Kirjoittaja: Jouni Jämsä
Etelä-Suomen Sanomissa 10.2. oli Annika Saarikon haastattelu puoskarilaista. Kaikkia suomalaisia edustava ministeri käytti jutussa nimitystä “uskomushoito”.
Uskomushoito-sana on pilkkanimi
Uskomushoito-sana on suomalaisen lääkärin keksimä pilkkanimi heidän koulutuksestaan poikkeaville hoidoille, ja sitä nimitystä käytetään vain Suomessa. Tämmöinen julkinen nimittely on kaikissa yhteyksissä asiatonta, eikä kuuluisi ministerin tai median sanavarastoon.
Maailmalla kyseisistä hoidoista käytetään nimitystä CAM- (Complementary and alternative medicine) eli täydentävä- ja vaihtoehtohoito, kuten Suomessakin nimi oli aiemmin.
Työoikeuden professori Seppo Koskinen, laati 3.9.2018 useisiin lakipykäliin perustuvan lausuman asiasta:
”Ei saa käyttää asiaan kuulumatonta tai muodoltaan sopimatonta ilmaisua, joka on omiaan vahingoittamaan toisen elinkeinoa”.
Myös Yrittäjien liitto luovutti asiasta kaksikin lausuntoa, joissa kyseinen terminologia katsotaan sopimattomaksi ja vedottiin myös perustuslain 18§ suomaan elinkeinolakiin, jossa julkisen vallan pitää huolehtia työvoiman suojelusta.
Puoskarilainsäädäntöä hakee hyvin pieni kiihkoisa ryhmä
Ministeri Saarikko kertoi haastattelussa myös:
“Halu puoskarilainsäädännön saamiseksi tuntuu olevan vahva”.
Todellisuudessa vaatijat ovat hyvin pieni, mutta sitäkin kiihkoisampi ryhmä. Vaatijat ovat asenteellisia ja hoidoista tietämättömiä kolmansia osapuolia. Hiljaiset puoltajat ovat taas yksipuolisen kirjoittelun ja nimittelyn varassa olevia kansalaisia. Media voisi perehtyä asioihin kyllä hiukan laajemmin ja kertoa vaihteeksi vaikka hoidoissa käyvien näkemyksistä.
Suurempaa vahinkoa aiheuttavatkin nämä nimittelyt ja mahdollinen puoskarilaki, kuin vaihtoehtoiset hoidot. Tai missä ovat nyt ne “uskomushoitojen” uhrit, joita pitäisi olla paljon, jos hoitoja rajaava kieltolaki tarvitaan?
Puoskarilaki ei tarkoittaisi sitä, että joku ei saisi jotakin hoitaa, vaan laki kieltäisi diagnoosin saaneita etsimästä ja käyttämästä monipuolisia hoitoja.
Kyseinen holhous tarkoittaisi jatkossa myös, että sairaat kertoisivat lääkärille vielä vähemmän eri hoidoistaan, ja kun luottamus johonkin menee, siellä käyminen on epämukavaa.
Kannattaako enää mennä lääkäriin?
Ihminen saattaa myös miettiä jatkossa kahdesti, kannattaako aina edes mennä lääkäriin, jos saakin diagnoosin, jonka jälkeen häneltä evätään oikeus hoitaa sairauttaan haluamallaan tai hyväksi kokemallaan tavalla?
Lääkäristä tulisi myös valvova viranomainen, jonka kuuluisi löytää kyseisiä lainrikkojia. Huonoista elämäntavoista tai huumeiden käytöstä voisit lääkärillesi jatkossakin kertoa, mutta itsesi hoitamisessa tulisi raja vastaan ja asia saattaisi siirtyä poliisille.
Kumpaa sitten rangaistaisiin: apua pyytänyttä/saanutta vai apua antanutta? Koska, jos laki tulee, lakia rikkovaa pitää myöskin rangaista – muuten kyseessä olisi ihmisryhmien leimaaminen, eikä oikea laki.
Mistä terapeutti sitten tietää, onko jollakin asiakkaalla mielenterveys-, diabetes- tai syöpäsairaus? Eiväthän asiakkaat niistä terapeuteille kerro, jos se estää haluamansa hoidot.
Tai miten terapeutti voisi jatkossa hoitaa asiakastaan siten, etteivät kokonaisvaltaiset kehoa tukevat hoidot ja ruokavaliot vaikuttaisi mahdollisesti myös syöpään, diabetekseen tai poistaisi masennusta?
Hoitovirhe?
Olisiko sairaan saama mahdollinen apu terapeutilta sitten hoitovirhe? Kehoa tukevilla hoidoilla, joilla aktivoidaan kehon omaa puolustusta, voi potilas parantua eri sairauksista terapeutin tahdosta huolimatta.
Jos taas sairaita ei saisi jatkossa näiden tai joidenkin muiden riskien johdosta CAM-hoidoilla hoitaa lainkaan, niin sitten terapeuttien oikeusturvan johdosta pitäisi päästä asiakkaidensa potilastiedostoon, josta voisi tarkistaa diagnoosit. Näin rikos estyisi ja kerran sairastunut saisi etsiä apua vain synteettisistä valmisteista tai sitten ei saisi hoitaa itseään mitenkään.
Perustuslaki 6.2§, Perussoikeudet/yhdenvertaisuus, sanoo kuitenkin muuta. Se kieltää asettamasta yhteiskunnassa ketään eri asemaan: sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Perustuslain mukaan ihmistä ei siis voisi estää hoitamasta itseään halutusti, edes minkään sairauden johdosta. Puoskarilaki edustaisi paljolti samaa syrjäyttämistä, kuin sairaiden pakkosteriloinnit 1935–1970, jota nyt kauhistellaan.
Jouni Jämsä
CAM-terapeutti – tekee vaimonsa kanssa terveysmittauksia, kehoa tukevia hoitoja sekä yksilöityjä ruokarajoitteita.
About Author
Paluuviite:Täydentävät hoidot kaikille - Turpaduunari
On arvioitu, että 70% lääkevalmisteista ei täytä kattavaa tieteellistä todistusta ja kirurgia kokonaisuudessaan. Lääkehoidoista puuttuu usein myös pitkä käyttökokemus (joka taas vaihtoehtoisissa hoidoissa voi olla satoja- tai tuhansia vuosia) ja siksi tutkituksi mainostettuja lääkkeitä joudutaan poistamaan myynnistä, kun huomataan lääkkeiden todellinen vaikutus vasta käytännössä.
“Tutkittu lääketiede tai -valmiste”, ovat paljolti myös sitä harhaanjohtavaa mainontaa. Kukaan ei ole tutkinut tai pysty edes tutkimaan, miten kehoon kuulumaton voimakasvaikutteinen synteettinen valmiste tai useamman yhteisvaikutus vaikuttaa juuri sinuun? Usein lääkärit voivat olla myös keskenäänkin täysin eri mieltä potilaan lääkityksestä, niin miten se olisi silloinkaan ”tutkittua hoitoa”.
Toinen virheellinen väittämä on ”vastuullinen hoito”, jota vaihtoehtohoitajat eivät joidenkin lääkäreiden mielestä taas antaisi. Jos puhutaan lääkehoidoista, niin en ole koskaan kuullut, että joku lääkäri tai apteekki olisi ollut vastuussa lääkkeen mahdollisista haitoista. Vastuu on siirretty pienellä haittavaikutuslapulla käyttäjälle itselleen. Lääkäri “määrää” lääkkeen ja se pitää siksi syödä, kun lääkäri on ”määrännyt”, mutta jos ilmeneekin haittoja, on potilas itse vastuussa lääkkeen syömisestä. – lapussa oli varoitus.
Jos Suomi olisi työpaikka, niin osa lääkärikuntaa ja -toimittajia pitäisi ottaa puhutteluun, antaa varoitus, että toisia työntekijöitä ei saa arvostella, syyttää teoreettisilla asioilla, vaikka olisikin huono omatunto omasta onnistumisesta. Yhteistyö johtaisi parempaan lopputulokseen.
Vähän huvittaa tuo uskomushoitojen raivoisa kitkeminen, kun psykiatria lääketieteenalana on yhtä uskomushoitoa. Psykiatrian hoitokäytännöt useimmiten kroonistavat potilaan vaikean tilanteen ja mielenterveyspotilaan urapolku päättyykin työkyvyttömyyseläkkeeseen.