Valikko Sulje

Kännykkä tyynyn alla 95 prosenttia kasvaneen peiton kanssa

Suomessa nukutaan kännykkä tyynyn alla – 95% kasvaneen peiton kanssa

“Suomen kännykkäliikenteessä kova kasvutrendi: 222 %”, otsikoi Talouselämä 13.1. Lehti uutisoi, että nopeamman 4G-verkon käyttö yleistyy DNA:n tiedotteen mukaan vauhdilla. 4G-liikenne kasvoi jopa 222 prosenttia viime vuoden aikana:

“Myös 4G-puhelimien osuus myydyistä puhelimista kasvaa rivakasti, sillä pian kaikki markkinoille saapuvat puhelimet ovat 4G-kykyisiä.”

Jopa 67 prosenttia kaikesta mobiilidatasta siirtyy 4G-verkkoon ja dataliikenteen arvioidaan tuplaantuvan kuluvan vuoden aikana. DNA:n 4G:n peitto on tällä hetkellä melkein 95 prosenttia. Lappiin rakennettiin juuri 500 uutta 4G-mastoa DNA:n ja Soneran yhteishankkeena. Suomella menee lujaa!

OECD-tilastot vahvistavat sen minkä jo tiedämme: Suomi on langattomien verkkojen kärkimaita maailmassa. Tilastojen mukaan siis myös väestön altistumisen kärkimaita. Talouselämä olisikin voinut otsikoida: “Suomen väestön altistumisessa on kova kasvutrendi: 222 %.”

Vallitsevasta kehityksestä ei voida syyttää yksin DNA-operaattoria, sillä se toimii viranomaisohjeita noudattaen kuten kilpailijansakin. Vaikka valvova viranomainen Säteilyturvakeskus tietää, että 4G-päätelaitteet ja antennit säteilevät aiemman sukupolven teknologioilla toimivia enemmän, uusia turvanormeja ei ole näköpiirissä.

Euroopassa puhaltavat uudet tuulet. Äskettäin Environmental Health-tiedelehdessä julkaistussa EUROPAEM EMF-suosituksessa (Guideline 2015 for the prevention, diagnosis and treatment of EMF-related health problems and illnesses), esitettiin muun muassa väestön altistumisen rajoittamista sähkömagneettisille kentille.

EUROPAEM-EMF ryhmä koostuu eurooppalaisista lääketieteen asiantuntijoista, jotka ovat lääkärin työssään havainneet, että potilaiden terveydentilassa tapahtuu merkittävää kohentumista, kun elinympäristön sähkömagneettisia kenttiä minimoidaan. EUROPAEM-EMF muistuttaakin kollegoilleen, että potilaan altistumisen historiaa eri taajuisille sähkömagneettisille kentille pitäisi vastaanotolla selvittää. Suomessa uutisoinnista päätellen ainoastaan Talouselämä on selvittänyt.

Mikäli sattumoisin asut 95 % kasvaneen 4G-peiton alueella, saatat kärsiä myös päänsärystä, sydämen rytmihäiriöistä, huimauksesta, keskittymiskyvyn vaikeuksista, masennuksesta, stressistä, tinnituksesta, lihas- ja nivelkivuista sekä lisääntymisterveyteen liittyvistä ongelmista.

EUROPAEM EMF-organisaatiossa ei ole yhtään suomalaislääkäriä, koska monet tulevat lääketieteen sovellukset Suomessa hyödyntävät 4G-teknologiaa. Painonhallintaa, unta, syöpää ja sydämen toimintaa mitataan älypuhelinsovelluksilla. Suomessa ympäristölääketiede onkin kansanterveyden näkökulmasta harppauksen jäljessä, teollisuuden näkökulmasta edellä.

Eräs yleistyvä oire, unettomuus, on EUROPAEM-EMF lääkäreiden mukaan kasvava haaste ympäristölääketieteelle. Unettomuus on yleistä myös Suomessa. Pitkään jatkuessaan se voi viedä toiminta- ja työkyvyn, mutta se lisää myös Alzheimerin taudin riskiä. Monet tutkimukset osoittavat, että matkapuhelinsäteily vaikuttaa unen laatuun.

Yhdysvaltalaiset aivotutkijat Jeffrey Iliffin johdolla raportoivat, että syvän unen puute saattaa altistaa Alzheimerin taudille, koska juuri syvän unen aikana aivot puhdistuvat muun muassa toksisista yhdisteistä.

Suomessa “ei ole hätää”. Meillä nukutaan kännykkä tyynyn alla ja 95 % kasvaneen peiton kanssa.

erja_tamminenErja Tamminen

Erja Tamminen on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen. Hän on seurannut sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia vuodesta 1997. 

About Author

Samanlaisia kirjoituksia

0 Comments

  1. Paluuviite:Vuosi turpaduunarin seurassa | Turpaduunari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *