Asennoitumisesi ympärilläsi tapahtuviin asioihin määrittelee pitkälti millainen ihminen sinä olet. Pohdittaisiinko hetkinen asenteitamme, ehkä jopa asennevammojamme? Tuon tässä kirjoituksessa esille joitakin tuoreita esimerkkejä asennevammoista. Niistä voidaan keskustella. Yritän pitää tämän ensimmäisen kirjoitukseni (lisää siis tulossa!) hyvin käytännönläheisenä. Esittelen kaksi tuoretta tilannetta, jossa asenteet joutuvat koetukselle. Saammeko siitä juttua aikaiseksi? Kommentoikaa!
Olen ollut valtavan kiinnostunut asenteista lähes koko elämäni ajan. Olen lukenut tätä koskevaa kirjallisuutta (sosiaalipsykologiaa, filosofiaa) suurella mielenkiinnolla. Kysy mieluusti lisää!
Asenne voidaan määritellä vaikkapa Wikipedian mukaisesti:
Asenne on psykologiassa johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa. Wikipedia, lainattu 26.1.2016
Erityisesti minua on kiinnostanut se miten ihmiset tunnepitoisesti suhtautuvat meitä ympäröiviin asioihin, joko myönteisesti tai kielteisesti. Välillä kielteisessä suhtautumisessa on viitteitä jopa asennevammasta. Tästä minulla on tuore esimerkki.
Esittelin Facebook -seinälläni suurta iloa tuntien Yleisradion tekemän uutispätkän maahanmuuttajasta, joka oli saanut työpaikan erään ikääntyneen naisihmisen luona. Video ja siitä tehty kirjoitus oli minun mielestäni mainio esimerkki siitä miten voidaan lieventää maahanmuuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja varsinkin -asenteita. Tässä lyhyt lainaus Yleisradion lämminhenkisestä jutusta:
Tarvitsin vain apua ja justiin, Linnéa kertoo. Joulu oli tulossa, eikä hän uskonut selviävänsä pyhistä yksin. Jalka oli päässyt huonompaan kuntoon, ja koko syksyn hän oli jo lykkinyt pyörätuolia ilman avustajaa.
– Kysyin taksikuskiltani, luuletko että voisin niistä ulkomaalaisista saada? En edes tiennyt, oliko ne miehiä vai naisia! Ne on vaan hirveen vaarallisia ihmisten mukaan, Linnéa päivittelee.
Vastaanottokeskus auttoi, ja pian oli aika tavata tuntematon irakilaismies. Linnéa näki silmistä, että tämän kaverin kanssa tulee toimeen.
Ali vakuutti hänet jo samana päivänä. Hän korjasi terassin oven, ennen kuin Linnéa ehti sanoa mitään. Vaikeakulkuiseen uurnalehtoon hän kärrytteli Linnéan viemään joulukynttilät.
– Sinne taksikuski ei olisi ikinä jaksanut mua auttaa.
Ali kohauttaa olkiaan. Hänelle tämä on normaalia.
– Olen tehnyt samaa vanhuksille kotipuolessa. Ilmaiseksi, koska se kuuluu ihmisyyteen. Niin tekisin Linnéallekin, hän sanoo.
Siis ilman rahaa?
– Kyllä.
Ali auttaa Linnéaa liikkumisessa ja arkiaskareissa. Kirkkonummen kunta maksaa avustajille 10 euroa tunnilta, noin tunnista per päivä. Ali ei laske tunteja. Byrokratian takia hänellä ei ole vielä edes pankkitiliä.
Ali ja Linnéa käyvät yhdessä Prismassa, siivoilevat Linnéan kotia ja vain juttelevat.
Yhteinen kieli on englanti, jota Linnéa osaa “niin että pärjää”. Välillä sekaan lipsahtaa ruotsia, Linnéan äidinkieltä. Silloin Ali kaivaa esiin puhelimen käännösohjelman.
– Kerran hän kysyi, saako pestä mun vessan. No mielellään! Linnéa parkaisee.
– Hän on viimeisen päälle herrasmies. Ja kaipaa vaimoaan ja tyttäriään niin kovasti, Linnéa kuvaa.
Tiedättekö mitä? Useimmat suhtautuivat minun laillani hyvin myötämielisesti tähän juttuun, mutta ilmestyi myös kielteisiä kommentteja, joita kovasti ihmettelin Hannu -ystäväni kanssa. Olinko väärällä tavalla asennoitunut näkemään uutisessa pelkästään sen myönteisen puolen? Ilmeisesti, sillä eräältä Facebook-ystävältäni tuli täyslaidallinen kuraa niskaan:
Jäämme odottamaan koska Ylenanti aloittaa maahanmuutosta objektiivisen “uutisoinnin”… vielä siitä realiteetit sinullekin aukevat, toisille hitaammin kuin toisille. Onnea valitsemallasi tiellä !… Pelon kanssa samaan kategoriaan voit laittaa naivismin ja muut pelosta johtuvat tunteet jotka haittaavat sinua objektiivisessa ympäristön analysoinnissa. Suurimpia pelkoja mitä ihmisillä on pelko siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Kyllä se siitä vielä helpottaa, katsot sisällesi ja tunnista pelkosi niin ymmärrät miksi ajatuksesi on pelon voimauttamia
Videoon ja uutisjutun tekstiin liittyi voimakkaita tunnelatauksia (maahanmuuttajat ovat rättipäisiä raiskaajia???) ja ainakin yhdelle ystävälleni oli ilmiselvästi aivan liian ahdistavaa nähdä tässä uutisessa sen myönteinen arvo. Minä tulkitsen tämän asian asennevammaksi. Onko se sitä? Onko lisää negatiivisuutta odotettavissa?
Sitten toinen esimerkki asenteistamme. Tämä on erittäin tunneperäinen, pitkänpuoleinen ja rankkakin juttu äidin ja sairastelevan lapsen tilanteesta, mutta kuvaa aika hyvin miten vaikeaa on julkisessa terveydenhuollossa. Julkisella puolella on jutun mukaan päällä erittäin vaikea asennevamma. Keskity lukemaan seuraava juttu, joka myös löytyy Facebook -seinältäni:
Tässä on Nino Joonatan alias Jopsu Höperö, mun ihana ja rakas pikkupoikani. Nino on ollut sairas, kuten myös hänen siskonsa, kesäkuusta alkaen. Vein Ninon kesällä lääkäriin, koska Nino oli alkanut oireilla kummallisesti ja Ninolle oli kehittynyt krooninen, todella paha urtikaria.
Lääkäri lähetti meidät kotiin. Vein Ninon uudelleen lääkäriin, lääkäri määräsi yhden lääkkeen ja lähetti kotiin. Vein Ninon kolmannen kerran lääkäriin, neljännen, viidennen, ja näiden lääkäri käyntien välissä näin Ninon vaipassa 10-senttiä pitkän määrittelemättömän pätkän, jonka maalaisjärjellä tulkitsin olevan madon kappale. Tompan mielestä se näytti tyhjältä verisuonelta. Lääkäriä ei kiinnostanut tämäkään.
Tässä vaiheessa aloin olla todella huolestunut, sillä kummankin lapsen oireet pahenivat eikä ketään tuntunut kiinnostavan. Vihdoin lääkäri suostui ottamaan edes verikokeet. Verikokeissa näkyi eosinofilian nousu, mutta asiaa ei tutkittu enempää, koska kaikki “saattoi olla normaalia, syyt johtua mistätahansa ja pikkulapsi voi oireilla vaikka kuinka ollen silti terve”.Terve Nino ei ollut silloin eikä ole vielä tänä päivänäkään, vaikka lääkärissä olemme käyneet yli puolivuotta. Olen vienyt Ninon päiviä kestäneessä vesiripulissa-paino sanalla vesi-lääkäriin, olen vienyt Ninon kuumeessa olevana lääkäriin, täynnä näppylöitä ja ihottumaa jota ei ole koskaan ennen ollut, olen vienyt Ninon keskellä yötä kiljuen ja silmiään repien lääkäriin, koskaan saamatta apua oikeisiin oireisiin.
Olipa lapseni sitten laihtunut, turvonnut, silmät vuotavana ollut täysin poissaolevana ja pupillit nelinkertaisiksi suurentuneena, lääkäri on kerta toisensa jälkeen ainoastaan kehoittanut minua “rauhoittumaan, olemaan suuttumatta (siitä että lasteni sairautta ei huomioida) ja menemään kotiin lepäämään”.Pakolliset, oireiden yleiskuvaan sopimattomat testit kyllä tehtiin sillointällöin, luultavasti pakon edessä jolloin minulle saatiin todistetuksi, että lapseni on terve. Jos lapsellani on silmä kipeä ja lääkäri sanoo että polvessa ei ole mitään vikaa, kuuluisiko minun olla huojentunut?
Myös myötätuntoa on osoitettu-kerran lääkäri lähettäessään minua kotiin sanoi “Tsemppiä, teillä on varmaan vaikeaa”. Vaikeaa..? Kyllä, on vaikeaa kun lääkäri toivottaa tsemppiä mutta ei tutki mikä on vialla.
Sen seurauksena lasten isä menetti hermonsa totaalisesti, korotti ääntään ja vaati toisen lääkärin mielipidettä, vaati että tehtäisiin tutkimuksia jotka kerrankin edes sopisivat oireisiin, vaati hoitoa, jonka luulimme olevan automaattista hyvinvointiyhteiskunnassamme johon olemme maksaneet veroja koko elämämme. Olimme väärässä. Onneksi sain Tomin terveyskeskuksesta edes vaapaehtoisesti ulos.Päätin viedä Ninon yksityiselle lääkärille, joka kertoi oireiden ja eosinofilian nousun kuulostavan ehdottomasti siltä, että lapsilla on loinen, mahdollisesti suolinkaisia tai lapamato.
Hän sanoi, että yksityisellä nämä tutkimukset tulisivat maksamaan niin paljon, että minun kannattaa luottaa julkiseen terveydenhuoltoon. Että julkisen terveydenhuollon velvollisuus on auttaa meitä. Lääkäri oli niin mukava ja rauhallinen, että sai minut rauhoittumaan ja päätin luottaa julkiseeen. Ja totta se on, että mulla ei olisi edes varaa ollut kaikkia tutkimuksia siellä teettää.Sitten sain vihdoin ja viimein lähetteen erikoislääkärille terveyskeskuksesta Lastenlinnaan. Erikoislääkäri lähetti lähetteen takaisin edes tapaamatta meitä.
Sen jälkeen terveyskeskuslääkäri sanoi, että ei voi auttaa, ja että “kyllä sairaus kyntensä näyttää”.
Nino on 1-vuotias. En mielelläni odottaisi, että näemme kaiken, mitä tällä infektiolla on meille näyttää. Mutta pitkälle olemme päässeet ja kipumme olemme kokeneet. Ninon ensimmäisiä omia havaintoja kehostaan oli puhumaan oppisen yhteydessä sana “pipi”, jolloin Nino osoitti vatsaansa. Olisin luultavasti itkenyt, ellen olisi jo niin turtunut pakon edessä.
Myös naapurit ja leikkipuisto tuttavat alkoivat yhtäkkiä kyselemään, miksi lapset ovat muuttuneet niin valkoisiksi ja apaattisiksi välillä, ollen ennen niin reippaita ja iloisia.
Koska olin niin sitkeästi jaksanut mennä uudestaan ja uudestaan lääkäriin-koen sen velvollisuudekseni näin äitinä-olin saanut lopulta uuden lähetteen erikoislääkärille.
Hän siis vihdoin suostui tapaamaan meidät ennenkuin julisti vastaanotolla jo Ninon terveeksi ennen yhtään tutkimusta. Tämän jälkeen olin kauhuissani.
Vein Ninon uudelleen samalle yksityiselle lääkärille, joka oli hyvin hämmentynyt siitä, että emme olleet vieläkään saaneet apua.
Tällä kerralla hän ei enää kehoittanut minua säästämään rahojani vaan laittoi lähetteet tutkimuksiin, joista saatiin viitteitä siihen, että Ninolla on ainakin Dientamoeba fragilis. Soitin infektiopolille Lastenlinnaan kysyen, voisiko lapseni nyt saada hoitoa ja vaadittavat tarkentavat tutkimukset, sillä olen äitiysvapaalla ja tulot ovat pienet. Minulle vastattiin suoraan näin: “Kun meilläkin on tämä säästökuuri”. Meilläkin?
Olemmeko minä ja Suomen valtio samalla viivalla, kavereita, jotka vertailevat tuloja? Kummallakin on tiukkaa. Siis kumpi hoitaa joutuu hoitamaan lasten sairauden?
Me molemmat. Minä haen yksityiseltä todisteet, julkinen hoitaa loput koska ei voi laboratorion tulokset nähtyään perääntyä.
Molemmilla lapsilla on Dientamoeba fragilis. Ninolla huomattavan suurena määränä. Ei vielä tiedetä, onko se levinnyt, sillä se saattaa poistua suolesta. Minullakin on luultavasti, mutta minut testataan vasta nyt kun lasten tulokset tulivat sillä Suomella on niin tiukkaa.
Harmi että mullakin on, muuten mä en menis enää lähellekään terveyskeskusta.
Erikoislääkäri ei suostu tutkimaan vieläkään niitä isoja parasiitteja, joita meillä on ja jotka ovat mukaan tuoneet luultavasti Dientamoeba fragiliksen. On turha lääkitä pois yksi parasiitti, joka luultavasti tulee uudestaan ja uudestaan varsinaisen syyn ollessa vieläkin tuntemattomana meidän sisällämme ties kuinka monen kaverin kanssa. Sama lääkäri oli kollegoineen kirjoittanut, kuinka tärkeää maahanmuuttajien on päästä ajoissa hoitoon koska pitkälle päästyään sairaudet ovat vaikeammin hoidettavia. Mä olin sanaton, kun näin se kirjoituksen Hesarissa,muistaakseni. Tämä ei ilmeisesti päde suomalaisiin-hyvinvointivaltion kansalainen lapsineen ilmeisesti voi ihan vaan mielenkiinnosta sairastaa mahdollisimman pitkään?
Mä elän joka päivä ja joka yö tietäen, että syy mun lasten öisiin itkuihin ja kipuihin on mun lasten sisällä erillisenä, omana lajinaan. Koska lääkäri ei tiedä mikä se on, lääkäri ei suostu tutkimaan. Se on pelottavaa. Mutta mä jatkan todisteiden keräämistä yksityisellä kunnes mun lapset on terveitä. Mä jatkan kertoen lapsille keskellä yötä, että ei ole mitään hätää. Pipin syy selviää kyllä. Nukutaan nyt, mamma tulee sun viereen. Ja mun lapset nukahtaa, luottaen siihen. Mä en voi niille kertoa, että lääkäriä ei kiinnosta vittuakaan ellei se ole yksityinen lääkäri johon harvoin on varaa ja että mamma on oikeasti kauhusta turta. Mä yritän pitää sen sisälläni.
Olen taistellut lääkärien kanssa saadakseni hoitoa. Musta on soitettu lastensuojeluun, että täällä äiti tuo terveitä lapsia ja tarvitsisi HENKISTÄ apua kun luulee lastensa olevan sairaita.
Mua on odottanut sairaalan sosiaalityöntekijä vastaanotolla koska kehtasin suuttua lääkärille puolen vuoden saamattomuuden jälkeen. Mun ois oikeasti pitänyt suuttua aiemmin. Lääkäri halusi kerran, että isä jää pois töistä tullakseen kertomaan mielipiteensä lasten terveydestä. Mun äiti on käynyt todistamassa että näkee lapsenlapsissaan oireita. Mun naapuri oli valmis tulemaan. Mikään ei riittänyt lääkäreille.
Koska mä en halua tästä mitään kauhutarinaa, mä jätän kauheimmat kohdat pois. Jos joku haluaa tietää enemmän, voi kysyä. Halusin jakaa tän kokemuksen, koska se suunta mihin Suomi on menossa, on järkyttävä. Ei pelkästään siksi, miten mua tai mun lapsia on kohdeltu-vaan myös se, mitä näin kun olin itse sairaalassa vuosi sitten jatkuvasti. Siellä me potilaat maattiin, osa meistä kivusta kankeina, meitä oli 80 päivystyspotilasta ja 1 lääkäri. Siellä oli vanhuksia, jotka kyseli, milloin se lääkäri tulee-hoitajat kun ei saa määrätä esimerkiksi morfiinia joka oli aikalailla ainoita lääkkeitä jotka mua esimerkiksi auttoi silloin-ja aina oli sama vastaus.Lääkäri tulee, kun lääkäri kerkeää. Meillä on alimiehitys. Pahimmillaan mä laskin, että olin kokenut kipua ja järkyttävää kipua vaihdellen 12-14 tuntia. Sama oli monella muulla. Kertatoisensa jälkeen. Mä en kutsu Suomea hyvinvointivaltioksi. Koska sitä se ei enää ole. Me ollaan omillamme, ja ne jotka jaksaa tai kykenee taistelemaan oikeuksistaan, selviää.
Järkyttävä tarina! Miten terveyskeskuslääkärillä voi olla näin kyyninen asenne? Harry -ystäväni kommentoi asiaa:
On valitettava tosiasia, että yhteiskunta on menettänyt lähes kaiken inhmillisen kosketuksen ihmiselämään. Yhteiskunnan turva on tavallisten ihmisten keskuudessa ollut koetuksella. Ihan aiheesta, sillä kun kaikki mitataan rahassa, ihan kaikki, myös terveys, osoittaa tämäkin esimerkki valitettavaa tulevaisuutta mihin olemme menossa… ?
Minkälaisiin asenteisiin sinä törmäät päivittäin? Kerro!
Palautetta on tullut:
- Simo lähetti oheisen kuvan (Brian Tracyn kirjasta), kiitos!
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
Hei,
Kiitos, Christer! Mielenkiintoisia ja ajankohtaisia uutisia, joita en nyt valitettavasti ehdi enempää kommentoidda, mutta parasiitteihin auttaa tuore inkiväärinjuuri. Luin jo 15 vuotta sitten ilmestyneestä julkaisusta ja hyvin toimiva ohje.Juurta raastetaan lautaselle, teelusikka painetaan raasteeseen ja lusikallinen mehua sekoitetaan lasilliseen vettä. Pari tällaista annosta voi jo olla riittävä nujertamaan paratiisit.
Meidän pesueella todettu tuo harmiton dientamoeba fragilis..kovan taiston jälkeen saatiin edes koko perhe tutkittua,mutta pääsimme tutkimuksiin todennäköisesti vain sen vuoksi että TK:saa oli virheellinen tieto siitä että olisimme olleet ulkomailla..uskomaton ja pitkä farssi on myös meidän tarina. Odotamme pääsyä Auroran sairaalaan jotta pääsisimme tuosta loisesta eroon..Lääkärit eivät tunnu tietävän tästä loisesta mitään tai väittävät tätä harmittomana. Oireita meillä on ollut pitkään..kuumeilu,lämpöilyä,maha kipeä,oksentelua,ripulia,kovaa väsymystä jne. TK:n ylilääkäri olisi hoitanut vain yhden poikamme määräämättömäksi edes mitään kontrollia..Vaatimalla sain sentään kontrollin ja lähetteen meille muillekin. Diacorin lääkäri oli määrännyt väärän lähetteen minulle josta tämä d fragilis ei olisi koskaan löytynyt..Onneksi löytyi SYY tähän kaikkeen,muuten ennen pitkään olisin lääketeollisuuden uhri ja popsisin mieliala lääkkeitä väsymykseen ja masennukseen..