Rakkaus kaaliin on synnyttänyt upean kokkaus- ja tietokirjan kaalista. Paina se kaaliisi: tuskin löytyy toista vihannesta, josta saisi niin vaihtelevaa ja hyvää ruokaa edullisesti. Salla…
Olin Viisas Elämä -kirjankustantajan järjestämillä uutuuskirjajulkkareilla. Julkistuksen kohteena oli Carol S. Dweckin menestysteoksen odotettu suomennos. Taitavasti oli Jaana-Mirjam Mustavuori hyökännyt kirjajärkäleen kimppuun ja loistavalla tavalla…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio teki aloitteen, jonka pohjalta yli 200 kirjailijaa ympäri maailmaa on tarttunut lastenjärjestö Unicefin Pieniä tarinoita -kampanjaan. Kampanjassa monet kirjailijat…
Sensomotorisen kuntouksen terapeutti Veli Laurinsalo on jatkanut vuonna 2014 julkaisemansa kirjan ”Miksi en opi?” kehittelyä e-kirjana. Tutustuin siihen ja poimin siitä kirjasta mahdollisesti sinua ja…
Fitra julkaisi tänään Timo Haikaraisen erinomaisen kiinnostavan teoksen ”Lihaskasvu ja rasvanpoltto”. Sain ensimmäisten joukossa tutustua kirjan antiin. Fitra ilmeisesti säälii tällaista ruipeloa kestävyyslajin edustajaa, joka…
Tämä on kirjoitussarjani viides osa, missä seuraamme insinööri Jussi Tervosen laihdutusprojektia. Teksti on saanut innoituksensa vuonna 2010 kirjoittamastani kirjasta ”Sietämätön leveys” (SUL Julkaisut). Kustantajan käsikirjasta poistamat…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Teollisuus on kautta aikojen tukeutunut asiantuntijoihin. Heidän tehtävänä on herättää lausunnoillaan epäilyjä sellaisia tutkimuksia ja tieteentekijöitä kohtaan, jotka osoittavat teollisuuden näkökulmasta huolestuttavia tutkimustuloksia. ”Manufacturing doubt” on englanninkielinen nimi tunnetulle…
Oli mukava käydä Vuoden Isä -palkinnon jakotilaisuudessa. Palkinto myönnettiin tänä vuonna kahdelle isälle. Smolnassa, eli valtioneuvoston juhlasalissa, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula luovutti palkinnon Jussi Hartikaiselle…
Tämä juttuni julkaistiin aiemmin Iltalehden terveysblogissani, joka sittemmin tarmokkaalla tavalla hiljennettiin. Lehden sponsorit ja lääkealan yritykset hermostuivat. Taneli Leskinen on edelleen ”going strong”. Äskettäin hänen…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Eilen 29.10.2016 järjestettiin Helsingin kulttuuritalolla ”Syövästä voi selviytyä” -seminaari. Minulla oli mahdollisuus käydä seminaarissa ja kirjoitin tilaisuuden annista jo aiemminkin. Tässä blogikirjoituksessa kerron pääpuhuja tohtori…
Lauantaina 29.10.2016 kello 10:00-18:00 olin Kullttuuritalolla Helsingissä kiinnostavaa terveystapahtumaa dokumentoimassa. Tämä kirjoitus julkaistaan tuoreeltaan, sillä muuten on vaara, etten saa muistiinpanoistani mitään tolkkua. Mahdollisesti tulee…
Olen viime aikoina lukenut ja saanut arvostella hienoja kirjoja, mutta nyt taitaa olla ennätyksellisen upea kirja-arvostelu! Olen nimittäin saanut tuta millaista se on kun saa…
Aivojen ja mielen valmennuksesta 25 vuoden kokemuksen omaava Reidar Wasenius on tiedetoimittaja Tiina Hutun kanssa koonnut erinomaisen teoksen. Reidar käyttää itsestään ammattinimikettä Personal Brainer. Tiina…
Fitra on suomentanut liikunnan ammattilaisille suunnatun liikuntafysiologian perusteoksen ”EuropeActive’s foundations for exercise professionals”. Toimitustyön ovat tehneet Ari Langinkoski ja Jani Lappalainen. Hyvää jälkeä ovat pojat…
Kirjoittaja: Ari Kaihola Ari Kaihola on ahkeroinut insuliiniresistenssin parissa. Aika monessa osakirjoituksessa Ari tutustuttaa meidät tähän kaikkien elintasosairauksien äitiin. Ensimmäisessä osassa selvitellään insuliiniresistenssiä koskevien tutkimusten historiaa ja…
Sain 26.4.2012 tällaisen kirjeen Terminaattorilta (Mikko Tukonen). Se on edelleen hyvin ajankohtainen. Munalla kasvat isoksi! Nimeni on Mikko Tukonen Energiapankista ja kerron lyhyesti siitä, miksi…
Toimittaja Maija Haavisto on koonnut hengästyttävän laajan tietopaketin erityisruokavalioista. Nordbooksin kustantama paksukantinen kirja ”Erityinen” kuuluu jokaisen allergioista, ruokayliherkkyyksistä ja ruoan aitoudesta kiinnostuneiden kirjahyllyyn. Maijalla on…