Olen tässä seuraillut sivusta, miten ihmiset meuhkaavat ihan käsittämättömän paljon siitä, että pedofIilit pitäisi tuoda kaikki esiin julkisesti. Ihmiset keskittyvät suurimmaksi osaksi vihaan sen sijaan, että tuntisivat myötätuntoa tai empatiaa uhreja kohtaan. Pedofiileihin kohdistuva viha ei tee tapahtunutta tekemättömäksi, enkä heitä puolustele millään tavalla. Eikä tekijöiden esille tuominen auta tilannetta pidemmällä aikavälillä näiden uhrien asemasta katsoen.
Eikö nämä uhrit kaipaa suojelua eikä sitä, että heidät tunnistetaan julkaisemalla heitä hyväksikäyttäneiden nimet ja naamat? Sillä ovathan he heille tuttuja ihmisiä, sellaisia joihin ovat luottaneet, ehkä myös uskoneet, että tällainen kuuluu elämään.
Jokainen tuntemani lapsena hyväksikäytetty tai raiskattu ei ole halunnut tulla lapsuudessaan tai nuoruudessaan kaapista ulos tällaisen asian takia. Vasta vanhemmalla iällä heistä osa on halunnut kertoa tarinansa, ja silloinkin nimi on muutettu. Ja he tulevat usein esille siinä kohtaa, kun ovat antaneet teon anteeksi tekijälle tai tekijä on kuollut. Siinä kohtaa, kun ovat tasapainossa tapahtuneen asian suhteen.
Uhrit haluvat suojella ennen kaikkea itseään, ja eivät halua itselleen lisää ongelmia tai tulla leimatuksi. He tarvitsevat aikaa eheytyä ja kasvaa tapahtuneesta huolimatta edes jotenkin tasapainoiseksi ihmiseksi. Taustalla oleva pelko ei taatusti hälvene, jos joku saa tietää tai sitten vuosien päästä löytää netistä itseään koskevia uutisia. Häpeä voi olla myös niin suuri, ettei siitä toivu koskaan. Viimeisin tapaus koskee nuoria lapsia, eikö heillä ole sitten oikeus isompana päättää haluavatko kertoa tapahtuneesta vai ei?
Teko on tuomittava, ja siitä seuraa rangaistus. Tosin Suomen rangaistukset erilaisista rikoksista tuntuvat jotenkin nurinkurisilta. Talousrikoksista saa pidemmän tuomion kuin raiskaamisesta tai hyväksikäytöstä, jota on jatkunut mahdollisesti vuosia. Mitäs me voisimme asialle tehdä, jotta se muuttuisi? Miten voimme vaatia pidempiä rangaistuksia esittämällä muutosta lakiin? Vai voisiko nämä vankilapalvelut ulkoistaa maihin, joissa olosuhteet ovat erilaiset, niin kuin erään ystäväni seinältä luin jonkun ehdottaneen?
Pike Hilakari
Espoolainen kirjoittaja, toimittaja, äiti.
Tunteellinen älykkö, joka herkästi huomioi ja tunnistaa muutokset ja sen tarpeen niin ympäristössä, lähipiirissä kuin myös itsessään.
Hyvin taipuvainen analysoimaan, pähkäilemään, pohtimaan, selvittämään ja tutkimaan asioita, valmis oppimaan kuulemastaan ja kokemastaan tuottaen herättävää tekstiä kulloinkin pinnalla olevasta aiheesta. Ehdottoman oikeudenmukainen, uskaliaskin kyseenalaistaessaan jämähtäneitä toimintatapoja.
”Jos yksikin ihminen saa avun tekstieni kautta tai toimintatavastani, olen kiitollinen onnistuja.”
About Author
