Terveystietoisuuden historia, osa 2

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Keräsin yhteen ravitsemus-, terveys- ja lääketieteen oivallisia saavutuksia vuosien varrelta. Tässä terveystietoisuudesta kertovassa kirjoitukseni toisessa osassa katsotaan ajanlaskumme alun ilmiöitä. Kirjoituksen perusrunko ilmestyi 8.8.2015 ja sitä täydennettiin 7.11.2017 ja 9.9.2022.

Tässä kaikki historiakirjoitukset (suluissa ajanjaksot):

• Terveystietoisuuden historia, osa 1 (n. 13,5 miljardia vuotta sitten – 86 eaa.)
• Terveystietoisuuden historia, osa 2 (23-1370)
• Terveystietoisuuden historia, osa 3 (1400-1797)
• Terveystietoisuuden historia, osa 4 (1800-1898)
• Terveystietoisuuden historia, osa 5 (1900-1939)
• Terveystietoisuuden historia, osa 6 (1942-1971)
• Terveystietoisuuden historia, osa 7 (1972-1999)
• Terveystietoisuuden historia, osa 8 (2000-2017)

Lääketiedettä kritisoidaan

Vuonna 23 syntynyt roomalainen filosofi Pliny vanhempi kritisoi lupaavasti kehittynyttä kreikkalais-roomalaista lääketiedettä ja lääkärikuntaa. Niin suuri vaikutus oli Plinyllä, että lääketieteen arvostus romuttui joksikin aikaa Rooman valtakunnassa.

De Materia Medica

Vuonna 50 roomalainen tietokirjailija Aulus Cornelius Celsus kirjoitti ensimmäisen modernin lääkekirjan De Medicinan, jossa kuvattiin neljä merkittävää tulehdusoiretta: punotus, turvotus, lämpö ja kipu.

Vuonna 60 kreikkalaislääkäri Pedanius Dioscorides toimitti ensimmäisen järjestelmällisen lääkeluettelon De Materia Medican, joka käsitti 500 lääkekasvia ja 35 eläintuotetta. Lähes sata tässä kokoelmassa mainittua kasvia on edelleen käytössä meidän päivinämme. Hän oli myös taitava kirurgi ja oli tarpeen sotilaiden vammojen hoitamisessa lääkekasveilla.

Vuonna 70 buddhalaisuus tunkeutui Kiinassa lääketieteeseen. Esiintyi sellaista kuin uskomustiede, hypnoosi, suggestio ja mietiskely.

Naturalis historia

Noin vuonna 77 ilmestyi ensyklopedisti Pliny vanhemman pääteos Naturalis historia, jossa oli noin 20 000 artikkelia luonnontieteistä ja kulttuurihistoriasta. Lähdeluettelossa oli noin 500 kirjoittajaa ja 2000 kirjaa.

Vuonna 100 intialainen lääkäri Charaka esitteli ne tärkeät eettiset ohjeistukset, joita tulisi soveltaa sairaanhoidossa: puhtaus, nokkeluus, ystävällisyys, hyvät käyttäytymistavat ja kelvollisen ruoan valmistus.

Keliakia

100-luvulla eli filosofi ja lääkäri Aretaios. Hän oli kotoisin Turkin Kappadokiasta ja hän kuvasi ensimmäisenä keliakian oireet. Hän ei tietenkään tiennyt, että oireet aiheuttaa gluteenipitoinen ruoka. Hän kertoi myös harvinaisesta sairaudesta, jossa ihminen ei sietänyt sokeripitoisia ruokia (diabetes).

Vuonna 117 kreikkalaislääkäri Soranus (98-138) tuli kuuluisaksi naistentautien hoitajana ja hän oli oman aikansa Arvo Ylppö, sillä hän piti todella hyvää huolta lapsista. Hän antoi hyvän kuvauksen riisitaudista, mutta ei tietenkään vielä osannut yhdistää sairautta vitamiininpuutokseen. Hän tunsi ja yritti hoitaa monia kroonisia sairauksia (erityisesti ihosairauksia).

Vuonna 142 syntyi kuuluisa kiinalainen kirurgi Hua To, joka loi täydellisyyttä hipovan leikkaustaidon! Hän kehitteli nukuttamiseen soveltuvia yrttisekoituksia, antoi leikkauspotilailleen käskyn kylpeä lääkinnällisisä yrttikylvyissä toipuakseen paremmin ja kehitti alkeelliset voimistelusarjat (fysioterapia!). Hua Ton legendaarisia leikkausoperaatioita on kuvattu kiinalaisessa kirjallisuudessa. Muun muassa hänen kerrotaan poistaneen migreenin yhdellä ainoalla akupunktioneulalla ja leikanneen menestyksellisesti erään potilaan silmien välissä olevan syöpäkasvaimen. Hua To koki karmean lopun: Keisari Tsao-Tsao ymmärsi väärin Hua Ton leikkausaikeet ja pelästyi, että ehdotettu leikkaus olikin keisarin teloitusyritys. Maineikas kirurgi vietti vastentahtoisesti suuren osan elämästään vankilan karussa sellissä.

Galenos

Vuonna 160 kreikkalaislääkäri, psykologi ja fysiologi Claudius Galen (Galenos) (129-200) tutki ja leikkeli eläimiä siinä määrin ahkerasti, että hän löysi niistä paljon oikeaa ja väärää tietoa. Galenos löysi selityksen selkäytimelle, näytti miten virtsaa valmistui ja miten hengitys toimi. Veren virtaamisen sydämen läpi hän selitti väärin, mutta oli niin taikka näin, tärkeässä roolissa olivat Galenoksen havainnot ihan 1800 –luvulle asti. Hän todennäköisesti opiskeli egyptiläisen lääketieteen jumalan Imhotepin (kreikkalaisten Asklepios) temppelissä, eli Elämän talossa. Aleksandriassa hänen opettajiaan oli mm. anatomi Heraclianus. Ainakin osa hänen teoksistaan on suoria käännöksiä vanhoista egyptiläisistä lääketieteellisistä papyrusteksteistä. Hänen opettajinaan olivat anatomiassa Satyrus sekä lääketieteessä hippokraattisen koulukunnan lääkäri Stratonicus ja empiirikko Aeschirion. Galenos siirtyi noin 20 vuoden ikäisenä Smyrnaan, jossa hän jatkoi opintojaan anatomi ja lääkäri Pelopsin sekä peripateettisen filosofin Albinuksen johdolla. Galenos jatkoi opiskelujaan kunnianhimoisesti etsien käsiinsä parhaat mahdolliset opettajat. Gladiaattorien lääkärinä hän oppi kirurgiaa, anatomiaa, terveydenhoitoa ja sairauksien ehkäisyä. Galenos onnistui siinä määrin hyvin hoitamaan potilaitaan kuntoon, että hänen maineensa kiiri hyvin vaikutusvaltaisiinkin piireihin ja hän hoiti lääkärinpraktiikkaansa menestyksellä Roomassa. Ilmeisesti lääkärikollegat olivat tästä niin kateellisia, että järjestivät Galenokselle hankaluuksia ja hän joutuikin lähtemään Roomasta. Hallitsijaperhe pakotti hänet kuitenkin pian takaisin Roomaan. Hän joutui sietämään systemaattista hoitokäytäntöjensä plagiointia ja raivoisasti hän pisti paperille omat ajatuksensa lääketieteellisestä hoidosta. Hän korosti hyvän yleissivistyksen merkitystä lääkärille. Galenos oli tavattoman ahkera kirjoittaja, joka laati kreikan kielellä ajatuksistaan ja tutkimuksistaan runsaasti yli sata teosta ja muuta kirjoitusta. Vuonna 191 (jotkut lähteet sanovat vuonna 192) syttyneessä tulipalossa suurin osa hänen tuotannostaan valitettavasti tuhoutui. Jotkin kirjoitukset säilyivät jälkipolville arabian ja latinankielisinä kopioina. Galenos väitti, että naiset säästyvät useimmilta sairauksilta, koska heillä on kuukautiset. Sairaudenaiheuttajat poistuivat kuukautisveren mukana! Galenoksen käsitys ihmisen luustosta oli lähimain oikea. Lihaksiston hän kuvasi myös oikein eräitä pieniä lihaksia lukuun ottamatta. Galenoksen kuvaus verisuonistosta on osoitus hänen perusteellisesta leikkelytekniikastaan. Hän päätteli ensimmäisenä, että valtimot (kr. arteria, ilmajohto) eivät sisällä ilmaa vaan verta. Galenos selitti sydämen vasemman kammion kaikkien valtimoiden lähtökohdaksi. Galenos ei ymmärtänyt veren virtaavan laskimoissa yhteen suuntaan vaan arveli sen aaltoilevan niissä edestakaisin. Hän ei oivaltanut verenkierron periaatetta, vaikka oli havainnut yhteyksiä valtimoiden ja laskimoiden välillä. Galenos yhdisti ihmisen psyykkiset toiminnat aivoihin ja piti selkäydintä eräänä aivojen osana. Hän selitti, että aivot olivat tuntohermojen ja selkäydin liikehermojen lähtökohta. Hän nimitti tuntohermoja pehmeiksi hermoiksi ja liikehermoja koviksi hermoiksi. Galenos tunsi aivohermoista vain seitsemän paria. Hän ei osannut selittää oikein selkäytimestä lähtevien hermojen etu- ja takajuurien merkitystä. Hänen kuvauksensa hermojen kulusta on kuitenkin melko oikea. Hän kuvasi käpylisäkkeen mutta ei tuntenut aivolisäkettä. Galenoksen kuvaus vatsaontelon elimistä sekä munuaisista ja virtsaelimistä on lähimain oikea, mutta miehen eturauhasta hän ei tuntenut. Galenos piti kuitenkin maksaa ensisijaisesti verenkierron elimenä, josta laskimot saivat alkunsa. Galenos uudisti merkittävällä tavalla antiikin Kreikan lääketiedettä, jonka perustana oli humoraalipatologinen sairauskäsitys. Hän saavutti ennennäkemättömän auktoriteettiaseman bysanttilaisessa, arabialaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Arabialaisen lääketieteen ansiosta Galenoksen teokset säilyivät käännöksinä Euroopan sotien ja valtiollisten mullistusten yli. Latinaksi käännettyinä ne tulivat uudelleen eurooppalaisten tietoisuuteen 1200-luvulta alkaen, jolloin ne edustivat tieteen pysähtyneisyyden vuoksi yhä lääketieteen eturintamaa. Galenoksen auktoriteettiasema oli myös esteenä lääketieteen kehitykselle ja vasta 1600-luvulla oli mahdollista oikaista hänen tietojensa puutteet ja virheet tieteen ja tutkimuksen kehittyessä.

Vuonna 168 kuollut Klaudios Ptolemaios oli kreikkalainen matemaatikko, tähtitieteilijä, maantieteilijä ja astrologi. Hän lienee elänyt Aleksandriassa Egyptissä. Ptolemaioksen tunnetuin teos tunnetaan sen arabiasta johdetulla nimellä Almagest. Ptolemaioksen oppeja sovellettiin mm. selvitettäessä parasta kuppauksen ajankohtaa.

Kirkko tietää kaiken

Noin vuonna 230 kuollut kirkonmies Tertullian käynnisti lääketieteen tutkimuksen synkät ajat ilmoittamalla, että kirkko tietää kaiken tarpeellisen tieteestä. Ihminen paranee rukouksen voimalla ja ne sairaudet, jotka synnistä syntyvät, niiden kuuluukin viedä ihmisen kuolemaan. Kesti 1200 -luvulle asti ennen kuin lääketieteellinen tutkimus toipui tästä katolisen kirkon aiheuttamasta ”älyttömyyden” ajasta.

Vuonna 260 kuollut roomalainen Quintus Gargilius Martialis oli valitettavan vähäisen huomion saanut lääkekasvien tuntija. Vain osia hänen teoksistaan on säilynyt meidän aikoihimme.

Vuonna 300 parhaimpaan kukoistusaikaansa Mayakansat kehittivät kylpyläkulttuurin ja selvensivät sen lääkinnällisen roolin. Valitettavasti näiltä ajoilta on säilynyt erittäin vähän kirjallisia dokumentteja. Kiinalaisessa lääketietessä erilaiset yrttisekoitukset saivat vankan jalansijan. Pääosin oltiin liikkeellä ns. tervettä järkeä käyttäen, mutta ylilyöntejä toki esiintyi. Esimerkkinä hölynpölystä, on jälkipolville säilynyt Ko Hungin fantasiat. Hän oli taolainen alkemisti, joka opetti ”lääkesekoitusten” parantavan oireita suorassa suhteessa siihen miten vahvoja ne olivat. Näin ollen Ko Hungin mielestä laimeimmat lääkkeet suojelivat aaveilta, villieläimiltä ja ruoansulatusongelmilta. Keskivahvat lääkket saattoivat herättää kuolleen henkiin ja erittäin vahvat lääkkeet tarjosivat peräti kuolemattomuutta ihmiselle. Alkemistit tavoittelivat ikuista elämää ja kullan syömisestä ajateltiin tähän pääsyn helpottuvan. Alkemisteilla oli tapana selittää monet asiat parhain päin. Esimerkikis metallien uskottiin kasvavan ja kehittyvän arvokkaammiksi maaperässä. Tämä johti arvottomien metallien muuntamisvimmaan. Käytännössä kyse oli väärentämisestä, jossa halvempia metalleja yhdisteltiin ja värjättiin kullan näköisiksi.

300-luvulla kreikkalainen kirjailija ja lääketieteilijä Oribasius tehtaili Collectionum Medicarum Reliquiae -nimisen lääketieteellisen ensyklopedian, joista vain osia on säilynyt meidän päiviimme asti.

Vuonna 390 roomalainen emäntä St. Fabiola perusti ensimmäisen yleisten tautien sairaalan Länsi-Eurooppaan.

Noin vuonna 400 alkanut ja noin vuonna 750 päättynyt aikakausi oli epätavallisen kylmä koko Euroopassa ja se häiritsi maanviljelyä.

Noin vuonna 420 roomalaislääkäri Caelius Aurelianus kirjoitti lääketieteen käsikirjan akuuteista (äkillisistä) ja kroonisista (pitkäaikaisista) sairauksista.

500-luvulla (tarkka ajankohta ei ole tiedossa) bysanttilainen lääkäri Aetius Amidenus kopioi Galenoksen ja Oribasiuksen tekstejä. Kysyt varmaan miksi ei tapahdu mitään uutta ja mullistavaa lääketieteen alueella, kopioidaan vain vanhaa? Syy on katolisessa kirkossa, joka näinä aikoina tarkasti vartioi lääketieteen alaa.

Vuonna 536 kuollut assyyrialainen lääkäri Sergius Reshainasta kirjoitti puhtaaksi lukuisia Galenoksen teoksia ja toi sinne myös omaa käytäntöään.

Vuonna 543 menehtynyt Benediktus Nursialainen (480–543) oli läntisen kristillisen luostarilaitoksen isä. Kirkolla oli erittäin vahva rooli lääketieteellisessä tutkimuksessa ja hoidossa.

600-luvulla elänyt lääkäri Aron oli Aleksandriasta ja valtavan tuottelias lääketieteellisten tekstien kopioija. Hän kirjoitti vähintään 30 lääketieteellistä teosta. Oli hänellä jotain uuttakin tietoa niissä, mm. iso- ja tuhkarokko mainitaan niissä ensimmäistä kertaa. Samoihin aikoihin elänyt kreikkalainen lääkäri Paulus oli kotoisin Eginasta ja teki tavattoman yksityiskohtaisia kirjoja kirurgiasta.

Vuosina 618-907 saatiin Kiinassa päätökseen mahtavan teoksen laatiminen, Huang-ti Nei Ching, joka on merkinnyt erittäin paljon kiinalaisessa lääketieteessä.

Vuonna 625 syntynyt bysanttilainen lääkäri Paulus Aegineta teki urotyön laatiessaan hienon moniosaisen lääketieteellisen hakuteoksen “Medical Compendium in Seven Books”.

Bagdadin ja Kairon kirjastot

Vuodesta 750 lähtien Bagdadin ja Kairon kirjastolaitokset kehittyivät huimiksi tiedon keräyspaikoiksi. Valitettavasti Bagdadin kirjasto tuhoutui kokonaan vuonna 1258 kun mongolit riehuivat kaupungissa. Kertomusten mukaan mongolit viskasivat niin paljon kirjoja Tigrisjokeen, että se värjääntyi kaupungin edustalla kauttaaltaan mustan, punaisen ja vihreän painomusteen myötä kovin kirjavaksi. Euroopassa vallinneen pitkän pimeän kauden vastapainona tiede ehti kuitenkin kehittyä täyteen kukoistukseensa arabimaissa. Galenoksen teoksia käännettin ahkerasti arabian kielelle.

Vuonna 800 persialaiset kohottivat lääkäreiden ammattitaitoa ja arvostusta vaatimalla heitä suorittamaan lääkärinoikeuksia (lisenssiä) varten erityiset kokeet.

Vuonna 820 Muhammad ibn Musa al-Khwarizmi toi Bagdadin terveystieteilijöille tiedoksi intialaisen tavan laskea lukuja algebran avulla (algoritmeja syntyi).

Kahvia juodaan

Vuonna 850 arabialaiset ryhtyivät viljelemään ja juomaan kahvia. Tämä tapa yleistyi paljon myöhemmin Euroopassa.

Vuonna 864 (865?) syntynyt Muhammad Al-Razi vei arabilaista lääketiedettä eteenpäin. Hän kirjoitti yli 200 kirjaa lääketieteestä ja perusti energiaa puhkuen sairaalan Bagdadiin. Hän suhtautui hieman kriittisesti Galenokseen, mikä oli aivan ainutlaatuista.

Vuonna 873 kuollut Ishaq ibn Hunayn toteutti massiivisen kopiointi- ja käännösprojektin, jossa mm. antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset lääketieteen opukset tallennettiin syriakin ja arabian kielelle. Galenoksen teokset olivat erityisen ahkerassa käytössä.

Vuonna 880 persialainen lääkäri ja alkemisti Muhammad Al-Razi (toiselta nimeltään Abu Bakr al-Razi) sovelsi ensimmäisenä lääkärinä kipsaamista poikki menneen raajan hoitoon. Nokkelana lääkärinä hän antoi tarkkoja sairaskuvauksia mm. iso- ja tuhkarokosta. Aikansa käytäntöjen mukaan hän sekaantui alkemiaan ja teki havaintoja mm. rikistä ja etanolista. Hänen erinomainen lääkärikirjansa käännettiin sittemmin latinan kielelle (vuonna 1279) ja sitä käytettiin useita satoja vuosia.

900-luvun loppuolella kunnostautui ahkera andalusialainen lääkäri Abu al-Qasim al-Zahrawi (lat. Albucasis), joka havainnoi ja piti kirjaa kehittämistään hoitomenetelmistä sekä niiden vaikutuksista. Hän kuvaili tiettävästi ensimmäisenä muun muassa kohdunulkoisen raskauden sekä havaitsi, että hemofilia (verenvuototauti) on perinnöllinen sairaus. Uransa aikana hän kehitti yli 200 kirurgista instrumenttia. Albucasis kirjoitti elämänsä aikana lukuisia lääketieteen kirjoja. Hänen pääteoksenaan voidaan pitää teosta Kitab al-Tasrif (suom. Lääketieteen menetelmiä), joka oli usean vuosisadan lääketieteen pääteos Euroopassa ja Lähi-idässä.

Vuonna 953 löytyy tietoa, että Kiinassa oli painettu suuri määrä kirjoja erityisellä puisten painolevyjen kaiverrustekniikalla. Joukossa useita lääketieteen teoksia. Kiinassa tehtiin paperia vuosisatoja ennen kuin sitä keksittiin käyttää Euroopassa. Kiinalaisilla oli erittäin kehittynyt matematiikka ja astronomia.

Avicenna

Vuonna 980 syntynyt persialainen lääkäri, filosofi ja tiedemies Avicenna teki huolellisia lääketieteellisiä tutkimuksia. Hän yhdisti antiikin lääketieteen oppeja (Hippokrates, Aristoteles ja Galenos) mm. kiinalaisilta opittuihin metodeihin. Hänen pääteoksellaan Al-Shifa (Sielun tervehtymisen kirja) oli suuri vaikutus sen aikaiseen ja myöhempäänkin tieteelliseen ajatteluun. Avicenna korosti värien merkitystä lääketieteessä. Hän esitti mm., että punainen väri ja valo edisti verenkiertoa ja sininen rauhoitti. Nenäverenvuodosta kärsiviä hän kielsi katsomasta punaista valoa. Monet pitävät Avicennaa nykyaikaisen lääketieteen isänä. Vuonna 980 kuollut al-Majusi (Haly Abbas) julkaisi merkittävän lääkärikirjan The Complete Medical Art.

Vuonna 1000 on islamin maissa ollut arabiankielisenä käytettävissä koko antiikin ajan Kreikan ja Rooman koulujen lääketieteelliset kirjoitukset (Cohen, 2016). The Canon, jonka ahersi kokoon Ibn Sina, oli miljoonan sanan kooste kaikesta terveystiedosta. (Cohen, 2016)

Vuonna 1010 ilmesty Avicennan teos “The Book of Healing and The Canon of Medicine”.

Vuonna 1083 Al-Haytham julkaisi optiikkaa käsittelevän kirjansa, jossa oli esimakua alkeellisesta mikroskopiasta ja teleskoopin toiminta selitettiin.

Vuonna 1084 perustettiin ensimmäinen sairaala Englantiin. Se oli Canterburyssä.

Vuonna 1162 kuollut Ibn Zuhr (Avenzoar) julkaisi kattavan sairausluettelon al-Taisir. Ibn Rushd (Averroës) oli Avenzoarin kollega ja hän täydensi lääketieteellistä kirjatarjontaa al-Kulliyat -teoksellaan.

Vuonna 1180 ilmestyi italialaiskirurgi Guido Arezzon kuuluisa kirurgisia toimenpiteitä kuvaava kirja. Tämä kirja toimi inspiraation ja tiedon lähteenä lukuisille kirurgeille.

Vuonna 1187 kuollut Gerard Cremonasta kuunostautui Galenoksen ja Hippokratesin teosten julkaisijana latinan kielellä.

Lääketiede herää taas henkiin

1200-luvulla pitkän pimeän kauden jälkeen lääketiede pyrittiin taas herättämään henkiin mm. Pariisissa, Oxfordissa ja Bolognassa. Yliopisto-opetus sai lisääntyvää merkitystä.

Vuonna 1216 julkaistiin merkittävä Yang Huin kiinalainen matematiikka käsittelevä teos “Detailed Analysis of the Mathematical Rules in the Nine Chapters and Their Re-classification”.

Vuonna 1249 filosofi Roger Bacon keksi miten silmälasit tehdään.

Vuonna 1253 kuollut Robert Grosseteste Oxfordin yliopistosta yritti selittää maailmankaikkeuden synnyn aika lailla “big bang” -teoriaa muistuttaen, mutta yritys jäi pitkälti voimakkaan kirkkolaitoksen selitysmekanismien varjoon.

Vuonna 1280 arabialaislääkäri Alquarash selitti ihan oikein miten veri kiersi sydämessä ja keuhkoissa.

Vuonna 1290 ranskalaiskirurgi Henri de Mondeville antoi ohjeita miten leikkaushaavat piti puhdistaa ja miten tärkeää oli tyrehdyttää verenvuoto. Hän keksi ompeleiden käytön.

Vuonna 1300 kalojen suolaaminen yleistyi Suomessa. Tattari otettiin käyttöön.

Vuonna 1316 italialaistutkija Mondino De’Liuzzi julkaisi merkittävän anatomian kirjansa.

Vuonna 1330 mongolialainen ravitsemusasiantuntija Hu-Szu-Hui vaikutti huimasti kiinalaisen ravitsemusterapian kehitykseen. Häneltä on lähtöisin ajatuksia siitä, että tietyt ruoat lisäävät energisyyttämme (chi), jotkut ruoat taas vaikuttavat päinvastaisesti. Esitettiin erityisen tarkkoja ruokaohjeistuksia esimerkiksi raskaana oleville naisille.

Musta surma

Vuonna 1348 musta surma tappoi eurooppalaisia kuin kärpäsiä tehtyään ensin tuhojaan Pohjois-Afrikassa (1347). Noin kolmasosa Euroopan väestöstä kuoli! Tämä oli kauhea katastrofi ja lääkärit olivat ihan ymmällään. Mustaa surmaa edelsi Euroopassa erityisen suotuisa kehitys maataloudessa.

Vuonna 1361 kuollut kuningas Edward II henkilääkäri John of Gaddesden oli systemaattisessa tiedonkeruussa omaa luokkaansa. Hänen julkaisemansa kirja Rosa Anglica selitti ”kaiken” päästä jalkoihin siitä mitä lääkärin piti tietää ihmisen sairauksista.

Vuonna 1370 brittikirurgi John Arderne teki nykyaikaista kirurgiaa tunnetuksi Euroopassa. Hänen mielestään rikkailta potilailta piti kerätä kunnon maksu, mutta köyhille hoidon piti olla ilmaista. Kerrotaan, että hänen hoidossaan potilaita ihan aidosti parani.

Näistä lähteistä oli paljon iloa:

Cohen, Clive. The Story of Science (2016)
Harari, Yuval Noah. Sapiens : ihmisen lyhyt historia (2016)
Hirvonen, Leo. Lääketieteen historia (1987)
Timeline of medicine and medical technology (2016)

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/