Joskus voi olla hyvä käyttää joulun odotukseen ja -viettoon paradoksin voimaa: "Sinä et valitse joulua, vaan joulu valitsee sinut!"…
Turpaduunari suosittelee! Sain arvioitavaksi erittäin kiintoisan terveyskirjan: Ravitsemustieteen maisteri ja ravitsemusterapeutti Marja Ruutin kirjan maksan merkityksestä hyvinvoinnillemme. Mividatan kustantamassa kirjassa…
Liikuntatieteiden tohtori, akatemiatutkija ja liikuntafysiologian dosentti Juha Hulmi on saanut Lihastohtori -kirjansa valmiiksi. Lehdistötilaisuudessa selvisi, että kirjoitustyö oli ollut mieluisaa…
Olin 17.11.2015 Syö hyvää -hankkeen ja THL:n järjestämässä rasvaseminaarissa. Siellä korostettiin rasvatonta ruokavaliota, mutta samalla myönnettiin, että rasvat ovat kuitenkin tarpeellisia.…
Miten helppoa onkaan vierittää vastuu pahasta olostaan työpaikalle, puolisolle, ystäville tai ympäröiville olosuhteille. Pomo on hankala, puoliso ei anna tarpeeksi…
Kun itse sain nauttia lapsena maalla asuessani puhdasta ravintoa omasta maaperästä ja lihaa naapuritiloilta, niin voin todella hyvin. Voita ja…
«Alle kan trene» Kirjoittajat Anders Hansen, Carl Johan Sundberg Julkaistu 2015 norjaksi ISBN 978-82-530-3782-0 (Alkuperäinen nimi «Hälsa på recept», julkaistu…
Kun olemme vauvoja ja pieniä lapsia, meidän ei kuulukaan ajatella tai tehdä itse oman hyvinvointimme eteen juurikaan muuta kuin syödä,…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist "Se se vaan on sillä lailla että tässäki maassa on sitä on paljon mälsää...", lauloi aikoinaan "rotestilaulaja"…
Tämä kirjoitus jalostui ja tarkentui yleisurheilun vuosittaisten lajikarnevaalien lähestyessä. Totuttuun tapaan olen taas kilpakävelijöiden ja moniottelijoiden käytettävissä Kauhavalla 25.-28.6.2015. Minulla…
Nyt kuuluu kummia! Diplomi-insinööri Sami Uusitalo ja professori Pekka Puska ovat samaa mieltä lasten lihavuudesta. Sain erityisluvan julkaista koko käsikirjoituksen,…
This website uses cookies.