Kirjoittaja: Christer Sundqvist Olen ihastunut aikoinaan termiin ”terveystietoinen” ja käyttänyt sitä ahkerasti luennoillani ainakin vuodesta 2004 lähtien. Tällä terveystietoisuudella tarkoitan sellaista tilannetta, että ihminen haluaa…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Olen pannut merkille, että yhä useampi ihminen pitää terveyttään suuressa arvossa. Ihminen tekee kaikkensa, jotta hän ei menettäisi tätä suurinta aarrettaan elämässä.…
Eilen 29.10.2016 järjestettiin Helsingin kulttuuritalolla ”Syövästä voi selviytyä” -seminaari. Minulla oli mahdollisuus käydä seminaarissa ja kirjoitin tilaisuuden annista jo aiemminkin. Tässä blogikirjoituksessa kerron pääpuhuja tohtori…
Miten helppoa onkaan vierittää vastuu pahasta olostaan työpaikalle, puolisolle, ystäville tai ympäröiville olosuhteille. Pomo on hankala, puoliso ei anna tarpeeksi huomiota, rahat ovat lopussa, ei…
Minulla on vain vähän omaisuutta. Minulla on aina ollut kaikki tarvittava. Olen aina saanut ruokaa jääkaappiin, vaikka tilanne on ollut todella katastrofaalinen. Olen voinut matkustaa…
Kuinka monet perinteisistä onnellisuuden ja hyvän elämän symboleista ovat itseasiassa lähinnä elämän tiellä tänä päivänä? Nykyään kepeys, rentous ja ketteryys merkitsee usein enemmän kuin punainen…
Et kuuntele järkipuhetta, et sydänpuhetta. En voi auttaa, jos et sitä halua. En voi auttaa sinua niin, että olen vähän väliä pitelemässä päätäsi pinnalla, ettet…
Meillä on Suomessa runsaasti rakennuksia, joissa on paljon saastetta, joka sairastuttaa siellä olevat ihmiset, vauvasta vaariin, työntekijöitä, asukkaita, päivähoidossa ja koulussa olevia. Joillain paikkakunnilla asiat…