Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Suuri serotoniinihuijaus – Aku Kopakkala

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Kiitos hyvistä kommenteista!

Tämä kirja-arvio ja psykologi Aku Kopakkalan tilaisuuden raportointi 22.5.2015 on terveysblogini luetuimpia kirjoituksia. Sitä on vilkkaasti kommentoitu ja olen saanut kirjoituksen johdosta muutamia merkittäviä yhteydenottoja myös sähköpostiini. Asian kiinnostavuuden takia nostan tähän esille 25.7.2017 Annikan kommentin ja äsken Annikalle tulleen pitkän vastakommentin takia lisätyt tekstiosuudet (korjasin muutaman kirjoitusvirheen ja lisäsin alaotsikoita).

Kierrä psykiatrit kaukaa

Annika sanoo 24/05/2015 05:40 Valitan, että tämä teksti tulee nyt hieman kuin ranskalaisilla viivoilla, lähes yhteen pötköön, hitusen asioissa hyppien… Mikäli olet siinä tilanteessa, että joku suosittelee sinulle mielialalääkkeitä, älä syö niitä, jos haluat elää vielä yhdenkin onnellisen päivän elämässäsi. Ainakin tietyt mielialalääkkeet, ainakin tarpeeksi kauan aikaa syötynä (ainakin kuukausia riittää), aiheuttavat kemiallisen lobotomian. Siinä menee ihmiseltä kaikki. Persoonallisuus, muisti, tunne siitä, että on elossa, elimistön niin monet fysiologiset toiminnot häiriintyvät vakavasti (voit olla lähes varma, että saat myös esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan), vastustuskyky infektioita vastaan heikkenee radikaalisti jne. Jos olisit esim. jonkin ikävän tapahtuman jälkeen luottanut lääkäreiden huuhaapuheisiin ja alkanut syömään mielialalääkkeitä ja jossain välissä hoitoa itse hoksannutkin, mitä ne ”lääkkeet” sinulle tekevät, mistä tiedät, ettei juuri sinua haluta tai kieroilla pakkohoitoon? Suuria psykiatrisia osastoja ja sairaaloita rakennetaan, täytyyhän niihin saada uhrit, jottei kalliit rakennukset olisi tyhjillään, näyttäisi hölmöläisten hommalta. Poliitikoillakaan kun ei ole tietoa asioista… Mielialalääkkeiden aiheuttamat rakenteelliset vauriot ovat pysyviä. Ei kannata antaa pirulle pikkusormea. Ylipäätään koko psykiatria nykyajanmuodin mukaisine serotoniiniteorioineen perustuu kuin johonkin hölynpölyuskontoon. (Tästä on paljon pätevää kirjallisuuttakin…) Esim. vaikka omaisen kuoleman aiheuttamaan suruun hyvä luonnon hoitokeino on itku. Itke vaikka kuinka kauan. Ennemmin tai myöhemmin aika tekee tehtävänsä ja helpottaa. Sen jälkeen voit jatkaa elämääsi, eikä sinusta tarvinnut tulla pillerizombieta. Ja jotkut valitsevat mieluummin itsemurhan kuin zombiena elämisen… Olen saanut todistaa tällaistakin tapausta läheltä. Mikään muu maailmassa ei voi tehdä ihmisestä sellaista rauniota kuin ne myrkyt, joita psykiatrit syöttävät potilailleen. Kierrä psykiatrit kaukaa. Esimerkiksi koulujoukkosurmaajissa ei tietääkseni ole yhtäkään, jolle ei olisi syötetty mielialalääkkeitä. Siis tietenkin ennen kun he ovat tehneet surmatyönsä. Mielestäni vastuu on heillä, jotka ovat syöttäneet ihmisille tuollaisia ”epälääkkeitä”.

Tähän Annikan kommenttiin on nyt tullut LonelyCrusaderin upea, pitkä kirjoitus. Tämä alla oleva teksti tuli luettua tarkkaan. Lukekaa kaikki muutkin! Mielen lääkintä on juuri näin kauheaa kuin tässä kerrotaan:

Olen yksi sadoista tuhansista, ellei miljoonista psykiatrian uhreista

LonelyCrusader sanoo 25/07/2017 16:36 Annikan teksti saattaa kuulostaa kärjistetyltä ja pelottavaltakin, mutta ei hän ole kyllä totaalisen väärillä jäljillä tämän asian suhteen. Olen lukenut lukuisista tutkimuksista, joissa on todettu mm. neuroleptien haitallisuus aivoille. Ne vähentävät aivosoluja ja rapauttavat aivojen limbistä järjestelmää, joka kontrolloi mm. ihmisen motivaatiota ja tunne-elämää. Lobotomia ei koskaan poistunut psykiatriasta, se ainoastaan muutti muotoaan. Nykyään lobotomia psykiatrisille potilaille tehdään kemiallisin keinoin, mielialalääkkeiden voimin. Niiden tuhoisa vaikutus on asia, jota ei voi enää tässä vaiheessa kiistää nyt kun asiasta on vihdoin alettu puhua jo hieman julkisellakin tasolla, ja tästä aiheesta on olemassa ihan mahdottoman paljon tutkimusnäyttöä, joka puhuu äärimmäisen karua kieltä. Olen tämän kemiallisen lobotomian itse kokenut, sillä minut on altistettu lukemattomien psykiatristen mielialalääkkeiden vaikutuksille. Olen ollut lääketehtaiden kävelevä ja hengittävä koekaniini, olen kokeillut vaikka minkälaista lääkettä, lukuunottamatta SSRI-lääkeryhmän lääkkeitä. Niistä hyvin paljon tietoa luettuani voin todeta, ettei minulla ole sellaiseen minkäänlaista haluakaan. Minkä lääkeryhmän lääkkeitä minulle on syötetty kuin karkkia? No niitä psykiatrien nykyään kovasti hehkuttamia ja ihannoimia neuroleptejä eli antipsykootteja. Lääkkeistä kammottavimpia, tohtori Peter R. Bregginin mukaan, enkä kyllä väitä vastaan ollenkaan. Olen huomannut kuinka jo ensimmäisten käyttökuukausien aikana persoonani alkoi muuttua ihan totaalisen erilaiseksi, on kuin kehooni olisi astunut tilalleni jokin toinen henkilö. Aloin käyttäytymään aggressiivisesti, aloin saamaan negatiivisia takautumia menneisyydestäni, ajatukseni ihmisistä ja asioista muuttuivat hyvin kielteiseen ja negatiiviseen suuntaan, minusta tuli eloton ja tyhjä kuori, joka ei reagoinut ympäröivään maailmaan juuri mitenkään. Minua ei kiinnostanut yhtään mikään, olin intohimoton. Silmäni seisoivat päässä kuin kuolleella kalalla, ja suupielistäni valui kuolaa solkenaan. Olin siis kirjaimellisesti kuin zombie, täysin pystyyn kuollut. Tuona aikana lihoin useita kymmeniä kiloja, joista on ollut äärimmäisen vaikeaa päästä eroon. Ennen neuroleptien käyttöä minulla ei ollut koskaan ongelmia painon kanssa, ei vaikka söinkin hieman epäterveellisesti. Nykyään vaikka liikun paljon ja syön terveellisesti, kehoni ei toimi entiseen tapaan. Metabolismini on hidastunut huomattavasti. Minulla on myös mitä luultavimmin pysyväksi jääneitä tunne-elämän ongelmia. Tämä näkyy räikeästi etenkin tunteiden säätelyssä, saatan alkaa nauraa jollekin surulliselle asialle tai itkeä, kun tapahtuu jotkain hyvää ja ihanaa. Suutun herkemmin kuin aiemmin, mutta toisaalta persoonallisuuteni on hyvin latistunut. Sellainen luonnollinen pilke silmäkulmassa, tuike luonteessa ja voimakas intohimo asioita kohtaan on leikkautunut pois. En tunne voimakasta mielihyvää juuri mistään, mikään ei ole kamalaa mutta ei ylitsevuotavan ihanaakaan. Ajatukseni on sellaista tahmeaa ja hitaampaa kuin aiemmin, minulla ei ns. leikkaa enää entiseen malliin. Tuntuu, että olen ihan oikeasti tyhmentynyt siitä, mitä joskus olin. Seksuaalisuuteni on laimentunut totaalisesti, tällä osa-alueella lääkkeen aiheuttamat muutokset näkyvät kaikkein selvimmin. Olin aiemmin hyvinkin seksuaalinen ja aistikas ihminen, nykyään en kykene tuntemaan kiihotusta juuri lainkaan. Kun sitä toisinaan tunnen, on se hyvin laimeaa. Orgasmit eivät ole sellaisia tajunnan räjäyttävän ihania kuten aiemmin. Alapääni on lähestulkoon turta, en saa itsetyydytyksestä juuri minkäänlaista mielihyvää. Seksi ei käy usein mielessä, eikä se minua juurikaan enää kiinnosta. Seksistä ja seksuaalisuudesta on kadonnut täysin sen hohto. Tunne-elämään aiheutuneiden vaurioiden takia en kykene tuntemaan ihastumisen enkä myöskään rakastumisen tunteita, olen kuin kuollut sisältä. Ulkoapäin olen elossa, hengitän, sydämeni pumppaa verta kehooni ja minulla on muutenkin täysin normaalit elintoiminnot, mutta sisälläni kalvaa tyhjyys, joka on lähes sanoinkuvaamatonta. Ihan kuin persoonaani ja sieluni olisi viety minulta pois, jokin on minussa hyvin erilaista eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Elämä tuntuu tasapaksulta, harmaalta ja mitäänsanomattomalta. Ennen kuin joku alkaa saarnaamaan masennuksen ja muiden mielenterveydenhäiriön oireista, niin voin todeta sen, ettei elämäni pahimpina masennuskausinakaan ollut tällaista elotonta ja tyhjää olemista kuin mitä se on nyt. Masennus ei tuhoa tunne-elämää lopullisesti, eikä vie kykyä tuntea seksuaalista kiihottuneisuutta sekä ihastumisen ja rakastumisen tunteita. Kadun syvästi sitä, että koskaan menin ottamaan tuollaisia kemiallisia myrkkyjä, joiden todellisista vaikutuksista eivät psykiatrit tiedä tuon taivaallista. Minut huijattin käyttämään näitä kammottavia lääkkeitä, olin heidän armoillaan, alisteisessa asemassa. Naiiviuttani ja hyväuskoisuuttani käytettiin hyväksi, minulle vakuuteltiin, että lääkkeet ovat turvallisia käyttää vaikka jo niiden käytön aikana ilmeni lukuisia haittoja aina sydänoireista korkeaan verenpaineeseen ja hengenahdistukseen. Oireitani vähäteltiin ja minulle yritettiin selittää, että oireet ovat merkki sairauden pahenemisesta, vaikka näin ei asia todellakaan ollut. Tottakai minä uskoin heitä, koska he ovat ainakin olevinaan asiantuntijoita ja haluavat antaa tällaista valheellista kuvaa itsestään ulospäin. Ammattiylpeys ei anna myötä, ei uskalleta myöntää, ettei tiedetä asiasta mitään ja ettei ole keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Myös mielessä häämöttävät provisiopalkat, joita heille maksetaan lääkkeiden määräämisestä, kiinnostavat heitä selvästi enemmän kuin potilaan etu ja kokonaisvaltainen hyvintointi. Money talks, niin se vain on. Olen yksi sadoista tuhansista, ellei miljoonista psykiatrian uhreista. Elämäni meni pilalle lääkkeiden aiheuttamien vaurioiden kanssa, olen juuri tämän asian takia masentuneempi kuin koskaan ennen. Ironista, eikö? Lääkärit ja lääketehtaat tulisi saattaa edesvastuuseen aiheuttamastaan kärsimyksestä. Hyvä asia on tosiaan, että ihmiset ovat pikku hiljaa heräämässä realiteetteihin, ja siihen kuinka pahasti nämä lääkefirmat meitä kusettavatkaan. Jos voisin mennä aikakoneella ajassa taaksepäin, yksikään mielialapilleri ei menisi kurkustani alas, se on varma. Kaiken kaikkiaan voin todeta, ettei näistä lääkkeistä ole ollut minulle mitään hyötyä, juurikin päinvastoin. Minulle on aiheutunut niistä pelkkiä terveydellisiä haittoja ja helvetillistä tuskaa. Olen ollut psykologinen ja lääketieteellinen eksperimentaatio psykopaatin -ja sosiopaatin tasolla oleville, rahankiilto silmissä kiiluville ahneille ihmisen kuvatuksille. Minut on heitetty kylmästi pois, kärsimään yksinäni kaikesta siitä pahasta, jota minulle on aiheutettu. Olen mankunut ja kinunnut lääkäriltäni saadakseni lähetteen psykoterapiaan, kuin tikkarin perään oleva pikkulapsi, mutta pääsyni terapiaan on joka kerta evätty. Huoliani ja murheitani ei kuunnella, vaan niitä törkeästi vähätellään. Traumataustaiselle nuorelle ihmiselle tällainen on isku vasten kasvoja. Koko psykiatrian praktiikka on ihmisoikeuksia polkevaa ja loukkaavaa toimintaa. Hoidossani on epäonnistuttu ihan totaalisesti, ja sitä eivät nämä puoskarit uskaltaisi koskaan myöntää edes itselleen. Ilmeisesti ne viiden tähden hotellimajoituksen sisältävät ulkomaan lomamatkat ja tuliterät, luksusluokan autot kuten Mercedes Benz, ovat psykiatreille niin kullanarvoisia, etteivät he nyt alkaisi tuollaisista mahtavista, ammatin tuomista luontaiseduista luopumaan kirveelläkään. Annetaan ihmisten elämän vain tuhoutua, mitäpä se heitä loppupeleissä liikuttaa. Helvetissä on aivan erityinen paikka juuri tällaisia ihmisiä varten.

 

Tästä alkaa alkuperäinen 22.5.2015 kirjoitettu osuus

Masennuksen lääkehoito on tehotonta

Masennus ei parane vaan kroonistuu kun ihminen syö mielialalääkkeitä. Masennuksen lääkehoito on tehotonta, silti 500 000 suomalaista syö niitä. Tämä sen takia koska lääkäri kirjoittaa hanakasti lääkereseptin masentuneelle. Lääketeollisuuden napanuora lääkäreiden täydennyskoulutukseen on katkaistava. Vasta sitten voidaan järkevöittää masennuksen hoito.

masennus

Nämä asiat ja moni muu seikka selviää psykologi Aku Kopakkalan kirjasta ”Masennus – suuri serotoniinihuijaus”, jonka julkistamistilaisuudessa vieraili myös turpaduunari.

Jos sinulla on Facebook-tili, voit lukea reaaliaikaisesti raportoidun lehdistötilaisuuden kulun tästä linkistä. Lehdistötilaisuudessa tuottamaani tekstiä olen täydentänyt Kopakkalan kirjan tiedoilla. KOMMENTOIKAA!

Lehdistötilaisuus järjestettiin perjantaina 22.5.2015 Balderin salissa. Sali oli tilaisuuden alussa vielä varsin tyhjä, mutta täyttyi vähitellen lähes kokonaan. Paikalla oli noin 80 henkilöä. Aku Kopakkala juttelee rennosti yleisön ja järjestäjien kanssa.

Terveydenhoitomme on epäonnistunut masennuksen hoidossa

Tilaisuuden avaus myöhästyi jonkin verran ja ehdin silmäillä arvostelukappalettani ”Aku Kopakkala: Masennus – suuri serotoniinihuijaus” (Basam books, Helsinki, 2015). Masennus on näköjään synkkää kärsimystä, johon farmaseuttiset menetelmät tarjoavat aika laihan lohdun. Terveydenhoitomme on epäonnistunut masennuksen hoidossa. Masennus on aivan mahdollista hoitaa. Tarvitaan uutta ajattelua. Sitä on tarjolla tässä kirjassa.

Kirjan esipuheessa Aku Kopakkala kertoo miten hänet erotettiin kuntoutusjohtajan työstään Mehiläisessä. Vaiennettiin taas yksi järjen ääni. Näinhän Suomessa tehdään. Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen totesi Kopakkalan tapauksesta, että se on törkein psykologiin kohdistunut laiton irtisanominen hänen urallaan. Tähän sopii hyvin minun kirjoitukseni Iltalehden lakkautetussa blogissa, jossa myös Mehiläisellä oli oma roolinsa:

Psykologi Aku Kopakkala on tehnyt harvinaisen rohkean asian: hän on tuonut julkiseen keskusteluun sen voiko lääkäri, psykologi, terveydenhoidon ammattilainen puhua julkisuudessa muistakin lähtökohdista kuin Käypä hoito -suosituksiin pohjautuvasta tiedosta. Saako lääkäri puhua totta? Saako psykologi julkisesti epäillä esimerkiksi masennuslääkkeiden järkevyyttä? (Christer Sundqvist: Lääkärikeskus Mehiläinen hävetkää! 3.6.2014)

Huokaus – Aku Kopakkala irtisanotaan

Mehiläinen perusteli julkisuudessa Kopakkalan irtisanomista sillä, että hän oli kritisoinut MOT-ohjelmassa masennuksen käypä hoito -suositusta. Kun kävi ilmi, että tuo väite oli potaskaa, Mehiläinen muutti lausuntoaan. Tämä lääkäriyritys, jota turpaduunari kehottaa boikotoimaan, totesikin kryptisesti, että vaikka Kopakkala ei ollut tästä asiasta puhunut TV-ohjelmassa, ”Mehiläisessä tiedettiin, mitä Kopakkala siitä ajatteli”. Huokaus.

Ben Furman puhui

Ennen Aku Kopakkalan luentoa,  saimme kuulla psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, kouluttaja ja matkalaukkusaarnaaja Ben Furmania. Hän esitteli uutuuskirjan, jonka oli kirjoittanut James Davies ”Hajalla – onneton totuus psykiatrian nykytilasta”. Furman on kirjoittanut kirjan suomalaisen esipuheen.

Furman aloitti nostamalla esille Peter Götzschen kirjan ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus”. Furman suositteli lämpimästi kirjaa kaikille. Reseptilääkkeet aiheuttavat länsimaissa kolmanneksi eniten kuolemia sydänsairauksien ja syövän jälkeen. Kirjassa paljastetaan karuja totuuksia siitä, miten lääkkeitä määrätään väärin, kuinka liiketavat ovat korruptoituneet ja miten laitonta lääkemarkkinointi on. Lääkäreitä lahjotaan ja lääketutkimusten tuloksia pimitetään. Lääketeollisuuden liiketoimintamalli muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen tärkein tavoite on suuret voitot, ei suinkaan potilaan terveys.

Robert Whitaker oli seuraavaksi Furmanin käsittelyssä. Hän suositteli näitä kirjoja: ”Mad in America” ja ”Anatomy of an Epidemic”. Samaten oli suosituslistalla Ethan Mattersin ”Crazy like us”. Se kirja puhuu mielen hoidosta eri kulttuureissa. Kelpo luettavaa tarjoaa myös Peter Breggin ”Toxic Psychiatry” ja ”Psychiatric Drug Withdrawal”. Furmanin mukaan kiinnostus on mahtavan paljon suurempaa maailmalla, mutta Suomessa ollaan vähän hys-hys.

Lääketeollisuus hallitsee lääkäreiden mieltä

Lääketeollisuus hallitsee lääkäreiden mieltä, sanoi Furman ja sai suosionosoitukset yleisöltä. Psykiatria on tosi surullisessa tilassa. Ihmisten pitää herätä! Mitä enemmän kriittisiä ihmisiä liikkeellä, sitä parempi.

Furman luetteli psykiatrian ongelmat: lääkekeskeisyys, diagnoosikeskeisyys, yksilökeskeisyys, laitoskeskeisyys, vastaanottokeskeisyys, lääketeollisuuden vaikutusvalta, asiantuntijavaltaisuus, lääkärikeskeisyys, sulkeutuneisuus, pakkotoimien runsas käyttö.

On kerrassaan älytöntä, että neljäsosa maailman ihmisistä käyttää masennuslääkkeitä! sanoi Furman. Amerikkalaiset lapset saattavat saada ekat psyykelääkket jo nelivuotiaina! Tämä on pysäytettävä!

Systeemi vie eteenpäin. Diagnoosipakko ja siinä oleva kehitys vie siihen, että Furman haluaa pikemminkin luoda diagnoosivapaita vyöhykkeitä. Koko järjestelmä on rakennettu diagnoosin varaan, se on tosi ikävää, sanoo Furman.

Epämääräistä laitoskeskeisyyttä on edelleen aivan liikaa. Kun lapsi oireilee, hänet pannaan laitokseen kuukausiksi, kun oikea tapa on pitää hänet ”vapaana” ja seurata miten hän pärjää koulussa, arjessa jne. Mutta Suomen takapajulassa tehdään toisin, pistetään lapsi laitokseen, pois. Lääkärikeskeisyydestä pitäisi päästä pois. Sairaanhoitajat pitäisi saada etusijalle. Se saattaisi järkevöittää lääketarjonnan, sillä tavalla, että se vähenee!

Kenen vastuu? Sinun! Katso peiliin!

Furman täräyttää vielä puheensa lopuksi. Me olemme kaikki vastuussa terveysratkaisusta: lehdistö ja media, KELA ja muut vakuutuslaitokset, Tilastotieteilijät, IT järjestelmien suunnittelijat, RAY, STM, THL, psykiatrian klinikat, yleislääkärit, poliitikot, kansalaisaktivistit, konservatiiviset psykiatrit!

Aku Kopakkala: Mielestä ja siihen vaikuttamisesta

Lähde: Basam books, Instagram kuva-arkisto
Lähde: Basam books, Instagram kuva-arkisto

Sitten oli Aku Kopakkala vuorossa. Luennon aiheena oli ”Mielestä ja siihen vaikuttamisesta”.

Saimme aluksi kuulla miten Britannian psykologit ovat lopettaneet diagnoosien kautta hoitamisen ja lähteneet toteuttamaan yksilöllistä hoitoa.

Aku Kopakkala oli tietenkin hyvinkin harmistunut irtisanomisestaan. Kopakkala kertoi miten TV-ohjelma ymmärrettiin totaalisen väärin. Tarkoitus oli saada Kopakkala vaiennetuksi. Näin se Suomessa menee. Ei täällä ole sensuuria mukamas, ei täällä vainota toisinajattelijoita…

Masennus on käsittämättömästi yleistynyt. Aiemmin tiedettiin, että masennus on harvinaista ja se paranee spontaanisti. Masennuslääkkeiden positiiviset (lumeen ylittävät) vaikutukset ovat vähäisiä. Sen sijaan lääkkeiden haittavaikutukset ovat pahoja.

Ennen mediakalisaation voittokulkua masennuksesta tiedettiin, että sillä on hyvä ennuste. Emil Kraepelinin mukaan masennus parani 6-8 kuukaudessa ja potilas toipui yleensä täysin (Kraepelin: Lehrbuch der Psychiatrie, 1899). Käsitys masennuksesta harvinaisena, mutta hyvin paranevana sairautena säilyi pitkään. Vielä vuonna 1964 National Institute of Mental Health (NIMH, Yhdysvaltojen mielenterveysviranomainen) totesi, että masennus paranee hyvin eikä uusiudu, hoidettiin sitä tai ei.

Hyvä masennuksen hoito on mahdollista Suomessa, mutta…

Monia muita keinoja kuin lääkehoito on toki olemassa. Hyvä masennuksen hoito olisi aivan mahdollista Suomessa, mutta se edellyttäisi itsereflektiota alalla tai kansalaispainetta. Kopakkala kertoo miten masennus tarkoittaa niin monia eri asioita. Miten saataisiin tilanne paremmaksi terveydenhoidossamme?

Masennuksen hoidossa on eri menetelmien hyödyt ja haitat punnittava. Erikoistapauksena masennuslääkkeitä voitaisiin käyttää. Masennuslääkkeitä käytetään kuitenkin hämmästyttävän pitkään, sanoo Kopakkala. Pitkäaikaiskäytön hyötyjä ei ole osoitettu. Ei myöskään haittoja ole tutkittu! Pitkäaikaiskäyttäjiä on Suomessa tosi paljon: Ihmiskoe käynnissä!

Lume-efekti pitäisi nostaa esille, Kopakkala huomauttaa. Se mitä me odotamme tapahtuvaksi, se tapahtuu! Näin lumeen vaikutus saattaa ylittää lääkkeiden kliinisen merkityksen. Aika hämmästyttävä seikka!

Lääketutkimukset ovat suuri epäkohta

Suurena epäkohtana on, että lääketehtaat julkaisevat lääketutkimukset itse. Tulokset vinoutuu lääkkeiden eduksi. Tämä on erittäin vaikea asetelma. Onko SSRI-lääkkeillä lumeen ylittävää kliinistä tehoa? Se on tärkeä kysymys Kopakkalan mielestä. Tutkimus viittaisi siihen, että lääkkeiden teho on niin vähäinen, että enin osa on lumevaikutusta. Tämä seikka pitäisi tunnustaa!

Masennuslääkkeillä on haittavaikutuksia, joista puhutaan yllättävän vähän tutkijapiireissä. Haittoja ovat mm. seksuaaliset vaikeudet, emootioiden puuttuminen, itsemurha-ajatukset, vieroitusoireet, positiivisten tunteiden latistuminen. Seksuaalisen toiminnan häiriöitä ei raportoida riittävästi, ei kehdata. Tunne-elämän kaventumista, vihamielisyyttä, onnettomuuksia, serotoniinisyndroomaa, unen pulmia… Haittoja riittää!

Suositut SSRI:t aiheuttavat riippuvuutta, joka voi olla käyttäjän elämälle tuhoisaa. Kerrotaanko tästä käyttöä aloitettaessa? kysyy Kopakkala.

Markkinointimyyttejä

Masennuslääkkeisiin liittyy markkinointimyyttejä: ehkäisevät itsemurhia, masentunut tarvitsee serotoniininsa kuten diabeetikko tarvitsee insuliinia, välittäjäaineen korjaaminen on välttämätöntä, ei tarvitse terapeuttista hoitoa jos käyttää lääkkeitä jne. jne. Tällaisia myyttejä on lisää, tässä muutamia. Kirjassa enemmän.

Masennus voi saada alkunsa koska siihen on henkilöllä perinnöllinen alttius, varhaiset oppimiskokemukset vaikuttavat, traumat, elämäntavat (erityisesti syrjäytyminen), sosiaalinen menetys laukaisee, tulehdusreaktiot, kehon rytmit hajoavat, sympaattinen hermosto ylireagoi jne.

Keskeisiä seikkoja masennuksen hoidossa

Kopakkalan käsityksen mukaan masennuksen hoidossa on keskeistä ihmisen tarina, voimavarat, elämäntavat, sosiaalinen ympäristö. On siis käytettävä laajasti muita menetelmiä kuin lääkkeitä: ainutlaatuisen tilanteen kartoitus, kannustus, toivo, seuranta, laaja-alaisuus, aikabiologiset hoidot, valon vaikutus, lyhytterapiat, vertaistuki, ravinto, liikunta, sosiaalisten ongelmien ratkaisu jne.

Liikunnan vaikutukset masennuksen hoitoon saavat Kopakkalalta vahvistuksen. Tähän pitäisi kannustaa yhä enemmän! Professori Eero Castrén esitti, etteivät masennuslääkket toimi niin kuin oletetaan, vaan paraneminen etenee vähitellen neurogenesiksen avulla. Se vaatii treeniä, eli liikuntaa. Yhdeksän päivän aktiiviliikunta nelinkertaistaa neurogeneesin (Erikson et al, 2011).

Liikunta + psykoterapia on paras yhdistelmä masennuksen hoidossa, ainakin Kopakkalan mukaan.

Stressissä, uupumuksessa ja masennuksessa aivoissa sijaitseva hippokampus pienenee. Liikunta suurentaa hippokampusta. Hippokampuksessa syntyy uusia soluja aivoihin ja tämä on liikunnan tehovaikutuksen takana masennuksen hoidossa.

Rasvoja ja vitamiineja mieluummin kuin lääkkeitä. Mutta yksilöllistä vaihtelua on. Suoliston kunto on aivan ehdottoman tärkeä paranemisprosessissa.

Kopakkala kertoi miten masentunut kulkee lääkäriltä toiselle. Häneen suhtaudutaan ärtyneesti. Hän on hankala potilas. Tottakai näin on! Kopakkala sanoo! Se on osa sairauden kulkua, ei ole yksinkertaista hoitoa saatavilla, joudutaan etsimään pitkään oikeaa hoitoa.

Psykiatri Marja Vihervaara puhui vielä aiheesta ”Ei vain kemiaa, vaan myös fysiikkaa”. En jaksanut keskittyä siihen luentoon.

 

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/

 

terveysohjeet sinullekin

42 thoughts on “Suuri serotoniinihuijaus – Aku Kopakkala”

  1. Vailtan että tämä teksti tulee nyt hieman kuin ranskalaisilla viivoilla, lähes yhteen pötköön, hitusen asioissa hyppien… Mikäli olet siinä tilanteessa, että joku suosittelee sinulle mielialalääkkeitä, älä syö niitä, jos haluat elää vielä yhdenkin onnellisen päivän elämässäsi. Ainakin tietyt mielialalääkkeet, ainakin tarpeeksi kauan aikaa syötynä (ainakin kuukausia riittää), aiheuttavat kemiallisen lobotomian. Siinä menee ihmiseltä kaikki. Persoonallisuus, muisti, tunne siitä että on elossa, elimistön monet monet monet fysiologiset toiminnot häiriintyvät vakavasti (voit olla lähes varma, että saat myös esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan), vastustuskyky infektioita vastaan heikkenee radikaalisti jne. jne. Jos olisit esim. jonkin ikävän tapahtuman jälkeen luottanut lääkäreiden huuhaapuheisiin ja alkanut syömään mielialalääkkeitä ja jossain välissä hoitoa itse hoksannutkin, mitä ne ”lääkkeet” sinulle tekevät, mistä tiedät, ettei juuri sinua haluta tai kieroilla pakkohoitoon? Suuria psykiatrisia osastoja ja sairaaloita rakennetaan, täytyyhän niihin saada uhrit, jottei kalliit rakennukset olisi tyhjillään, näyttäisi hölmöläisten hommalta. Poliitikoillakaan kun ei ole tietoa asioista… Mielialalääkkeiden aiheuttamat rakenteelliset vauriot ovat pysyviä. Ei kannata antaa pirulle pikkusormea. Ylipäätään koko psykiatria nykyajanmuodin mukaisine serotoniiniteorioineen perustuu kuin johonkin hölynpölyuskontoon. (Tästä on paljon pätevää kirjallisuuttakin…) Esim. vaikka omaisen kuoleman aiheuttamaan suruun hyvä luonnon hoitokeino on itku. Itke vaikka kuinka kauan. Ennemmin tai myöhemmin aika tekee tehtävänsä ja helpottaa. Sen jälkeen voit jatkaa elämääsi, eikä sinusta tarvinnut tulla pillerizombieta. Ja jotkut valitsevat mieluummin itsemurhan kuin zombiena elämisen… Olen saanut todistaa tällaistakin tapausta läheltä. Mikään muu maailmassa ei voi tehdä ihmisestä sellaista rauniota kuin ne myrkyt, joita psykiatrit syöttävät potilailleen. Kierrä psykiatrit kaukaa.

    Esim. koulujoukkosurmaajissa ei tietääkseni ole yhtäkään, jolle ei olisi syötetty mielialalääkkeitä. Siis tietenkin ennen kun he ovat tehneet surmatyönsä. Mielestäni vastuu on heillä, jotka ovat syöttäneet ihmisille tuollaisia ”epälääkkeitä”.

    1. Annika maalaa pelottavan maiseman pillereiden käytöstä masennuksen hoitoon. Kopakkala vahvistaa tämän viestin moneen kertaan kirjassaan. Voimakkaimmin Kopakkalan ahdistuksen näkee tässä lauseessaan: ”On ikävää ajatella, että vallitseva hoitokäytäntö olisi syynä moniin pulmiin (Kopakkala on tätä ennen puhunut masennuslääkkeiden haittavaikutuksista ja niiden heikosta tehosta). Lisäksi sen sanominen ääneen saattaa vaarantaa työpaikkasi, jos työskentelet terveydenhuollossa.”

      1. Eihän pelkät mielialalääkkeet ketään paranna, siksi siihen kylkeen tulee terapia. Jos lääkäri ei ole tätä suositellut, on jokin pahasti pielessä. Toisekseen noin puolet lääkkeistä oovat lume lääkkeitä jotka toimivat ihmisen omalla psyykkauksella. Mutta ne joille lääkärit antavat lääkkeitä, eivät anna vain mahdollisuutta. vaan myös mahdollisuuden unohtaa taistelu ahdistuksen ja masennuksen kanssa, hengähtää hetki ja kerätä lisää voimia seuraavaan. Se mitä yksi psykologi sanoo tästä aiheesta on vain hänen mielipiteensä, ei kaikkien. Mitä masennukseen tulee, ei se kroonistu. Sitä ei ole vain hoidettu pois, vaikka söisit lääkkeitä koko ikäsi. Heti kun lopetat, sinun synapsit, dopaiini ja serotoiini palautuvat alhaiselle tasolle jolloin olet pian taas masennuksen kynsissä. Se miten parannut on itsestä kiinni, voit valita lääkkeet joka on oikotie, tai raataa niska limassa ilman apukeinoja vaikeiman kautta. Älä luota kaikkeen mitä sinulle kerrotaan. Tutki ja etsi vastauksia.

      2. Annikan teksti saattaa kuulostaa käjistetyltä, ja pelottavaltakin mutta ei hän ole kyllä totaalisen väärillä jäljillä tämän asian suhteen. Olen lukenut lukuisista tutkimuksista, joissa on todettu mm. neuroleptien haitallisuus aivoille. Ne vähentävät aivosoluja ja rapauttavat aivojen limbistä järjestelmää, joka kontrolloi mm. ihmisen motivaatiota ja tunne-elämää. Lobotomia ei koskaan poistunut psykiatriasta, se ainoastaan muutti muotoaan. Nykyään lobotomia psykiatrisille potilaille tehdään kemiallisin keinoin, mielialalääkkeiden voimin. Niiden tuhoisa vaikutus on asia, jota ei voi enää tässä vaiheessa kiistää nyt kun asiasta on vihdoin alettu puhua jo hieman julkisellakin tasolla, ja tästä aiheesta on olemassa ihan mahdottoman paljon tutkimusnäyttöä, joka puhuu äärimmäisen karua kieltä. Olen tämän kemiallisen lobotomian itse kokenut, sillä minut on altistetu lukemattomien psykiatristen mielialalääkkeiden vaikutuksille. Olen ollut lääketehtaiden kävelevä ja hengittävä koekaniini, olen kokeillut vaikka minkälaista lääkettä, lukuunottamatta SSRI-lääkeryhmän lääkkeitä. Niistä hyvin paljon tietoa luettuani voin todeta, ettei minulla ole sellaiseen minkäänlaista haluakaan. Minkä lääkeryhmän lääkkeitä minulle on syötetty kuin karkkia? No niitä psykiatrien nykyään kovasti hehkuttamia ja ihannoimia neuroleptejä eli antipsykootteja. Lääkkeistä kammottavimpia, tohtori Peter R. Bregginin mukaan, enkä kyllä väitä vastaan ollenkaan. Olen huomannut kuinka jo ensimmäisten käyttökuukausien aikana persoonani alkoi muuttua ihan totaalisen erilaiseksi, on kuin kehooni olisi astunut tilalleni jokin toinen henkilö. Aloin käyttäytymään aggressiivisesti, aloin saamaan negatiivisia takautumia menneisyydestäni, ajatukseni ihmisistä ja asioita muuttuivat hyvin kielteiseen ja negatiiviseen suuntaan, minusta tuli eloton ja tyhjä kuori, joka ei reagoinut ympäröivään maailmaan juuri mitenkään. Minua ei kiinnostanut yhtään mikään, olin intohimoton. Silmäni seisoivat päässä kuin kuolleella kalalla, ja suupielistäni valui kuolaa solkenaan. Olin siis kirjailemmisesti kuin zombie, täysin pystyyn kuollut. Tuona aikana lihoin useita kymmeniä kiloja, joista on ollut äärimmäisen vaikeaa päästä eroon. Ennen neuroleptien käyttöä minulla ei ollut koskaan ongelmia painon kanssa, ei vaikka söinkin hieman epäterveellisesti. Nykyään vaikka liikun paljon ja syön terveellisesti, kehoni ei toimi entiseen tapaan. Metabolismini on hidastunut huomattavasti. Minulla on myös mitä luultavimmin pysyväksi jääneitä tunne-elämän ongelmia. Tämä näkyy räikeästi etenkin tunteiden säätelyssä, saatan alkaa nauramaan jollekin surulliselle asialle tai itkemään, kun tapahtuu jotkain hyvää ja ihanaa. Suutun herkemmin kuin aiemmin, mutta toisaalta persoonallisuuteni on hyvin latistunut. Sellainen luonnollinen pilke silmäkulmassa, tuike luonteessa ja voimakas intohimo asioita kohtaan on leikkautunut pois. En tunne voimakasta mielihyvää juuri mistään, mikään ei ole kamalaa mutta ei ylitsevuotavan ihanaakaan. Ajatukseni on sellaista tahmeaa ja hitaampaa kuin aiemmin, minulla ei ns. leikkaa enää entiseen malliin. Tuntuu että olen ihan oikeasti tyhmentynyt siitä, mitä joskus olin. Seksuaalisuuteni on laimentunut totaalisesti, tällä osa-alueella lääkkeen aiheuttamat muutokset näkyvät kaikkein selvimmin. Olin aiemmin hyvinkin seksuaalinen ja aistikas ihminen, nykyään en kykene tuntemaan kiihotusta juuri lainkaan. Kun sitä toisinaan tunnen, on se hyvin laimeaa. Orgasmit eivät ole sellaisia tajunnan räjäyttävän ihania kuten aiemmin. Alapääni on lähestulkoon turta, en saa itsetyydytyksestä juuri minkäänlaista mielihyvää. Seksi ei käy usein mielessä, eikä se minua juurikaan enää kiinnosta. Seksistä ja seksuaalisuudesta on kadonnut täysin sen hohto. Tunne-elämään aiheutuneiden vaurioiden takia en kykene tuntemaan ihastumisen enkä myöskään rakastumisen tunteita, olen kuin kuollut sisältä. Ulkoapäin olen elossa, hengitän, sydämeni pumppaa verta kehooni ja minulla on muutenkin täysin normaalit elintoiminnot mutta sisälläni kalvaa tyhjyys, joka on lähes sanoinkuvaamatonta. Ihan kuin persoonaani ja sieluni olisivat viety minulta pois, jokin on minussa hyvin erilaista eikä suinkaan positiivisessa mielessä. Elämä tuntuu tasapaksulta, harmaalta ja mitäänsanomattomalta. Ennen kuin joku alkaa saarnamaan masennuksen ja muiden mielenterveydenhäiriön oireista, niin voin todeta sen ettei elämäni pahimpina masennuskausinakaan ollut tällaista elotonta ja tyhjää olemista kuin mitä se on nyt. Masennus ei tuhoa tunne-elämään lopullisesti, eikä vie kykyä tuntea seksuaalista kiihottuneisuutta sekä ihastumisen ja rakastumisen tunteita. Kadun syvästi sitä, että koskaan menin ottamaan tuollaisia kemiallisia myrkkyjä, joiden todellisista vaikutuksista eivät psykiatrit tiedä tuon taivaallista. Minut huijattin käytämään näitä kammottavia lääkkeitä, olin heidän armoillaan, alisteisessa asemassa. Naiiviuttani ja hyväuskoisuuttani käytettiin hyväksi, minulle vakuuteltiin että lääkkeet ovat turvallisia käyttää vaikka jo niiden käytön aikana ilmeni lukuisia haittoja aina sydänoireista korkeaan verenpaineeseen ja hengen ahdistukseen. Oireitani vähäteltiin, ja minulle yritettiin selittää että oireet ovat merkki sairauden pahenemisesta vaikka näin ei asia todellakaan ollut. Tottakai minä uskoin heitä, koska he ovat ainakin olevinaan asiantuntijoita, ja haluavat antaa tällaista valheellista kuvaa itsestään ulospäin. Ammattiylpeys anna myötä, ei uskalleta myöntää ettei tiedetä asiasta mitään ja ettei ole keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Myös mielessä häämöttävät provisiopalkat, joita heille maksetaan lääkkeiden määräämisestä, kiinnostavat heitä selvästi enemmän kuin potilaan etu ja kokonaisvaltainen hyvintointi. Money talks, niin se vain on. Olen yksi sadoista tuhansista, ellen miljoonista psykiatrian uhreista. Elämäni meni pilalle lääkkeiden aiheuttamien vaurioiden kanssa, olen juuri tämän asian takia masentuneempi kuin koskaan ennen. Ironista, eikö? Lääkärit ja lääketehtaat tulisi saattaa edesvastuuseen aiheuttamastaan kärsimyksestä. Hyvä asia on tosiaan, että ihmiset ovat pikku hiljaa heräämässä realiteetteihin, ja siihen kuinka pahasti nämä lääkefirmat meitä kusettavatkaan. Jos voisin mennä aikakoneella ajassa taaksepäin, yksikään mielialapilleri ei menisi kurkustani alas, se on varma. Kaiken kaikkiaan voin todeta, ettei näistä lääkkeistä ole ollut minulle mitään hyötyä, juurikin päinvastoin. Minulle on aiheutunut niistä pelkkiä terveydellisiä haittoja ja helvetillistä tuskaa. Olen ollut psykologinen ja lääketieteellinen eksperimentaatio psykopaatin -ja sosiopaatin tasolla oleville, rahakiilto silmissä kiiluville ahneille ihmisen kuvatuksille. Minut on heitetty kylmästi pois, kärsimään yksinäni kaikesta siitä pahasta, jota minulle on aiheutettu. Olen mankunut ja kinnunnut lääkäriltäni saadakseni lähetteeln psykoterapiaan, kuin tikkarin perään oleva pikkulapsi mutta pääsyni terapiaan on joka kerta evätty. Huoliani ja murheitani ei kuunnella, vaan niitä törkeästi vähätellään. Traumataustaiselle nuorelle ihmiselle tällainen on isku vasten kasvoja. Koko psykiatrian praktiikka on ihmisoikeuksia polkevaa ja loukkaavaa toimintaa. Hoidossani on epäonnistuttu ihan totaalisesti, ja sitä eivät nämä puoskarit uskaltaisi koskaan myöntää edes itselleen. Ilmeisesti ne viidentähden hotellimajoituksen sisältävät ulkomaan lomamatkat ja tuliterät, luksusluokan autot kuten Mercedes Benz, ovat psykiatreille ilmeisesti niin kullanarvoisia etteivät he nyt alkaisi tuollaisista mahtavista, ammatin tuomista luontaiseduista luopumaan kirveelläkään. Annetaan ihmisten elämän vain tuhoutua, mitäpä se heitä loppupeleissä liikuttaa. Helvetissä on aivan erityinen paikka juuri tällaisia ihmisiä varten.

        1. Kiitos LonelyCrusader kun jaksoit tämän kirjoittaa. Tämä tuli luettua tarkkaan. Lukekaa kaikki muutkin! Mielen lääkintä on juuri näin kauheaa kuin kerrot. Valtavasti tsemppiä elämääsi toivoo turpaduunari!

    2. ”Ainakin tietyt mielialalääkkeet, ainakin tarpeeksi kauan aikaa syötynä (ainakin kuukausia riittää), aiheuttavat kemiallisen lobotomian”

      Olisiko vielä kannattanut lisätä, että ainakin jollain, ainakin joskus?

      ”Persoonallisuus, muisti, tunne siitä että on elossa, elimistön monet monet monet fysiologiset toiminnot häiriintyvät vakavasti (voit olla lähes varma, että saat myös esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan), vastustuskyky infektioita vastaan heikkenee radikaalisti jne. jne.”

      Ũbertuubaa ja edesvastuutonta pelottelua on tämä juttu – ainakin minun kohdallani. 12 vuotta mielialalääkkeitä (Efexor, Cipralex, Voxra) takana, edelleen stondaa, muisti pelaa, ei häiriöitä kilpirauhasessa tai muuallakaan (kolestroli toki koholla kuten suomalaisella kuuluu), flunssa on ehkä kerran vuodessa. Tasoittaa toki mielialoja sekä pohjalla että huipulla, mutta ettäkö zombie. Parempi hieman lattea ja työkykyinen kuin ranteet auki. Mutta joo, ihmiset reagoivat eri tavalla, joten yleistää ei sovi – minun, sinun tai lukijan.

      Loppu tarinastasi pakkohoitopelkoineen onkin sitten sen verran paranoidia juttua, että suosittelisin käymään psykiatrilla.

      1. ”Ũbertuubaa ja edesvastuutonta pelottelua on tämä juttu – ainakin minun kohdallani. 12 vuotta mielialalääkkeitä (Efexor, Cipralex, Voxra) takana, edelleen stondaa, muisti pelaa, ei häiriöitä kilpirauhasessa tai muuallakaan (kolestroli toki koholla kuten suomalaisella kuuluu), flunssa on ehkä kerran vuodessa. Tasoittaa toki mielialoja sekä pohjalla että huipulla, mutta ettäkö zombie. Parempi hieman lattea ja työkykyinen kuin ranteet auki. Mutta joo, ihmiset reagoivat eri tavalla, joten yleistää ei sovi – minun, sinun tai lukijan.”

        Mielenkiinnosta kysyisin, mitä haittavaikutuksia olet edellisistä lääkkeistä saanut? Stondaus on siis poissuljettu, mutta entä muut alla luetellut haitat? Kun suhteutat kokemasi haitat vs. lääkkeillä aikaansaatu, sinulle normaaliksi muodostunut ”lattea ja työkykyinen olo”, niin oletko sitä mieltä, että ainoastaan lääke on ollut kohdallasi järkevin vaihtoehto? Olisiko mielestäsi terapialla päästy samaan lopputulokseen?

        Efexorin haitat:
        Jos sinulla esiintyy jotakin seuraavista, älä ota enempää Efexor Depotia. Ota heti yhteys lääkäriin tai hakeudu lähimmän sairaalan päivystykseen:

        rinnan kireys, hengityksen pihinä, nielemis- tai hengitysvaikeudet
        kasvojen, nielun, käsien tai jalkojen turvotus
        hermostuneisuus tai levottomuus, huimaus, sykkivä tunne, ihon äkillinen punehtuminen ja/tai kuumotus
        voimakas ihottuma, kutina tai nokkosihottuma (punaiset tai vaaleat, usein kutiavat paukamat iholla).
        serotoniinioireyhtymän merkit ja oireet: levottomuus, aistiharhat, kömpelyys, nopea sydämen syke, kohonnut kehonlämpö, verenpaineen nopeat muutokset, vilkkaat refleksit (lihasnykäykset), ripuli, kooma, pahoinvointi, oksentelu.
        Serotoniinioireyhtymä voi vaikeimmassa muodossaan muistuttaa malignia neuroleptisyndroomaa, jonka merkit ja oireet ovat yhdistelmä seuraavista: kuume, nopea sydämen syke, hikoilu, vaikea lihasjäykkyys, sekavuus, suurentuneet lihasentsyymipitoisuudet (todettu verikokeella).

        Muita haittavaikutuksia, joista sinun tulee kertoa lääkärille:

        yskiminen, hengityksen vinkuminen, hengenahdistus ja korkea kehonlämpö
        ulosteiden musta, tervainen väri tai verta ulosteessa
        ihon tai silmänvalkuaisten keltaisuus, tumma virtsa tai kutina, jotka voivat johtua maksatulehduksesta (hepatiitti)
        sydänvaivoja, esim. sydämen sykkeen muuttumista nopeaksi tai epäsäännölliseksi, verenpaineen suurenemista
        silmävaivoja, esim. näköhäiriöitä, mustuaisten laajenemista
        hermostovaivoja: esim. huimausta, ryömimisen tunnetta iholla, liikehäiriöitä, kouristuskohtauksia
        mielenterveysongelmia, esim. yliaktiivisuutta (”vauhdikkuutta”) tai epätavallisen voimakasta hyvän olon tunnetta (euforia)
        lopetusoireita (ks. kohdat ”Miten Efexor Depotia käytetään” ja ”Jos lopetat Efexor Depotin käytön”).
        Pidentynyt vuotoaika – jos saat haavan tai loukkaat itseäsi, voi kestää hieman pidempään kuin normaalisti, että vuoto loppuu.

        Älä huolestu, vaikka ulosteessa näkyy pieniä valkoisia rakeita tai palloja tämän lääkkeen ottamisen jälkeen. Efexor Depot -kapseleiden sisällä on rakeita (pieniä valkoisia palloja), jotka sisältävät vaikuttavaa ainetta (venlafaksiinia). Rakeet vapautuvat kapseleista ruoansulatuskanavaan, jossa niistä vapautuu vähitellen venlafaksiinia. Rakeiden kuori ei liukene, vaan poistuu ulosteen mukana. Venlafaksiiniannos on siis imeytynyt, vaikka ulosteessa näkyykin rakeita.

        Täydellinen haittavaikutusluettelo

        Hyvin yleinen (esiintyy useammalla kuin yhdellä käyttäjällä 10:stä)

        Huimaus, päänsärky
        Pahoinvointi, suun kuivuminen
        Hikoilu (mukaan lukien yöhikoilu)

        Yleinen (esiintyy 1 – 10 käyttäjällä 100:sta)

        Ruokahalun heikkeneminen
        Sekavuus, epätodellisuuden ja vierauden tunne, orgasmin puuttuminen, sukupuolivietin heikkeneminen, hermostuneisuus, unettomuus, epätavalliset unet
        Uneliaisuus, vapina, kihelmöinti, pistely, lisääntynyt lihasjänteys
        Näköhäiriöt sisältäen näön hämärtyminen, mustuaisten laajeneminen, silmän kyvyttömyys tarkentaa automaattisesti kaukana olevista kohteista lähellä oleviin
        Korvien soiminen (tinnitus)
        Sydämentykytys
        Verenpaineen nousu, punastuminen
        Haukottelu
        Oksentelu, ripuli, ummetus
        Lisääntynyt virtsaamistarve, virtsaamisvaikeudet
        Kuukautishäiriöt, kuten kuukautisvuodon tai epäsäännöllisten vuotojen lisääntyminen, siemensyöksy/orgasmihäiriöt (miehillä), erektiohäiriöt (impotenssi)
        Voimattomuus, tokkuraisuus, vilunväristykset
        Kolesteroliarvojen nousu

        Melko harvinainen (esiintyy 1 – 10 käyttäjällä 1000:sta)

        Aistiharhat, epätodellisuuden ja vierauden tunne, kiihtymys, orgasmihäiriöt (naiset) tunteiden latistuminen, kiihtyneisyys, hampaiden narskuttelu
        Levottomuuden tunne tai kyvyttömyys istua tai seistä paikoillaan, pyörtyminen, tahattomat nykivät lihasliikkeet, koordinaatiokyvyn ja tasapainon heikkeneminen, makuaistin muutokset
        Nopea sydämen syke, huimaus (etenkin nopeasti seisomaan noustessa)
        Hengenahdistus
        Verioksennus, ulosteiden musta, tervainen väri tai verta ulosteessa, mikä voi viitata sisäiseen verenvuotoon
        Turvotus kasvoissa, kielessä, suussa, kurkussa tai käsissä ja jaloissa ja/tai kutiavaa ihottumaa (nokkosihottuma), herkkyys auringonvalolle, mustelmat, ihottuma, epätavallinen hiustenlähtö
        Virtsaamiskyvyttömyys
        Painon nousu/ painon lasku

        Harvinainen (esiintyy 1 – 10 käyttäjällä 10000:sta)

        Kouristuskohtaukset
        Virtsanpidätyskyvyttömyys
        Ylivilkkaus, mielenliikutus ja vähentynyt unen tarve (mania)

        Yleisyys on tuntematon

        Verihiutaleiden niukkuus, joka lisää mustelma- ja verenvuotoriskiä, veriarvojen häiriöt, jotka voivat suurentaa infektioriskiä
        Turvotus kasvoissa tai kielessä, hengenahdistus tai hengitysvaikeudet, usein myös ihottumaa (kyseessä voi olla vakava allerginen reaktio)
        Liiallinen veden juominen / kertyminen (ns. SIADH-oireyhtymä)
        Veren natriumpitoisuuden pieneneminen
        Itsemurha-ajatukset ja itsemurhakäyttäytyminen; itsemurha-ajatuksia ja itsemurhakäyttäytymistä on raportoitu venlafaksiinin käytön aikana tai hoidon lopettamisen jälkeen (ks. kohta 2. Ennen kuin käytät Efexor Depotia)
        Hämmentyneisyys ja sekavuus, joihin liittyy usein aistiharhoja (delirium), aggressiivisuus
        Korkea kuume, johon liittyy lihasjäykkyyttä, sekavuutta tai kiihtyneisyyttä, ja hikoilua, tai hallitsemattomat nykivät lihasliikkeet (nämä voivat olla ns. malignin neuroleptioireyhtymän merkkejä), epätavallisen voimakas hyvän olon tunne, uneliaisuus, jatkuvat nopeat silmänliikkeet, kömpelyys, rauhattomuus, ”humalassa olon” tunne, hikoilu tai lihasjäykkyys (jotka ovat serotoniinioireyhtymän oireita), jäykkyys, lihaskrampit ja tahattomat lihasliikkeet
        Voimakas silmäkipu ja näön heikkeneminen tai sumentuminen
        Huimaus
        Verenpaineen lasku, sydämen sykkeen muuttuminen epätavallisen nopeaksi tai epäsäännölliseksi, mikä voi johtaa pyörtymiseen, odottamaton verenvuoto, esim. vuotavat ikenet, verta virtsassa tai oksennuksessa, tai odottamattomia mustelmia tai pinnallisten verisuonten katkeamisia.
        Yskiminen, hengityksen vinkuminen, hengenahdistus ja korkea kehonlämpö, jotka voivat johtua keuhkotulehduksesta ja veren valkosoluarvojen noususta (eosinofiilinen keuhkokuume)
        Voimakas vatsa- tai selkäkipu (joka saattaa johtua vakavasta suolisto-, maksa- tai haimavaivasta)
        Kutina, ihon tai silmänvalkuaisten keltaisuus, tumma virtsa tai flunssan kaltaiset oireet, jotka voivat johtua maksatulehduksesta (hepatiitti), maksan toimintakokeiden pienet muutokset
        Ihottuma, joka voi aiheuttaa ihon voimakasta rakkulamuodostusta ja kesimistä, kutina, lievä ihottuma
        Lihasten selittämätön kipu, aristus tai heikkous (rabdomyolyysi)
        Poikkeava maidoneritys rinnoista

        Efexor Depot voi aiheuttaa joskus haittavaikutuksia, joita et välttämättä huomaa, esim. verenpaineen suurenemista, sydämen syketiheyden muutoksia tai veren maksaentsyymi-, natrium- tai kolesteroliarvojen vähäisiä muutoksia. Efexor Depot saattaa harvemmin heikentää verihiutaleiden toimintaa, joka voi suurentaa mustelmien ja verenvuotojen riskiä. Lääkäri saattaa ottaa tästä syystä verikokeita etenkin, jos olet käyttänyt Efexor Depotia pitkiä aikoja.

        Cipralex haitat:

        Jos sinulle tulee seuraavia oireita, ota heti yhteyttä lääkäriin tai hakeudu sairaalaan:
        Melko harvinaiset (alle 1 potilaalla sadasta):
        • epätavalliset verenvuodot, myös maha-suolikanavassa

        Harvinaiset (alle 1 potilaalla tuhannesta):
        • ihon, kielen, huulten tai kasvojen turvotusta, hengitys- tai nielemisvaikeuksia (allerginen reaktio)
        • korkea kuume, rauhattomuutta, sekavuutta, vapinaa ja äkillisiä lihaskouristuksia, ne saattavat olla merkkinä harvinaisesta serotoniinioireyhtymästä.

        Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin):
        • virtsaamisvaikeuksia
        • epileptisiä kohtauksia (kouristuksia), ks. myös kohta ”Varoitukset ja varotoimet”
        • ihon ja silmänvalkuaisten keltaisuutta, joka on merkki maksan vajaatoiminnasta tai maksatulehduksesta
        • nopea, epäsäännöllinen sydämen syke tai pyörtyminen, jotka voivat olla oireita henkeäuhkaavasta tilasta, joka tunnetaan nimellä Torsades de Pointes
        • itsetuho- tai itsemurha-ajatukset, ks. myös kohta ”Varoitukset ja varotoimet”.

        Edellä mainittujen lisäksi on raportoitu myös seuraavia haittavaikutuksia:

        Hyvin yleiset (yli 1 potilaalla kymmenestä):
        • pahoinvointi
        • päänsärky.

        Yleiset (yli 1 potilaalla sadasta):
        • tukkoinen ja vuotava nenä (sivuontelotulehdus)
        • ruokahaluttomuus tai lisääntynyt ruokahalu
        • ahdistus, levottomuus, poikkeavat unet, nukahtamisvaikeudet, uneliaisuus, huimaus, haukottelu, vapina, ihon pistely
        • ripuli, ummetus, oksentelu, suun kuivuminen
        • lisääntynyt hikoilu
        • lihas- ja nivelkivut (myalgia ja artralgia)
        • sukupuolielämän häiriöt (viivästynyt siemensyöksy, erektio-ongelmat, vähentynyt sukupuolinen halu ja naisilla vaikeus saada orgasmia)
        • väsymys, kuume
        • painon nousu.

        Melko harvinaiset (alle 1 potilaalla sadasta):
        • nokkosihottuma (urtikaria), ihottuma, kutina (pruritus)
        • hampaiden narskutus, levottomuus, hermostuneisuus, paniikkikohtaus, sekavuus
        • unihäiriö, makuhäiriö, pyörtyminen (synkopee)
        • mustuaisten laajeneminen (mydriaasi), näköhäiriö, korvien soiminen (tinnitus)
        • hiustenlähtö
        • liiallinen kuukautisvuoto
        • epäsäännöllinen verenvuoto kuukautisten väliaikana
        • painon lasku
        • sydämen tiheälyöntisyys
        • käsivarsien ja säärten turvotus
        • nenäverenvuoto.

        Harvinaiset (alle 1 potilaalla tuhannesta):
        • aggressio, depersonalisaatio (itsensä vieraaksi tunteminen), aistiharhat
        • sydämen harvalyöntisyys

        Tuntematon (koska saattavissa oleva tieto ei riitä arviointiin):
        • veren natriumpitoisuuden lasku (oireina pahoinvoinnin ja sairauden tunne, lihasheikkous tai sekavuus)
        • alhaisesta verenpaineesta johtuva huimaus seisomaan noustessa (ortostaattinen hypotonia)
        • poikkeavat tulokset maksan toimintakokeista (veressä on tavallista enemmän maksaentsyymejä)
        • liikehäiriöt (lihasten tahattomat liikkeet)
        • kivuliaat erektiot (priapismi)
        • verenvuotohäiriöt, kuten ihon ja limakalvojen verenvuodot (ekkymoosi)
        • ihon tai limakalvojen äkillinen turvotus (angioedeema)
        • lisääntynyt virtsaneritys (antidiureettisen hormonin erityshäiriö)
        • maidoneritys miehillä ja naisilla, jotka eivät imetä
        • mania
        • Potilailla, jotka käyttävät selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, kuten Cipralex, on havaittu olevan suurentunut riski luunmurtumiin
        • sydämen rytmin muutos (QT-ajan pidentyminen, joka näkyy EKG-tutkimuksesta saatavassa sydänsähkökäyrässä).

        Lisäksi tiedetään, että essitalopraamin (Cipralexin vaikuttavan aineen) tavoin vaikuttavilla lääkkeillä on myös muita haittavaikutuksia:
        • levoton liikehdintä (akatisia)
        • ruokahaluttomuus.

        Voxra haitat:

        Tajuttomuus-kouristuskohtaukset
        Noin yksi tuhannesta Voxraa käyttävästä voi saada tajuttomuus-kouristuskohtauksen. Riski saada kohtaus on suurempi, jos ottaa liian suuren annoksen, käyttää samanaikaisesti tiettyjä lääkkeitä tai on muuten tavallista suurempi vaara saada tajuttomuus-kouristuskohtauksia. Jos tämä huolestuttaa, kysy asiasta lääkäriltä.

        Jos saat tajuttomuus-kouristuskohtauksen, kerro asiasta lääkärille, kun olet toipunut. Älä ota enää tabletteja.

        Allergiset reaktiot
        Jotkut voivat saada Voxrasta allergisia reaktioita, kuten

        punainen iho tai ihottuma (kuten nokkosrokko), rakkulat tai kutiavat paukamat iholla. Jotkut ihottumat voivat vaatia sairaalahoitoa, varsinkin, jos niihin liittyy oireita suussa tai silmissä.
        poikkeuksellinen hengityksen vinkuminen tai hengitysvaikeudet
        silmäluomien, huulien tai kielen turpoaminen
        lihas- tai nivelkivut
        pyörtyminen tai hetkellinen tajunnan menetys

        Jos sinulla on allergisen reaktion oireita, ota heti yhteys lääkäriin. Älä jatka Voxran ottamista.

        Allergiset reaktiot voivat kestää pitkään. Jos lääkäri määrää jotakin lääkettä allergisten oireiden hoitoon, ota koko kuuri loppuun.

        Muut haittavaikutukset
        Hyvin yleisiä haittavaikutuksia
        Näitä voi olla useammalla kuin yhdellä kymmenestä:

        univaikeudet. Muista ottaa Voxra aamuisin
        päänsärky
        suun kuivuminen
        pahoinvointi, oksentelu

        Yleisiä haittavaikutuksia
        Näitä voi olla enintään yhdellä kymmenestä:

        kuume, pyörrytys, kutina, hikoilu ja ihottuma (joskus allergisen reaktion johdosta)
        tärinä, vapina, heikotus, väsymys, rintakipu
        ahdistuneisuus tai ärtyneisyys
        mahakipu tai muut mahavaivat (kuten ummetus), makumuutokset, ruokahaluttomuus
        verenpaineen nousu (joskus vakava), punastuminen
        korvien soiminen, näköongelmat

        Melko harvinaisia haittavaikutuksia
        Näitä voi olla enintään yhdellä sadasta:

        masentuneisuus (ks myös kohta 2 Ole erityisen varovainen Voxran suhteen – Itsemurha-ajatukset ja masennuksen paheneminen)
        hämmentynyt olo
        keskittymiskyvyn puute
        sydämen nopealyöntisyys
        painon lasku

        Harvinaisia haittavaikutuksia
        Näitä voi olla enintään yhdellä tuhannesta:

        tajuttomuus-kouristuskohtaus

        Hyvin harvinaisia haittavaikutuksia
        Näitä voi olla enintään yhdellä 10000:sta

        sydämen tykytykset, pyörtyminen
        nykimiset, lihasten jäykkyys, hallitsemattomat liikkeet, kävely- tai koordinaatio-ongelmat
        levottomuus, ärtyneisyys, vihamielisyys, aggressiivisuus, erikoiset unet, puutuminen tai tunnottomuus, muistihäiriöt
        ihon tai silmävalkuaisten kellertyminen, mikä voi johtua maksaentsyymiarvojen noususta, maksatulehdus
        vakavat allergiset reaktiot; ihottuma, johon liittyy nivel- ja lihaskipuja
        veren sokeriarvojen muutos
        tihentynyt tai vähentynyt virtsaamistarve
        vakava ihottuma suussa tai muissa kehon osissa, joka voi olla hengenvaarallinen
        psoriaasin paheneminen (punertavat ihon paksunemat)
        epätodellisuuden tai outouden tunne (depersonalisaatio); aistiharhat (hallusinaatiot) tai harhaluulot (deluusiot), voimakas epäluuloisuus (paranoia)

        Muut haittavaikutukset
        Muita haittavaikutuksia on ollut pienellä määrällä ihmisiä, mutta haittojen yleisyyttä ei tunneta:

        itsetuhoiset ajatukset Voxra-hoidon aikana tai pian hoidon lopettamisen jälkeen (ks. kohta 2, ”Mitä sinun on tiedettävä, ennen kuin otat Voxraa”). Jos saat tällaisia ajatuksia, ota heti yhteys lääkäriin tai mene heti sairaalaan.
        irtautuminen todellisuudesta ja kyvyttömyys ajatella tai arvioida asioita selvästi (psykoosi). Muita oireita voivat olla harhanäyt ja/tai harhakuvitelmat.
        Veren punasolujen väheneminen (anemia), veren valkosolujen väheneminen (leukopenia) ja verihiutaleiden väheneminen (trombosytopenia).

        1. ”Mielenkiinnosta kysyisin, mitä haittavaikutuksia olet edellisistä lääkkeistä saanut? ”

          Efexor nosti verenpainetta (kuten 1-10:llä/100:sta tekee), kolestroliarvoja en lääkeen piikkiin laita (olivat samoissa lukemissa jo ennen), minkä takia siirryin Cipralexiin, josta ei haittavaikutuksia, vaan menetti ajan myötä tehonsa. Voxrasta haittavaikutuksia pyöreä 0. Kuten ansiokkaasti normaaliksi muodostuneessa olotilassasi listasit, haittavaikutuksia esiintyy aika harvalla – toisin kuin tällä palstalla siis haluttaisiin kovasti uskoa, lääkkeet eivät aiheuta kemiallista lobotomiaa jokaiselle käyttäjälleen ennemmin tai (ainakaan vuosikymmen) myöhemminkään. Terapialla ei olisi eikä ole päästy lopputulokseen, minkäänlaiseen.

  2. Miksi syödään mielialalääkkeitä? Siksi, että ne tuottavat rahaa sekä lääkefirmoille että oletettavasti palauttaa ihmisen takaisin työmarkkinoille BKT:tä kasvataamaan. Toisin sanoen, masennuksen oikeanlainen (kerralla kuntoon) hoito tulisi liian kalliiksi yhteiskunnalle, jossa ihmiset ovat tuotantovälineitä. Tavallaan tätä voi ajatella siten, että jos sinulla on auto, on paljon nopeampi fiksata roikkuva pakoputki rautalangalla kuin alkaa korjaamaan pakoputken kiinnikkeitä.

    Miksi ihmiset syövät (mieliala)lääkkeitä? He ovat pilleriuskovaisia! Ihmiset kuvittelevat, että pillerit korjaa jotain. Lääketeollisuus on väittänyt, että masennus on aivokemian epäbalanssi. Tätä ei ole voitu, eikä koskaan voida, todistaa oikeaksi. Lääkkeet vain peittävät oireet ja tuona aikana masennus paranee itsekseen. Toisille serotoniinia pilkkovan entsyymin blokkaaminen kerkiää muokata biokemiallisia toimintoja siten, että he ovat ikuisesti masennuslääkkeen orjia (vähän sama kuin söisi paljon vitamiinia, jolloin vitamiinia tuottava ”koneisto” hiipuu käyttämättömänä).

    Mikä on laillista? Toiset juovat viinaa masennuksen hoitoon, toiset käyttävät huumeita. Molemmissa haittavaikutukset ovat vähäisempiä kuin masennuslääkkeissä. Miksi siis masennuslääkkeet ovat laillisia, kun niillä saa päänsä sekaisin loppuelämäkseen?

    Mitä tulevaisuudessa? Kun ihmisistä on tullut pilleriuskovaisia, niin onko tulevaisuus se, että ihmiset eivät elä ilman pillereitä? Johtaako tällainen kehitys siihen, että ne joilla ei ole varaa pillereihin, kuolevat pois? Entä miten genetiikka asiaan suhtautuu? Valikoituuko maailmaan niiden ihmisten geenit, jotka eivät elä ilman pillereitä?

    Missä on vastuu? Mikäli lääkärit joutuisivat henkilökohtaiseen vastuuseen lääkkeiden aiheuttamista haitoista, joutuisivat he oikeasti miettimään mitä he potilailleen määräävät. On hurjaa katsella ihmistä, jolla on kolmea eri masennuslääkettä vain siksi, että pilleriuskovainen psyakiatri uskoo niiden tehoon! Tämä jos mikä vie joko hautaan tai laitokseen.

    Vaihtoehtoja? Psykologia on tunnettu vaihtoehto, mutta entäpä jos etsisimme muita, luonnollisempia lähestymistapoja? Osa masennuksen lisääntymisestä johtuu koventuneista arvoista ja siitä, että ihmiset ovat muuttaneet kasvukseskuksiin, ydinperheiden hajotessa. Mikäli tarkastellaan ”rantaruotsalaisia”, joilla ydinperheet ovat vielä pääsoin hyvin konservatiivisia ja puhaltavat samaan hiileen, on heillä paljon vähemmän masennusta kuin hajalleen revityillä suomalaisilla. Olisiko viisasta pohtia sitä, miten ihmiset saisivat tukea lähipiiriltään luontaisesti? Ei siis yhteiskunnan tuottamana, vaan sallimalla yhteisöt, joissa voisi elää elämänsä alusta loppuun?

    Miksi ei tutkita? Moniko itsemurhan tehnyt on ollut mielialalääkkeiden vaikutuksen alainen? Moniko joukkotuhontaan ryhtynyt, kuten Hyvinkään ampumistapaus, on ollut mielialalääkkeiden vaikutuksen alaisena? Miksi ihmiset kuvittelevat, että he olisivat tarvinneet lääkkeitä, vaikka totuus on juuri päinvastainen?

    Miksi emme välitä? Onko niin, että mielialalääkkeillä on tarkoitus peittää ihmisten jalostuspäämäärä kohti tunteetonta tuotantovälinettä? Tuleeko meistä ”nautoja laitumella”, joita ruokitaan ja kasvatetaan vain busineksen tarkoitusperien mukaisesti? Vieläpä siten, että Google = totuus ja totuus = hallinnon esittämä näytelmä? Ovatko mielialalääkkeet osa jotain suurempaa päämäärää ihmisten mielien hallitsemiseksi? Onko niin, että tarkoituksella mt-sairauksista kartetaan, leimataan luuseriksi, koska vain narsistien on tarkoitus selvitä elämässä (narsismi ¨ tunteeton)?

    Mikäli minä saisin päättää, pitäisi FIMEA:n julkaista tilastot siitä, miten paljon mistäkin lääkeaineesta on tehty valituksia ja ihmisten pitäisi itse tehdä joka ikisestä lääkkeestä raportti, toimi lääke tai ei. Nythän haittavaikutusraportit menee aivopestyjen lääkäreiden kautta FIMEA:lle, jos menee. Tämä on sama kuin se, että rosvo suojelisi toista rosvoa.

    1. Hyvää pohdintaa, Distaalinen! Kopakkala nostaa esille SSRI-lääkkeiden vähäiset lievittävät vaikutukset. Hän pitää mahdollisena, että myönteisten asioiden esilläpitäminen on pelkkää lääkeyhtiöiden markkinointipropagandaa. SSRI-pillereillä on sama lumevaikutus kuin millä tahansa pillerillä. Tilanteen tekee ikäväksi lukuisat haittavaikutukset.

      Terveydenhoitoalalle on rummutettu käsitys masennuspillereiden tehosta. Tämä uskomus ennestään lisää lumevaikutusta, kirjoittaa Kopakkala. Hän pitää lumevaikutusta syynä siihen, että pillereitä masennukseen ylipäänsä määrätään. Kovaa tekstiä!

      Kirjassaan Kopakkala ruotii mahdollisuutta, että professori Eero Castren on oikeassa nykyisen lääkehoidon mekanismien suhteen. Castren määrittelee sen näin (suora lainaus Kopakkalan kirjasta, sivulla 223): ”Masennuslääke lisää aivojen muovautuvuutta, josta on hyötyä vain, jos samaan aikaan opitaan uutta terapiassa.”

    2. ”Miksi syödään mielialalääkkeitä?”

      Tuskin ainakaan siksi, että käyttäjä haluaisi tuottaa tulosta lääkefirmoille tai ajattelisi vaikutustaan BKT:hen, moisten väittäminen on puhtaan asenteellista logiikkaa.

      Ihminen aika usein (ellei liiallisella pilven/sienien/muun ekoluomutuotteen käytöllä ole tuhonnut aivojensa motivaatiokeskusta) haluaa saada ihan omista lähtökohdistaan jotain aikaiseksi elämässään – masennus (oikea sellainen) on melkoinen este tälle tavoitteelle.

      ”Toisin sanoen, masennuksen oikeanlainen (kerralla kuntoon) hoito tulisi liian kalliiksi yhteiskunnalle”

      Absurdia (mutta varmasti asenteelliseen logiikkaan sopivaa). Sairaus tulee kalliiksi, ei terveys.

      Mikähän se kerralla kuntoon-hoito on, Iboga?

      ”Miksi ihmiset syövät (mieliala)lääkkeitä? He ovat pilleriuskovaisia! Ihmiset kuvittelevat, että pillerit korjaa jotain. Lääketeollisuus on väittänyt, että masennus on aivokemian epäbalanssi. Tätä ei ole voitu, eikä koskaan voida, todistaa oikeaksi.”

      Meitä on moneen junaan, jotkut istuvat Yhtyneet Yleistäjät ja Besserwisserit-vaunussa. Myös fanittamanne Kopakka&Furman joutuvat myöntämään, että lääkkeistä on vakavasti (minun vinkkelistäni se yksi ja ainoa masennuksen kategoria, jota saisi lääkitä) masentuneille hyötyä. Ei vittuuntuneille, pikkasen ahdistuneille, laiskoille vaan ihan oikeasti ja kunnolla masentuneille, tästä olen herrojen kanssa samaa mieltä.

      Se on todellakin huolestuttavaa, että puoli miljoonaa suomalaista näitä syö ja lääkäreiden ammattitaito ja sidonnaisuudet asettuvat todellakin outoon valoon.

      ”Lääkkeet vain peittävät oireet ja tuona aikana masennus paranee itsekseen.”

      Lähde?

      ”Toisille serotoniinia pilkkovan entsyymin blokkaaminen kerkiää muokata biokemiallisia toimintoja siten, että he ovat ikuisesti masennuslääkkeen orjia (vähän sama kuin söisi paljon vitamiinia, jolloin vitamiinia tuottava ”koneisto” hiipuu käyttämättömänä).”

      Lähde?

      ”Molemmissa haittavaikutukset ovat vähäisempiä kuin masennuslääkkeissä.”

      Lähde?

      ”Mitä tulevaisuudessa? Kun ihmisistä on tullut pilleriuskovaisia, niin onko tulevaisuus se, että ihmiset eivät elä ilman pillereitä?”

      Jos käyttö johtuu uskosta, paljon mahdollista.

      Itse olen koko käyttöhistoriani suhtautunut lääkkeisiin hyvin kriittisesti ja olen todella tyytyväinen, että olen jo kolmatta vuotta pärjännyt ilman. En sittenkään epäröisi aloittaa käyttöä uudelleen, jos tarve vaatisi.

      ”Johtaako tällainen kehitys siihen, että ne joilla ei ole varaa pillereihin, kuolevat pois?”

      Kyllähän nuo hurmoksellisissa uskonnollisissa piireissä aikamoisiin itsesuggestiosuorituksiin tuntuu kykenevän, mutta ettäkö saisi itsensä ihan massapsykoositasolla uskottua pois hengiltä, aikamoisia visioita sinulla.

      ”Entä miten genetiikka asiaan suhtautuu?”

      Miten genetiikka on suhtautunut penisilliiniin tai kannabikseen mielestäsi?

      ”Missä on vastuu? Mikäli lääkärit joutuisivat henkilökohtaiseen vastuuseen lääkkeiden aiheuttamista haitoista, joutuisivat he oikeasti miettimään mitä he potilailleen määräävät.”

      Varmaan hankala case tuosta tulisi, mutta meillä kait kuitenkin on potilasvahinkolaki ja hoitovirheestä on aina oikeus valittaa?

      ”On hurjaa katsella ihmistä, jolla on kolmea eri masennuslääkettä vain siksi, että pilleriuskovainen psyakiatri uskoo niiden tehoon!”

      Taitaa vähän uskoa myös käyttäjäkin? Mitä hurjaa olet nähnyt oman pelkosi lisäksi?

      ”Moniko itsemurhan tehnyt on ollut mielialalääkkeiden vaikutuksen alainen?”

      Findikaattorin käyrää kun katsoo, veikkaisin, että lamavuonna 90 ei ollut ihan puolta miljoonaa lääkkeiden käyttäjää? Tulevina vuosina Sipilän hallituksen toimenpiteet tullevat nostamaan käyrän uuteen huippuunsa.

      http://www.findikaattori.fi/fi/10

      ”Moniko joukkotuhontaan ryhtynyt, kuten Hyvinkään ampumistapaus, on ollut mielialalääkkeiden vaikutuksen alaisena?”

      Moniko ei ollut? Hitler ja Stalin ei ainakaan, luulisin. Vai oletatko, että Suomessa on tällä hetkellä puoli miljoonaa potentiaalista massamurhaajaa?

      ”Miksi ihmiset kuvittelevat, että he olisivat tarvinneet lääkkeitä, vaikka totuus on juuri päinvastainen?”

      Miksi sinä kuvittelet tietäväsi totuuden?

      ”Miksi emme välitä?”

      Miten niin emme?

      ”Onko niin, että mielialalääkkeillä on tarkoitus peittää ihmisten jalostuspäämäärä kohti tunteetonta tuotantovälinettä? Tuleeko meistä ”nautoja laitumella”, joita ruokitaan ja kasvatetaan vain busineksen tarkoitusperien mukaisesti?”

      Joo ja Illuminati hohhoijaa.

      ”Mikäli minä saisin päättää, pitäisi FIMEA:n julkaista tilastot siitä, miten paljon mistäkin lääkeaineesta on tehty valituksia ja ihmisten pitäisi itse tehdä joka ikisestä lääkkeestä raportti, toimi lääke tai ei. Nythän haittavaikutusraportit menee aivopestyjen lääkäreiden kautta FIMEA:lle, jos menee. Tämä on sama kuin se, että rosvo suojelisi toista rosvoa.”

      ”Suomessa havaituista lääkkeiden haittavaikutuksista kerätään tietoa Fimean haittavaikutusrekisteriin, johon terveydenhuollon ammattilaiset ja lääkkeiden käyttäjät voivat ilmoittaa epäilemistään tai toteamistaan lääkkeiden haittavaikutuksista.”

      http://www.fimea.fi/vaestolle/laakkeiden_turvallisuus/haittavaikutukset

    3. ”Toiset juovat viinaa masennuksen hoitoon, toiset käyttävät huumeita. Molemmissa haittavaikutukset ovat vähäisempiä kuin masennuslääkkeissä. Miksi siis masennuslääkkeet ovat laillisia, kun niillä saa päänsä sekaisin loppuelämäkseen?”
      Niitä viinaa ongelmiinsa juovia on Suomessa liikaa, eivätkä he kyllä voi kovin hyvin. On edesvastuutonta suositella alkoholia tai huumeita masennuksen hoitoon. Toivoisin että arvoisa turpaduunari kertoo, allekirjoittaako hän tämän kirjoittajan näkemykset?

      1. Pasi, kaikki niin kutsutut psyykenlääkkeet ovat huumausaineita; sitalopraami, vortioksetiini, bupropioni, diatsepaami, oksatsepaami, tematsepaami, risperidoni, ketiapiini, haloperidoli ja niin edelleen. Alkoholin tai kannabiksen suositteleminen masentuneille on yhtä vastuutonta, tai vastuullista, kuin valtion virallistenkin puolilaillisten huumausaineiden (aka psyykenlääkkeiden) suosittaminen. Eroa niiden välille ei saa kuin tietämättömyyttään tai tekopyhyyttään.

  3. Jaa, en minä ainakaan parantunut 10 vuodessa mihinkään. Tänä aikana en saanut enkä hakenut minkäänlaista hoitoa. Hoitokontakti ja lääkitys auttoivat sen jälkeen jonkin verran kun tilanne pahentui pisteeseen, jossa oli pakko hakeutua hoitoon. Olisiko pitänyt toiset 10 vuotta odotella spontaania parantumista vai?

    1. Depis: huolestuttavaa tuollainen hoitoon hakeutumattomuus.

      Spontaani parantuminen ei tarkoita sitä, että eletään miten sattuu ja odotellaan peukaloita pyöritellen, että depressio väistyy. Tottakai on merkitystä sillä harrastaako liikuntaa, syökö terveellisesti, nukkuuko hyvin, ottaako rennosti. Spontaani parantuminen ilman lääkkeitä on mahdollista.

      1. ”Tottakai on merkitystä sillä harrastaako liikuntaa, syökö terveellisesti, nukkuuko hyvin, ottaako rennosti. Spontaani parantuminen ilman lääkkeitä on mahdollista.”

        Sinulla ei ole masennuksesta mitään käsitystä.

        1. Miten niin ei ole? Itse olen kärsinyt masennuksesta (välillä vaikeastakin masennuksesta) toistakymmentä vuotta, ja koen, että parantuminen alkoi toden teolla vasta sen jälkeen, kun jätin lääkkeet pois, ja aloin tehdä juuri noita asioita: syödä oikein, ulkoilla, harrastaa liikuntaa. Nukkuminenkin on alkanut nyt sujua, ja luonnollisesti vaikuttaa hyvin paljon kaikkeen. Toki terapiasta ja psykologikäynneistä on eri vaiheissa ollut suuri apu, mutta sekin alkoi näkyä vasta lääkkeiden syönnin loputtua.

  4. ”Rasvoja ja vitamiineja mieluummin kuin lääkkeitä,” lukee Turpaduunarin jutun lopussa. En tiedä onko lause hänen vaiko Kopakkalan, mutta tosi se kuitenkin on. Ravintolisien vaikutusta masennuksessa on tutkittu jo vuosikymmeniä; esim. Yhdysvaltain Psykiatriyhdistyksen Omega-3-komitea, johon kuului 11 maailmankuulua biologisesti orientoinutta psykiatria, ehdotti jo vuoden 2006 lopulla, että kalaöljy tulisi ottaa mukaan masennuksen hoitoon. Suomessa laukaalainen psykiatri Mauno Rauramo – ehdotti samaa Duodecimille marraskuussa 2009, mutta mitään ei ole tapahtunut, koska käypä hoito -ryhmä on sidoksissa lääketeollisuuteen.

    Useat kliiniset tutkimukset osoittavat, kuinka kalaöljy, etenkin väkevöity EPA-rasvahappo, on antidepressiivistä ja siten hyödyllistä masennuksen hoidossa. Uusin kliininen satunnaistettu kaksoissokkotutkimus julkaistiin juuri Etelä-Koreasta. Se vahvistaa, että kalaöljy on hyödyllistä vakavan masennuksen hoidossa. Potilaat nauttivat kalaöljyä mielellään, koska se ei aiheuta lääkkeille ominaisia sivuvaikutuksia. Voit halutetassasi lukea lisää suomeksi tästä uusimmasta ja aikaisemmista omega-3-tutkimuksista alla olevasta linkistä
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2770

    1. ”Rasvoja ja vitamiineja mieluummin kuin lääkkeitä” on Kopakkalan suusta lehdistötilaisuudessa.

      Kirjassaan hän luettelee vähähiilihydraattisen ruokavalion edut ja merenelävien sisältämien rasvojen terveyshyödyt. Kopakkalan mukaan ruoan pitäisi sisältää rasvaa, antioksidantteja, foolihappoa, B12-vitamiineja ja omega-3-rasvahappoja.

      Kissanhännän nostot aiheuttavat närästystä, Matti.

    2. Hiukan ristiriitaista, että täällä ollaan niin kovin pillerivastaisia ja sitten kuitenkin tarjotaan toisenlaisia pillereitä (vitamiinejä ja luontaistuotteita) ratkaisuksi ongelmiin. Täytyy muistaa, että siinä missä lääketeollisuus on bisnes, tehdään sitä rahaa luontaistuotteillakin. Lääkkeet ovat testattuja tuotteita, luontaistuotteiden valvonta on paljon vähäisempää.

      1. Pasi, kumpi on sinusta vaarallisempaa: vitamiinipillerit vai SSRI-aineet? En puolusta vitamiinipillerikauppaa yhtään sen enempää kuin huumausainekauppaakaan, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että pienempi paha suruunsa on vitamiineja vetää kuin vaikka valtion virallisia SSRI-aineita. Sekä luontaistuotekauppiaat että lääketeollisuus käyttävät ihmisten tietämättömyyttä hyväkseen bisnestensä edistämiseksi. Alat kilpailevat keskenään markkinoista tarjoten kukin oman hömppäteoriansa potentiaaliset asiakkaat vakuuttaakseen.

  5. Vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten mielenterveyshäiriöiden diagnosointi ja hoito oli kovin erilaista. Se on hyvä pitää mielessä. Ei voi sanoa, että historian perusteella on todistettavaa että masennus on spontaanisti parantuva ominaisuus (samalla tavallahan voisi perustella että diabetes on spontaanisti parantuva sairaus), se on rikkinäistä logiikkaa. Lievä alakulo varmasti parantuukin aikanaan ja poistuvathan masennuksen takia itsemurhankin tehneen luonnollisesti haittaamasta lukuja. Mutta vakava masennus on sairaus, joka ei lähde ilman hoitamista. Ei vaikka kuinka sanoisi että ”Syö terveellisesti ja liiku, kyllä se siitä!” Tämä on sairauden vähättelemistä ja sairaan syyllistämistä, millä on vain negatiivisia vaikutuksia sairaaseen. Vaikka kuinka söisi ja liikkuisi, ei se parantaisi itsestään koulukiusaamisen, avioeron, työttömyyden, pahoinpitelyn ja vähättelyn arpia. Masennus ei ole hetkellistä surua, vaan jatkuvaa alakuloa/ahdistusta, jonka läpi ei näe toivoa. Se vääriistää sairastavan ajattelua.

    Mikä minua häiritsee tämän hetken keskustelussa on, miten keskusteluterapia on jätetty niin pieneen arvoon. Ruokavaliolla, liikunnalla ja lääkkeillä on oma vaikutuksensa, ja perinteisesti keskusteluterapian vaikutusta on ollut vaikea mitata, mutta kognitiivisella psykoterapialla on saavutettu viime vuosina loistavia, mittattavissakin olevia, tuloksia! Masennus, kuten muutkin mielenterveyshäiriöt on kuitenkin mielen sairaus, ei niitä voi puhumatta parantaa. Ja minusta tämä olisi tärkeää muistaa. Lääkkeissä ongelmallisinta onkin lähinnä, että niillä pyritään hakemaan säästöjä (ja vähentämään lääkärien kuormitusta) korvaamaan terapiaa halvempana ja nopeampana vaihtoehtona.

  6. Masennus ei ole sairaus vaan normaali ihmistunne, joka on ominainen ikävien tapahtumien tai asioiden kohdatessa.

    Harha masennuksesta sairautena on syntynyt kansan keskuuteen useammasta erinäisestä syystä. Ensimmäisenä ja suurimpana vaikuttimena tullee propaganda, jota erityisesti psykiatrian ala yhdessä lääketeollisuuden kanssa jakavat omien intressiensä ajamiseksi. Kun kansa uskoo, että psyykkisen pahoinvoinnin takana on jokin vika kehossa (esimerkiksi aivoissa), on heille helppo myydä tuotteita ja toimenpiteitä biologisen vian korjaamiseen tai lievittämiseen. Pillerikaupasta hyötyy tietenkin ennen muuta teollisuus. Psykiatrian intressi on enemmän eksistentiaalinen ja raha seuraa perässä.

    Toisena syynä voitanee mainita ihmisten halu paeta vastuuta ja etsiä syntipukkeja ja muita itsestään riippumattomia syitä epäonnistumisiinsa. Monille on mukavampi huijata itseään selittämällä pahaa mieltään siten, että naamioi normaalin ihmisreaktion elämän vastoinkäymisiin sairaudeksi. Tällöin vastuu poistuu henkilöltä itseltään ja ”ulkoistuu” sairauden (ja sitä kautta luonnon tai kohtalon) syyksi. Valitettavasti konvertiosta seuraa usein, että henkilö ei välttämättä enää ymmärrä lähteä ratkomaan todellisista syytä elämässään vaan hautautuu taisteluun tätä mystistä ”sairauttaan” (toisin sanoen omien reaktioidensa rypästä) vastaan. Mainittakoon tässä kohtaan erikseen, jos se ei ole kaikille jo sanomattakin selvää, että masentuneisuus, paha mieli, suru, miksi sitä kukin haluaa missäkin elämäntilanteessa nimittää, ei tietenkään ole aina henkilön oma vika. Ihmiset joutuvat pahoinpidellyiksi, petetyiksi, kiusatuiksi, raiskatuiksi, insestin uhreiksi, syrjityiksi ja niin edespäin jatkuvasti. Pointtini on, että oli syypää henkilö itse tai jokin toinen taho, on em. ajattelumalli virheellinen joka tapauksessa. Koulukiusaamisesta syntynyt paha mieli ja vaikka itsemurha-ajatukset ja omasta pettämisestä seurannu avioero ja siitä aiheutunut suru ja ahdistus eivät ole sairauksia. Molempien elämäntapahtumien tuottamia ”oireita” voi sedatoida, lamata ja painaa pois psykoaktiivisilla aineilla, kuten alkoholilla, SSRI:llä, amfetamiinilla tai neurolepteilla, tai millä muulla aineella tahansa, jonka laki ja omatunto kullekin sallii. Lääketieteellisesti olisi kuitenkin absurdia väittää, että kyse olisi oikeasta sairaudesta ja sen hoitamisesta.

    Kolmantena ja ehkä kaikista traagisimpana tekijänä ovat psykiatristen interventioiden aiheuttamat aivojen toimintahäiriöt ja mahdolliset suoranaiset aivovauriot. Ennen kuin henkilö saa ensimmäistä kertaa niin kutsuttuja psyykenlääkkeitä, ei hänen aivoissaan ole mitään toiminnallista tai muuta fyysistä vikaa. Usein psykiatrialta kuultu markkinointilausahdus kemiallisista epätasapainoista on täyttä huuhaata. Harmina on, että kuluttajat eivät ymmärrä kyseessä olevan markkinointiin käytettävän metaforan vaan olettavat sen pohjautuvan tieteelliseen faktaan. Kun käyttäjä on ottanut ”psyykenlääkettä” toimii hänen aivonsa ensimmäistä kertaa epänormaalilla tavalla. Toimintaperiaatetta voi verrata esimerkiksi alkoholin vaikutukseen. Ennen snapsia aivot ovat normaalin toiminnan tilassa. Muutaman snapsin jälkeen aivot toimivat epänormaalissa tilassa, jota nimitämme humalaksi. Joskus ihmiset pitävät aivojen epänormaaleista tiloista, jonka vuoksi monet ottavat perjantai-olusia ja muuta terävää aina silloin tällöin. Emme silti väittäisi, että humalaa edeltävä tila olisi ollut sairaus vaikka olo snapsista paranisikin. Näin kuitenkin menee yksi usein kuultu perustelu sille miksi SSRI-käyttöä edeltävän tilan uskotaan olevan sairaus.

    Varsinkin aivojen jatkuva kuormittaminen psykoaktiivisin ainein omaa aina riskin pysyvistä aivovaurioista. Hyvin moni SSRI-aineiden käytöllä vaurioitunut tulkitsee aivovaurio-oireet psykiatrisen ”sairautensa” oireiksi. Virheellistä tulkintaa tukee psykiatrian ja lääkäreiden tietämättömyys ja joskus myös omista intresseistä kumpuava halu peittää toimenpiteiden seuraamukset. Tyypillisiä aivovaurio-oireita ovat muun muassa persoonan muutokset, itseilmaisun heikentyminen, kasvojen ilmeiden vähentyminen, apatia, tunteiden ja mielihyväkokemusten laimeneminen, kognition vaikeudet, kuten muistihäiriöt, keskittymisvaikeus, ajatteluntukkoisuus ja luovuuden vähentyminen, itsetietoisuuden heikentyminen ja niin edelleen. Samat oireisto tavataan lukuisilla henkilöillä, jotka käyttävät, tai ovat aikaisemmin elämässään käyttäneet, SSRI-aineita, neurolepteja tai aka katuhuumeita, olleet sähköshokitettavana tai saaneet iskupäävamman esimerkiksi autokolarissa. Aivovaurion vakavuudesta ja laajuudesta riippuen oireiston voimakkuus ja painotus vaihtelee.

    Kun henkilö tulee lääkärin tai psykiatrin vastaanotolle valittamaan em. oireista tulkitaan ne käytännössä poikkeuksetta psyykkisiksi eli ”mielisairauden” oireiksi. Koska oireet ovat hyvin konkreettisia henkilölle itselleen, vahvistaa se entisestään hänen kuvaansa siitä, että psykiatrinen sairaus on sairaus siinä missä muutkin. Todellisuudessa kuitenkin puhutaan aidosta aivovaurio-oireistosta, joka on saatu aikaan nimen omaan psykiatrisen ”hoidon” avulla ja jolla ei ole mitään tekemistä psyykkisen reagoimisen kanssa. Tavallisella tallaajalla ei usein ole ymmärrystä tai tietoutta tajuta mitä juuri on tapahtunut. Johtava ajattelutapa aineiden ”kemiallista epätasapainoa” korjaavasta toimintaperiaatteesta pois sulkee ihmisten mielestä ajatuksen siitä, että syypää mitenkään saattaisi olla juurikin otettu pilleri. Asianomaisen itsearviota vaikeuttaa saatu aivovaurio, jonka yksi oireista on heikentynyt kyky peilata omaa tilaansa (vertaa TBI-potilaat). Jos SSRI-käyttö on parasta aikaa päällä, havaitaan vastaava ilmiö kuin vaikka alkoholin kohdalla. Alkoholista päihtynyt ei aina itse huomaa, että arviointikyky on heikentynyt ja, että auton rattiin ei olisi menemistä. Koetaan, ettei niin päihtyneitä olla, etteikö autolla ajaa voisi ja tuskin on promillerajakaan vielä rikki. Ulkopuoliselle tarkkailijalle tilanne voi näyttää selvältä.

    Joskus tietyiltä alalla toimivilta tutkijoilta esille tuleva näkemys SSRI:den masennusta kroonistavasta vaikutuksesta perustuu juuri tähän aivovaurioilmiöön. Kun aivojen mielihyvää ja tunteita säätelevät osiot vaurioituvat psykoaktiivisten aineiden käytön seuraamuksena, ei henkilö pysty enää saamaan nautintoa. Kun tunteita eikä mielihyvää voi enää fyysisistä syistä tuntea unelmista, sosiaalisoinnista, läheisyydestä, rakkaudesta, seksistä, harrastuksista, lukemisesta, elokuvista, musiikista, koulusta, työstä, perheestä eikä yhtään mistään muustakaan muuttuu elämänkatsomus täysin. On vaikea kuvitella millainen ihminen, jossei ihmisrobotti, voisi motivoitua työstä tai elämästä yleensä ilman tunteita ja mahdollisuutta nautintoon. Käytännössä lähes kaikki tavoitteemme ja toimintamme liittyvät tunteisiin, tunteiden odotukseen ja kokemiseen. Jo pelkkä kesäloman odotus saa ihmisissä aikaan nautintoa ja siten motivoitumaan ansaitakseen lopulta itselleen tuon palkinnon. SSRI:llä turraksi lamattu tai vaurioitettu, josta tosiaan käytetään myös nimitystä kemiallinen lobotomia, ei voi vastaavaa tilaa saavuttaa. Miksi tällainen henkilö siis odottaisi lomaa, kun ei voi odotuksen intoa kokea eikä lomallakaan asioita tuntea. Esimerkiksi etelän matkasta ei saa odottavan innostusta, ei lennon jännitystä, ei rannalla rentouden tuomaa nautintoa. Väitän, että koko ihmiselämä ja sen ajava voima perustuu tunteisiin. Minä en ihmettele yhtään, että moni nuori kuin vanhempikin on epätoivoinen ja itsetuhoinen vuosien lääkekoktailejen jälkeen. Heidän tilaansa harva ymmärtää ja, kun tuskin ymmärtävät itsekään mistä on kyse. Turtana oleminen voi olla helvetillistä, jolloin kuolema saattaa yhtäkkiä olla pelastus. Aivovaurioihin liittyvät masentuneisuusoireet ja siitä seuraavat itsemurhat ovat tulleet viime aikoina esiin myös urheilun puolella, jossa CTE-konsepti nousee pikku hiljaa harrastajien ja lajin parissa toimivien tietoisuuteen. CTE-potilaita, joista osa mm. entisiä NHL-jääkiekkoilijoita ja NFL-pelaajia, on päätynyt tappamaan itsensä aivovaurio-oireidensa vuoksi. Vastaavan kohtalon on kokenut useat psykiatrian entiset asiakkaat.

    Meillä on lukuisia nuoria kuin vanhempia kansalaisia työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyiksi kirjattuina vaikka on vahva syy olettaa, että useammalla psykiatrian asiakkaina lyhyestikin piipahtaneilla, ”psyykenlääkkeitä” pelkästään kokeilleella ja varsinkin pitkään piirissä olleilla on psykiatristen aineiden käytön johdosta saatu iatrogeeninen aivovaurio. Valitettavasti traagisinta on, että tämä kehitys ei tule loppumaan psykiatrian alan toimesta, sillä heillä on liikaa hävittävää puuttuakseen asiaan. Ajattelun ja järjestelmän muuttamiseen tullaan tarvitsemaan kansan herääminen ja painostus. Niin kauan kuin asiaan ei kansa puutu, tulee toiminta jatkumaan, ja kuten alan historia osoittaa, laajenemaan jatkossa entisestään. Jokainen veronmaksaja, oli hän ja läheisensä onnekseen kuinka etäällä psyykkisestä kärsimyksestä tahansa, maksaa järjestelmämme tekemät virheet palkastaan. Asian pitäisi huolettaa jokaista suomalaista ja jokaisen kansalaisen moraalinen velvollisuus olisi herätä ajattelemaan mitä tässä maassa mielenterveyshuollon puolella todella oikein tapahtuu. Tragedia voi koskettaa yhtäkkiä ketä läheistä tai ystävää tahansa ja silloin on hyvä tietää miten psykiatrinen järjestelmä toimii, jotta itsensä ja läheisensä kykenee suojaamaan.

    Lopuksi totean, että henkilökohtaisesti en vastusta tai halua millään tavalla kieltää ihmisiä käyttämästä psykoaktiiveja, jos he näin itse tahtovat. Jokaisella olkoon oikeus päättää mitä aineita käyttävät ja kuinka kauan. Jokainen kantaa vastuun ja tietenkin kaikki mahdolliset seuraamukset terveydelleen ja elämälleen. On ihmisiä, jotka ovat hyvin tyytyväisiä ”psyykenlääkkeiden” käyttäjiä ja käyttömahdollisuus heille suotakoon. Mielestäni on kuitenkin kohtuullista vaatia, että kuluttajille kerrottaisiin rehellisesti mihin SSRI-aineiden vaikutus perustuu sekä käyttöön liittyvät terveysriskit hetkellisestä pahoinvoinnista tai pysyviin aivovaurioihin. Vain siten kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen hyväksymistään riskeistä ja kunkin aineen käytöstä.

    1. ”Masennus ei ole sairaus vaan normaali ihmistunne, joka on ominainen ikävien tapahtumien tai asioiden kohdatessa.” Tämä on vähättelevä lause, jonka kuulee usein niiden suusta, jotka eivät ole masennusta kokeneet.
      Masennus ei ole mitään normaalia surua, eikä sen taustalta aina löydy negatiivista tragediaa, vaan masennus voi tulla vaikka ulkoisesti asiat ovat ihan hyvin. Joskus positiivisetkin muutokset elämässä voivat laukaista masennuksen.

      1. Pasi, taas menee vihkoon. Kirjoitus ei ole vähättelevä vaan totuudenmukainen. Kokemus ei muuta sitä tosiasiaa, että masennus ei ole lääketieteellisesti katsoen sairaus. Ihmiset masentuvat ja tulevat onnellisiksi lukuisista eri syistä ja, koska olemme kaikki uniikkeja, muiden voi olla vaikea ymmärtää miksi joku pahoitti mielensä tai tuli onnelliseksi mistäkin tapahtuneesta.

  7. Kiitos kirjoituksesta, joka kosketti itseäni hyvin läheltä. Minulle aloitettiin masennuslääkkeet 10 – vuotta sitten, jotka lopetin. Tällöin vielä uskottiin serotoniiniteoriaan -serotoniinin puute aivoissa-, ja itsekin uskoin tietenkin tähän selitykseen masennukselleni. Myöskin lääkkeet markkinoitiin turvallisina, mitään lopetukseen liittyvistä vaikeuksista en tiennyt. Lopettaminen 10 vuotta myöhemmin oli vaikeampaa kuin ikinä olisin uskonut ja johti vielä pahempaan tilaan, jolloin lievä anhedonia paheni pahaksi anhedoniaksi. Varoitan siis lopettajia siitä, että oireisto voi vuosikausien käytön jälkeen merkittävästi pahentua lopettaessa ja kannattaa punnita hyöty vs. haitta, joskus on fiksumpaa jatkaa käyttöä, koska riskinä on työkyvyn menetys pahimmillaan, kuten minulla. Olin sairaalassa lopetusoireiden takia ja lääkärit eivät voineet uskoa oireideni(kiihtymys, unettomuus, ihon kihelmöinti ja muut fyysiset oireet, voimakas ahdistus, kognitiiviset vaikeudet ja sumuisuus, työkyvyttömyys ja masennus) johtuvan lopetuksesta. Jo tällöin uskoin saaneeni jonkinasteisen aivovaurion, niin voimakkaita oireet olivat. Olin niin epätoivoinen, että minua alettiin lääkitä neurolepteillä, mikä oli todellinen virhe. Olen tällähetkellä lähes vammautuneessa tilassa, vaikka olen lopettanut neuroleptitkin ja koen olevani psyykenlääkkeiden uhri. Olen mahdollisesti pysyvästi vammautunut. Pakko puolustella SSRI-lääkkeitä sen verran, että tällöin sain kumminkin mielihyvää ja odotin kesälomaa siinä missä muutkin, mutta neuroleptien jälkeen en ole saanut enää oikein minkäänlaista mielihyvää, pää ei toimi, enkä saa mielihyvää enää, nämä lääkkeet poistivat suuren osan ihmisyyden tärkeistä kokemuksista. Surullisinta tässä on, että olen vielä suht nuori.

    1. Kiitos kommentista. Olen erään psykiatrin kanssa laatimassa kirjoitusta SSRI-lääkkeiden haittavaikutuksista. Kommenttisi innosti minua aikaistamaan siihen paneutumisen. Tsemppiä ”Psykiatrian uhri”

    2. Todella surullista kuulla tarinasi, joka on kuin kopio tuhansien muiden kokemuksista. Psykiatrian tykö ei kannata hakeutua, koska valtaosa alalla toimivista ei tiedä mitä tekevät, kuinka suurta tuhoa aiheuttavat uhreilleen. Kaikista kamalinta on, että useat psykiatrit kuvittelevat tekevänsä hyvää. He perustavat toimintansa omaan, mielestäni onnettomaan, moraalikäsitykseen, jonka mukaan heille on oikeus, jopa velvollisuus, puuttua toisten ihmisten elämään tarvittaessa voimankäytöllä. Mitä enemmän kohde vastustaa tarjottua/pakotettua apua, sitä enemmän psykiatrian ammattilainen vakuuttuu olevansa oikeassa ja siten oikeudestaan, oikein velvollisuudestaan, pakottaan ”apunsa” kohteeseen.

      Mitä tulee tunnemaailman lamaantumiseen neurolepteilla, samaan seuraamukseen olisit päätynyt ennen pitkään myös SSRI-aineilla hyvin suurin todennäköisyyksin. Saatat jopa virheellisesti aliarvioida SSRI-aineiden seuraamuksen, koska viimeisin myrkky mitä ole saanut on ollut eri aineryhmää, neurolepteja. Neuroleptit ovat toki ne ehkä kaikista myrkyllisimmät aineet mitä psykiatrit syöttävät.

      Lopetuksen yhteydessä kokemasi oireet ovat hyvin tyypillisiä vieroitusoireita, jotka jokaisen psykiatrian aineista mitään tietävän tulisi tunnistaa helposti. Koska psykiatrian ammattikunnalla on niin vahva agenda suojata omaa toimintakulttuuriaan ja uskottavuuttaan, he tekeytyvät kritiikin tai muuten epämieluisan tiedon edessä nopeasti tyhmiksi. Toinen selittävä tekijä on, että moni alalla toimiva ei ihan aidosti tiedä edes perusasioista niin sanotuista psykofarmakologian aineista. Muun muassa juuri näistä syistä on oman terveytensä kannata todella vaarallista hakeutua psykiatrin vastaanotolle ja ennen kaikkea joutua psykiatriseen laitokseen. Vaikka päättelitkin oikein tilanteesi, ei sinulla ollut päätäntävaltaa kohtalostasi. Aineita vastaan protestoiminen johtaa usein annosmäärän kasvattamiseen. Jos henkilö ei protestoi, pidetään annos samana. Käytännössä annosta ei koskaan vähennetä. Päästäkseen ulos laitoksesta on esitettävä hyväksyvänsä psykiatrian näkemykset (”diagnoosit”) itsestään, pitävänsä pakotetuiden aineiden usein karmeiksi kokemistaan vaikutuksesta ja tunnustettava olevansa noita… ei vaan… nykyään mielisairas, kuten auktoriteetti vaatii. Eri mielisyys tulkitaan poikkeuksetta psykoosiksi tai psykoosin pahenemiseksi.

      En pitäisi vääntää veistä haavassa, mutta asia on tärkeä. Tahdon saattaa tietoosi, ettei niin sanottuun serotoniinihypoteesiin, jonka mukaan masentuneilla on serotoniinin vajausta aivoissa, ole tiedemaailmassa uskottu enää useaan vuosikymmeniin. Asian on varmistettu jo aikoja sitten olevan tieteellisesti epätosi. Hypoteesia käytetään kuitenkin yhä psykiatriassa (ja lääketeollisuudessa) lääkemarkkinoinnin välineenä.

  8. Pää pipi vai tahallista disinformaatiota? Ehkä molempia. Skientologit ja luukaset sun muut av grannit hykertelisivät näitä lukiessaan, sikäli kuin olisivat elossa. Hävetkää jos osaatte!

  9. Kävin tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa psykiatrilla. Ennen käyntiä olin yrittänyt hoitaa oireitani omatoimisesti terveydenhoitajan ja psykologin ohjeistuksella mm. syömällä terveellisemmin ja liikkumalla säännöllisemmin (jälkimmäistä varten sain jopa ajan fysioterapeutille). Samaten kävin muutamassa tutkimuksessa jotta mahdolliset fyysiset sairaudet saataisiin poissuljettua. Kun vointini vain paheni ja opiskelu alkoi kärsimään, päädyin siis lopulta psykiatrin vastaanotolle, jossa hän vähän haastatteli minua ja päätyi sitten siihen, että luultavasti kyseessä on lievästä keskivaikeaan oleva masennus. Hän ei ihan heti ollut tyrkyttämässä lääkkeitä kurkustani alas, vaan ehdotti oirekuvani perusteella yhtä, ja kun kerroin, että tahtoisin lisää harkinta-aikaa, hän suostui siihen ja sovimme uuden tapaamisen muutaman viikon päähän. Sain muistilapulle lääkkeen nimen, jotta voisin etsiä siitä tietoa kaikessa rauhassa ja tehdä tietoisen päätöksen sen perusteella. Minulla on siis vielä yksi mahdollinen fyysinen sairaus, jota ei ole vielä täysin poissuljettu ja käyn varmuudeksi lisäravinnekuuria sen korjaamiseksi (lievä hivenaineen puutostila). Seuraavaan tapaamiseen mennessä olisin siis käynyt suurimman osan tuostakin kuurista läpi jolloin luulisi jo tietävän oliko siitäkään apua vaiko ei. Toisin sanoen olen siis suurimman osan n. 1v kestoisesta hoitosuhteestani päässyt itsenäisesti vaikuttamaan omaan tilaani, ja vasta sitten ongelmaa alettiin etsimään korvien välistä (ja sekin ensin psykologin kautta, jonka kanssa keskityttiin keinoihin, joilla voisi itse vaikuttaa arjen ja tunteiden hallintaan). Samaten omalla kohdallani psykiatri on suhtautunut tilanteeseen ymmärtäväisesti. Lääke mitä minulle ehdotettiin oli siis Voxra joka ilmeisesti ei edes kuulu perinteiseen, usein haukuttuunkin SSRI-perheeseen. Minusta saamani hoito on siis ollut hyvin asianmukaista ja lääkkeitä on ruvettu ehdottamaan vasta sitten, kun toimintakykyni laski siihen pisteeseen, että omatoiminen ponnisteluni ei tuottanut enää tulosta ja opiskelumenestyksenikin laski oleellisesti. Onko todellakin näin, että useimmiten tilannetta lähestytään aivan päinvastoin? Ainoa lääke mitä oikeastaan minulle heti alkuun (terkkarin toimesta) tyrkytettiin oli melatoniini, ja sekin lähinnä siksi, että olin maininnut kokeilleeni sitä ilman reseptiä ja että se oli toiminut. Tuo psykiatri oikeastaan ihmetteli, miksi reseptissäni oli niin suuri annos (5mg) kun yleensä vähemmälläkin pärjää, ja pienensi sen vahvuutta. Odotan mielenkiinnolla, paranenko lisäravinteilla vai pitääkö tukeutua mielialalääkkeeseen ainakin siksi aikaa että pääsisin takaisin omille jaloilleni. Koen ainakin toistaiseksi, että minua on kuunneltu ja olen voinut itse vaikuttaa hoitooni.

    1. Tämä oli erittäin myönteinen yllätys! Olet saanut harvinaisen kokonaisvaltaista apua lievään masennukseesi. Poikkeuksellisesti sinua ei ole hoidettu ”liukuhihnamaisesti” tyrkyttämällä heti vahvoja lääkkeitä, vaan olet saanut ottaa vastaan pätevää hoitoa.

      Pidä meidät ajan tasalla!

      1. Hei, tässä hieman päivitystä hoitokokemukseeni. Näin psykiatria uudelleen joululoman jälkeen, ja koska en kokenut erityisesti palautuneeni loman aikana, suostuin tällä kertaa hänen ehdotukseen Voxran aloittamisesta, ja hän kirjoitti minulle e-reseptin jonka kävin hakemassa apteekista. Farmaseutti vastasi kaikkiin niihin kysymyksiini, mitä en muistanut psykiatrilta varmistaa, joten kiitokset kanssa paikallisen apteekin asiakaspalvelulle! Käytettyäni lääkettä muutaman päivän psykiatri vielä soitteli perään ja kyseli, millaista lääkkeen käyttäminen on ollut. En huomannut ainakaan mitään järkyttäviä haittavaikutuksia, joten päätimme, että jatkan lääkkeen käyttöä suunnittelemamme muutaman viikon, jonka jälkeen sovimme jatkosta riippuen siitä, onko valmisteesta minulle hyötyä vai ei.
        Olen kokenut, että aloitekykyni olisi ehkä aavistuksen kohonnut, samaan tapaan kuin aiemmin kahvia juotuani (useimmat kotihommat tapahtuvat, eikä vaan ”pitäisi tapahtua”), mutta koen ehkä edelleen tietynlaista ”sumeutta” erityisesti ajattelua vaativien tehtävien suhteen. Nyt minulla on tosin hieman enemmän voimavaroja, joten jos ”tilttaan” kesken kouluhommien, olen jaksanut esimerkiksi lähteä kävelylenkille tuulettamaan pääkoppaa, joka on välillä auttanut. Reseptini on tietääkseni ainakin toistaiseksi mieto, joten ehkä siksi hyödyt ovat melko lievät, mutta toisaalta tuskin kannattaa odottaakkaan mitään ihmeellistä, kunhan se auttaa sen verran, että jaksan jälleen itse työskennellä hyvinvointini eteen. Sivuhuomiona epäilen yleislääkärin kanssa mahdollista unihäiriötä, jolla saattaa olla osansa koko paketissa, ja selvittelemme asiaa mitä nyt julkisen terveydenhuollon aikataululla ehtii. Resurssipula on silti kohdallani näkynyt pikemminkin jonottamisena eikä liukuhihnamaisena hoitona, joka on minusta parempi, sillä olisihan aika kamalaa, jos annettaisiin vaan pillerit käteen ja kaikki muut huolet leimattaisiin luulotautisuudeksi, ja siinä jäisi helposti joku vakavampi asia toteamatta.

        1. Nyt tuli mielenkiintoista päivitystä tilanteeseeni. Tuo Voxra alkoikin stressaamaan, suorastaan ahdistamaan loppupeleissä ikävästi, joten jouduin lopettamaan sen. Kiintoisasti kumppanini kertoi, että nukun jotenkin ihmeellisesti, ilmeisesti sätkin jotenkin rytmikkäästi unissani (ja olen kuulemma tehnyt tuota pidempäänkin), josta sitten kerroin lääkärille. Yleislääkäri määräsi ekaksi testiin jotain trisyklistä tököttiä pienellä annoksella joka kuulemma on joillain auttanut unen katkonaisuuteen, mutta todettuani sen turhaksi mainitsin asiasta psykiatrille, joka suostui konsultoimaan asiasta neurologia. Myöhemmin hän sitten soitteli perään ja totesi että neurologin mukaan kyseessä saattaa tosiaan olla joku unihäiriö, joten hän laittoi lähetteen eteenpäin!

          Tämä ainakin selittäisi miksi pääasiallinen oireeni on ihan vaan perus väsymys eikä elämäntaparemppa tai mielialalääke auttaneet, jos kerran yksi terveyden peruspilareista eli uni on ihan retuperällä! Katsotaan toki miksikä ongelma paljastuu…

  10. Siinä kohtaa kun halu kuolla on se ajatus jonka ympärillä elämä pyörii, ei ihan ensimmäisenä tule mieleen se että vois lähteä lenkille, ala suunnittelemaan mitä terveellistä ruokaa sitä tänään kokkaisi tai mieti ja ala ottamaan selvää mitkä vitamiinit tähän voisi helpottaa. Ei pysty. On niin pohjattoman huono olo henkisesti ja fyysisesti sen masennuksen takia, ettei edes pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen.

    Jos joku muu pystyy liikunnalla, oikein syömällä tai jollain mielen lujuudella parantumaan niin oikeasti hyvä ja hieno juttu, mutta ymmärtäkää että kaikki eivät pysty. Lääkkeissä on monia ongelmia ja asioita joista pitäisi ottaa enemmän selvää. Omien kokemusten perusteella myös psykiatrian ammattilaisten suhtautuminen sekä tietämättömyys lääkkeistä on hälyttävää ja pelottavaa. Monet tekstissä mainitut asiat ovat todellisia ongelmia, lääkärien pitäisi kertoa sivuoireista ja vaikutuksista pitäisi ottaa enemmän selvää eikä lääkkeitä pitäisi määrätä liian helposti ihmisille, jotka pärjäisivät hyvin pelkällä keskusteluavullakin.

    Tällä hetkellä syön (myös) Voxraa, SSRI-lääkkeisiin kieltäydyin koskemasta kaiken paskan takia mitä niistä olen kuullut. Mieluummin pärjäisin ilman lääkitystä, mutta ilman olisin joko tehnyt jo itsemurhan tai tilassa jossa en pysty tekemään yhtään mitään. Syön lääkkeitä etten tappaisi itseäni ja siksi että jaksaisin keskittyä selvittämään niitä todellisia ongelmia masennuksen takana. Ilman en jaksaisi ja mua ne ovat auttaneet.

  11. Turhaan ostettu masennuslääke pakkaus seisoo entistä varmemmin avaamattomana kaapissa!
    Tyttäreni kommentti oli heti kun sen ostin että;et syö sitä, et sinä oo masentunut….lääkärin kommentti siihen että; no ei se nyt ihan masennukseen ollut….

Olisi kiva kuulla kommenttisi!

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.