Monikemikaaliyliherkkyys – monimuotoinen sairaus

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Funktionaalisen Lääketieteen Yhdistys (FLY) järjesti seminaarin monikemikaaliyliherkkyydestä lauantaina 10.11.2018. Edellisissä  kirjoituksissa olen raportoinut professori Ville Valtosen esille tuomista asioista ja yritin jotain tajuta professori Olli Polon luennosta. Nyt onkin sitten vuorossa seminaarin ulkomaalaisvahvistuksen vuoro. Sympaattisen oloinen Peter Ohnsorge on saksalainen lääketieteen tohtori, joka on ympäristölääketieteen isoja guruja.

Erittäin monimutkainen ja monimuotoinen sairaus

Funktionaalisen lääketieteen yhdistys oli valmistellut etukäteen tohtori Ohnsorgen luentodiat kääntämällä ne lähes kokonaan Suomen kielelle. Ohnsorge puhui englantia ja hieman monimutkaiset diat klikattiin siihen tahtiin esille kun hänen luentonsa eteni. Erittäin kiinnostava luento oli selkeä ja eteni johdonmukaisesti.

Monikemikaaliyliherkkyys (MCS) on monimuotoinen sairaus, joka vaatii monimuotoisen taudinmäärityksen ja hoidon. Lääkärien koulutukseen ei taida kuulua näin monimutkaisia sairauksia, joten ei ole ihme, että monimuotoisuus taitaa olla syynä tietämättömyyteen ympäristösairauksissa. Ohnsorgen mielestä on tarvetta siirtyä pelkistetystä lähestymistavasta kokonaisvaltaiseen. Kliininen ympäristölääketiede tunnistaa monimuotoisten ja monitasoisten sairauksien kuten MCS:n tarpeen kompleksiseen taudinmääritykseen ja hoitoon.

Lääkärit kuulevat MCS-potilaiden kertovan koko joukon uskomattomia ja hämmentäviä oireita sekä menevät tästä ihan sekaisin. MCS:ssää ei voi diagnosoida ja hoitaa nykyisten lääketieteellisten käytänteiden puitteissa. Tarvitaan yksilöllisempää tulokulmaa ja avarampaa sairauskäsitystä. Pitää olla tietoisuus sairaudesta, on hyväksyttävä oireiston eriytyneisyys ja monimuotoisuus, on koostettava kattavasti ja pitkäaikaisesti kaikki mahdolliset esitiedot sairauden kulusta, otettava kaikki mahdolliset stressitekijät huomioon (erityisesti toksiko-kemiallinen stressi). Huh!

Eikä tässä vielä kaikki! Lääkärin pakokauhu lisääntyy todennäköisesti kun hänen pitää tehdä taudinmääritys. Pitää hallita kattava ja monipuolinen analytiikka, tunnistaa laukaisevat stressitekijät, todisteet tutkittavan ja ympäristön biomonitoroinnista, aloittaa seuranta potilaalla, huomioida ravitsemus, aineenvaihdunta ja mikroravinteet, tarkistaa geneettinen polymorfismi ja/tai mahdolliset epigeneettiset tekijät.

Monimuotoisuus ei ole yleisesti käytössä lääketieteessä

Vuosisatoja lääketiede on suuntautunut lineaariseen, yksiselitteiseen tieteelliseen lähestymistapaan (ns. reduktionismi). Näillä pitkään jatkuneilla lähtökohdilla on luotu hyvin tehokkaat akuutin lääketieteen saavutukset, mutta epäonnistuttu kroonisten sairauksien kohdalla. Erityisesti on päonnistuttu niissä sairauksissa, jotka näyttävät kovin monimuotoisilta kuten krooniset ympäristöön liittyvät sairaudet (esim. Multisysteemi-sairaudet MCS, EHS, CFS, FM, PTSD ym.). Kun on kyse ympäristösairauksista kuten monikemikaaliyliherkkyydestä, silloin lääketieteellisissä tutkimuksissa ei ole mahdollista noudattaa lineaarista, kausaalisuhteisiin perustuvaa, tiukasti rajattua lähestymistapaa. Näitä sairauksia tulee lähestyä koko niiden moniulotteisuus huomioiden. Esimerkiksi MCS on krooninen monimuotoinen sairaus, jota ei pitäisi jättää huomioimatta väärän tieteellisen lähestymistavan vuoksi (reduktionismi) vaan pitää sairautena, jota tutkitaan monimuotoisin systeemitieteen menetelmin (holistinen lähestyminen).

Nykyajan tiede kyseenalaistaa vanhat tieteelliset lähestymistavat. Lineaaris-kausaalinen lähestyminen tieteessä on väistymässä. Systeemiajattelun perillinen on teoria kompleksisista vuorovaikutuksista. Tieteellisen holismin perusteita on että riippumatta tiedon määrästä järjestelmän käyttäytyminen ei ole ennustettavissa. Häiriö millä tasolla tahansa (somaattisella, fysikaalisella, psyykkisellä tai sosiaalisella) voi levitä kaikille tasoille. Kompleksisten järjestelmien ala kattaa kaikki perinteiset tieteenalat sekä tekniikan, lääketieteen että johtamisen. Lähde: Y. Bar-Ya; Vol. I – General Features of Complex Systems – © Encyclopedia of Life Support Systems (EOLSS-UNESCO) ; http://www.eolss.net/sample-chapters/c15/E1-29-01-00.pdf

Tieteen valtavirrassa ei ole aiemmin ollut tietoisuutta ympäristösairauksista koska se on kuulunut osana toksikologiaan, työlääketieteeseen, hygieniaan ja kansanterveystieteeseen. Toksikologialla ei kuitenkaan ole välineitä tunnistaa ympäristötekijöiden yhteyttä sairauksiin kunnolla koska annos ja vaikutus suhdetta on vaikea määrittää. Tunnemme riittämättömästi pitkäaikaiskertymien ja matala-annoksisten altistusten vaikutukset. Emme myöskään tunne riittävän hyvin miten vierasaineet liikkuvat elimistössämme. Mikä on se kynnysarvo, minkä jälkeen alkaa oireita ilmaantua? Yksilölliset vaihtelut ovat lisäksi suuria.

Kliininen ympäristölääketiede tunnistaa neljänlaisia stressitekijöitä

1. FYSIKAALISET
   sähkömagneettiset kentät (EMF)
   melu
   säteily
   kuumuus– kylmyys
   fyysinen rasitus
2. KEMIALLIS–TOKSISET
   metallit
   desinfektio / liuottimet, pehmentimet, palonestoaineet
   säilöntäaineet, ruoka-, kankaat, puun-, maalaukset
   Pestisidit / Fungisidit
   Mykotoksiinit.
3. BIOLOGISET
   Bakteerit, Borrelia
   Virukset
   Homeet
   Parasiitit
4. PSYKO-SOSIAALISET
   kumppani
   vanhemmat – lapset
   päiväkoti, koulu
   yliopisto
   työpaikka
   vapaa-aika/ vrk-rytmi

Ympäristön stressitekijät kohdistuvat moniin elimiin ja toimintoihin. Ainakin seuraavasti:

• myrkkyvaikutus elimiin ja solukalvoihin,
• krooninen tulehdus (inflammaatio), NFĸB: nousu, nitrosatiivinen / oksidatiivinen stressi,
• neuro- endokriini- immuuni- järjestelmään (NEIS)
• mitokondrioiden toimintahäiriöt (dysfunktio),
• energiatasapaino, ATP-tason lasku
• mikroravinteiden puutokset (so. vitamiinit / kivennäiset / entsyymit)
• metabolia / energiatasapaino / NEIS

Näin syntyy useita vuorovaikutteisia noidankehiä (katso kuva)

Kliinisen ympäristölääketieteen paradigma

On pidettävä mielessä, että ei ainoastaan annos määritä myrkyllisyyttä/rasitusta vaan tähän vaikuttaa annossumma. Tarvitaan useampi myrkky/rasitus, pitää tietää altistuksen alku ja kesto sekä nykyinen haavoittuvuus. On yksilöllisiä eroja miten herkkiä ollaan myrkyille ja mikä on meidän todellinen funktionaalinen myrkynpoistokyky. Tätä kliininen ympäristölääketiede pyrkii arvioimaan moniuloitteisesti ja nämä asiat on tunnistettava kun tehdän sairauden määritys askel askeleelta:

1. Tilanteen kartoittaminen: anamneesi, arviointi oireita aiheuttavista tekijöistä, tietoisuus, esitiedot
2. Oireita aiheuttavien tekijöiden tarkempi selvittäminen: ekotoksikologia, biomonitorointi, ympäristön tutkiminen.
3. Vaikutusten selvittäminen: immunologisten, endokrinologisten ja aineenvaihduntaan liittyvien muuttujien sekä mitokondrioiden toiminnan selvittäminen.
4. Mikroravinteiden, ravitsemuksellisen tilanteen ja suoliston bakteerikannan selvittäminen.
5. Geenitestit, polymorfismi, epigenetiikka

Hoitotuloksia

Tohtori Ohnsorge kävi luennollaan sitten läpi miten sairauden määrityksen jälkeen suoritetaan itse hoito, millainen lääkintästrategia valitaan (ravintolisät keskeisessä roolissa), miten yksilöllinen detoksifikaatio tehdään (koko kehon lämpöhoito auttaa poistamaan rasvaliukoisia myrkkyjä!).

Hän oli valinnut luentoaan varten muutaman potilastapauksen, joille yhteistä oli, että noudattaessa tällaista monimuotoista terapeuttista
järjestelmää potilaat yleensä toipuivat hitaasti mutta johdonmukaisesti.  Vakavista ympäristösairauksista kärsivän potilaan hoito vaatii aikaa. Monesti tämä tarkoittaa kahta, kolmea vuotta.

Minulle jäi hyvä mieli luennon jälkeen. Tässä terapeuttisessa hoidossa todellakin tehdään edistyksellistä työtä. Soisi tämän mallin rantautuvan ryminällä Suomeen!

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/