Yhden iäkkään potilaan hoito-show

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Suomessa on moni asia hyvin ja useimmat meistä samme asianmukaista hoitoa kun sairaus iskee. Valitettavasti löytyy esimerkkejä ihan toisenlaisesta todellisuudesta. Olen saanut käyttöön erään moniongelmaisen 80-vuotiaan miespotilaan lähes katastrofaalisen huonon tilanteen, jota pohdin avoimesti ratkaisujakin etsien.

Karu todellisuus on, että viime vuodet ovat olleet Suomen terveydenhuollossa jatkuvaa alamäkeä. Potilaan arjessa tämä näkyy pinnan kiristymisenä puolin ja toisin. Potilaat ja hoitajat seuraavat tilanteen pahentumista.

Omalääkärit kortilla

Tässäkin tapauksessa ongelman ytimessä on potilaan vaikeudet lääkärinsä kanssa. Alun perin positiivinen kokemus potilaan ja lääkärin yhteistyöstä on vähitellen hiipunut pahoinvoinniksi, josta kaikki kärsivät. Sairaalle ihmiselle on kivuliasta kokea miten sairaus vähitellen vie toimintakyvyn. Hän toivoo jäljelle jäävälle terveydelleen ymmärrystä ja kerää toivon kipinät sen varaan, että hän saa toteuttaa unelmiaan niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

Lääkäreiden sanavarastosta ja käyttäytymisestä on kadonnut myötäeläminen potilaan elämässä, empatia. Kymmenen minuutin tapaamisessa ei luonnollisestikaan päästä alkua pitemmälle ja tilannetta ei helpota lääkärin vaihtuminen tuhkatiheään. Potilaalla on runsaan tusinan verran sairauksia ja kovia oireita yhdessä ja erikseen, välillä painottuen johonkin tiettyyn suuntaan. Potilaalla on mm. rytmihäiriöitä, kolmas tahdistin menossa, kahden insuliinilääkkeen muodostama verensokeria ”heittelehtivä” diabetes, Charcot’n jalka, umpeutumattomia ja tuskallisia haavaumia ja niiden seurauksena mm. yleisiä verenmyrkytyksiä (sepsis), jokavuotisia vakavaoireisia parinkin kuukauden kuumeettomia flunssia, verisiä ysköksiä, ruuansulatuksen häiriöitä (ummetus, reflux), allergioita, astmaoireita, hengitysvaikeuksia, tuskallinen eturauhaskasvain, selkärangan kroonistuneet välilevyjen tuskalliset hermovauriot (leikkausta pidetään riskinä), liikkuminen mahdollista vain rollaattoriavusteisesti, pysyvästi vaurioitunut kuulo(tinnitys), munuais-, maksa- ja kolesteroliarvot aika ajoin kiikunkaakun.

Näin vakavan sairausvyyhdin purkamisessa ei riitä muutama satunnainen lääkärikäynti, vaan tässä pitäisi huomata, että kaikki tahot hyötyisivät siitä, että ongelmiin puututaan systemaattisesti. Pala palalta palautetaan toimintakykyä ja annetaan potilaalle toivo paremmasta.

Järjetöntä touhua

Miten on käynyt kun oireet alkoivat kasautua? Potilas oli kysynyt terveysasemalta omalääkäriaikaa. Hänelle kerrottiin, että seuraava vastaanottoaika on vasta 2 kuukauden kuluttua! Potilas saa ”hepulin ja antaa palaa”. Tämä on tietenkin hyvin valitettavaa ja mielenpurkauksen kohteeksi ei välttämättä osunut oikea henkilö.

Potilas saa kuulla, että heillä on 4 lääkärin vaje. Potilas soittaa ensiapusairaalaan, josta asialliseen sävyyn kerrotaan, että heille ei voi tulla niin kauan kuin terveysasema on auki. Potilas soittaa uudestaan terveysasemalle ja kysyy ensiapukäynnin mahdollisuudesta (10 minuutin aikoja). Sellainen löytyisi samana päivänä, mutta sovitaan, että potilas soittaa seuraavana aamuna ”kello 8:n jakeluun”, koska oireet pakottavat vuodelepoon ja kipulääkitykseen.

Yön aikana hän kirjoittaa vapaaehtoisavustajan kanssa paperille viime päivien oireet lääkäriä varten. Se on välttämätöntä, sillä vastaanotolla hän ei ole enää tuskista johtuen haastattelukunnossa. Ensiapusairaalaan hän voi yrittää yöllä mikäli tilanne kärjistyy. Tosin hän tietää kokemuksesta, että ensiavussa joutuu yleensä odottamaan 5-8 tuntia tuolilla istuen.

Lääkäri ja kiukkuinen potilas

Nuori lääkäri on ystävällinen, kuuntelee keuhkot ja sydämen ja kysyy, riittäisikö vuodelepo ja kuuma mehu tavanomaisen buranan kera, kun kuumettakaan ei ole, mihin potilas kommentoi, että ei riitä. Tappelu antibiootista käydään joka vuosi, ellei vakituista omalääkäriä löydy hätiin ja ”ensiapuun”. Vuosikymmenien kokemus osoittaa, että antibiootti vaimentaa tuskia, voimakasta pahoinvointia, huimausta, kurkkukipua, pään alueen suhinoita, voimistunutta tinnitystä sekä helpottaa komplikaatioita noin 2-3 päivän sisällä.

Lääkärit ”pelkäävät” antibioottien liikakäyttöä, mihin potilaalla on tapana kommentoida, että vanhuspotilaille voi olla kysymys elämästä tai kuolemasta. Potilaiden keskinäisessä vertaistuessa joutuu kuulemaan kauhukertomuksia todellisesta sairaalaelämästä. Kuumeettomuus muunmuassa ei saa riskiryhmillä olla suojalääkityksen epäämisen syy.

Terveysasematasolla yrittävät auttaa saatavilla olevin keinoin, mutta törmätään – puolin ja toisin – byrokratian kapuloihin rattaissa!

10 minuuttia on kulunut

Vertaistuessa ihmetellään jatkuvasti sitä, kun potilaalle sanotaan ensiavussa, että 10 minuuttia on kulunut, vaikka potilaan oirekuvaus oli tuskin alkanut. Esimerkiksi Helsingissä tämä huomauttelu on maan tapa. Vika ei ole lääkäreissä vaan terveyskeskushallinnossa, joka on näin ohjeistanut.

Potilas kertoo miten hän viimeksi sai kuulla kymmenen minuutin näkemiintoivotuksen. Siltä istumalta hän käveli yksityiselle lääkäriasemalle, jossa tuli asianmukaisesti hoidetuksi, tosin ei aivan kymmenessä minuutissa. Julkisessa hoidossa hänen tarvitsemansa resepti olisi maksanut 0 euroa, yksityisessä se maksoi viikonloppuna 132 euroa. Että se siitä tasa-arvosta.

Tässä huomaa selvästi, että potilaalle varattu vastaanottoaika on aivan liian lyhyt. Sairaalajohdon selkäranka täytyy olla titaania, sillä tämän epätoivon keskellä luulisi jotain ratkaisuja etsittävän, eikä pyöräytetä tätä rumbaa pitempään.

Poliitikot puhuvat terveydenhoidon tasa-arvosta, johon on tänään kohtuuttoman pitkä matka. Potilaat ja hoitajat ovat paljolti samassa veneessä ihmettelemässä hallintojen minuuttileikkiä. Myös moni lääkäri ja hoitaja on kritisoinut julkisuudessa nykykäytäntöä järjettömänä!

Potilaan on pystyttävä ja osattava, vaikka ei mitenkään pysty eikä osaa

Minulle tuli uutuutena seuraava pysäyttävä tieto. Terveysasemat ja erikoissairaanhoito ovat keksineet, että potilas saa lähestyä heitä puhelinkontaktin ohella suojatulla sähköpostilla (=etäkontakti), ei tavallisella suojaamattomalla. Tässä viitataan salassapitovelvollisuuteen. Potilas jää kuitenkin väliinputoajan asemaan koska hän ei osaa käyttää monimutkaista suojattua yhteyttä salattavin pankkitunnuksin. Tarpeettoman hankala byrokratia on nyttemmin ulottunut potilasasiamiestenkin työhön, sillä he vaativat suojattua systeemiä, eli vaikeuttavat kohtuuttomasti potilaan oireselvityksiä.

Vanhukset, mielenterveyspotilaat, vammaiset ja vastaavat saattavat jäädä hoidotta, kun eivät voi omien voimien varassa kaikessa rauhassa koota ja lähettää tietojaan esim. lääkärille jatkotoimia varten vastaanotolla. Salaaminen on ok, jos potilas sitä haluaa, mutta salaamisen asettaminen hoidon tai hoitoavun ehdoksi on potilaan hoitamatta jättämistä.

Hoitamaton tuska on terveydenhuollon julmuutta

Noin 80 % potilaiden yhteydenotoista käsittelee sairauksiin liittyviä tuskia ja lääkeongelmia. Hoitamatta jättäminen tai riittämätön hoito ovat tyytymättömyyden aiheena. Voimassa on kaksi lainkohtaa, joihin puolin ja toisin hoitokeskusteluissa viitataan. Laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä (§22) todetaan:

”Laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudin määrityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta”.

Selvääkin selvempää päätäntävaltaa pehmentää kuitenkin potilaslain §6:

”Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan”.

Kipujärjestöille tulee vuosittain useita satoja tiedusteluja näistä kahdesta sanasta ja niiden ensisijaisuudesta.

Mitä mieltä olet tästä tositarinasta?

Kerro mieluusti mitä mieltä olet tästä potilastapauksesta ja pohdinnoistamme.

Christer Sundqvist

turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtoricropped-christer-sundqvist.jpeg

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

1 kommentti artikkeliin “Yhden iäkkään potilaan hoito-show”

  1. Tämä vanhojen hoito on ihan kamalaa tässä maassa. Pelottaa tulla täällä vanhaksi. Alueellani eivät lääkärit vaihdu ja apua saa akuutisti nopeastikin. Vaihdoin terveyskeskuslääkäriäni epäasiallisen kohtelun takia ja sain aivan toisenlaisen, joten se vaihto kannatti. Meillä potilaat jaetaan asuinkadun mukaan, joten ’musta-pekka’ tuli ensin. Mutta asiaan. Ko. vanhuksen monet ongelmat voitaisiin hoitaa vallan mainiosti myös terveyskeskuksessa ja siksi kehotankin vanhoja kapinaan. Ottakaa avustaja mukaan ja poistukaa vasta kun asianne on hoidettu. Eikö voi pyytää pitkää aikaa? Törkeää rahastusta muuten muualla. Lisäksi jokin taho opastamaan ravinnon ja vitamiinien valinnan tärkeydestä. Ja uhkailu rangaistavaksi!! Mutta ennenkuin lääkärikoulutus muuttuu ennalta ehkäisevään suuntaan ja lääkäreille tulee soveltuvuustestit, taitaa olla turha toivo. Avustaja/lapsi/tuttava/vapaaehtoinen voisi olla ratkaisu esim. siteiden vaihtoon ja lääkkeiden annosteluun. Pidän todella röyhkeänä väitettä 80-vuotiaan lääkepyynnön tarpeettomuudesta, mutta eihän morfiinia tai kannabistakaan voi kuolevalle antaa, sillä voi tulla ’riippuvaiseksi’.- Kiitos tästä jaetusta potilaskertomuksesta!

Olisi kiva kuulla kommenttisi!