Otava lähetti arvioitavaksi mielenkiintoisen kirjan. Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti, karisti lopullisesti mielestä, että alkoholistilla on hauskaa. Ihan mahdottoman synkkää elämää alkoholistit elävät.
Alkoholismi on rankka sairaus. Siitä parantuu vain sellainen, joka myöntää olevansa alkoholisti ja sellainen, joka itse sitä oikeasti haluaa. Kirjan päähenkilö ei ehdi parantua. Jää kuitenkin henkiin kuin ihmeen kaupalla. Tänä päivänä tiedämme, että Kalle on raitis alkoholisti. Upeaa!
Alkoholistin mielessä on aamusta iltaan mistä löytyy seuraava alkoholiannos. Hän saattaa Kallen tapaan nappailla niitä rauhoittavia, siirtää vaimon tililtä vähän rahaa juopottelutililleen, on omasta mielestään tavattoman intellektuelli ja tahdikas henkilö, aina sanavalmis, kaikkien rakastama.
Otan pitkän huikan kaljaa ja etsin katseellani jotain viestiä. Tarralappu on leipälaatikon kannessa. Siinä rakastetaan, toivotaan ja uhkaillaan. Minusta ei tunnu miltään. Minulla on vähän olutta ja paljon vapautta. Ryypiskely rajoittaa vapautta hiukan, mutta en halua olla nirso. Lapussa ei ole suuria vaatimuksia. Kyllä minä olisin kotona vaimon palatessa. Luonnollisestikaan en jatkaisi juomista. Otan uuden kaljan olohuoneeseen. Turhaa kulkemista on vältettävä. Nyt minä voisin miettiä syvempiä ajatuksia puolentoista tölkin ajan. On hyvä miettiä, miksi joudun juomaan. Positiivisessa mielessä. Perinteinen juoppo en mielestäni ole.
Rankassa juopottelussa ei ole mitään hauskaa. Hauskaa ei alkoholistilla ole ollut vuosikymmeniin, vaikka viinaa on vedetty urakalla.
Lähde kirjoittaa alkoholismistaan suoraan. Ei se ole kaunista kun ripulipaskat tulevat housuihin julkisella paikalla tai oksennusta pukkaa silloin kun mormonit ovat ovella.
Ryntään vessaan, junan pilli viheltää kuuluvasti. Paine perseen tienoilla kasvaa, haron vyötä ja nappeja auki ja saan perseeni paljaaksi. Yritän heittäytyä istumaan mutta paineella suihkuava paska ehtii ensin, minä putoan puoliksi pytyn reunalle, liukas kakka voitelee istuimen reunuksen ja putoan lattialle. Loput suolesta tyhjenee pytyn ja seinän väliin. Olen järkyttynyt asioiden saamasta käänteestä, kompuroin itseni pystyyn lavuaarin reunasta vetäen. Se tahriintuu kakkaan, minä olen yltä päältä paskassa.
Kallella on juomiskierre ollut päällä jo vuosia. Hän on jättänyt työpaikkansa voidakseen juoda rauhassa. Sääliksi käy lähes kaiken kestävää sairaanhoitajavaimoa, joka auttaa miestä vaikka miehen lupaukset alkoholin jättämisestä jäävät toteutumatta.
Minä sanoin itseni irti kuusi viikkoa sitten. Esimies kehtasi kysyä, onko minulla ongelma. Sellainen kysymys on loukkaava. Se voi suistaa masentuneen ihmisen raiteiltaan ja ajaa juomaan. Vaimokin raivostui, en tiedä raivostuiko se minulle vai esimiehelle, mutta sain sen lopulta rauhoittumaan. Minä osaan puhua ihmisen rauhalliseksi.
Aina löytyy syy juomiseen. Hän hankkii saunaoluet, mutta unohtaa saunoa. Hän löytää kellarikomerosta lakkalikööripullon, joka pitää pelastaa pois pilaantumasta. Hän päättää viedä ystävälleen punaviinipullon lahjaksi. Ostaa itselleenkin muutaman pullon ja löytää itsensä tilanteesta missä kaikki punaviinit on itse juotu.
Menee hetki ennen kuin saan juonesta kiinni. Mökillä olen ja henki pihisee. Kovin vaivalloisesti tosin. Nousen ylös ja laahustan vesikraanalle. Jääkylmä vesi selvittää ajatuksia ja kurkun. Olikohan viiniä jäänyt tähteeksi? Tärkeimmät asiat ensin. Nojatuolin vieressä on pullon puolikas, alkuun pääsisin kyllä. Kumarrun nostamaan pulloa ja meinaan menettää vähäisen tajuntani. Takan reunaan nojaten otan huikan kylmää Aperitaa.
Kirjaa lukiessa käy mielessä, etteikö olisi helpompaa tapaa päästä hengestään, kuin alkoholia juomalla? Välillä alkoholisti käy katkaisuasemalla voimia kerätäkseen uutta ryyppyputkea varten. Kalle miettii oman kuolemansa nopeuttamista, mutta häntä harmittaa, kun ei itse kuitenkaan pääsisi seuraamaan noin hienoa loppunäytöstä.
Alan miettiä seurauksia. Paljonkohan minulla olisi aikaa? Vaimolle en kyllä kirjoittaisi jäähyväisiä. Vai kirjoittaisinko lapulle ”Read my lips”? Minua naurattaa kovasti ja väsyttää samalla. Päätän lähettää tekstiviestin veljelle, jonkun olisi nämäkin jäljet korjattava. Kuolinviesti lähtee puhelimesta mustanpuhuvana ja arvokkaana. Suljen kännykän, kun en usko jaksavani vastata surunvalitteluihin. Otan kulauksen olutta ja mietin sieluni tilaa. Se on huono. Ehkä voisin perua osan kuolemasta oksentamalla vähän? Hoipertelen vessaan ja työnnän kaksi sormea kurkkuun. Sitkeä pallo putoaa pyttyyn. Palaan sohvalle odottamaan kohtuullista kuolemaa joka vapauttaisi mutta ei tappaisi liikaa. Keltaisiin ja punaisiin pukeutuneita ihmisiä tulee eteisen täydeltä. Nostan niille kättä tervehdykseksi. Mietin, onko keltaiseen takkiin pukeutunut esikoulun opettajatar heidän mukanaan. Sitten annan kuolemalle periksi.
Kohtalokkaissa olosuhteissa kuollut mies on puettu vaippaan. Sen minä huomaan ensimmäiseksi. Istun sairaalasängyssä sekavana. Muistikuvia tapahtumista laukkaa pöhöttyneessä päässäni, mutta niitä on vaikea laittaa mihinkään järjestykseen.
Kun mielessä pyörii vain alkoholi, kaikki muu jää sivurooliin. Harmittaa tuo vaimon suunnaton kärsivällisyys ja lääkäreiden sinisilmäisyys. Vaimo uskoo muutokseen ja siivoaa kerta toisensa jälkeen miehen jättämät sotkut. Lääkäri kirjoittaa lisää rauhoittavia vaikka taatusti näkee miten alas potilas on vajonnut alkoholismiinsa.
Minun rakkauselämäni on kovin vaisua. Horjahtelen keittiöön. Lappu pöydällä on anteeksiantavassa sävyssä kirjoitettu: ”Yritä saada poikki, jääkaapissa yksi Kukko, tulen kolmelta.” Allekirjoituksena on ”haleja”. Otan kaljan jääkaapista, motoriikka on kuin lampaalla ja melkein pudotan tölkin. Hamuan tupakan askista ja menen parvekkeelle kohdatakseni maailman kaikessa ankaruudessa. Olen jo sihauttaa tölkin, mutta palaan sisään ja suljen parvekkeen oven tiiviisti. Parvekkeella tölkin avaaminen olisi kuin kiväärinlaukaus. Sitä minä en halua. Naapurit vahtivat.”
Kalle Lähde: Happotesti, Otava 2016
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
Paluuviite:Loppuluisu – Turpaduunari
Kirjassa kuvataan hyvin sairauden aiheuttamaa riippuvuutta. Myös sitä, kuinka paljon päihde johdattaa mieltä ja käyttäytymistä.
Jäin kirjassa kaipaamaan niitä hetkiä jolloin alkoholistilla ei enää ole rahaa eikä viinaa tai pillereitä. Niitä repivän karmeita yön tunteja jolloin yleensä itsemurha-ajatukset nousevat pintaan kun ei saa viinaa ja elämä helvetissäkin olisi ruusuilla tanssimista verraten omaan olotilaan.
Kaikilla alkoholisteilla ei ole juomisen mahdollistajaa loppuun asti, vaan loppujen lopuksi on aivan yksin ja se on pahinta mitä juopolle voi tapahtua.
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja | Turpaduunari