Kirjoittaja: Christer Sundqvist
Tapasit eräänä päivänä yllättäen puheliaan, ulospäin suuntautuneen henkilön, jolla oli aivan tavattoman hurmaava luonne. Häntä ympäröi suurellisuuden karisma. Hän osoitti kyvyttömyyttä katumukseen ja syyllisyydentuntoon, eikä hänellä liioin ollut kykyä empatiaan. Lisäksi hän osoittautui patologiseksi valehtelijaksi. Hän on epärehellinen, holtiton ja hän manipuloi koko ajan. Mutta osaa hän olla niin ihana!
Hänen tunne-elämänsä on latteaa, mutta hän voi tehdä jotain todella yllättävää hetken mielijohteesta, sillä hän tylsistyy helposti tavalliseen elämään. Hänen käytöksensä kontrolloimattomuuteen saa tottua. Kuulet läheisiltä miten hänellä oli varhain elämässä käytösongelmia, jopa kartutti rikosrekisteriään nuorena ja aikuisena hän käyttäytyy ajoittain hyvinkin epäsosiaalisesti. Loisivalla elämäntyylillään hän voi olla hyvinkin ärsyttävä kumppani. Pitkäaikaisten tavoitteiden puute ja vastuuttomuus omista teoista on silmiinpistävä piirre. Hän on jäänyt kiinni irtosuhteiden harrastamisesta. Annoin nämä ikävät asiat anteeksi, koska hän lupasi parantaa tapansa. Hän jäi kiinni rikoksesta ja sai tuomion, mutta teki rikkeitä ehdollisen vapaustuomion aikana. Rikosten moninaisuus hämmästyttää minua. Mutta hän on usein niin ihana ja rakastan häntä tosi paljon.
Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa?
Pakene! Hae lähestymiskieltoa! Jos hän soittaa sinulle, katkaise välittömästi puhelu, sillä hän on hurmaavasti puhuva psykopaatti ja hän tuhoaa elämäsi sääliä tuntematta. Tällaista ruotsalainen tietokirjailija Thomas Erikson neuvoo tekemään kun haastattelen häntä tänään 25.1.2018 kirjan julkistustilaisuudessa, sillä psykopaattia on turha lähteä kouluttamaan. Kerran psykopaatti – aina psykopaatti.
Kun yksi uhri kyllästyttää psykopaattia tai hän tulee torjutuksi, hän etsii uuden uhrin. Hän on tavallisesti mies, mutta naispuolisia psykopaatteja on toki olemassa.
Psykopaateista ympärillämme (Atena, 2018) on karmaiseva kirja, jota turpaduunari kuitenkin suosittelee kaikille. Otetaan yksi pieni ote kirjasta. Kirjailija kertoo omasta kokemuksestaan tähän tyyliin:
”Ensimmäinen arkipäivän psykopaattisuuteen liittyvä esimerkkini on omakohtainen. Olen kirjoittanut useita kirjoja, ja kun ensimmäinen trillerini julkaistiin, sain sähköpostiviestin nuorelta naiselta, joka halusi kirjailijaksi. Hän oli lukenut kirjani: se oli hänestä aivan fantastinen, ja nyt hän halusi tietää voisinko auttaa häntä eteenpäin. Minulla on yksinkertainen strategia lukijoideni suhteen. Arvostan kaikenlaisia yhteydenottoja, ja luen vaikkapa tätä kirjaa koskevat ajatuksesi mielihyvin. Vastaan viesteihin kuitenkin useimmiten vain kerran. Minulla ei ole mahdollisuutta ryhtyä pitkällisempiin viestinvaihtoihin, koska teen töitä kuusi päivää viikossa. Meilasin naiselle jonkinlaisen standardivastauksen enkä ajatellut asiaa sen koommin. Nainen kuitenkin lähetti yhä uusia ja uusia viestejä, ja kun en vastannut, hänen sävynsä muuttui aggressiivisemmaksi.
Hiukan myöhemmin silloinen avopuolisoni sai sähköpostin, jossa ilmoitettiin että kyseinen nuori nainen – joka tuossa vaiheessa esiintyi täysin eri nimellä – oli aloittanut suhteen kanssani, ja olimme menossa naimisiin. Sekä avopuolisoni että minä ällistyimme aika lailla, sillä sähköpostiviestissä oli melkoinen lista vakavia syytöksiä minua vastaan. Siinä sanottiin, että olin heilastellut lähes sadan nuoren naisen kanssa ja että vähintään kaksikymmentä heistä odotti lastani. Kaikki tämä parissa kuukaudessa! (Pikku hiljaa tapahtumat johtivat siihen, että ilmoitin asiasta poliisille, ja hölmistynyt poliisi ihmetteli, miten ylipäänsä ehdin tehdä töitä kun tahtini on tämä.) Älyttömyyksiä oli enemmänkin, enkä tässä käsittele niitä kaikkia. Avopuolisoni sai yhteensä viitisenkymmentä sähköpostiviestiä. Niiden sisältö vaihteli, mutta teema oli aina sama.
Samaan aikaan minä sain samalta nuorelta naiselta taitavasti kirjoitettuja rakkauskirjeitä. Hänellä oli hirvittävä ikävä minua. Hän kaipasi sitä, että taas näkisimme. Eikö meidän kuitenkin pitäisi vilkaista sitä Tukholman keskustan asuntoa? Facebook-profiilini oli ollut avoin, joten hän oli keräillyt valtavan määrän tietoa minusta ja yksityiselämästäni, mikä johti siihen, että osa hänen kirjoituksistaan kuulosti varsin järkeenkäyviltä. (Teitä on nyt varoitettu – et tiedä kuka näkee mitä teet netissä ja mihin he voivat tietojaan käyttää.)
Tätä kesti puolisen vuotta, ennen kuin poliisi onnistui pysäyttämään naisen. Koko homma oli varsin edistynyttä stalkkausta. Nainen käytti sosiaalista mediaa hyväkseen ja onnistui järjestämään minut varsin huonoon valoon, muun muassa kirjailijakollegoideni silmissä. Minulle koko juttu oli nolo ja hirveä – aluksi en edes tiennyt kuka nainen oli.
Friikki, ajattelet nyt. Tuiki tavallinen sekopää. Noita kyllä riittää. Ehkä. Kuvio oli joka tapauksessa selvä. Poliisin selvityksistä kävi ilmi, että nainen oli tehnyt saman ainakin kerran aikaisemmin. Silloinkin uhri oli ollut häntä itseään huomattavasti vanhempi mies, kirjailija kuten minäkin, ja vielä paljon ansioituneempi. Voi hyvin olla, että olet kuullut hänestä. Miehelle isku oli niin suuri, että hän päätti jättää päivätyönsä. Juttelin hänen kanssaan monta kertaa ymmärtääkseni mistä oli kyse, mutta kumpikaan meistä ei tajunnut mitä nainen oikeastaan halusi. Korkeintaan hän saattoi hautoa jonkinlaista kostoa siitä, etten lähtenyt mukaan hänen kirjailijahaaveisiinsa…”
Tarina jatkuu ja saa yhä karmaisevampia piirteitä, mutta lue niistä lisää sitten kirjasta. Haastattelussani kävi ilmi, että näin voi käydä kenelle tahansa. Pitää olla varuillaan!
Suomessa ehkä 100 000 psykopaattia
Erikson arvelee, että Suomesta voisi löytyä noin 100 000 psykopaattia. Aika paljon! Ilkikurisesti hymyillen Erikson vilkuilee yleisöä ja sanoo: ”Meitä on täällä koolla ehkä 100 henkilöä ja joukossa on tilastollisesti ajatellen ainakin 2 psykopaattia!” Psykopaatteja on enemmän kuin aavistammekaan. Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan heitä on väestötasolla 2–4 prosenttia.
Adolf Hitler oli aika selkeästi psykopaatti. Eikö niin, mitä sinä sanot? Aloitti maailmanpalon, joka loppujen lopuksi riisti kuudeltakymmeneltä miljoonalta ihmiseltä hengen. Sen lisäksi sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kärsivät hänen tekojensa seurauksista. Aineellisille tappioille tuskin pystyy edes laskemaan hintaa. Ajattele jos kaikki nämä lukemattomat miljardit olisi käytetty johonkin hyödylliseen, Thomas Erikson kirjoittaa.
Voimakas, koko ruumiissa tuntuva vaisto kertoo, että Hitler varmasti oli täydellinen sekopää. Miksei kukaan tajunnut, miten hullu hän oli? Miksei häntä pysäytetty ajoissa? Miten koko Saksa saattoi hänen antaa tehdä mitä halusi? Miksei kukaan pysäyttänyt häntä? Vastaus: psykopaatit ovat taitavia jymäyttämään jokaista ympärillään.
Adolf Hitler, Saddam Hussein, Idi Amin, Henrik VIII, Bill Clinton…
The good psychopath’s guide to success -kirjan kirjoittaja, tutkija Kevin Dutton käytti persoonallisuustestiä diagnosoidakseen psykopaattisuutta aikuisilla. Tutkittuaan Hitleriä koskevaa kattavaa historiallista aineistoa Dutton sijoitti Hitlerin vahvasti psykopaattisten ihmisten listalle. Se ei oikeastaan yllätä meitä erityisen paljon, eihän? Hitler ei toki päässyt yhtä korkealle Duttonin listalla kuin Saddam Hussein tai Idi Amin. Tai Henrik VIII.
”Kuvio käy vain kiinnostavammaksi, kun Dutton käsittelee samalla työkalulla muita historian tunnettuja johtajia ja tutkii millainen heidän suhde oli ympäristöönsä. Erityisen kiinnostavaa on tarkastella, kuinka johtajat tekivät päätöksiään koko ajan tietoisena siitä, että päätökset vaikuttaisivat muihin ihmisiin. Dutton sijoittaa melkein Hitlerin tasolle tämän vastapelurin: Winston Churchillin. Melkein yhtä korkealle sijoittuvat vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaat, sekä Donald Trump että Hillary Clinton.”
Pidä hatusta kiinni, nyt tulee pohdittavaa:
Kun puhe nyt kerran kääntyi Yhdysvaltain presidentteihin (juuri se aluehan nimittäin vaikuttaa valtavasti muuhun maapalloon), Dutton esittelee listan siitä, ketkä heistä osoittavat eniten psykopaattisia piirteitä. Dutton on haastatellut ihmisiä, joita pidetään presidenttien asiantuntijoina (esimerkiksi historioitsijoita ja tutkijoita) sekä henkilöitä, jotka ovat työskennelleet elossa olevien presidenttien kanssa. Ilman että menemme liian syvälle teknisiin yksityiskohtiin, kerrottakoon että Duttonin tutkimus koskee sitä, millaiset pisteet kukin presidentti saa Fearless Dominance- ja Self-Centered Impulsivity -alueilla.
Kaikkein korkeimmalla sijalla Duttonin listalla komeilee John F. Kennedy. Kakkosena on Bill Clinton. Molemmat heistä tunnetaan sympaattisina, myötätuntoisina ja mukavina persoonina, hyvinä puhujina ja kaikkiaan ihmisinä, joihin luotetaan helposti. Molemmilla on mukavan tyypin maine, mutta toisaalta molemmissa oli myös toinen puoli: todistetusti molemmat ovat harrastaneet esimerkiksi irtosuhteita.”
Punaisia, keltaisia, vihreitä ja sinisiä psykopaatteja ja heidän uhrejaan
Kirjan kiinnostavinta antia on Thomas Eriksonin aiemmassa kirjassa ”Idiootit ympärilläni” jo käytössä ollut DISA-kieli. Se on nelivärijärjestelmä, jonka perusteet loi William Marston. Se selittää osan psykopaattisten ihmisten toiminnasta, mutta se ei kuitenkaan selitä kaikkea. Karkeana mittarina se kuitenkin on ihan hyvä alku.
Punaista, dominoivaa käytöstä on nähtävissä ekstroverteillä ja asiakeskeisillä ihmisillä, joiden kaikkea tekemistä säätelee kova tahti. He ovat motivoituneita ongelmanratkaisijoita, heidän suuntansa on eteenpäin, he ovat tulos- ja tavoitekeskeisiä. He rakastavat toimintaa ja väsähtävät nopeasti, jos asiat junnaavat paikoillaan liian kauan.
Keltainen, inspiroiva käytös yhdistyy iloisiin, luoviin, ekstrovertteihin ihmissuhdetyyppeihin, joiden vuorovaikutus on helppoa ja joustavaa ihan kenen tahansa kanssa. Keltaisetkin rakastavat kovaa tahtia, mutta he välittävät huomattavasti enemmän ympärillään olevista ihmisistä. Liian suuri määrä yksityiskohtia ikävystyttää heidät helposti.
Vihreä, stabiili käytös viittaa hillittyyn, introverttiin käytökseen. Vihreät pyrkivät siihen, että koko ryhmällä olisi hyvä olla ja että konfliktit pysyisivät loitolla. He tekevät mieluusti yhteistyötä ja ovat erittäin hyviä kuuntelijoita.
Sininen, analyyttinen käytös puolestaan viittaa introvertteihin, asiakeskeisiin ja järjestystä rakastaviin ihmisiin, jotka työskentelevät mielellään suunnitelmallisesti ja jäsennellysti. He arvostavat laatua, eivätkä yksityiskohdat juuri koskaan mene heiltä ohi.
Kirja pureutuu sitten varsin yksityiskohtaisesti siihen miten tätä karkeahkoa DISA-kieltä voi soveltaa psykopaatteihin ja heidän uhreihinsa. On siinä pureskelemista ja kaikkea ei kakisematta halua niellä. Lue itse!
Psykopaatit ovat taitavia
Haastattelussa Thomas Erikson avaa minulle kiintoisalla tavalla psykopaattien manipulointitekniikoita. Psykopaatti saattaa paljastaa sinulle arkoja asioita itsestään (jotka voivat olla joko totta tai valetta) saadakseen sinut paljastamaan jotakin vastaavaa itsestäsi, ja myöhemmin hän käyttää niitä sinua vastaan. Hän saattaa loukata sinua hyvin viekkaasti. Esimerkiksi niin, että hän kritisoi sinua piilottaen loukkauksen teeskennellyn huomaavaisuuden tai kovan kehun taakse.
Psykopaatit sanovat mitä sylki suuhun tuo. He laukovat mitä tahansa tilanteeseen sopivaa. Esimerkiksi kiihkeä rakkaudentunnustus saa sinut rauhoittumaan hetkeksi, mutta se ei merkitse yhtään mitään, sillä psykopaatti ei oikeasti rakasta ketään muuta kuin itseään. Psykopaatti osaa hurmata sinut. Hän sanoo asioita, joita et milloinkaan aikaisemmin ole kuullut. Se tuntuu niin ihanalta, että lumoudut täysin. Varo!
Vaikka psykopaatit eivät osaakaan sääliä itseään, he osaavat esittää uhria aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu. Ja oi sitä imartelun määrää, jota saat osaksesi! Tiedämme kaikki miltä meistä tuntuu, kun joku kehuu ulkonäköämme, vartaloamme, älyämme tai makuamme. Psykopaatitkin tietävät sen. Älä mene lankaan!
Turpaduunarilta lähtee erittäin vahva suositus! Tämä kirja kannattaa lukea.
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja - Turpaduunari
Aihe on kiinnostava mutta tässä psykopaatti-intoilussa, jonka ensimmäinen aalto oli nähtävissä jo 2000-luvun alkupuolella, on ollut yksi haittapuoli. Nimittäin introverttien kansoittamassa Suomessa on moni aiheesta lukenut alkanut suhtautua perusteettoman epäilevästi ekstrovertteihin, puheliaisiin, vilkkaisiin, luoviin, spontaaneihin ihmisiin. Tiedoksenne, että suurin osa heistä ei ole psykopaatteja.
Pidin itse enemmän kiihkottomammasta Robert E. Haren psykopatiaa käsittelevästä teoksesta ”Ilman omaatuntoa”, jonka ote on analyyttinen ja jossa on hyvät lähteet ja paljon viittauksia tieteellisiin tutkimuksiin. Tämä Eriksonin teos on kyllä viihdyttävämpi mutta myös pinnallisempi.
Sivuhuomautuksena vielä, että lennokkaat, epärealistiset, jopa suuruudenhullut suunnitelmat, taipumus pitkästyä nopeasti sekä impulsiivisuus ja kyvyttömyys viedä asioita loppuun kuuluvat myös kiinteästi esim. kaksisuuntaisen mielialahäiriön manivaiheeseen, joka vastoin yleistä luuloa ei useimmilla potilailla sisällä psykoottisuutta (lievempi, tyypin 2 bipo on nimittäin se yleisempi muoto, ja siihen ei kuulu psykoottisuus).
Aiheesta on tärkeä kirjoittaa ja keskustella, mutta minusta on silti syytä olla hyvin varovainen ennen kuin leimaa kanssaihmisiään psykopaatiksi pelkän luonteen perusteella.
Tietenkään monia keskeisiä psykopatian tuntomerkkejä ei esiinny vaikkapa bipo-potilailla, kuten empatiakyvyttömyyttä sekä katumuksen ja syyllisyyden tunteen puutosta, loismaista elämäntyyliä ja patologista valehtelua.
Suomessakin muuten voitaisiin minusta virallisestikin, siis lääketieteessä, alkaa jo puhua psykopatiasta eikä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, kuten yleensä tehdään.
Olen ollut pakon edessä läheisissä tekemisissä psykopaatin kanssa vuosia, joten aihepiiriin on tullut perehdyttyä. Itsensä suojeleminen tosiaan on ensisijaisen tärkeää. Useimmiten on katkaistava välit psykopaattiin kokonaan, minkä onneksi itsekin lopulta onnistuin tekemään. Se ei ole helppo tie, ja uhriksi joutuminen oli yksi elämäni traumaattisimpia kokemuksia, josta en varmaan koskaan täysin toivu.