Olen tavannut p***uleen tottelemattoman ja syntisen karppaajan. Hän on harjoittanut tätä voimaantumista jo vuosikausia. Rangaistuksena tästä hänen elopainonsa on vuodesta 2010 pudonnut 45 kiloa. Painoarvoa lisää hurtti huumori, jota hän mieluusti viljelee.
Tarjan syntilista:
Yleensä tohtorit mykistyvät Tarjan kanssa keskustellessaan ja syventyvät tietokoneensa sisältöön. Ylipainoinen hän toki vieläkin on, eikä kovin terve, joten tohtorit keksivät sitten sen iänikuisen papattamisen hänen ylipainosta.
Vastapalloon on hyvä potkaista, joten Tarja pistää pallolle kyytiä: ”Ai, että yli neljänkymmenen kilon pudotus ei niinku ole mitään? Häh?”
Tohtori hämmästyy niin, että stetoskooppi tipahtaa. Skooppia lattialta kerätessään tohtori saa kuulla lisää ohjeistusta Tarjalta: ”Niin, unohtui mainita, että vitamiineja kiskon kaksin käsin, eli B-, C- ja D-vitamiinit menee yliannostuksella. Vahvin sekoitus Beetä mitä Suomesta saa kahdesti päivässä. Tonni Ceetä ja 100 Deetä. Plus muut namiskuukkelit kaupan päälle. Toisia ainoastaan kuuriluontoisesti. Kasvisten käyttö on kasvanut muusien, riisien, pastojen ja sokerin kustannuksella. Puolet lautasella salaattia kaikilla herkuilla. Öljyä kastikkeena, neljännes kypsiä vihanneksia ja loppu proteiinia ja rasvaa. Juon punaista maitoa ja käytän voita ja muita ihanuuksia surutta!”
Tarjan upea elämäntapamuutos jää kirjaamatta tohtorin koneelle kun potilasjärjestelmässä on jotain ylikuormitusta.
Turpaduunari ja hänen ystävänsä toivovat, että yhä enemmän löytyy näitä Tarjan kaltaisia, jotka tekevät oivaltavaa syntiä näissä terveysasioissa. Itseään voi auttaa ruokavaliolla ja tohtorin ohjausta leveämmälle tielle ei välttämättä tarvitse totella.
Tarja sanoo: ”Olen ollut syntinen karppaaja vaikka kuinka kauan ja pikku hiljaa löytänyt oman tyylini siinä. Tohtoritottelematon olen ollut vuodesta 2010. Liikuntaa kyllä pitää lisätä vielä työn ja vammojen sallimissa rajoissa…”
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
Kirjoittaja: Erja Tamminen SÄHKÖMAGNEETTISET KENTÄT JA ASUMINEN - kuinka suojautua ”insinöörien visioilta?” www.sahkoailmassa.fi Näetkö ikkunastasi…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Mikä kirjoitus tämä on? Silmäilet nyt tekstiä, joka käsittelee terveyttä. Pala palalta…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Olen ihastunut aikoinaan termiin ”terveystietoinen” ja käyttänyt sitä ahkerasti luennoillani ainakin vuodesta…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Luku 1. Johdanto Miksi tällainen sarja terveyskirjoituksia? Olen tehnyt omanlaistani terveysvalistustyötä nyt…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist PESHLA toimii! PESHLA-elämäntapaan on mahdollista saada koulutusta 3 kertaa vuodessa. Koolla on…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist On taas uuden viikoittaisen terveysohjeen vuoro: TERVEYSTIETOISEN VUODEN YHTEENVETO TURPADUUNARIN TERVEYSOHJEET Turpaduunarin…
This website uses cookies.
View Comments