Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Tautitehdas

Sain keväällä arvioitavaksi lääkäri Iris Pasternackin teoksen ylidiagnostiikasta. Tämä on kehittyneen lääketieteen varjopuolia, että meille kaikille, terveillekin, löytyy tauti ja diagnoosi, kunhan riittävästi tutkitaan.

Kirjan tärkeimpänä antina pidän sitä, että Pasternack nostaa esille ongelmaksi tavallisten elämänilmiöiden lääketieteellistämisen (medikalisaation). Lääketieteen kehitys on edistänyt terveyttämme ja pidentänyt elämäämme merkittävällä tavalla. Lääketieteeseen on valtavasti panostettu, eikä suotta, mutta joskus näyttää siltä, että emme enää tiedä, mitä tehdä uudella tiedolla. Kiihtyvä teknologinen kehitys ja lääkäreiden hyvät aikomukset ovat joillakin alueilla johtamassa ojasta allikkoon, väittää Pasternack. Tutkimukset ja hoidot alkavatkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Suora lainaus:

Ylidiagnostiikkaa voi hallita hyväksymällä sen tosiasian, että osa kehomme epänormaaleista muutoksista, edes syövistä, ei koskaan tule haittaamaan meitä. Aggressiivinen hoitolinja ja leikkaaminen voi olla huonompi ja vaarallisempi vaihtoehto kuin maltillinen seuranta. Kun ihmisiä tutkitaan sairauden epäilyn vuoksi tietokonetomografialla, melkein kaikilla, 86 prosentilla, näkyy kuvissa ainakin yksi epänormaali löydös, sattumalöydös, joka ei liity millään lailla siihen sairauteen, jonka vuoksi heitä alun perin tutkittiin. Keskimäärin jokaisessa ihmisessä on 2,8 poikkeavaa löydöstä. Sattumalöydökset ovat todella yleisiä lääketieteessä, ja niitä on erityisen paljon tietokonetomografia- ja magneettitutkimuksissa.

tautitehdasKirjan varjopuoliin kuuluu asioiden ylimalkainen toteaminen, ottamatta tiukasti itse kantaa lukuisiin epäkohtiin tai tarjoamalla tilastollista tietoa esim. ylidiagnoosin tilasta Suomessa. Pasternack olisi tarvinnut nippelitiedon mestareita avukseen! Lukija ottaisi ilomielin vastaan yksityiskohtaisempaa tietoa ylidiagnostiikan tasosta. En myöskään ymmärrä miksi Pasternack kaunistelee tilannetta monissa kirjan käänteissä. Nyt kun hänellä olisi tilaisuus ikään kuin puhua suunsa puhtaaksi, niin hän pitää tahallaan (tai lääkärinuransa häiriöttömän jatkon turvaamiseksi?) kirjoittelun kovin arvoituksellisena.

Pasternack pohtii masennusta tautitehtailun näkökulmasta. Psykiatrit on koulutettu löytämään alakuloiselle potilaalleen diagnoosi. Lainaus kirjan sivuilta:

Tautiluokitusten mukaista diagnoosia haettaessa potilaan kokonaistilanne ikään kuin puretaan osiin, yksittäisiin oireisiin, joiden lukumäärä sitten määrittelee diagnoosin. Yksittäisiä oireita ynnättäessä kokonaisuus voi kuitenkin hämärtyä. Unohdetaan, että oireilun taustalla voi olla muukin kuin masennus. Suru ja menetykset aiheuttavat alakuloa ja unettomuutta, epäoikeudenmukainen kohtelu työpaikalla itseluottamuksen ja omanarvontunteen vähenemistä. Kaikki nämä oireet ovat myös masennuksen diagnostisia kriteerejä. Neljä yksittäistä oiretta riittää diagnoosiin, joten masennusdiagnoosin saa herkästi, vaikka taustalla olisi normaali reaktio johonkin elämän kuormitustekijään tai tilapäinen häiriötilanne. Ja kuten stressistä johtuvaa verenpainetta, myöskään olosuhteista johtuvaa masennusta ei kannata hoitaa lääkkein vaan syihin puuttumalla.

 

Tällaisia kirjoja tarvitaan lisää, avaamaan silmämme todellisuudelle. Pasternack pitää epäterveenä ilmiönä normaalin elämän tunnetilojen medikalisaatiota, kuten sitä, että tuntee ärtymystä ja mielipahaa. Kun terveydenhoitojärjestelmän hoitokeinotkin tällaisissa tapauksissa ovat voittopuolisesti lääkehoitoa ja terapiaa, niin jokainen meistä on vaarassa joutua tällaisen hoitokoneiston vangiksi. Pasternackilta olisi odottanut voimakkaampa kritiikkiä tätä epäkohtaa tarkastellessaan.

Onko siinä mitään tolkkua, että yhä terveemmät tulevat lääketieteellisen hoidon piiriin ja hoidettavien lukumäärä kasvaa rajusti? Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että hoidamme lääkkeillä ongelmia, jotka eivät ole lääketieteellisiä. Pasternack kirjoittaa:

Päädymme hoitamaan kaipausta ja surua masennuslääkkeillä ja normaaliin kehitykseen kuuluvaa huolimattomuutta tai vilkkautta ADHD-lääkkeillä. Ongelmat ovat siis todellisia ja olemassa, mutta kyseenalaista on se, löytyykö ratkaisu aina lääketieteestä.

Nykyään voidaan seulontatutkimuksilla todeta syöpä hyvin varhaisessa vaiheessa, jopa niin varhaisessa vaiheessa, että elimistömme tunnistettua syöpäkasvun, osaa itse tuhota syöpäsolut. Rahan kiilto silmissä potilaat saatetaan ottaa hyvin varhaisessa vaiheessa hoitoon. Hoidon aiheuttamat haittavaikutukset ja kova stressi aiheuttavat pahimmillaan potilaan vakavan sairastumisen kun parhaimmillaan potilas olisi elänyt täysipainoista elämää kymmeniä vuosia. Pasternack ei uskalla viedä ajatustaan loppuun: Aiheutetaanko sinänsä järkevillä seulontatutkimuksilla enemmän haittaa kuin hyötyä? Ehkä tätä asiaa pitäisi tutkia enemmän? Kuka maksaa? Kuka kiinnostuu?

Pasternack toteaa oivallisesti:

Miljoonat eurot valuvat hukkaan sairauksia ehkäisevässä lääkityksessä. Näyttää siltä, että sairauksien varhainen tunnistus ja lääkehoito ovat tulleet tiensä päähän ja osoittautuneet tehottomiksi keinoiksi edetä. Parempia keinoja löytynee muilta terveydenhoidon alueilta ja erityisesti lääketieteen ulkopuolelta. Merkittävä osa huonosta terveydestä aiheutuu elinympäristön riskitekijöistä, sellaisista kuin hengitysilman pienhiukkaset, savu, liikenteen melu ja radon. Merkittäviä terveysriskejä ovat myös ihmisen elinympäristön kemikaalit. Arkisten asioiden toimittaminen kävelemällä on iäkkäille todennäköisesti monin verroin tehokkaampaa lonkkamurtumien ehkäisytyötä kuin mitkään luulääkkeet. Puuttumalla liikkumisen esteisiin, kuten korkeisiin kynnyksiin, painaviin oviin, liukkaisiin jalkakäytäviin ja vaarallisiin tienylityksiin päästäisiin paremmin eteenpäin. Ja jos katsotaan ajassa taaksepäin, vesi- ja jätehuollolla on saatu maailmassa todennäköisesti enemmän terveyshyötyä kuin millään lääketieteellisellä hoidolla.

Iris Pasternack: Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? Atena 2015

Löydät hakemistosta lisää kirja-arvioitani.

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

 

0 thoughts on “Tautitehdas”

  1. En ole lukenut Iris Pasternackin kirjaa, mutta selailin joskus ja totesin saman. Kirjan tyyli vaikutti kovin pliisulta ja ylimalkaiselta. Sen sijaan, että aiheista kirjoitettaisiin syvemmin ja analyyttisen kriittisesti, jäi nopealla tutustumisella sellainen vaikutelma, että kirja liitää aiheiden yli. Kirjasta poimimasi lainaus masennukseen liittyen kirvoitti minut kommentoimaan.

    Kohdassa tulee hyvin esiin perustavaa laatua oleva kategoriavirhe, jonka monet lääkäreistä ja kansalaisista tekevät; kuvitellaan, että on olemassa erikseen sairausentiteetti masennus ja toisaalta tavallinen ihmistunne tai -kokemus masennus. Pasternackin antaa lukijan näin selvästi tuossa ymmärtää. Samalla erikoinen ilmaisu on sanoa, että suru aiheuttaa alakuloa. Eikö suru ole alakuloa ja alakulo surua? Vai mitä Pasternack tarkoittaa surulla tai alakulolla, entäpä masennuksella? Toivottavasti käyttämänsä termit on määritelty kirjassa jossain toisessa kohtaa.

    Jäin myös ihmettelemään mitä Pasternack tarkoitti kirjoittaessaan, että oletetun masennussairauden sijaan kyseessä voi olla normaali reaktio elämäntapahtumiin. Jäi mietityttämään miten ihminen voisi reagoida epänormaalisti hänen mielestään. Pasternack lienee käyttänyt sanaa normaali merkityksessä totuttu, yleinen, tavanomainen, eli mielipide-, ei faktamerkityksessä, toisin kuin, jos puhuisimme esimerkiksi haiman normaalista toiminnasta diabeteksen diagnostiikan kohdalla. Toisaalta on mahdollista, että hän uskoo itse, että oletettu masennussairaus on todellinen entiteetti samalla tavalla kuin diabetes tai MS-tauti. Toivottavasti kanta selviää muualla.

    Vastaavanlaiset tahattomat virheilmaisut tai tarkoituksellinen retorinen kikkailu on johtanut yhteen aikakautemme suurimmista terveydenhuollon väärinkäsityksistä, että psyykkisen pahoinvointi on sairaus samassa merkityksessä kuin elinten fyysinen epänormaalius on sairaus, mikä on mahdollistanut lukuisten eri tahojen hyötyä ihmisten psyykkisestä kärsimyksestä asianomaisten pysyessä epätietoisina, hämillään ja näin helposti hyväksikäytettävinä.

    Kuten Christer kirjoitit, on mahdollista, että lääkärit ja tutkijat kirjoja kirjoittaessaan pelkäävät mahdollisia seuraamuksia uralleen, jos menevät kritisoimaan käytössä olevia toimintatapoja tai ajattelutapoja liiaksi. Siksi saattavat päätyä kaunistelemaan ja laimentamaan kannanottojaan. Yhteiskunnallisten laajasta hyväksyttyjen myyttien sorkkiminen, kyseenalaistaminen ja vääräksi osoittaminen on aina ollut riskialtista.

Olisi kiva kuulla kommenttisi!

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.