Taideopetus ei ole tiedettä ollenkaan!

Kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyi Skeptikko-lehdessä n:o 3/95 edelleen erittäin ajankohtainen Richard Järnefeltin kirjoitus.

Minkälaista on tiede, jonka kunnon skeptikko hyväksyy? Oman ymmärrykseni mukaan se on havaintoihin ja tutkimuksiin nojaavaa tiedettä. Se etsii selitystä ilmiöille, joita voimme kollektiivisesti havaita. Tai sitten se on tiedettä, joka luo ensin teorian ja sitten nöyrästi ja totuusarvoa ennalta vaatimatta tutkii tämän teorian paikkansapitävyyttä. Kaikki muu tieteenharjoittaminen saanee skeptikkojen varauksettoman epäilyksen.

Tahtoisin tähän ajatukseen nojaten herättää skeptikkoveljet ja -sisaret kiinnostumaan myös sellaisista ilmiöistä, jotka ovat tärkeitä koko yhteisöllemme, mutta silti jääneet vähemmälle huomiolle julkisuuden ja skeptikoidenkin keskittyessä enemmän muun muassa ufo-ilmiöihin ja steinerpedagogiikkaan.

Tekstini alun määritelmää ajatellen kysyn, mihin kategoriaan kuuluu nykyinen taideopetuksemme? Onko myös tiedemaailmasta löydettävissä ilmiöitä, joita tulisi tarkastella alla olevien väittämäni valossa?

Tunnen itse ehdottomasti parhaiten musiikin- ja erityisesti vielä pianonsoitonopetuksen, joten käytän sitä esimerkkinä. Voitte itse kukin tarkastella itsellenne tutumpia taiteen (ja tieteen) aloja ja arvioida, löytyykö niistä vastaavuuksia.

Pianonsoitonopetus perustuu edelleenkin hyvin pitkälti siihen, että tehdään, kuten on tehty ennenkin, sen enempää miettimättä, miksi tehdään ja mitä tehdään. On erilaisia koulukuntia, joten sormijärjestyksiä, käden asemia ja istuma-asentoja saatetaan opettaa hieman eri tavalla. Merkittävintä kuitenkin lienee se, että kaikki julkisen sektorin hyväksymät, tukemat ja rahoittamat koulukunnat ja oppilaitokset opettavat “musiikin teoriaa”.

Onko tässä kysymys siitä, mitä alussa peräänkuulutin? Onko olemassa jokin kollektiivinen havainto, jokin ilmiö, jonka ominaisuuksia tällä teoretisoinnilla yritetään selvittää? Mielestäni ei ole. Taide-elämysten arviointi on täysin subjektiivinen ja kunkin havainnoijan psykodynamiikasta riippuvainen asia. Kokemukseni mukaan ei myöskään ole olemassa mitään oikeaa tekniikkaa jonkin instrumentin, esimerkiksi pianon soittamisessa. Pianostakin saa ääniä vaikka varpailla.

Entä onko luotu teoria, jonka paikkansapitävyyttä nyt nöyrästi tutkitaan? Ei ole.

Onko nykyinen opetusjärjestelmä sen sijaan julistautunut ainoaksi totuudeksi? Kaikkihan me tiedämme, mikä on vastaus: taidekoulutusta konservatiivisempia opetusaloja saa hakemalla hakea.

Minusta näyttää pahasti siltä, että esimerkkini, pianonsoitonopetus, ja hyvin pitkälti kaikki muukin taideopetus ei ole minkäänlaista tiedettä. Se ei myöskään yritä todentaa mitään kiintoisaa teoriaa. Se yrittää teoretisoida itselleen akateemisuuden ja tieteellisyyden viitan vailla minkäänlaista todellista kiinnostusta rehelliseen ja skeptiseen tieteen harjoittamiseen.

Voi olla, että olen näkökyvytön sen vuoksi, että minulla on kuten sanotaan “oma lehmä ojassa”. Työkseni näet vedän Järnefelt-instituuttia, joka tutkii ja opettaa intuitioon pohjaavaa luovuusajattelua. Oudosta aiheesta huolimatta katson meidän toimintamme kuuluvan toiseen kategoriaan mitä aidoimmin ja rehellisimmin. Meillä on kiintoisa teoria taidekokemuksesta ja se on täysin objektiivisesti tutkittavissa.

Nykyinen taideopetus, jota annetaan muun muassa Sibelius-Akatemiassa, perustuu vanhan tradition selittämiseen ja teoretisointiin: esimerkiksi sorminäppäryyden salojen opettamiseen. Meidän verorahoillamme rahoitetaan miljardiluokan pseudotieteen harjoitusta, joka ei perustu mihinkään eikä johda mihinkään!

Richard Järnefelt

Taiteen, tieteen moniottelija, pappi ja pianisti

Aloitti nelivuotiaana pianonsoiton ja aloitti julkisen soittajanuran jo viiden vuoden iässä. Ilahdutti juhlavieraita Santahaminan upseerikerholla jo 1960-luvun lopulla. Työhön pianistina Richard ryhtyi 14-vuotiaana Katajanokan Kasinolla, ja virallinen ensiesiintyminen joulupianistina oli 1.12.1978. Kyky soittaa korvakuulolta intuition varassa toi Richardille Guinness-ennätyksen vuonna 1999.

http://www.richardjarnefelt.com/index.php/fi-FI/