription costs patients now face have doubled. By 2016, the average price per month rose to $450…”

    Lainaukset artikkelista ’The absurdly high cost of insulin, explained’ vuodelta 2019.

    https://www.vox.com/2019/4/3/18293950/why-is-insulin-so-expensive

    1. hyvä huomio Ari. Suomen diabetesliiton voisi nimetä suomen insuliiniliitoksi. kun yritin löytää hintatietoja, lähinnä löytyi insuliiniliiton lobby armonanomuksia siitä, että 50 egee romuttaa insuliinin käyttäjien talouden. Insuliinin omavastuu on luokkaa 55 € vuosi, olet sitten td1 tai td2. huolimatta insuliiniliiton itkusta, jälkimmäisillä ei ole mitään insentiiviä hakea insuliinin tarvetta vähentävää ratkaisua (td1 tarvii aina). jenkkilän 400 € per kk ajaa hakemaan vaihtoehtoja.

      Virta malli ei toimi Suomessa. Virta malli ei saa edes tilaisuutta, koska hiilihydraatit ovat ”välttämättömiä” myös diabeetikoille – toisin kuin 100v sitten, jolloin niiden välttäminen oli ainoa parannuskeino.

      ”kuka ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudestaan”. tämä on hyvä slogan suomen insuliiniliitolle.
      JR

Olisi kiva kuulla kommenttisi!