Kirjoittaja: Christer Sundqvist
Eilen (27.10.2017) julkaistiin Helsingin kirjamessuilla toimittaja Jari Porttilan urheilukirja (Talvilajien olympiasankarit. Jyväskylä : Docendo, 2017), joka kivalla tavalla kertoo kuudentoista talvilajien olympiasankarin tarinan: Lydia Wideman, Siiri Rantanen, Veikko Kankkonen, Kaija Mustonen, Juha Mieto, Pertti Teurajärvi, Matti Pitkänen, Arto Koivisto, Helena Takalo, Marja-Liisa Kirvesniemi, Matti Nykänen, Marjo Matikainen-Kallström, Toni Nieminen, Marjut Rolig, Samppa Lajunen ja Hannu Manninen.
Elossa
Moni ehkä ehtii kaivata Myllylää, Mäntyrantaa, Hakulista, Thunbergia, Hasua jne. Jari Porttila on kuitenkin halunnut käsitellä elossa ja haastattelukunnossa olevia urheilijoita. Hyvä näin, sillä luku- ja katselukokemuksesta (tuoreita valokuvia näytetään) tulee näin erityisen antoisaa. Hyvä valinta.
Havuja heitetään voimasanan kera ladulle tässäkin kirjassa. Erään mäkikotkan ylä- ja alamäet lasketaan. Todetaan miten ennen vanhaan olympiasankarit olivat harjoittelun lomassa oikeissa töissä. Kerrotaan ikuisen nelosen tarinat. Mediakohut ja psyykkaukset.
Törkeitä urheilujohtajia
On aika outoa miten helpolla urheilujohtajamme ovat päässeet törkeistä tempuistaan huolimatta. Matti Nykästä kyykyttivät aikoinaan ja Toni Nieminen kertoo Jarille miten huonosti Mika Kojonkoski kohteli häntä. Toni oli haaveillut päättävänsä uransa vielä yhden olympiamitalin kera Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Kojonkoski antoi näin olettaakin, että Toni pääsisi joukkuemäkeen. Maailmancupin kisat olivat sujuneet mukavasti, Toni oli noussut suosta monen huonon kauden jälkeen.
Kierolla tavalla nöyryytyksen mestari Kojonkoski oli päävalmentajan ominaisuudessa luvannut, että olympialaisissa ei sitten kaikissa harjoituksissa karsita olympiapaikoista, vaan hän ilmoittaa päivän, jolloin karsintakisa käydään ja pisimmälle hypänneet pääsevät mukaan. Toki Janne Ahonen ja Matti Hautamäki saivat erityiskohtelun.
Pikkumäen harjoittelukarsinta etenikin ilman hankaluuksia. Toni oli harjoitusten perusteella selkeästi olympiakunnossa ja hyppäsi kisassa tosi hyvin (oli 16.). Suurmäen harjoittelukisa olikin sitten Kojonkosken sooloilua ja Tonin nöyryyttämistä alusta loppuun asti. Hyvästä hyppykunnosta huolimatta hän ei päässyt suurmäkeä hyppäämään, ei edes päässyt suomalaisjoukkueen kanssa karsimaan paikasta. Häpeällistä oli se taktikointi, millä Kojonkoski pudotti lopulta myös Toni Niemisen joukkuemäen kisasta.
Toni oli kysynyt Kojonkoskelta millä harjoittelukierroksella sitten kisataan paikasta joukkuemäessä. Hän ei saanut vastausta. Vaikka Toni oli ollut joukkueeseen lopulta valittua hyppääjää parempi, Kojonkoski kierolla tavalla tiputti Tonin joukkueesta omilla määrittelyillään. Annetaan Tonin paljastaa Kojonkosken menettely:
”- Päävalmentajan mukaan valinnassa huomioitiin myös tuulten vaikutus hyppyihin ja yleinen tekemisen taso. Se oli puhdasta selittelyä, ja olin todella vihainen. Pakko myöntää, että olen vieläkin katkera tuosta päätöksestä.
Ei ihme, sillä Suomi oli ennakkoon varma mitalisti, ja Toni oli haaveillut päättävänsä uransa olympiamitalistina.
– Minua kohdeltiin silloin kuin koiraa.
Suomen joukkue taisteli joukkuemäen kullasta loppuun saakka häviten kultamitalin lopulta historian pienimmällä erolla, 0,1 pisteellä. Joukkueessa hyppäsivät Ahonen, Hautamäki, Lindström ja Jussilainen.
– Toivottavasti päävalmentajakin on joskus miettinyt, menikö siinä Suomen kulta, kun minua ei valittu joukkueeseen, Nieminen pohtii.”
Mutta osasivat ne muutkin urheilujohtajat olla ilkeitä. Siiri ”Äitee” Rantanen kertoo silloisten urheilujohtajien kieroilusta. Hän oli hankkinut suksitehtaalta naishiihtäjille varasukset. Eräällä harjoituslenkillä oli joukkuekaverilta katkennut suksi ja itku pääsi, koska nyt oli olympiakisat ohi kun ei ollut muita suksia kuin nämä yhdet.
”Rantanen, josta oli tullut joukkueen ”Äitee”, sanoi Evalle, että menee vaan rohkeasti Veli Saarisen ja Lassi Silvennoisen luokse hakemaan uudet sukset.
– Eva tuli sieltä itkien ja kertoi johtajien sanoneen, ettei heillä mitään suksia ole.
– Minä sanoin, että no onhan nyt hitto. Otin kaikki tytöt mukaan ja marssimme uudestaan Saarisen ja Silvennoisen luokse.
– Marssin sisään heidän kämppäänsä ja kysyin kovalla äänellä, että missä ne meidän sukset on? Minä kävin Järvisen tehtaalla hakemassa itselleni suksia ennen kisoja ja Järvinen vakuutti minulle, että hän laittaa varasuksia koko naisjoukkueelle mukaan. Ja minä olin jo nähnyt ne varasukset täällä aikaisemmin.
Joukkueenjohtajien huoneistoon laskeutui syvä hiljaisuus. Veli Saarinen ja Lassi Silvennoinen katsoivat toisiaan ja kädet puuskassa heidän edessään seisonutta Siiriä. Veli loi lopulta katseen lattiaan ja nousi ylös tuolista.
– Olihan täällä joku nippu suksia, Veli sanoi ja käveli vessaan. Mutta mitä ne täällä tekevät, hän ihmetteli.
– Nuohan on meille tarkoitettuja naisten suksia, Siiri sanoi tomeralla äänellä.
Näin jokainen hiihtäjä sai itselleen varasukset ja hymy palasi hiihtäjien kasvoille. Mutta mksi ihmeessä joukkueenjohtajat eivät olisi halunneet antaa naishiihtäjille heille kuuluvia suksia?
– Ne olisi myyneet ne ja saanet siitä rahaa, Siiri sanoo yhä vihaisella äänellä.
– Se oli sellaista peliä niiden johtajien kanssa. Jos minä en olisi ollut mukana ja pitänyt tyttöjen puolta, niin ilman suksia olisi jääty. Sen vuoksi tytöt minua Äiteeksi kutsuivatkin, kun minä olin ainoa, joka uskalsi pitää naisten puolta.”
Yllätysmitali Roligille
Synkkien urheilujohtajatarinoiden lisäksi tarjolla on kirjassa tietenkin paljon muuta iloisempaa, hauskaa, oikein ”roligt” oikeastaan. Marjut Rolig on pienikokoinen hiihtäjä ja sai lempinimen latukeiju ihan syystä. Tämä keiju intoutui vallan mahdottomaan vauhtiin 15 km hiihtokisassa Albertvillen talviolympialaisissa vuonna 1992. Kisat käytiin 1650 m korkeudessa ja siellä pienestä koosta oli hyötyä. Kun lisäksi vauhdinjako onnistui täydellisesti, niin jymy-yllätyksestä tuli totta.
Rolig tuli hauskalla tavalla viimeisen vitosen joukon kovinta vauhtia. Venäläiset taipuivat siinä kyydissä. Kaikki muut paitsi Jegorova, jota Marjut ei saanut kiinni. Hopeamitali siitä tuli. Hän oli olympiamitalisti! Roligin mitali oli täydellinen yllätys medialle. Kaikki olivat keskittyneet Marja-Liisa Kirvesniemeen, ja Marjut joutui median eteen kuin yllättäen.
Marjut ei ollut tottunut pitämään itsestään meteliä, eikä halunnut olla esillä. Hän janosi lisää mitaleita kisoista ja saikin niitä, jopa kultaisen!
Kirjaa on kiva lukea!
Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori
Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/
About Author
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja - Turpaduunari