Ajankohtaista toukokuussa 2016

Päivän terveysharhautus (31.5.2016):

”Eli siis meissä on siis joku insuliini-keiju, joka odottaa kuinka nautimme elintarviketeollisuuden meille pahaa pahuuttaan jalostamia hiilareita. Ja sitten me lihomme ja tämä kaikki on lopulta lääketeollisuuden salaliitto.” Juha Hulmi ja Vladimir Heiskanen (terveystietoisia hassuttelijoita)

Olisi odottanut vähemmän provosoivaa tekstiä tulenarasta aiheesta, mutta H-mollia vetävät Juksu ja Valtsu. Ei siinä mitään H-mollaus on ehkä hauskaa. Huumori on taitolaji. Pojilla on vielä aikaa harjoitella.

Älä usko hömppään – osa II: insuliini ja hiilarit ovat lihomisen syy – Hulmi ja Heiskanen

Päivän terveysmiete (30.5.2016):

”Kun suhtautuminen tyydyttyneitä rasvahappoja kohtaan lievenee, meidän on varottava harjoittamasta demonisointia sokerin suhteen tyydyttyneiden rasvojen sijaan.” Chris Masterjohn (terveystietoinen tutkija)

Päivän terveysmiete (29.5.2016):

”Vallalla ollutta käsitystä tyydytetyn rasvan haitoista ei ole koskaan todistettu yhdessäkään pätevässä tutkimuksessa, vaikka Pekka Puska on väittänyt niitä olevan ”tuhat”!” Matti Tolonen (terveystietoinen lääkäri)

http://www.tritolonen.fi/uutiset/2895-historian-suurin-ravintorasvahuijaus

Päivän terveysmiete (28.5.2016):

”Liikkukaa paljon. En ole koskaan paikallani ja yritän löytää aina jotain tekemistä. Teen töitä puutarhassani. Vietän aikaa vaimoni kanssa. Jos pysähdyt paikallesi, tarinasi on lopussa.”

http://yle.fi/uutiset/yle_kavi_erikoisessa_satavuotiaiden_kylassa_italiassa__kertovat_suomalaisille_pitkan_ian_salaisuuden/8868419

The healthy thought of the day (27.5.2016):

”It is important to keep your words soft and your brain sharp – not the opposite.” Christer Sundqvist (1957- )

Päivän terveysmiete (26.5.2016):

”Sen sijaan, että pohtisit elätkö unelmaelämää, elä siten kuin sinun tarvitsee ja ole aina oma itsesi.” Christer Sundqvist (jonkinlainen terveystietoinen ajattelija)

Päivän terveysmiete (25.5.2016):

”Suomalaiset aistivat vaatimattomana kansana ylimielisyyden herkästi.” Rauli Virtanen (maailmaa paljon nähnyt toimittaja)

Dagens hälsosamma tanke (24.5.2016):

”Många av oss behöver motgångar för att fullt förstå hur värdefullt det är att leva. Framgång leder alltför sällan till samma insikt.” Christer Sundqvist (hälsomedveten tänkare, som idag har sin svenska dag i sociala media)

Päivän terveysmiete (23.5.2016):

”Pitää välttää erityisesti fruktoosilla eli hedelmäsokerilla makeutettuja tuotteita ja nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja (sokerilimsat, makeiset). Pitää suosia pehmeitä rasvoja. Luonnollisesti alkoholi, rasvoittumista lisäävät lääkkeet ja luontaistuotteet päätyvät listalle.” Tapani Kiminkinen (terveystietoinen ainakin hetkittäin)

http://www.apu.fi/artikkeli/kysy-kiminkiselta-rasvamaksa

Päivän terveysmiete (22.5.2016):

”Kahvi on hyödyllisintä diabeteksen ja ylipainon ehkäisyssä; haitallisinta on yöunen häiriintyminen ja verenpaineen kohoaminen.”

http://www.health.harvard.edu/staying-healthy/coffee-love-it-or-leave-it?

Päivän terveysmiete (21.5.2016):

”Kirkossa kävijät pysyvät terveempinä osoittaa arvostetussa tiedelehdessä suoritettu tutkimus.”

http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2521827

The healthy thought of the day (20.5.2016):

”It will soon be too dangerous to perform caesarean sections, joint replacements and chemotherapy if antibiotics become ineffective.”

http://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/health-news/antibiotics-will-soon-stop-working-and-make-chemotherapy-too-dangerous-to-be-performed-major-report-a7036776.html

Päivän terveysmiete (18.5.2016):

”Kiinaa koskeva lihavuusepidemia on yhteydessä prosessoidun ruoan ja virvoitusjuomien rantautumiseen.” Robert Lustig (terveystietoinen lastenlääkäri)

http://www.healthline.com/health-news/western-diets-making-people-obese-around-world?

Päivän terveysmiete (17.5.2016):

”Hyvää itsetuntoa ja miten se saavutetaan olen pohtinut koko elämäni. Ei sen takia, että sitä olisi minulta erityisesti puuttunut. Ehkä pikemminkin päinvastoin: itsetunto on ollut niin vahva, että moni on erehtynyt luulemaan sitä ylimielisyydeksi. Sellainen loukkaa minua. Narsistiksikin on minua haukuttu. Se loukkaa vielä enemmän.” Christer Sundqvist (terveystietoinen ohjeitten jakaja)

Turpaduunarin terveysohje numero 74
Jakelupäivä tiistaina 17.5.2016
ITSETUNNON RAKENNUSOHJE

Päivän yksittäistapaus (16.5.2016):

”Leskirouva Morano syö (ja on vuosikymmeniä syönyt) täsmälleen samanlaiset ateriat joka päivä. Ruokavalion keskinen osa ovat kananmunat: yksi raaka ja yksi keitetty muna joka päivä jo lähes sadan vuoden ajan (20-vuotias Emma sai lääkäriltä suosituksen syödä kananmunia silloisen anemian takia). Ruokavalioon ei kuulu lainkaan vihanneksia tai hedelmiä.”

https://tiedebasaari.wordpress.com/2016/05/14/emma-morano-italia-maailmaan-ainoa-elossa-oleva-1800-luvulla-syntynyt-ihminen/

Päivän terveysmiete (15.5.2016):

”Ehkä sinunkin pitäisi aloittaa aamusi niin kuin 116 -vuotiaaksi elänyt Susannah Mushatt Jones, eli neljällä pekonileikkeellä munakokkelin kera?”

Guess what the World’s Oldest Woman Had for Breakfast Every Morning?

Päivän terveysmiete (14.5.2016):

”Jos syöt saman määrän proteiinia ja energiaa, mutta vaihtelet rasvan ja hiilihydraattien määrää, vaikutatko silloin siihen miten paljon rasvaa varastoit tai miten paljon kehon rasvaton massa lisääntyy? Tätä ei ole koskaan huolellisesti pohdittu, mutta se on ratkaiseva tieteellinen kysymys.” David Ludwig (terveystietoinen lääkäri)

http://harvardmagazine.com/2016/05/are-all-calories-equal?utm_medium=social&utm_source=twitter

Päivän terveysmiete (12.5.2016):

”Moni ihminen tykkää niistä kouluttajista ja kirjoista, joiden kanssa ovat jo samaa mieltä. Eli saavat vahvistusta ennakkokäsityksilleen. Ja siksi he eivät enää opi mitään uutta…” Jukka Harju (terveystietoinen puhuja)

Päivän terveysmiete (11.5.2016):

”Syö särkeä, siinä on järkeä.”

http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2016050421515569_tb.shtml

Päivän terveysmiete (10.5.2016):

”Olen saanut elää hienon elämän.” Riki Sorsa (26.12.1952-10.5.2016)

Päivän terveysmiete (7.5.2016):

”Melkein kaikki maakunnalliset ja kansalliset herkut valmistetaan itse asiassa jätteistä eli tähteistä resetillä ”mitä komerosta sattuu löytymään”. Kropsu on näitä, ja samoin paella ja pizza ja karjalanpaisti, josta ei tule oikeasti hyvää, jos siihen panee parhaita eli kalleimpia lihan paloja. Pitää olla rasvaista ja luuta myös! Karjalan piirakka, lapsuudessani harvinainen, nyt kaikkialla esiintyvä viime sotien muisto, ei sekään ole varsinainen ylellisyystuote.” Jukka Kemppinen (terveystietoinen professori)

http://kemppinen.blogspot.fi/2016/05/korppu-ja-kropsu.html

Päivän terveysmiete (4.5.2016):

”Lääkäriliiton ohjeen mukaan lääkärien ei pitäisi kieltää tietojen julkistamista, koska taloudellisten suhteiden piilottaminen ei ole lääkärikunnan etujen mukaista. Jos lääkäri arvioi tiedon julkistamisen olevan ongelmallista, hänen pitäisi harkita, kannattaako koko etuutta ottaa vastaan.”

http://linkis.com/www.hs.fi/kotimaa/jHTrC

Päivän terveysmiete (3.5.2016):

”Jos LÄÄKÄRI luulee, ettei potilasta vaivaa mikään niin miksi POTILAS on silloin luulosairas?” Nina Saine (terveystietoinen kokemusasiantuntija, joka varasti tämän mietelauseen hieman eri muodossa anonyymiltä potilastoverilta)

Päivän terveysmiete (2.5.2016):

”Hyvä valmennussuhde perustuu vahvaan luottamukseen niin urheilullisissa tekijöissä kuin urheilun ulkopuolisissakin tekijöissä.” Jussi Ihamäki (terveystietoinen yu-valmentaja)

Lisää ajankohtaista täältä: