Provinssikirurgi paljastaa kaiken

Ilpo Kontula on kirjoittanut aika erikoisen muistelmateoksen. Olen sitä tässä viikon päivät tavaillut ja vieläkin sitä taivastelen. Kirurgit ovat omaperäisiä ammattikuntansa (lääkärit) valioita ja niiltä voi odottaa vaikka mitä.

Provinssikirurgi -kirja on ratkirehellistä, huumorilla ja sanataituruudella maustettua vaativan ammatin esittelyä. Ammatti vaatii vastapainoksi näköjään yllättävän kosteita iltarientoja, naisseikkailuja ja lääkeyhtiöiden tahatonta ylistystä.

Sillä ilman lääkeyhtiöiden tukea olisi moni matka jäänyt tekemättä Kontulalta ja moni lääkeresepti jäänyt kirjoittamatta. Potilasvirtoja ohjataan sopivasti tyydyttämään lääkeyhtiöiden tarpeita. Paljastuu myös miten mittava on lääkäreiden hyvä veli ja sisar -kerho. Samalla kun arvostan tällaista kollegiaalisuutta, näen siinä piilevät vaaratekijät. Lääkäreiden hölmöilyjä katsotaan läpi sormien ja puolustetaan kaveria silloinkin kun se on kyseenalaista.

Ratkirehellistä kirjoitusta siitä miten lääkeyhtiöiden tuki on nuorelle lääkärille ponnahduslauta menestykseen. Nykyään se vain on tehty niin mahdottoman vaikeaksi kun kaikkea tarkkaillaan. Tässä Ilpo Kontulan kirjasta pieni ote:

Olimme Äärysen kanssa tehneet kovasti töitä saadaksemme matka-avustusta 1986 gastroenterologien maailmankongressiin Sao Pauloon Brasiliaan. MSD lupautui pieneen matka-apurahaan töitä vastaan, koska uusi H-2-reseptorisalpaaja famotidiinihan oli tullut markkinoille muutama vuosi sitten ja monikeskustutkimukseen tarvittiin tekijöitä ja potilaita. Siinä onkin selittämistä potilaalle, jolla on todettu pohjukaissuolen tai mahalaukun haava, että tuohon ikävämaineiseen mahalaukun tähystykseen pitäisi tulla uudelleen kontrolliin.

Mutta lääkkeet olivat tehokkaita ja siihen aikaan myös kalliita. Kun potilas sai avun ja lääkkeet ilmaiseksi, tutkimus sujui rivakasti, yhteisymmärrys säilyi, kontrolleihin tultiin. Ja mahahaavoissahan on tuo pahanlaatuistumisen riski, joten kontrolleille oli tietenkin medisiiniset indikaatiot.

Brasilian matkalle Kontula pääsi ja myöskin lähes henki vietiin kun oli myöhään seikkailemassa Sao Paulon yössä. Näin vauhdikkaita käänteitä lukijalle tarjotaan:

Edestäni kuului juoksun kopinaa. Käännyin tulosuuntaani, kauhu antaa ihmeellisesti lisävoimia. Huohotus ja kopina kuului takana. Yksi vai kaksi tappajaa? Mitkä aseet? Ei ilmeisesti pyssyjä, olisivat jo ampuneet minut sille hiljaiselle kujalle. En uskaltanut huutaakaan, jos edessäni olisi vastaanottajia.

Se oli Rion yön 250 metrin henkiinjäämisjuoksu, ei mikään Sao Paulon 10 kilometrin uudenvuoden juoksu. Perässä juosseet jättivät kesken. Suomi voitti. Pääsin vähän valoisammille kaduille, ihmisten ilmoille. Löysin kahvilan, jossa oli naisväkeäkin, ja uskalsin sisälle.

On kirjassa toki muutakin kuin viinanjuontia, naisseikkailuja ja tapahtumarikkaita kongressimatkoja. Mielestäni kirja on lukemisen arvoinen myös ammattikunnan kuvaajana.

Olihan meillä opiskelijoilla jo siihen aikaan selkeät näkemykset: sisätautilääkärit tietävät kaiken, mutta eivät tee mitään. Kirurgit eivät tiedä mitään, mutta yrittävät ainakin tehdä jotain. Ja tietenkään psykiatrit eivät tiedä eivätkä tee mitään. Tälle vanhalle vitsille eivät muutamat psykiatriystäväni enää jaksa edes nauraa.

Kontulan kirja on tosikuvausta sairaalalääkärin työstä. Otan hatun pois päästä ja olen tosi ylpeä taitavista kirurgeista!

Huippu-urheiluseurojen lääkärinä, metsästäjänä, kongressimatkaajana ja golffarina hän pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin maailmalla. Seurallinen lääkintöneuvos on punaviinin ja naiskauneuden ystävä ja retkuilee kuuden maanosan metropoleissa.

Kirjan on julkaissut Reuna -kustanne.

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/