Kirjoittaja: Kirsi Koivu Tämä mennyt vuosi on ollut itselleni todella merkityksellinen monellakin tapaa. Olen tutustunut verkon ja somen kautta moniin…
Kirjoittaja: Christer Sundqvist Kapinaa pukkaa! Jonkun verran terveysblogiani seurannut kilpirauhaspotilas otti yhteyttä ja kertoi mm. mielenkiintoisesta kilpirauhaskapinasta, jota ollaan synnyttämässä…
Mitä kaikkea sinulle on elämässäsi tapahtunut? On paljon ihmisiä, jotka oireilevat lääkärien mielestä epämääräisesti ja heillä on monenlaista "vikaa" terveydessä.…
Lauantaina 29.10.2016 kello 10:00-18:00 olin Kullttuuritalolla Helsingissä kiinnostavaa terveystapahtumaa dokumentoimassa. Tämä kirjoitus julkaistaan tuoreeltaan, sillä muuten on vaara, etten saa…
Urheiluseurat tilaavat turpaduunarin paikalle puhumaan urheilijan kokonaisvaltaisesta valmennuksesta. Harvoin, mutta tehokkaasti. Paikalla luentoa seuraamassa on urheilijoita, valmentajia, huoltajia ja lehtiväkeä.…
Vuonna 2010 sain tilaisuuden käydä hiuspohjatutkimuksessa, josta sain kirjoittaa artikkelin ollen itse "uhrina". Kansainvälisesti palkitun hiustutkimus- ja hoitokeskus HiusAkatemian johtaja…
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän järjestämässä Eduskunnan kansalaisinfossa Pikkuparlamentissa 22.10.2015 oli potilaiden hoidosta ja tilanteesta kertomassa LL Taija Somppi, vertaistukihenkilö ja kokemusasiantuntija Nina…
Ihan suoraan sanottuna: Älkää hyvät ihmiset menkö terveyskeskukseen lääkäriin, jos tarvitsette muutakin apua kuin reseptin ja kannustavan taputuksen olalle kehoituksen…
Luin lääketieteen lisensiaatti Ulvi Wirénin uusinta kirjaa ”Luontaishoidot – Löydä itsellesi sopiva hoitomuoto” (Gummerus, 2015) sillä mielellä, että löytyisikö jotain…
Kun olemme vauvoja ja pieniä lapsia, meidän ei kuulukaan ajatella tai tehdä itse oman hyvinvointimme eteen juurikaan muuta kuin syödä,…
Meillä on Suomessa runsaasti rakennuksia, joissa on paljon saastetta, joka sairastuttaa siellä olevat ihmiset, vauvasta vaariin, työntekijöitä, asukkaita, päivähoidossa ja…
Päätin kirjoittaa puhtaaksi monien vuosien aikana kasaantuneita ajatuksiani urheiluvalmennuksesta. Vaikka tämä kirjoitukseni käsittelee pääosin huippu-urheilua uskoisin, että ajatukseni saavat kaikupohjaa myös…
This website uses cookies.