Wikipediasta löytyy määritelmä sanalle ”konsensus” ja kyseessä on ”päätöstentekoprosessi, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja…
Fitra on kustantanut loistavia terveys-, liikunta- ja hyvinvointikirjoja vuosien varrella. Tämä Jussi Riekin kirja ei valitettavasti kuulu siihen loistokategoriaan. Aina ei voi onnistua. Lukija olisi kaivannut…
Jaakko Finne on pyöräyttänyt markkinoille ilmeikkään ja houkuttelevan liikuntakirjan lapsille, vanhemmille ja päättäjille. Fitra sen kustansi ja hyvä niin. Osaavat tuon homman! Jaakko Finne on…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Suunnistaja Jani Lakaselta on äskettäin ilmestynyt kirja ”Polkuni mestariksi – Elän kuten opetan” (Fitra, 2017). Kaiken kaikkiaan Lakanen on menestynyt aikuisten suunnistuksessa huomattavan hyvin. MM-kisoista…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Tunnen tarvetta kirjoittaa ikäihmisten ahdingosta. Syitä tähän on useita. Minä uskon, että tässä on kyse johdatuksesta ja/tai intuitiosta. Halutaan, että minä kirjoitan siitä miten ikäihmisiä…
Oli mukava käydä Vuoden Isä -palkinnon jakotilaisuudessa. Palkinto myönnettiin tänä vuonna kahdelle isälle. Smolnassa, eli valtioneuvoston juhlasalissa, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula luovutti palkinnon Jussi Hartikaiselle…
Fitra on suomentanut liikunnan ammattilaisille suunnatun liikuntafysiologian perusteoksen ”EuropeActive’s foundations for exercise professionals”. Toimitustyön ovat tehneet Ari Langinkoski ja Jani Lappalainen. Hyvää jälkeä ovat pojat…
Vaikka Suomen päähymyilijä ei enää olekaan triathlonisti Alexander Stubb, Turpaduunari matkii nyt kiteyttämisen kuiviin puristavaa taidetta ja kertoo kolmella kohdalla mitä ongelmakohtia suomalaisessa juoksuvalmennuksessa on.…
Tämänkertainen turpaduunarin tiededokumentti on suoraa jatkoa huippusuositulle ”Kansa lihoo ja mitalitili laihtuu” artikkelilleni. Tuttuun tapaan fysiologian tiedekohdat ovat alan syvällisintä tietoutta, mutta nimet ovat täysin…
Tämä on kirjoitussarjani kolmas osa, missä seuraamme insinööri Jussi Tervosen laihdutusprojektia. Teksti on saanut innoituksensa vuonna 2010 kirjoittamastani kirjasta ”Sietämätön leveys” (SUL Julkaisut). Kustantajan käsikirjasta poistamat…
Psykologi, psykoterapeutti ja psykoterapiakouluttaja Mirja Sinkkonen on kirjoittanut kiinnostavan pikkukirjan myötätunnosta ja lohdutuksesta voimavarana elämässä. Kirjapajan kustantamassa kirjassa tuodaan esille mielen hoivaa monesta eri näkökulmasta.…
Tämä on kirjoitussarjani toinen osa, missä seuraamme insinööri Jussi Tervosen laihdutusprojektia. Teksti on saanut innoituksensa vuonna 2010 kirjoittamastani kirjasta ”Sietämätön leveys” (SUL Julkaisut). Kustantajan käsikirjasta poistamat…
Tämä teksti ja sen jatko-osat ovat saaneet innoituksensa vuonna 2010 kirjoittamastani kirjasta ”Sietämätön leveys” (SUL Julkaisut). Kustantajan käsikirjasta poistamat osuudet ovat tässä mukana ja muutamia…
Suomalaiset ovat maailman ykkösenä Alzheimerin (ml. dementiat) kuolinsyytilastoissa. Naapurimaassa Ruotsissa tautia esiintyy vain vähän yli puolet Suomen tilanteesta. Tästä saavutuksesta ei kuitenkaan voi ylpeillä. On…
Sano minulle urheilulääkäri ja minä näen edessäni Pekka Peltokallion. Kertaan kerta toisensa jälkeen tämän 90-vuotiaan urheilulääketieteen legendan teoksia. Opin mitkä ovat urheiluvammat, miksi uskalletaan urheilijaa…
Urheiluseurat tilaavat turpaduunarin paikalle puhumaan urheilijan kokonaisvaltaisesta valmennuksesta. Harvoin, mutta tehokkaasti. Paikalla luentoa seuraamassa on urheilijoita, valmentajia, huoltajia ja lehtiväkeä. Saattaa mennä päiviä, kuukausia, vuosiakin…
Oletko kokenut ”juoksijan taivaan”, sen hurmoksellisen tilan, jolloin juoksu sujuu euforisesti, endorfiinihumalassa, energian riittäessä ikään kuin rajattomasti? Minä olen, ja minua kiinnostaa tämä ilmiö. Siksi…
Kustannusosakeyhtiö Otava lähetti arvioitavaksi ravitsemusterapeutti Leena Putkosen uuden kirjan ”Superhyvää suolistolle! – Herkkävatsaisen elämä kuntoon”. Leena on kirjoittanut mainion kirjan helpottamaan suoliston kummallisuuksista kärsivän elämää. Suosittelen!…